YLÖSNOUSEMUSOIVALLUKSIA: ITSESTÄÄNSELVIEN ASIOIDEN MAILLA ETSIMÄSSÄ VIHJEITÄ!
Kirjoittanut Jennifer Hoffman ( www.urielheals.com)
25.8.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Hei kaikki,
Meistä tuntuu, kuin olisimme itsestäänselvien asioiden mailla ja etsisimme vihjettä. Juuri kun ajattelemme varmasti tietävämme, mitä teemme, huomaamme kaiken muuttuneen. Tuntuuko meistä yhtään erilaiselle kuukausien tai vuosien itsemme työstämisen jälkeen? Kenties ei, koska meiltä on vaatinut niin pitkän aikaa päästä tänne, että olemme täysin unohtaneet sen henkilön, joka olimme ennen - ja kenties se on hyvä asia. Minä olen ainakin iloinen ollessani sen pelon, epäilyn, hämmennyksen ja epävarmuuden yli, jota ennen tunsin.
Millaista elämä on juuri opitun itseluottamuksen kera? Heti kun pääsen takaisin maailmaan, kerron teille. Monien muiden tapaan myös minut on pidetty ulkona "kierrosta" muutaman vuoden ajan ja tiedän sen tapahtuneen hyvästä syystä, mutta olen väsynyt olemaan yksin koko ajan. Haluan muuttaa suurimpaan ja ruuhkaisimpaan paikkaan, minkä voin löytää, ja sitten nautiskella melusta, liikenteestä ja kiireisyydestä.
Mutta puhutaanpa ensin itsestäänselvästä, koska parhaimmista ponnisteluistamme huolimatta, elämä ei vain tunnut tällä hetkellä ilmiselvältä. Mitä teemme nyt ja mihin se meitä johtaa? Miten voimme tuntea suurta varmuutta yhtenä päivänä ja seuraavana olemme hämmennyksen ja epäilyn suossa? Miksi näyttää siltä, että juuri kun olemme varma seuraavasta askeleesta, kaikki muuttuu hetkessä? Koemme dramaattisia muutoksia tietoisuudessa ja näemme välittömiä muutoksia ajattelussamme ja elämänkokemuksissamme siitä puhdistamistyöstä, mitä teemme nyt. Ja saamme välitöntä vahvistusta. Minäpä kerron omasta kokemuksestani viime viikolta.
Ensin vähän historiaa. Olen käyttänyt piilolinssejä melkein 30 vuotta. Joka ilta otan piilolinssit pois, laitan koteloon suolaliuoksessa ja kotelon kylpyhuoneen lavuaarin reunalle. Teen tämän samalla tavalla joka päivä. Sunnuntaina otin piilolinssit pois ja laitoin kotelon lavuaarin reunalle. Sitten menin sänkyyn. Maanantaiaamuna nousin ylös ja menin kylpyhuoneeseen laittamaan linssejä, mutta ne eivät olleet siinä, mihin olin jättänyt ne edellisenä iltana. Kotelo oli poissa ja vaikka katsoin joka paikasta, en voinut löytää niitä. Niinpä otin toisen linssiparin ja ostin uuden kotelon vanhan tilalle.
Viikonlopun aikana tein paljon puhdistustyötä hyvin syvillä karmatasoilla. Perjantaina menin sänkyyn ja pyysin Neuvostoa näyttämään minulle täsmällisesti, mitä minun täytyi työstää - sen tietyn menneen elämän energian mitä olin puhdistamassa, kenen kanssa olin tekemisissä - ja kertomaan, kun olin valmis, jotta voisin tarkastella elämääni eri tavalla.
Vietettyäni viikonlopun puhdistaen minun oli hankittava uudet piilolinssit ja uusi kotelo maanantaiaamuna. Universumilla on todella kummallinen huumorintaju.
