YLÖSNOUSEMUSOIVALLUKSIA:
MITÄ VOIMME TEHDÄ ILMAN (SÄHKÖ)VOIMAA?
Kirjoittanut Jennifer Hoffman ( www.urielheals.com)
21.9.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Hei kaikki,
Viime tiistai-iltana kirjoitin toimistossani musiikin soidessa taustalla. Oli rauhallinen ja iloinen ilta ja tunsin olevani hyvin motivoitunut ja energinen. Sitten hetken kuluttua sähköt katkesivat ja istuin hiljaisessa pimeydessä tietokonenäyttö taloni ainoana valona. Niinpä otin kynttilän, mitä pidän toimistossani, ja kävelin keittiöön hakemaan tulitikkuja, jotta voisin sytyttää kynttilöitä odotellessa sähköjen palaamista.
Vaikka tunnen taloni hyvin, koska asun ja teen työtä täällä, yllätyin, miten hitaasti liikuin pimeässä. Kantamani kynttilä ei antanut kovin suurta valoa, joten minun oli otettava pieniä ja varovaisia askelia. Muistaisinko, minne olin laittanut tavaroita eteisen lattialla? Törmäisinkö huonekaluihin tai seiniin? Kun etsin tulitikkuja (tiesin tarkkaan, missä ne olivat valojen ollessa päällä) ja sytytin muutamia kynttilöitä, kotini näytti hyvin erilaiselta suurien pimeiden alueiden levittäytyessä muutamien valolaikkujen väliin. Ystävällinen ja kaunis kotini ei yhtäkkiä näyttänytkään niin ystävälliseltä.
Katsoin ulos nähdäkseni, oliko myös naapureilta sähköt poikki, ja hämmästyin, että vain minun puoleni kadusta oli pimeänä. Siis sähkökatkos oli sattumanvaraista eikä vaikuttanut kaikkiin. Mielenkiintoista. Toisilla oli virtaa, muttei se minua mitenkään hyödyttänyt. En voinut mennä heidän taloonsa hakemaan sähköä omiin valoihini. Minun oli odotettava, kunnes virta palautuisi minun talooni.
Niinpä kävelin hitaasti ja varovasti talon läpi takaisin toimistooni, missä pystyin kirjoittamaan vielä yhden tunnin ja sitten tietokoneeni akku loppuisi. Mitä nyt aioin tehdä? Olin jo syönyt päivällisen, en voinut katsella televisiota ja kaikki vaati sähköä, mitä halusin tehdä. Niinpä yritin lukea, mutta lopetin muutaman minuutin kuluttua, koska lukeminen kynttilänvalossa oli todella vaikeaa (en tiedä, miten Abe Lincoln teki sen, mutta minulla se ei toiminut).
Joka kerta astuessani johonkin huoneeseen kurkotin automaattisesti valokatkaisinta eikä mitään tietysti tapahtunut. Minulla olisi voinut olla taskulamppu, mutta se oli alakerrassa, hyvin pimeässä kellarissani. Hetken ajattelin suunnistaa rappuja pitkin kynttiläni kanssa, mutta minun olisi ollut mentävä myös pimeän autotallin läpi, ja koska hämähäkit valmistautuvat talveen ja minulla on niitä paljon tänä vuonna, se ei kuulostanut kovin hyvältä idealta.
Miksi emme kaipaa sellaisia asioita kuin valoa ja sähkövirtaa, ennen kuin meillä ei ole niitä? Mitä voimme tehdä ilman (sähkö)voimaa? Emme paljonkaan, koska olemme sitten pimeässä tai valossa, oma voimamme sallii meidän jatkaa kulkua eteenpäin. Niinä hetkinä kun meidät työnnetään pimeyteen, meillä on edelleen se, mitä vaaditaan siirtyäksemme pimeydestä toiseen paikkaan. Mutta jos annamme pimeyden siirtää meidät voimattomuuden tilaan, niin olemme irti voimastamme ja sisäisestä valostamme.
Vaellamme pimeydessä hyvin suuren osan aikaa käsittämättä, että meillä on voima sisällämme ja voimme käyttää sitä palataksemme takaisin valoon koska tahansa. Joskus, itse asiassa hyvin usein, otamme tämän voiman itsestäänselvyytenä, kunnes jotain tapahtuu ja olemme pimeässä. Mitä teemme silloin? Istummeko pimeässä toivoen, että joku löytää ja pelastaa meidät? Pyydämmekö toisia jakamaan oman valonsa kanssamme ja toivomme, että se riittää valaisemaan tiemme? Vai luotammeko, että valot palaavat pian ja annamme tuon uskon antaa voimaa pimeyden läpi?
