HARMONIAN VOIMA
Kirjoittanut Tania Castilho (www.crimsoncircle.com)
Syyskuun 2022 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Mikään, ei ehdottomasti mikään, voisi olla oleellisempaa kuin tehdä rauha Jumalan kanssa. Siltä hänestä ainakin nyt tuntui.
Tamara oli törmännyt tähän oivallukseen tiedostamismyllerryksen keskellä, hänen lähestyessään pelottomasti sitä, minkä hän tunsi sielukseen. Hän oli tanssinut edestakaisin sen kanssa jo pidemmän aikaan – päässyt lähemmäs, tuntenut olonsa uskomattomaksi, sitten pakahtuneeksi, sitten hävettäväksi ja arvottomaksi ja sitten pum! hän oli jälleen takaisin lähtöruudussa, tai siltä näytti.
Niinpä yhtenä kauniina päivänä hän päätti vain olla sisällään, tuntea sitä läpikotaisin ja päästä sen juureen. Hän hengitti. Aisti. Pysyi siinä. Päästi irti ajatuksistaan. Rauhoittui syvään hiljaisuuteen ytimessään ja sitten sukelsi terävään kipuun, jota hän tunsi yhtäkkiä sydämensä takana, oikean lavan vieressä.
Kun hän sukelsi tuohon kipuun, se voimistui. Silti hän hengitti ja kesti, kunnes hän törmäsi raivosta kiehuvaan ja kostonhaluiseen soturiin. Pitkä, leveä, haarniskoitu eikä ainoastaan vihainen, vaan suorastaan raivostunut. Hän näytti taistelevan jotain vastaan, muttei siinä ollut mitään. Hän taisteli ilmaa vastaan, samaan tapaan kuin Don Quijote taisteluissaan tuulimyllyjä vastaan.
Tamara lähestyi häntä ja seisoi siinä katselemassa, odottaen tämän näkevän hänet. Niin tapahtui pitkän ajan jälkeen, hengitystauon keskellä. Tamara katsoi häntä silmiin, jotta hän tietäisi, että hänet nähtiin. Soturi ei osannut odottaa tätä. Hän katsoi itse Tamaraa silmiin, ja jokin sai hänet pysähtymään, ottamaan askeleen taaksepäin ja laskemaan haarniskansa.
Kun Tamara aisti häntä (sillä tämä oli hän), hän tunsi suurta murhetta, sanoinkuvaamatonta surua ja avuttomuutta, jota mikään voittojen myötä kerätty valta/voima ei voinut transformoida. Hän oli menettänyt monia rakkaita, kokonaisia kansoja. Hän oli menettänyt kaiken, mistä hän välitti, eikä voinut ymmärtää, miksi näitä asioita tapahtui, jos oli Jumala. Miksi oli niin paljon kärsimystä? Miksi?
Niinpä hän oli suuttunut Jumalalle. Hän ei halunnut olla tällä planeetalla, hän ei halunnut olla ihminen eikä hän kestäisi sitä enää. Hän oli esittänyt pahantekijän, uhrin ja pelastajan roolia, mutta mikään ei antanut hänelle lohtua tai vastauksia.
Ja epäily oli hiipinyt sisään. Jos olisi Jumala, kuka osaisi sanoa, kumman puolen hän valitsi näissä kohtalokkaissa taisteluissa? Pitäisikö hän niitä, jotka tulivat polttamaan kylämme sellaisina, jotka ansaitsivat hänen suojeluaan, vai pitäisikö hän meitä, jotka tappoivat nämä ihmiset, armonsa arvoisena? Ja silloin kun tilanne olisi toisinpäin, kumman puolen hän silloin valitsisi? Oliko edes mitään valittavia puolia?
