MITÄ TE TEETTE?
Kirjoittanut Geoffrey Hoppe ( www.crimsoncircle.com)
Toukokuun 2010 uutiskirjeestä
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Linda ja minä ajelimme muutama viikko sitten viisi tuntia Kanadan Okanagan-järveltä USA:n Spokane Washingtoniin, lentääksemme takaisin Denverin. Päätimme ajaa Spokaneen ja takaisin, koska on vaikeaa lentää Kelownaan ja kumpikin odotti innolla rentouttavaa maantieajelua.
Ajo vaatii USA:n ja Kanadan rajan ylittämisen autiossa erämaapaikassa. Tuona aamuna oli tuskin yhtään autoja, kun ajoimme pienelle hökkelille, jossa oli macho ja luultavasti hyvin kyllästynyt USA:n kotimaan turvallisuuden rajavartija.
En ajatellut mitään siitä, kun pysäytin auton, rullasin ikkunan alas ja annoin vartijalle passimme. Olemme menneet passintarkastuspisteiden läpi satoja kertoja viimeisten kymmenen vuoden aikana, joten tämä oli melkoista rutiinia meille.
Odotin kärsivällisesti rajavartijan - hyvin asialliselta näyttävän miehen, joka oli jonkin verran yli 40-vuotias, hiukset leikattu armeijan tyyliin ja jonka paita lähes pari numeroa liian pieni - ojentavan passimme takaisin. Odotus venyi ja venyi. Kärsivällisyyteni muuttui kärsimättömyydeksi. Vilkaisin vartijaa. Hän kävi läpi passimme jokaisen sivun ja koska olemme kulkeneet paljon, sivuja on paljon. Meillä on leimoja Israelista, Egyptistä, Turkista ja Kreikasta. Leimoja Japanista, Koreasta, Kolumbiasta ja Brasiliasta. Ja lukuisia leimoja sellaisista Euroopan maista kuin Norja, Suomi, Sveitsi ja Romania. Puhumattakaan leimoista sivu toisensa jälkeen Frankfurtin lentokentältä, missä usein vaihdamme matkalla muihin maihin. Kuljemme Frankfurtin läpi niin usein, että itse asiassa tunnen reittini lentokentällä.
Kovalla ja tylyllä äänelle rajavartija, joka vastaa USA:n rajan vartioimisesta erämaassa, vaati: "Mitä te teette???" Minulla syntyi hermostunut automaattireaktio hänen kysymykseensä. "Mitä ihmettä?", ajattelin itsekseni, "Mitä tämä on? Anna vain passimme takaisin ja sanon jotain sellaista kuin "Hyvää päivän jatkoa", kun Linda ja minä ylitämme rajan ainakin toistaiseksi turvalliseen Amerikan yhdysvaltoihin." Sen sijaan sopersin: "Olemme opettajia." Kun sanat kiusallisesti lipsahtivat suustani, tiesin keskustelun menevän väärään suuntaan.
"Mitä te opetatte?", karjui vartija. Yhtäkkiä muistin, että yhdeksännen luokan tiedeopettajani oli kutsunut minua, kun päiväuneksin. "Mitä ajattelet, Hoppe?", kysyi opettaja tuolloin. No hyvänen aika, opettaja, mitä sinä ajattelet 15-vuotiaan pojan ajattelevan? Tyttöjä! Tämän high school -trauman sopimaton muistaminen juuri tuolla hetkellä rajavartijan syyttäessä minua sai minut punastumaan, aivan samalla tavalla kuin oli tapahtunut tiedeopettajani kanssa monta vuotta sitten. Vartija joka on hyvin koulutettu huomaamaan sellaisia epätavallisia ja paljastavia käyttäytymistapoja, tuijotti punaisia kasvojani odottaessaan vastaustani.
"Se on erläänlaista uskonnollista ja henkistä informaatiota ja juttua", tuli toisena typeränä toteamuksena suustani. Vau! Teidän olisi pitänyt nähdä hänen pupilliensa laajentuminen. "Minulla on elävä esimerkki, Nelly", saatoin melkein kuulla hänen ajattelevan. "Raamattua?", hän tiedusteli kurkottaessaan päätään meitä kohti. Melkein nielaisin purkkani. "Ei varsinaisesti", vastasin. "Mistä uskontokuntaa edustatte?", hän kysyi. "Crimson Circleä", vastasin tietäen varsin hyvin, että tämä oli kolmas typerä asia, mikä tuli ulos nyt kuivasta suustani.