Touhukas ja rauhallinen iltani keskeytyi (sähkö)voiman menetykseen ja kaikki suunnitelmani muuttuivat. Ilman (sähkö)voimaa yhtäkkiä käsitämme, miten monien toimemme tekeminen on paljon vaikeampaa, jollei mahdotonta. Naapurini eivät olleet menettäneet voimaansa, miksi omani oli poissa? Enkä voinut mennä pyytämään heiltä lainaksi. Mutta sitä teemme jatkuvasti, kun tunnemme voimattomuutta. Riippuvuus toisista omassa voimassamme on paljon sama asia, kuin minun pienet kynttiläni ympäri taloa. Ne valaisevat vain ympärillään olevan alueen eivätkä ole yhtä tehokkaita kuin täydellinen pääsy normaaliin voimalähteeseeni.
Epäilinkö (sähkö)voiman palaamista? Ehdottomasti en. Se on voimayhtiön tehtävä ja he löytäisivät siihen tavan. Onko meillä sama luottamus universumiin, mikä on kumppanimme omassa voimassamme ja mikä auttaa meitä loistamaan valoa pimeyteen ja saamaan takaisin voimamme? Tiedämmekö, että valoyhteytemme tulee omasta voimastamme eikä meillä ole voimaa valon kautta? Hmm, jotain mietittävää.
Universumi on kumppanimme, mutta meidän tehtävämme on pysyä yhteydessä voimaamme, jotta voimme suunnistaa elämässämme. Tässä suunnistamisessa ei ole kyse selviytymisestä toivomalla, että voimme välttää pimeyttä. Siinä on kyse siitä, mitä uskomme, ajattelemme ja teemme voimallamme ja valolla, mitä meillä on - mitä ilmennämme, miten luomme elämäämme, mitä teemme valollamme, jotta löytäessämme itsemme pimeydestä tiedämme, että se on väliaikaista, ja uskomme, että valo on vain ajatuksen päässä.
Toisinaan on helppoa tuntea surua, valittaa ja suuttua elämäämme. On normaali inhimillinen reaktio, että tuntee meille tapahtuvien asioiden käyttävän hyväkseen meitä, loukkaavan meitä ja tekevän meistä uhrin. Nämä jaksot ovat joko lyhyitä hetkiämme pimeydessä tai ne ovat pitkäaikaista pimeyttä, missä elämme. Valo on aina valittavissamme, kun päätämme, miten suuren voiman kanssa elämme, miten paljon käytämme sitä ja päästämme elämäämme. Pimeitä jaksoja tulee ja ne voidaan minimoida keskittymällä siihen, mitä niillä on opetettavana meille. Joskus tarvitsemme pimeyttä rentoutumiseen, lepäämiseen, tauon pitämiseen ja rauhoittumiseen. Oppaani ovat ohjanneet minua jo viikkojen ajan menemään varhain nukkumaan. Vietettyäni aikaa pimeydessä menin varhain nukkumaan.
Voimme oppia paljon elämässämme jaksoista, missä huomaamme olevamme ilman voimaa, ja muistaa, että kaikella on tarkoituksena lisätä valoa. Luotammeko, että valo syttyy taas? Se syttyy aina, sitten kun olemme valmiita siihen ja olemme oppineet voimattomuusoppituntimme.
Aina kun huomaat olevasi paikassa, mistä näyttää puuttuvan valoa, missä tunnet olevasi voimaton ja yksin, käytä se pohtimiseen, miettimiseen ja tietoisen yhteyden luomiseen valoon. Sitten seuraavan kerran kun olet pimeässä, kun et tunne itseäsi kovin voimakkaaksi tai luottavaiseksi, tiedät, ettei valo ole kaukana ja että se palaa, kun muistat, että se on aina sisälläsi hiljaisena ja voimakkaana matkakumppanina.
Pysy tyynenä, keskittyneenä ja tietoisena ja muista, että ajatuksesi luovat elämäsi joka hetki. Ajattele parhaita ajatuksia.
Kun pohdit tätä ja muita asioita, joita tapahtuu tällä hetkellä (ja Merkurius on vihdoin lakannut perääntymästä, joten nyt on aika liikkua eteenpäin), muista:
Hyväksy kaikki ymmärryksen lahjat kiitollisuudella ja käytä niitä anteeksiantoon, irtipäästämiseen ja parantumiseen joka tilanteessa.
Pyydä opastusta ja vahvistusta ja sitten odota sitä tulevan.
Ennen kaikkea, ole kiitollinen tästä tilaisuudesta olla osana ihmiskunnan hämmästyttävää tietoisuusmuutosta, kun kaikki ylösnousemme ihmeiden värähtelyyn.
Monia siunauksia näinä taianomaisina ja hämmästyttävinä aikoina,
Jennifer Hoffman
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.