Tamara tuli lähemmäs tuota soturia, ojensi kätensä ja tarjoutui halaamaan. Se oli ele, jota soturi ei tuntenut. Hän oli taistellut niin pitkään, että hän oli unohtanut lempeyden, hellyyden ja suloisuuden. Maailma oli yksinkertaisesti liian kova paikka salliakseen sellaisen haavoittuvuuden, ja kuitenkin Tamara oli siinä. Tuntui hyvältä antaa hänen halata. Valtava tunnemöykky nousi soturin kurkkuun, ja hän alkoi nyyhkyttää hallitsemattomasti. Hän ei ollut koskaan aiemmin nyyhkyttänyt sillä tavalla. Huusi, ulvoi, ja kyyneleet kastelivat Tamaran olkapään. Hän itki ja itki ja itki, kunnes hän ei jaksanut enää, ja hän putosi polvilleen antautumisen merkkinä. Tamara polvistui hänen kanssaan ja piti häntä sylissään, ollen vain läsnä. Ollen vain myötätuntoisesti läsnä.
Tamara tunsi kaikki nämä tunteet erittäin hyvin, ja nyt hän saattoi lopultakin omistaa ne, tunnustaa ne, hyväksyä ne ja päästää irti häpeästä, syyllisyydestä ja syyttelystä. Hän saattoi vapautua vihasta, sillä hän oivalsi nyt, että hän oli tehnyt sen kaiken ja ollut se kaikki. Hän ei ollut koskaan pystynyt voittamaan sen hyvin, hyvin syvää tyhjyyttä, ettei hän tuntenut koskaan olevansa kokonainen, ja se oli saanut hänet esittämään kaikenlaisia valtapelejä – ollen voittaja, pelastaja, kuningatar ja kuningas, kuten myös psykopaatti, sotaherra, palkkasoturi, hoitaja, lääkäri, orja, köyhä, päätöksentekijä, ja paljon muuta. Oli ollut valtaa toisiin, valtaa asioihin, paikkoihin ja tilanteisiin, kuten myös voimattomuutta/vallattomuutta – hän oli esittänyt kaikkea sitä.
Kun Tamara oli alkanut aistia suuremman Itsensä, jumalaisen olemuksensa, hän oli itse asiassa ollut yllättynyt, että hänellä ylipäätään oli se – sellaisia olivat ne julmuudet, joita hän oli sekä kokenut että tehnyt olemassaoloaioniensa aikana. Sillä ei ollut oikeasti merkitystä, oliko hän ollut maskuliini- vai feminiinimuodossa, elänyt tällä planeetalla vai ei.
Ja nyt soturi oli tullut hänen luokseen. Hän oli pystynyt olemaan niin hiljaa, niin myötätuntoinen, että hänen tämä osansa joka oli ollut kauan vihainen Jumalalle, oli lopultakin näyttäytynyt. Ja hän pystyi näkemään sen kaiken. Jos kyseinen Jumala oli sellainen, jonka ihmiset olivat luoneet palvelemaan sitä puolta, joka hänet oli luonut, ja jos hän kuitenkin oli rakastava ja ystävällinen ja kaikki ihmiset olivat hänen lapsiaan, no, tässä jumalassa ei tietenkään ollut tolkkua eikä siihen voinut luottaa. Jos tämä Jumala tekee valinnat siitä, kuka saa elää tai kuka tuhotaan, se ei ollut Jumala, jota voisi ymmärtää. Oli liikaa ennakkoasennetta, liikaa erillisyyttä/erottelua, jotta tämä olisi se vastaus.
Kuitenkin hitaassa tanssissaan, jossa ihminen tuli lähemmäs sielua ja sielu ihmistä, hän oli alkanut tietää jotain erilaista: häntä rakastettiin kaikesta huolimatta. Itse asiassa yksi hänen tärkeimmistä löydöistään oli, että täällä maan päällä ihmisen vapaa tahto tekee valinnat, eikä sielu voi puuttua siihen kokemukseen, jonka ihminen valitsee. Sellainen vapaus annetaan ihmisosalle. Ulkopuoliset voimat eivät määrää hyvää ja pahaa, vaan ne sallitaan tai puretaan jokaisessa sydämessä, jokaisessa mielessä ja jokaisessa päätöksessä. Sillä perimmiltään sielun silmissä ei ole hyvää ja pahaa – on pelkästään valintoja ja niiden tuloksia.