Kaikki alkoi yhtäkkiä hidastua. Hitaassa liikkeessä saatoin nähdä tiukan ja julman ilmeen miehen kasvoilla. Hitaassa liikkeessä näin Lindan silmien palavan, kun ne katsoivat lasersäteinä suoraan minuun. Kun aika oli lähes pysähtynyt, saatoin kuulla Lindan ajatukset: "Yksi ihminen ja kolme typerää vastausta. Jos koskaan selviämme puhumaan tästä, hoidan puhumisen seuraavalla kerralla."
"Ja matkustatte ympäri maailmaa Crimson Circle -uskontonne kanssa?", oikeamielinen vartija vaati edelleen selaten passejamme. "Kyllä", yritin vastata itsevarmalla äänellä, mutta kuulostin kuin pikkupojalta murrosiässä. Se tuli ulos epämääräisinä tavuina.
"Ketä te opetatte?", hän jatkoi. Minun olisi pitänyt sanoa: "Joitain nerokkaimpia, innostavimpia, myötätuntoisimpia ja näkemyksellisimpiä ihmisiä kosmoksessa." Sen sijaan jatkoin neljänteen typerään vastaukseen. "Jaa, monia ihmisiä."
Energia muuttui yhtäkkiä tiukaksi. "Teidän on noustava autosta välittömästi. Menkää suoraan tuohon rakennukseen", hän sanoi osoittaen harmaata ja epäystävällisen näköistä rakennusta, joka näytti enemmän vankilalta kuin "vastaanottokeskukselta", kuten kyltti sanoi. Vannon, että pystyin kuulemaan Lindan ajatukset, kun kävelimme hiljaa "teloitettavaksi". "Miehet!!" luulen kuulleeni hänen sanovan. En ole varma, miksi hän ajatteli "miehiä" tuolla hetkellä, kun itse olin huolissani siitä, mitä rakennuksessa tapahtuisi. Hämärä odotushuone oli täysin tyhjä. Olimme päivän asiakkaat. Lady (ja käytän termiä löyhästi) joka istui tiskin takana tärkätyssä rajavartijaunivormussaan, odotutti meitä viisi minuuttia tuijottaen tietokoneruutuaan. Jännittyneisyys - minun jännittyneisyyteni - teki uuden ennätyksen.
Yhtäkkiä, kääntämättä katsettaan ruudulta hän kysyi äänellä, kuin olisi kouluttanut koiraa: "Mitä varten te olette täällä?" Linda alkoi puhua, mutta koska olin saanut meidät tähän sotkuun, oli minun tehtäväni saada meidät siitä poiskin. "Kaveri tuolla ulkona käski meitä tulemaan tänne", sanoin osoittaen hökkeliä. Linda - suu vielä avoimena siitä, kun olin keskeyttänyt hänet - oli juuri luultavasti sanomassa: "Emme ole yhdessä", mutta roteva rajavartijanainen nousi yhtäkkiä pöytänsä äärestä ja marssi ulos. Saatoin tuntea hänen ylpeyden ja rankaisemisen tunteensa, kun hän hävisi pikkuhökkeliin. Kieltäydyin edes katsomasta Lindaa tuossa kohtaa.
Nainen palasi viiden minuutin kuluttua omahyväinen hymy kasvoillaan. Todella vihaan omahyväisiä virnistyksiä. Niistä ei koskaan seuraa mitään hyvää. Sanomatta sanaakaan hän istui taas tuoliinsa ja alkoi työskennellä tietokoneella. Naputtelua näppäimistöllä. Hänen kulmakarvansa kohosivat. Lisää naputtelua. Hänen suunsa mutristui ja silmät kapenivat. Monien kiduttavien minuuttien jälkeen hän hyppäsi yhtäkkiä tuolistaan ja syöksyi ikkunalliseen toimistokoppiin huoneen toisella puolella. Tämä alkoi tuntua kuin Stephen Kingin kauhuelokuvalta. Saatoin nähdä hänen puhuvan alfapomovartijalle, kun hän osoitti tulostamiaan papereita ja näytti Lindaa ja minua.
