ELÄMÄN JAZZIA
Kirjoittanut Pablo Vega (www.crimsoncircle.com)
Elokuun 2022 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
John ei ollut voinut hyvin viime aikoina, mutta tuona iltana hän päätti yhtäkkiä mennä jazzkonserttiin meren rannalle. Istuessaan suuren majakan alapuolella, hän nautti huojuvista palmuista ja kasvavasta kuperasta kuusta, joka liukui sulavasti kirkkaalla kesätaivaalla. Hän istui yksin, mutta musiikki rauhoitti häntä ja vei ajatukset muualle, raikkaan kesätuulahduksen lohduttaessa ja virkistäessä. Kyllä, hän ajatteli, oli ollut oikea päätös voittaa vastarinta ja ajaa autolla tunti päästäkseen tänne.
Kuunnellessaan musiikkia John oivalsi, miten yksinäiseltä, kyllästyneeltä, tyhjältä ja uupuneelta hänestä tuntui. Hänen elämänsä tuntui hyvin epäharmoniselta verrattuna muiden elämään hänen ympärillään – he tuntuivat aina löytävän jonkin merkityksen tai tyydytyksen jokapäiväisestä elämästään. Mutta kenties kaikkein pahinta oli, että hän tuntui kadottaneen yhteyden siihen rakkauteen, jonka hän tiesi olevan sisällään. Samaan aikaan – (ilmeisesti) tekemään asiat vielä huonommiksi – John tiesi myös, ettei hän halunnut olla läheisessä suhteessa kehenkään, koska se merkitsisi oman henkilökohtaisen tilansa menettämistä. Se oli hänelle arvokkain asia, jonka hän oli onnistunut luomaan ja pitämään suhteellisen koskemattomana.
Johnilla oli se vaikutelma, ettei hän luonut mitään arvokasta elämässään. Hän näki, miten ihmiset ympärillä loivat tai rakensivat aina jotain elämäänsä, joko yksin tai työtovereiden, ystävien tai perheen kanssa. Kaikki olivat intohimoisia jostain, vaikka se olisi vain ongelmien ratkomista elämässään. Mutta John, no, näytti vain ajelehtivan joenvartta pitkin, nähden, mitä tapahtui penkereillä, mutta haluttomana osallistumaan mihinkään, paitsi silloin kun oli välttämätöntä. Hänen elämässään ei ollut draamaa, muttei intohimoakaan – hän selviytyi, ei ELÄNYT.
Tunnettuaan näin teinivuosista saakka, John tuntui usein olevan irrallaan muiden ihmisten poluista, kyvytön luomaan omaansa, haluton pakottamaan itseään mihinkään ja haluton pakottamaan itseään pois mistään, ellei siitä tullut liian tuskallista. Hän halusi tuntea rakkautta, mutta ei etsiä sitä tai olla riippuvainen kenestäkään muusta sen saamisessa. Hänen elämänsä tuntui tyhjältä, olevan kuitenkin täynnä merkityksettömyyttä. Hänellä oli hyvä työpaikka, hän ei kuitenkaan nauttinut sen hedelmistä. Ihmiset arvostivat häntä, hän löysi kuitenkin vähän arvoa sitä, mitä teki. Jos hänen elämänsä oli muka heijastusta hänen tietoisuudestaan, hänen peilinsä oli sumea ja epäselvä, suodatti ja pirstoi siihen tulevan valon ja heijasti sen takaisin määrittelemättömänä ja epämääräisenä.
Mitä oikein tapahtui? Kenties Luominen halusi ilmaista Johnin kautta (hän ei tiennyt, miksi nimenomaan hänen), miten surkeaa sen 3D-ilmaisu voisi olla. Kenties se oli paradoksaalisesti kaiken merkitys – tuntea niin syvää merkityksettömyyttä, että siitä voisi puristaa vähän merkitystä ja viisautta. John oli luultavasti tehnyt kaikkea, mitä ihminen voisi tehdä löytääkseen transsendenssin, valaistumisen, oivaltamisen. Mutta kaikella tuolla kokemuksella ei tuntunut olevan paljon vaikutusta.
Tuona iltana konsertissa hänestä tuntui, kuin hän oli takaisin lähtöruudussa, tietäen, että oli jotain enemmän – jotain syvää ja mystistä, vaikeasti tavoitettavaa ja ohikiitävää, yksinkertaista mutta valtavan laajaa, mahtavaa kuitenkin nöyrää, laajentuvaa kuitenkin vakaata – mutta hän oli kyvytön löytämään sen. Hän oli ollut tässä kaiken aikaa, mikään ei ollut muuttunut. Kaikki tuo etsiminen, oppiminen ja opettaminen, kaikki tuo aika, raha ja energia, joka oli käytetty "sinne" pääsemiseen, oli vain tuonut hänet takaisin "tähän" alkuun, takaisin kotiin kuin tuhlaajapojan.