MITÄ VOIMME TEHDÄ ILMAN (SÄHKÖ)VOIMAA?
Kirjoittanut Jennifer Hoffman ( www.urielheals.com)
21.9.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Hei kaikki,
Viime tiistai-iltana kirjoitin toimistossani musiikin soidessa taustalla. Oli rauhallinen ja iloinen ilta ja tunsin olevani hyvin motivoitunut ja energinen. Sitten hetken kuluttua sähköt katkesivat ja istuin hiljaisessa pimeydessä tietokonenäyttö taloni ainoana valona. Niinpä otin kynttilän, mitä pidän toimistossani, ja kävelin keittiöön hakemaan tulitikkuja, jotta voisin sytyttää kynttilöitä odotellessa sähköjen palaamista.
Vaikka tunnen taloni hyvin, koska asun ja teen työtä täällä, yllätyin, miten hitaasti liikuin pimeässä. Kantamani kynttilä ei antanut kovin suurta valoa, joten minun oli otettava pieniä ja varovaisia askelia. Muistaisinko, minne olin laittanut tavaroita eteisen lattialla? Törmäisinkö huonekaluihin tai seiniin? Kun etsin tulitikkuja (tiesin tarkkaan, missä ne olivat valojen ollessa päällä) ja sytytin muutamia kynttilöitä, kotini näytti hyvin erilaiselta suurien pimeiden alueiden levittäytyessä muutamien valolaikkujen väliin. Ystävällinen ja kaunis kotini ei yhtäkkiä näyttänytkään niin ystävälliseltä.
Katsoin ulos nähdäkseni, oliko myös naapureilta sähköt poikki, ja hämmästyin, että vain minun puoleni kadusta oli pimeänä. Siis sähkökatkos oli sattumanvaraista eikä vaikuttanut kaikkiin. Mielenkiintoista. Toisilla oli virtaa, muttei se minua mitenkään hyödyttänyt. En voinut mennä heidän taloonsa hakemaan sähköä omiin valoihini. Minun oli odotettava, kunnes virta palautuisi minun talooni.
Niinpä kävelin hitaasti ja varovasti talon läpi takaisin toimistooni, missä pystyin kirjoittamaan vielä yhden tunnin ja sitten tietokoneeni akku loppuisi. Mitä nyt aioin tehdä? Olin jo syönyt päivällisen, en voinut katsella televisiota ja kaikki vaati sähköä, mitä halusin tehdä. Niinpä yritin lukea, mutta lopetin muutaman minuutin kuluttua, koska lukeminen kynttilänvalossa oli todella vaikeaa (en tiedä, miten Abe Lincoln teki sen, mutta minulla se ei toiminut).
Joka kerta astuessani johonkin huoneeseen kurkotin automaattisesti valokatkaisinta eikä mitään tietysti tapahtunut. Minulla olisi voinut olla taskulamppu, mutta se oli alakerrassa, hyvin pimeässä kellarissani. Hetken ajattelin suunnistaa rappuja pitkin kynttiläni kanssa, mutta minun olisi ollut mentävä myös pimeän autotallin läpi, ja koska hämähäkit valmistautuvat talveen ja minulla on niitä paljon tänä vuonna, se ei kuulostanut kovin hyvältä idealta.
Miksi emme kaipaa sellaisia asioita kuin valoa ja sähkövirtaa, ennen kuin meillä ei ole niitä? Mitä voimme tehdä ilman (sähkö)voimaa? Emme paljonkaan, koska olemme sitten pimeässä tai valossa, oma voimamme sallii meidän jatkaa kulkua eteenpäin. Niinä hetkinä kun meidät työnnetään pimeyteen, meillä on edelleen se, mitä vaaditaan siirtyäksemme pimeydestä toiseen paikkaan. Mutta jos annamme pimeyden siirtää meidät voimattomuuden tilaan, niin olemme irti voimastamme ja sisäisestä valostamme.
Vaellamme pimeydessä hyvin suuren osan aikaa käsittämättä, että meillä on voima sisällämme ja voimme käyttää sitä palataksemme takaisin valoon koska tahansa. Joskus, itse asiassa hyvin usein, otamme tämän voiman itsestäänselvyytenä, kunnes jotain tapahtuu ja olemme pimeässä. Mitä teemme silloin? Istummeko pimeässä toivoen, että joku löytää ja pelastaa meidät? Pyydämmekö toisia jakamaan oman valonsa kanssamme ja toivomme, että se riittää valaisemaan tiemme? Vai luotammeko, että valot palaavat pian ja annamme tuon uskon antaa voimaa pimeyden läpi?