Noin 15 ahdistavan minuutin jälkeen nostin silmäni lattiasta ja huomasin seinällä suuren muotokuvan presidentti Barack Obamasta, koska kaikkien valtion virastojen on pidettävä sellaista - pitivät he siitä tai eivät. Yhtäkkiä kuin unessa Obama muuttui Abraham Lincolniksi ja sitten Adamus Saint Germainiksi.
Adamus nauroi. Minulle. Kuva muuttui takaisin Obamaksi juuri, kun vartijanainen palasi. "Millaista työtä te teette", hän mulkaisi kuin purren tupakkaa, joka valui suupielestä. Linda käytti tilaisuuden hypätä mukaan, kun minä toivuin moniulotteisesta kokemuksestani muotokuvan kanssa. "Olemme uuden energian opettajia", hän sanoi tiukalla ja itsevarmalla äänellä. "Olemme kirjoittaneet kirjoja henkisestä tiedostamisesta ja ihmistietoisuudesta."
Vartijanainen tuijotti papereitaan pitkän tovin, katsoi sitten ylöspäin ja sanoi: "Okei, voitte mennä. Tervetuloa USA:han."
Linda ja minä kävelimme rivakasti autolle, ajoimme rajan yli ja jatkoimme kohti Spokane Washingtonia sanomatta sanaakaan toisillemme. Noin 10 minuutin kuluttua, kun olimme turvallisesti kuulomatkan ulkopuolella rajavartijoista, lopulta katsoimme toisiamme ja purskahdimme nauruun. Kyyneleitä vuoti silmistämme, kun nauroimme ulvoen minun typeryydelleni. Vapautimme hermoenergian, mitä oli muodostunut rajalla katkeamispisteeseen saakka.
Hassua oli se, että me emme olleet tehneet mitään väärin. Emme olleet laittomasti rajan yli salakuljettavia kanadalaisia. (He itse asiassa yrittävät palata takaisin Kanadaan.) Emme tuoneet huumeita tai alkoholia emmekä olleet vierailleet rikollisten luona Kanadassa (ainakaan tietääksemme). Olemme vain normaaleja ja tavallisia ihmisiä, jotka olivat juuri kanavoineet metafyysisen mysteerikoulun professori kreivi Adamus Saint Germainin ja 70 shaumbran kanssa ihanassa Kelownassa.
Opin useita oppitunteja tästä tapauksesta rajalla:
1) Älä ylitä rajaa kaukaisessa erämaapaikassa. Heillä ei ole mitään parempaa tekemistä kuin ottaa sinut sivuun noiden pitkien tuntien kuluttamiseksi matkustajien välillä. Olen varma, etteivät he näe monia samanlaisia passeja kuin meillä, jotka ovat täynnä leimoja ympäri maailmaa.
2) Anna feminiinienergian (Linda) hoitaa puhuminen.
3) Jos vaadin saada puhua, ole ylpeä siitä, mitä teemme. Lopulta, inkvisitiohan loppui jo satoja vuosia sitten. Elämme uusia aikoja, missä voimme olla avoimia siitä, mitä teemme.
4) Ennen kaikkea ole selkeä. Tämä ei ollut ensi kerta, kun haparoin sanoissa, kun joku kysyy, mitä teemme. Olen aina yrittänyt pyöriä kysymyksen ympärillä epämääräisin ja älyllisin vastauksin. Olen olettanut, etteivät ihmiset ymmärrä tai että he tuomitsisivat sen kummalliseksi tai vielä pahempaa, he ottaisivat miekkansa tupesta oman Jumalansa nimeen. Mutta miten he voivat tuntea olonsa rennoksi, jos minä en ole rento?
5) Vedä syvään henkeä kohdatessasi epämiellyttäviä tilanteita. Kun pääsimme takaisin autoon, käsitin, etten ollut hengittänyt koko puolen tunnin koettelemuksen aikana. Tietoinen hengittäminen olisi saanut minut ulos mielestäni ja takaisin keskukseeni.
6) Tunne tilanteen energiaa. Lindalla ja minulla ei ole kerrassaan mitään salattavaa, mutta kuitenkin jäin kiinni syyllisyyden ja väärintekemisen läpitunkevaan energiaan. Putosin siihen suoraa päätä! Sama energia ympäröi turvatarkastuksia lentokentillä, poliisiautoja, verotarkastajia jne. Eikä siinä ole kyse minusta.
