VIIMEINEN YÖ VANHASSA MAAILMASSA

Kirjoittanut Aluna Joy Yaxkin (www.alunajoy.com)
29.3.2026
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Viimeinen yö vanhassa maailmassa – profeetallinen näky ylösnousemusajassa

Heräsin keskellä yötä unesta, joka ei tuntunut unelta. Se tuntui viestiltä. Aloin nauhoittaa aamun pikkutunneilla, jotten kadottaisi sitä.

Tuossa unessa kaikki me valotyöntekijät, parantajat jne. olimme pakkaamassa. Ensin tuntui siltä, että olin pakkaamassa kotiani, mutta mitä syvemmälle menin siihen, sitä enemmän oivalsin, ettei kyse ollut vain kodistani, vaan koko maailmasta. Olimme jättämässä sen. Ei juosten sitä karkuun, ei paeten siitä, vaan pakaten sen tietoisesti ja huolella, ja syvällä tyydytyksellä tietäen, että olimme tehneet hyvää työtä.

Viimeisenä keräsin pyhimmät asiat. Kaikki muu oli jo poissa. Pakkasin asioita, jotka näyttivät kristalleilta, kiviltä, artefakteilta, tallenteilta, asiakirjoilta, kirjoilta, viisaudelta jne. Tämä oli sen ydinolemus, kuka olemme – riippumatta siitä, missä olemme ja mitä olemme oppineet ollessamme siellä. Näytimme pakkaavan vain sen ydinolemuksen, millä oli merkitystä eteenpäin mentäessä. Ennen kuin lähdimme, oli hiljainen hyvästelyn hetki. Muistan kiittäneeni taloa, maailmaa ja universumia, ja kiitin siitä, että minun sallittiin asua siellä, kauneudesta, kokemuksista ja oppitunneista. Koska se oli hyvä talo, hyvä maailma ja hyvä aikakausi.

Mutta kun astuin ulos, se missä asuimme, oli jo poissa. Ei ollut enää seiniä, ei kattoa – oli vain raunioitunut rakenne, joka pysyi hädin tuskin koossa, kuin yhdellä kunnon työnnällä se kaikki kaatuisi. Tuntui siltä, kuin se olisi ollut hajoamassa jo pitkän aikaa, kuin se olisi purettu päinvastaisessa järjestyksessä, kuin se oli rakennettu. Melkein kuin aika olisi mennyt taaksepäin ja jättänyt meidät tyhjiöön.

Se mikä todella kosketti minua, oli tämä: pidimme valoa aivan viimeiseen mahdolliseen hetkeen saakka. Aivan viimeiseen hengenvetoon, viimeiseen sekuntiin, viimeiseen millisekuntiin, ja sitten vedimme ylös ankkurimme.

Kun menimme ulos, ei ollut suuntaa: ei suunnitelmaa, ei karttaa, ei tuntua siitä, mitä tehdään seuraavaksi. Niinpä teimme tämän kummallisen asian – istuuduimme vain alas ja söimme aterian. Söimme, lepäsimme, nauroimme, mutta myös ihmettelimme. Koska uutta Maata, uutta todellisuutta, ei ollut vielä, ja vanha oli jo poissa.

Olimme välitilassa. Tauossa aikakausien ja todellisuuksien välissä. Se oli kannatteleva tila, kuin pelastusvene, jossa saatoimme odottaessamme tankata kehoa ja sielua. Ei ollut paniikkia, ei pelkoa, ei kiirettä. Vain tämä hiljainen tietäminen, että seuraavat askeleet tulisivat sitten, kun tulisivat. Se tulisi meille. Kaikki mitä meidän täytyi tehdä, oli vetää sisällämme ylös ankkurit, jotka pitivät meidät vanhassa maailmassa, ja odottaa.

Oli yksi hetki, kun tunsin vähän surua. Huomasin muissa pöydissä ihmisiä, joiden luulin tulevan kanssamme, mutta he menivät eri suuntiin. Ryhmässämme tapahtui monta jakautumista. Kaikki eivät menneet samaa tietä, kuitenkin tunsin edelleen yhteyden välillämme. Mutta suruni ei jäänyt, koska tiesin myös, että he olisivat kunnossa, ja niin olisimme mekin.

Se mikä pysyi kanssani, oli tuo tunne. Se oli rauhallinen, tyydyttävä ja nostalginen. Se ei ollut surua, vaan arvostusta sitä kohtaan, mitä oli ollut, ja hyväksymistä, että se oli ohi. Tuo maailma oli tullut tiensä päähän. Ihmiskunta oli monin tavoin vienyt tämän maailman niin pitkälle, kuin se saattoi mennä. Sitten tulee kohta, jossa lakkaamme panostamasta siihen, mikä on jo väistymässä, vedämme ankkurin ylös ja lähdemme.

Ja sitten minulla välähti. Tämä uni tuli pääsiäisviikolla. Päivänä jolloin maailma muistaa tarinan ylösnousemuksesta. Tarinan siitä, että päästetään irti kaikesta ja sitten palataan transformoituneena. Ja samalta tuntui tuossa unessa. Olemme päästämässä irti vanhasta maailmasta, ja uusi maailma nousee. Se olisi transformoitunut. Emme kanna vanhaa maailmaa uuteen. Päästämme vanhasta todellisuudestamme täysin irti. Keräämme vain sen, mikä on pyhää, vedämme ylös ankkurin, ja odotamme tietäen, että universumi pitää huolen, kuten se on aina pitänyt ja tulee aina pitämään.

Minulle oli yllätys, että se mihin olemme menossa, ei tuntunut toiselta ulottuvuudelta tai toiselta aikajanalta tai joltain täysin muualla olevalta paikalta. Se tuntui enemmän kirkastumiselta. Pysähdymme, irrottaudumme, ja sitten palaamme takaisin samaan paikkaan, mutta kaikki on kohotettua, karmatonta ja täynnä uusia kokemuksia koettavaksi.

Olemme suuressa kosmisessa tauossa. Se on välitila, jossa odotamme uuden perustan nousemista jalkojemme alla.

Muistan, että olin yksi viimeisistä lähtijöistä. Jäin, kunnes ei ollut melkein mitään enää jäljellä, ja minulla oli yksi pieni laatikollinen pyhiä asioita. Ja kun lopulta kävelin pois, ei ollut mitään, mistä pitää kiinni. Ja kuitenkin minusta tuntui rauhalliselta. Tiesin, että jos kääntyisin ympäri katsomaan sitä, missä olin ollut, siellä ei olisi mitään.

Ja voimakkain asia jonka tunsin koko tuossa unessa, oli tämä: valomme on koskematon. Riippumatta siitä, mitä on tapahtunut, miten kaoottiselta asiat tuntuvat, ja miten paljon näyttää siltä, että kaikki hajoaa, valo on koskematon. Sitä ei ole tuhottu. Sitä on vahvistettu, ja siinä on enemmän päättäväisyyttä. Sitä ei voi tuhota. Ja ihmiset jotka kantavat sitä, ovat edelleen täällä.

Tuntui siltä, että olemme pelastusveneessä. Pakenematta maailmaa, odottamatta pelastusta – vaan että se mikä on totta sydämissämme, kantaa meidät tämän siirtymän läpi. Pidämme kurssin vakaana, kunnes uusi maailma on valmis meitä varten.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.