Touhukas ja rauhallinen iltani keskeytyi (sähkö)voiman menetykseen ja kaikki suunnitelmani muuttuivat. Ilman (sähkö)voimaa yhtäkkiä käsitämme, miten monien toimemme tekeminen on paljon vaikeampaa, jollei mahdotonta. Naapurini eivät olleet menettäneet voimaansa, miksi omani oli poissa? Enkä voinut mennä pyytämään heiltä lainaksi. Mutta sitä teemme jatkuvasti, kun tunnemme voimattomuutta. Riippuvuus toisista omassa voimassamme on paljon sama asia, kuin minun pienet kynttiläni ympäri taloa. Ne valaisevat vain ympärillään olevan alueen eivätkä ole yhtä tehokkaita kuin täydellinen pääsy normaaliin voimalähteeseeni.
Epäilinkö (sähkö)voiman palaamista? Ehdottomasti en. Se on voimayhtiön tehtävä ja he löytäisivät siihen tavan. Onko meillä sama luottamus universumiin, mikä on kumppanimme omassa voimassamme ja mikä auttaa meitä loistamaan valoa pimeyteen ja saamaan takaisin voimamme? Tiedämmekö, että valoyhteytemme tulee omasta voimastamme eikä meillä ole voimaa valon kautta? Hmm, jotain mietittävää.
Universumi on kumppanimme, mutta meidän tehtävämme on pysyä yhteydessä voimaamme, jotta voimme suunnistaa elämässämme. Tässä suunnistamisessa ei ole kyse selviytymisestä toivomalla, että voimme välttää pimeyttä. Siinä on kyse siitä, mitä uskomme, ajattelemme ja teemme voimallamme ja valolla, mitä meillä on - mitä ilmennämme, miten luomme elämäämme, mitä teemme valollamme, jotta löytäessämme itsemme pimeydestä tiedämme, että se on väliaikaista, ja uskomme, että valo on vain ajatuksen päässä.
Toisinaan on helppoa tuntea surua, valittaa ja suuttua elämäämme. On normaali inhimillinen reaktio, että tuntee meille tapahtuvien asioiden käyttävän hyväkseen meitä, loukkaavan meitä ja tekevän meistä uhrin. Nämä jaksot ovat joko lyhyitä hetkiämme pimeydessä tai ne ovat pitkäaikaista pimeyttä, missä elämme. Valo on aina valittavissamme, kun päätämme, miten suuren voiman kanssa elämme, miten paljon käytämme sitä ja päästämme elämäämme. Pimeitä jaksoja tulee ja ne voidaan minimoida keskittymällä siihen, mitä niillä on opetettavana meille. Joskus tarvitsemme pimeyttä rentoutumiseen, lepäämiseen, tauon pitämiseen ja rauhoittumiseen. Oppaani ovat ohjanneet minua jo viikkojen ajan menemään varhain nukkumaan. Vietettyäni aikaa pimeydessä menin varhain nukkumaan.
Voimme oppia paljon elämässämme jaksoista, missä huomaamme olevamme ilman voimaa, ja muistaa, että kaikella on tarkoituksena lisätä valoa. Luotammeko, että valo syttyy taas? Se syttyy aina, sitten kun olemme valmiita siihen ja olemme oppineet voimattomuusoppituntimme.
Aina kun huomaat olevasi paikassa, mistä näyttää puuttuvan valoa, missä tunnet olevasi voimaton ja yksin, käytä se pohtimiseen, miettimiseen ja tietoisen yhteyden luomiseen valoon. Sitten seuraavan kerran kun olet pimeässä, kun et tunne itseäsi kovin voimakkaaksi tai luottavaiseksi, tiedät, ettei valo ole kaukana ja että se palaa, kun muistat, että se on aina sisälläsi hiljaisena ja voimakkaana matkakumppanina.
Pysy tyynenä, keskittyneenä ja tietoisena ja muista, että ajatuksesi luovat elämäsi joka hetki. Ajattele parhaita ajatuksia.
Kun pohdit tätä ja muita asioita, joita tapahtuu tällä hetkellä (ja Merkurius on vihdoin lakannut perääntymästä, joten nyt on aika liikkua eteenpäin), muista:
Hyväksy kaikki ymmärryksen lahjat kiitollisuudella ja käytä niitä anteeksiantoon, irtipäästämiseen ja parantumiseen joka tilanteessa.
Pyydä opastusta ja vahvistusta ja sitten odota sitä tulevan.
Ennen kaikkea, ole kiitollinen tästä tilaisuudesta olla osana ihmiskunnan hämmästyttävää tietoisuusmuutosta, kun kaikki ylösnousemme ihmeiden värähtelyyn.
Monia siunauksia näinä taianomaisina ja hämmästyttävinä aikoina,
Jennifer Hoffman
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.