Kun yritin keksiä, mitä piilolinsseilleni oli tapahtunut, toistin liikkeitä mielessäni, mutta pääsin vain siihen saakka, kun laitoin kotelon lavuaarin reunalle. Tapahtuiko niin vai olenko niin pinttynyt muistamaan tämän prosessin tällä tavalla, etten voi muistaa toista tapaa? Ovatko muistikuvani niin ilmeisiä, että ne sokaisevat sinut sille, mitä todellisuudessa tapahtui piilolinssirituaalissani?
Kun puhdistamme karmaa ja sen energioita, opettelemme myös näkemään itsemme, elämämme, toiset, mahdollisuutemme ja maailman eri tavalla. Mutta muistomme ovat niin syvään syöpyneitä, että elämämme jokainen puoli on harhaa, minkä ne luovat. Pelkäämme tietää, että todellisuus on niin kiinteä, kun kaikki vain kehittyy ajatuksistamme. Ei ole mitään puutetta tai yltäkylläisyyttä, ei iloa tai tuskaa, ei pelkoa tai rakkautta, paitsi se mitä sallimme itsemme kokea. Ja jos syvään syöpyneet muistomme eivät sisällä ilon, yltäkylläisyyden ja rakkauden lupaa, niin emme tunne niitä.
Siksi pyytäessämme universumia korjaamaan elämämme, se ei vastaa. Syvään syöpyneet muistomme luovat todellisuutemme, ei universumi. Se vain reagoi niihin todellisuusmuistoihin, joita toistamme miljoonatta kertaa.
Voimme käyttää affirmaatioita, positiivista ajattelua, osallistua lukemattomille kursseille ja seminaareihin ja tehdä kovasti työtä todellisuutemme muuttamiseksi. Mutta siihen saakka kunnes voimme ylittää muistojemme tavat, jatkamme vain sen todellisuuden luomista, minkä ne sallivat meille.
Voin nähdä laittavani linssikotelon lavuaarin reunalle, mutta mitä oikeasti tapahtui? Vaikka näin muistan, niin teinkö sen tuolla hetkellä vai onko muistikuvani illan piilolinssirituaalista niin syvään juurtunut, että vaikka näin itseni tekemässä sitä, todellisuudessa tein jotain muuta - jotain niin epäharmonista tavallisen rutiinini kanssa, ettei mieleni pystynyt rekisteröimään sitä muistikuvaksi? Hmm, minun on ajateltava asiaa.
Tämä antaa meille ajateltavaa - onko elämä sellaista, kuin elämme, vai onko se vain kuviteltua? Miten paljon paljastuvasta todellisuudestamme perustuu totuuteen läsnä olevasta hetkestä ja miten paljon kuvitellaan tavanomaisesti? Mitä roolia muistikuvamme - tästä elämästä ja kaikista elämistämme - esittävät siinä elämässä, mikä meillä on tänä päivänä? Jos meidän pitäisi päästää irti niistä kaikista nyt, millaista elämää eläisimme?
Silloin kun pyydämme universumilta uutta näkemystä, uutta tapaa nähdä itsemme ja maailma, olemmeko valmiita päästämään irti kaikista noista muistoista ja oppimaan, että annamme elämän paljastua tässä hetkessä? Meidän on tietysti oltava läsnä joka hetki, jotta muistamme, minne olemme laittaneet asioita? Ja muuten, en ole vieläkään löytänyt piilolinssikoteloani …
Kun mietitte tätä ja muita asioita, joita tapahtuu tänä aikana (ja Merkurius perääntyy, mikä on hyvään uudelleenharkinta-aikaa), muistakaa:
Hyväksykää kaikki ymmärryksen lahjat kiitollisuudella ja käyttäkää niitä anteeksiantoon, irtipäästämiseen ja parantumiseen joka tilanteessa.
Pyytäkää opastusta ja vahvistusta ja sitten odottakaa sen tulevan teille.
Ennen kaikkea olkaa kiitollinen tästä tilaisuudesta olla osa ihmiskunnan hämmästyttävää tietoisuusmuutosta, kun ylösnousemme kaikki taikavärähtelyyn.