On kokemusulottuvuus, joka on erillään yksilön sielusta, ja on myös kokemusulottuvuus jälleenyhdistymistä varten. Jotkut ovat kärsimyskokemuksia, toiset harmoniakokemuksia, mutta ne kaikki laajentavat todellisuuksia, mahdollisuuksia ja tietoisuutta. Tämän tietäen Tamaran oli oleellista kyetä valitsemaan ja päättämään, mihin suuntaan hän menee, mitä hän salli nyt kokemuksessaan ja millaisen todellisuuden hän oli halukas luomaan ja elämään.
Hän oli kyllästynyt olemaan vastuussa. Oikeasti. Kontrollointitavasta oli tullut liian vaativaa, ja hän oli saanut tarpeekseen. Hän oli ollut valmis antautumaan ja löytämään uuden tien sielunsa, sisäisen Jumalahiukkasensa, opastukselle, mutta se oli ollut vaikea tavoittaa. Nyt hän tiesi syyn. Tämä soturi, tämä uupunut, vihainen ja epätoivoinen soturi, oli seissyt vartiossa aioneita.
Tamara salli mielellään näiden tunteiden liikkua, ja kutsui tämän osansa takaisin kotiin, sitten kun tämä oli valmis luottamaan. Ei ollut kiirettä – hän osasi nyt odottaa. Hänen sielunsa oli näyttänyt hänelle kärsivällisyyden hyödyn, ja hänen sydämensä oli enemmän rauhassa joka päivä, kun hän tutki sitä rakkautta, jonka hänen ydinolemuksensa oli laittanut hänen eteensä, askel kerrallaan.
Hänellä ei ollut kiirettä. Ei tarvinnut päästä minnekään, ainoastaan kokea asioita, mukaan luettuna hänen oma sisäinen yhdistymisensä. Ihmisestä ja jumalasta oli tulossa yksi kokonaisuus, kaikkien osien loistaessa kuin tähdet kuun valaisemalla, pimeällä taivaalla. Pimeässä taivaassa oli suurta kauneutta, ja myös kuun ja tähtien säteilyssä oli kauneutta. Niitä ei voinut olla ilman toisiaan. Mutta aivan kuten kuu näyttää häviävän päivänvalossa ja omassa kierrossaan, niin myös hänen sielunsa oli näyttänyt olevan poissa erittäin pitkän aikaa.
Hänen rakkautensa tätä planeettaa ja kaikkea kohtaan sen pinnalla – jokaista luontokappaletta, kasvia, mineraalia, ihmistä kohtaan – kasvoi ja kasvoi, mitä enemmän hän yhdistyi ydinolemuksensa kanssa. Se oli luonnollinen asia, tämä myötätuntoinen rakkaus. Hän tunsi suurta kunniaa, kiitollisuutta ja arvostusta siitä kaikesta, koska oli hyvin monia matkoja, kaikki erilaisia. Jotkut täynnä ilmiselvää kärsimystä, toisissa kärsimys oli piilossa. Ja sitten muutama, jotka olivat oivaltaneet, että he olivat myös Jumala, kulkien uudenlaiseen todellisuuteen, jossa kärsimys ei ollut yhteinen nimittäjä.
Hän voi nähdä tietysti myös draamat, sillä hän ei teeskennellyt, ettei ollut ihminen. Mutta hän ei enää samaistunut ja sotkeutunut niihin. Hän tiesi hyvin, hyvin horjumatta sydämessään, että pysyminen läsnä tietoisuudessa sisäisestä Jumalasta, voisi säteillä tietoisuustsunameja ympäri planeettaa, jollaisia kukaan urhea soturi ei pystyisi koskaan saamaan aikaan.