Elämä on hemmetin jazzsoolo, John ajatteli. Se näyttää kaoottiselta, mutta jokin kätketty rakenne ohjaa sitä – ilmeisen päämäärätön, kuitenkin tavoitteen kera, täynnä vastakohtia, kuitenkin aina jotenkin tasapainossa. Tietämättä, mitä muuta tekisi, John päätti, että hän yrittäisi nauttia muutamasta yksinkertaisesta asiasta elämässä, koska hän ei pitänyt vaikeuksista. Hän oli rauhassa uppoutuessaan vuoriin ja metsiin, sillä ne toivat lohtua ja rakkaus-iloa hänen sydämeensä. Hän ymmärsi kauneuden kieltä luonnossa ja taiteissa, ja hän lauloi joskus yksinkertaisia sävelmiä soittaessaan ukuleleaan – ei mitään kovin erikoista musiikkimielessä, mutta nautittavaa silti.
Nuo yksinkertaiset asiat riittivät siihen, että hän oli onnellinen, mutta sitten elämä maailmassa oli haastavaa, koska hänen täytyi jatkuvasti pakottaa itsensä tiukkoihin rakenteisiin, kuten työ, perhe, liikenne, byrokratia ja muu. Nämä asiat polttivat hänet usein loppuun ja veivät pois sen yksinkertaisen elämänilon, jota hän kaipasi. Mutta samaan aikaan John tunsi, että jos hänellä ei olisi perhesiteitä, työpaikkaa eikä ystäviä, hänellä ei olisi luultavasti mitään syytä jäädä tälle planeetalle. Nuo asiat eivät tuonet iloa, mutta kenties ne tukivat hänen tarvettaan jäädä tänne tänä nopeana muutosaikana. Kuitenkin hän tunsi eksyneensä ihmiselämän sokkeloon, olevansa rajattu sääntötodellisuuteen ja turhautunut, koska hän tiesi olevansa vapaa jossain syvällä sisällä.
Kaikista näistä ajatuksista huolimatta, rauhoittava musiikki alkoi jotenkin lumota Johnin, ja lopulta hän salli musiikin viedä hänet uusien, pyörivien äänien spiraaliin. Kesäilta oli herkullinen, ja kuu loisti majakan lyhdyn vieressä. Hän alkoi rentoutua ja yhdistyä omaan vapaaseen ytimeensä, ratsastaen musiikin sävelillä ja keinuen lempeästi musiikin melodioiden ja rytmien mukana. Se tuntui hyvältä.
Sitten äkillisenä tunteena hän ymmärsi, että musiikin kauneudella oli paljon tekemistä elämän mysteerin kanssa. Aivan kuten musiikissa, joka jatkuvasti loi, ilmaisi ja hävisi ilmaan voidakseen tulla uudestaan, John voisi myös luoda ilman tarkoitusta. Musiikki oli täydellinen energiatasapaino, joka virtasi sisään ja ulos – luominen, ilmaiseminen ja irtipäästäminen, mitä seurasi uusi luominen, ilmaiseminen ja irtipäästäminen. Kenties hänkin voisi alkaa elää sillä tavalla – eläen ja ilmaisten sitä, mistä hän nautti, päästäen irti, kun kokemus tuntuu jumittavan, ja liikkuen joenvarsia pitkin, minne ikinä vaivaton virtaus veisi hänet ilossa. Kenties hänen luova ilmaisunsa ei tarvinnut tavoitetta, muotoa, asiaa, roolia. Kenties hänen ilmaisunsa oli vain saada iloa siitä, mitä oli hetkessä. Kenties hän itse oli oma merkityksensä olla täällä, ottaen jokaisen askeleen ja tehden jokaisen päätöksen pelkästään sen perusteella, mikä loi enemmän iloa.
Elämä voisi olla tästä lähtien samaa, John ajatteli, mutta täysin erilaista samanaikaisesti, sillä jotenkin ilo muuttaisi kaiken, ilman suuria maanjäristyksiä tai hänen perustojensa pirstomista.
KENTIES ILO JA HYVINVOINTI VOISIVAT PITÄÄ HUOLEN KAIKESTA.
KENTIES HÄNEN SYDÄMENSÄ OLI KAIKKI SE TUKI JA OPASTUS, JOTA HÄN TARVITSI.
KENTIES – VAIN KENTIES – HÄN OLI VASTAUS KAIKKIIN KYSYMYKSIINSÄ.
KENTIES KAIKKI KYSYMYKSET OLIVAT VAIN TEKOSYITÄ LÄHTEÄ SEIKKAILUILLE.
KENTIES UUTTA SEIKKAILUA EI ENÄÄ TARVITTU.
TAI KENTIES – VAIN KENTIES – TODELLINEN SEIKKAILU ALKAISI JUURI TÄSSÄ OIVALTAMISEN HETKESSÄ.
____________
Pablo Vega asuu Gran Canarialla, yhdellä kauniista Kanariansaarista, ja hän työskentelee tällä hetkellä opettaja-hallintojohtajana julkisessa koulussa. Hän rakastaa tutkia luontoa, sekä patikoiden että pyöräillen, ja hän nauttii pelata myös rantalentopalloa ystäviensä kanssa iltapäivisin ja tuijottaa tähtiä, kun maailma hiljenee illalla. Aina kun on mahdollista, hän lähtee tien päälle pienellä pakettiautollaan ja nauttii siitä täydellisestä vapaudesta, jonka tuo kokemus tuo hänelle. Löydät hänet sivulta facebook.com/pablograncanaria.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.