Monia siunauksia näinä taianomaisina ja hämmästyttävinä aikoina,
Jennifer Hoffman
-----------
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kirjoittanut Jennifer Hoffman ( www.urielheals.com)
25.8.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Hei kaikki,
Meistä tuntuu, kuin olisimme itsestäänselvien asioiden mailla ja etsisimme vihjettä. Juuri kun ajattelemme varmasti tietävämme, mitä teemme, huomaamme kaiken muuttuneen. Tuntuuko meistä yhtään erilaiselle kuukausien tai vuosien itsemme työstämisen jälkeen? Kenties ei, koska meiltä on vaatinut niin pitkän aikaa päästä tänne, että olemme täysin unohtaneet sen henkilön, joka olimme ennen - ja kenties se on hyvä asia. Minä olen ainakin iloinen ollessani sen pelon, epäilyn, hämmennyksen ja epävarmuuden yli, jota ennen tunsin.
Millaista elämä on juuri opitun itseluottamuksen kera? Heti kun pääsen takaisin maailmaan, kerron teille. Monien muiden tapaan myös minut on pidetty ulkona "kierrosta" muutaman vuoden ajan ja tiedän sen tapahtuneen hyvästä syystä, mutta olen väsynyt olemaan yksin koko ajan. Haluan muuttaa suurimpaan ja ruuhkaisimpaan paikkaan, minkä voin löytää, ja sitten nautiskella melusta, liikenteestä ja kiireisyydestä.
Mutta puhutaanpa ensin itsestäänselvästä, koska parhaimmista ponnisteluistamme huolimatta, elämä ei vain tunnut tällä hetkellä ilmiselvältä. Mitä teemme nyt ja mihin se meitä johtaa? Miten voimme tuntea suurta varmuutta yhtenä päivänä ja seuraavana olemme hämmennyksen ja epäilyn suossa? Miksi näyttää siltä, että juuri kun olemme varma seuraavasta askeleesta, kaikki muuttuu hetkessä? Koemme dramaattisia muutoksia tietoisuudessa ja näemme välittömiä muutoksia ajattelussamme ja elämänkokemuksissamme siitä puhdistamistyöstä, mitä teemme nyt. Ja saamme välitöntä vahvistusta. Minäpä kerron omasta kokemuksestani viime viikolta.
Ensin vähän historiaa. Olen käyttänyt piilolinssejä melkein 30 vuotta. Joka ilta otan piilolinssit pois, laitan koteloon suolaliuoksessa ja kotelon kylpyhuoneen lavuaarin reunalle. Teen tämän samalla tavalla joka päivä. Sunnuntaina otin piilolinssit pois ja laitoin kotelon lavuaarin reunalle. Sitten menin sänkyyn. Maanantaiaamuna nousin ylös ja menin kylpyhuoneeseen laittamaan linssejä, mutta ne eivät olleet siinä, mihin olin jättänyt ne edellisenä iltana. Kotelo oli poissa ja vaikka katsoin joka paikasta, en voinut löytää niitä. Niinpä otin toisen linssiparin ja ostin uuden kotelon vanhan tilalle.
Viikonlopun aikana tein paljon puhdistustyötä hyvin syvillä karmatasoilla. Perjantaina menin sänkyyn ja pyysin Neuvostoa näyttämään minulle täsmällisesti, mitä minun täytyi työstää - sen tietyn menneen elämän energian mitä olin puhdistamassa, kenen kanssa olin tekemisissä - ja kertomaan, kun olin valmis, jotta voisin tarkastella elämääni eri tavalla.
Vietettyäni viikonlopun puhdistaen minun oli hankittava uudet piilolinssit ja uusi kotelo maanantaiaamuna. Universumilla on todella kummallinen huumorintaju.
Kun yritin keksiä, mitä piilolinsseilleni oli tapahtunut, toistin liikkeitä mielessäni, mutta pääsin vain siihen saakka, kun laitoin kotelon lavuaarin reunalle. Tapahtuiko niin vai olenko niin pinttynyt muistamaan tämän prosessin tällä tavalla, etten voi muistaa toista tapaa? Ovatko muistikuvani niin ilmeisiä, että ne sokaisevat sinut sille, mitä todellisuudessa tapahtui piilolinssirituaalissani?