Hänellä ei ollut kiinnostusta valita puolta, sillä hän tiesi, miten arvokasta myötätunto oli ollut hänen matkallaan. Niissä pitkissä haasteissa, kun hän paljasti kaikki kätketyt ei-hyväksymiskerroksensa, vain sielun puhdas myötätunto oli pystynyt pitämään hänet tarpeeksi turvassa, jotta hän voi kohdata kaiken pelkäämättä, ilman tuomitsemista, kieltämistä tai torjumista. Hän oli oppinut tulemaan neutraaliksi, aistien elämänsä kaikkia tunteita, uskomuksia ja kokemuksia, tarvitsematta korjata tai muuttaa niitä. Itse asiassa hän ei voinut muuttaa niitä, sillä ne olivat menneet. Ne olivat entisiä. Mutta hän voisi hyväksyä ne ja kutsua ne takaisin kotiin itseensä, niiden kaikkien luojaan.
Oli kyse purkamisesta, transformoimisesta, irtipäästämisestä ja valitsemisesta eri tavalla nyt. Käyttäytymisestä eri tavalla. Olemisesta erilainen. Hänen sielunsa oli näyttänyt, miten ollaan hiljaa ja avoin, vastaanottava jokaiselle ei-rakastetulle osalleen, ja tämä oli muuttanut kaiken tässä ja nyt.
Tamara tiesi, miten voimakasta hänen myötätuntonsa ja säteilynsä oli. Hän tiesi tämän niin selvästi, ettei sillä ollut merkitystä, kuka muu tiesi, mitä muut ajattelivat siitä tai mitä he tekivät. Soturinsa kotiinpaluun myötä hän voi nyt käyttää tuon vahvuuden ja rohkeuden puolueettoman rakkauden hengittämiseen maailmaan, joka päivä ja joka hetki, lujana, päättäväisenä ja niiden myrskyjen horjuttamatta, joita ulvoi hänen ympärillään. Hänestä tuntui kangelta, joka oli isketty tiukasti maahan, kallistuen enemmän ja enemmän myötätuntoon ja päästen pois tieltä päästämällä irti vuosisatojen kyynisyydestä, piittaamattomuudesta ja oikeamielisyydestä.
Nyt kun tuo soturi oli tullut kotiin, hänen sydämensä oli tarpeeksi vahva sulautuakseen sieluunsa ja löytääkseen itsensä identiteetin jälkeen. Nyt oli uuden luvun, uuden kirjan ja kokonaan uuden Maan aika, toivottavasti monilla. Ja kiintymättä mihinkään lopputulokseen Tamara tiesi, että hän voisi valita vain omasta puolestaan. Toisten puolesta valitseminen oli illuusio, ja hän olisi paljon suuremmassa palveluksessa elämällä omassa harmoniassaan ja säteilyssään. Se ei ollut yleinen valinta, vaan se oli hänen valintansa. Se oli hänen sielunsa kutsu, jonka hän hyväksyi täysin.
Kokea niin suuri rakkaus, ettei mikään pelko voisi kieltää sitä – tämä oli hänen perimmäinen suunnitelmansa, valintojen valinta omaa matkaansa varten. Se oli rakkaussuhde sielunsa kanssa, ja eläessään sen hän oli täydellinen. Kaikesta huolimatta.
Sellainen on sisäisen harmonian vallaton voima.
___________
Tania Castilho on InPassion Coaching -sivuston perustaja, jonka kautta hän jakaa Compassionate Breathia ja tekee Isness-mentorointia. Hän haluaa kutsua itseään muutoslogiksi: "muutostieteen" eli energian liikkeessä, tietoinen tutkija. Hän sanoo, että "ihmeassistentti" on täydellinen kuvaus siitä, miten hän auttaa ihmisiä luomaan ja sallimaan ihmeitä elämässään, samalla kun hän nauttii itse omasta elämästään, eläen syvän kiitollisena siitä ihmeestä, joka elämä on. Hänet tavoittaa nettisivujensa kautta.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.