Kun puhdistamme karmaa ja sen energioita, opettelemme myös näkemään itsemme, elämämme, toiset, mahdollisuutemme ja maailman eri tavalla. Mutta muistomme ovat niin syvään syöpyneitä, että elämämme jokainen puoli on harhaa, minkä ne luovat. Pelkäämme tietää, että todellisuus on niin kiinteä, kun kaikki vain kehittyy ajatuksistamme. Ei ole mitään puutetta tai yltäkylläisyyttä, ei iloa tai tuskaa, ei pelkoa tai rakkautta, paitsi se mitä sallimme itsemme kokea. Ja jos syvään syöpyneet muistomme eivät sisällä ilon, yltäkylläisyyden ja rakkauden lupaa, niin emme tunne niitä.
Siksi pyytäessämme universumia korjaamaan elämämme, se ei vastaa. Syvään syöpyneet muistomme luovat todellisuutemme, ei universumi. Se vain reagoi niihin todellisuusmuistoihin, joita toistamme miljoonatta kertaa.
Voimme käyttää affirmaatioita, positiivista ajattelua, osallistua lukemattomille kursseille ja seminaareihin ja tehdä kovasti työtä todellisuutemme muuttamiseksi. Mutta siihen saakka kunnes voimme ylittää muistojemme tavat, jatkamme vain sen todellisuuden luomista, minkä ne sallivat meille.
Voin nähdä laittavani linssikotelon lavuaarin reunalle, mutta mitä oikeasti tapahtui? Vaikka näin muistan, niin teinkö sen tuolla hetkellä vai onko muistikuvani illan piilolinssirituaalista niin syvään juurtunut, että vaikka näin itseni tekemässä sitä, todellisuudessa tein jotain muuta - jotain niin epäharmonista tavallisen rutiinini kanssa, ettei mieleni pystynyt rekisteröimään sitä muistikuvaksi? Hmm, minun on ajateltava asiaa.
Tämä antaa meille ajateltavaa - onko elämä sellaista, kuin elämme, vai onko se vain kuviteltua? Miten paljon paljastuvasta todellisuudestamme perustuu totuuteen läsnä olevasta hetkestä ja miten paljon kuvitellaan tavanomaisesti? Mitä roolia muistikuvamme - tästä elämästä ja kaikista elämistämme - esittävät siinä elämässä, mikä meillä on tänä päivänä? Jos meidän pitäisi päästää irti niistä kaikista nyt, millaista elämää eläisimme?
Silloin kun pyydämme universumilta uutta näkemystä, uutta tapaa nähdä itsemme ja maailma, olemmeko valmiita päästämään irti kaikista noista muistoista ja oppimaan, että annamme elämän paljastua tässä hetkessä? Meidän on tietysti oltava läsnä joka hetki, jotta muistamme, minne olemme laittaneet asioita? Ja muuten, en ole vieläkään löytänyt piilolinssikoteloani …
Kun mietitte tätä ja muita asioita, joita tapahtuu tänä aikana (ja Merkurius perääntyy, mikä on hyvään uudelleenharkinta-aikaa), muistakaa:
Hyväksykää kaikki ymmärryksen lahjat kiitollisuudella ja käyttäkää niitä anteeksiantoon, irtipäästämiseen ja parantumiseen joka tilanteessa.
Pyytäkää opastusta ja vahvistusta ja sitten odottakaa sen tulevan teille.
Ennen kaikkea olkaa kiitollinen tästä tilaisuudesta olla osa ihmiskunnan hämmästyttävää tietoisuusmuutosta, kun ylösnousemme kaikki taikavärähtelyyn.
Monia siunauksia näinä taianomaisina ja hämmästyttävinä aikoina,
Jennifer Hoffman
-----------
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.