Rajanylitystilanne selvisi heti, kun Linda sanoi tiukalla ja itsevarmalla äänellä: "Olemme uuden energian opettajia ja olemme kirjoittaneet kirjoja henkisestä tiedostamisesta ja ihmistietoisuudesta." Hän sanoi se pyytelemättä anteeksi, nolostumatta ja ilman älyllistä manipulointia. "Olemme uuden energian opettajia." Suloista! Toivon, että olisin itse sanonut sen.
-----------
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kirjoittanut Geoffrey Hoppe ( www.crimsoncircle.com)
Toukokuun 2010 uutiskirjeestä
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Linda ja minä ajelimme muutama viikko sitten viisi tuntia Kanadan Okanagan-järveltä USA:n Spokane Washingtoniin, lentääksemme takaisin Denverin. Päätimme ajaa Spokaneen ja takaisin, koska on vaikeaa lentää Kelownaan ja kumpikin odotti innolla rentouttavaa maantieajelua.
Ajo vaatii USA:n ja Kanadan rajan ylittämisen autiossa erämaapaikassa. Tuona aamuna oli tuskin yhtään autoja, kun ajoimme pienelle hökkelille, jossa oli macho ja luultavasti hyvin kyllästynyt USA:n kotimaan turvallisuuden rajavartija.
En ajatellut mitään siitä, kun pysäytin auton, rullasin ikkunan alas ja annoin vartijalle passimme. Olemme menneet passintarkastuspisteiden läpi satoja kertoja viimeisten kymmenen vuoden aikana, joten tämä oli melkoista rutiinia meille.
Odotin kärsivällisesti rajavartijan - hyvin asialliselta näyttävän miehen, joka oli jonkin verran yli 40-vuotias, hiukset leikattu armeijan tyyliin ja jonka paita lähes pari numeroa liian pieni - ojentavan passimme takaisin. Odotus venyi ja venyi. Kärsivällisyyteni muuttui kärsimättömyydeksi. Vilkaisin vartijaa. Hän kävi läpi passimme jokaisen sivun ja koska olemme kulkeneet paljon, sivuja on paljon. Meillä on leimoja Israelista, Egyptistä, Turkista ja Kreikasta. Leimoja Japanista, Koreasta, Kolumbiasta ja Brasiliasta. Ja lukuisia leimoja sellaisista Euroopan maista kuin Norja, Suomi, Sveitsi ja Romania. Puhumattakaan leimoista sivu toisensa jälkeen Frankfurtin lentokentältä, missä usein vaihdamme matkalla muihin maihin. Kuljemme Frankfurtin läpi niin usein, että itse asiassa tunnen reittini lentokentällä.
Kovalla ja tylyllä äänelle rajavartija, joka vastaa USA:n rajan vartioimisesta erämaassa, vaati: "Mitä te teette???" Minulla syntyi hermostunut automaattireaktio hänen kysymykseensä. "Mitä ihmettä?", ajattelin itsekseni, "Mitä tämä on? Anna vain passimme takaisin ja sanon jotain sellaista kuin "Hyvää päivän jatkoa", kun Linda ja minä ylitämme rajan ainakin toistaiseksi turvalliseen Amerikan yhdysvaltoihin." Sen sijaan sopersin: "Olemme opettajia." Kun sanat kiusallisesti lipsahtivat suustani, tiesin keskustelun menevän väärään suuntaan.
"Mitä te opetatte?", karjui vartija. Yhtäkkiä muistin, että yhdeksännen luokan tiedeopettajani oli kutsunut minua, kun päiväuneksin. "Mitä ajattelet, Hoppe?", kysyi opettaja tuolloin. No hyvänen aika, opettaja, mitä sinä ajattelet 15-vuotiaan pojan ajattelevan? Tyttöjä! Tämän high school -trauman sopimaton muistaminen juuri tuolla hetkellä rajavartijan syyttäessä minua sai minut punastumaan, aivan samalla tavalla kuin oli tapahtunut tiedeopettajani kanssa monta vuotta sitten. Vartija joka on hyvin koulutettu huomaamaan sellaisia epätavallisia ja paljastavia käyttäytymistapoja, tuijotti punaisia kasvojani odottaessaan vastaustani.
"Se on erläänlaista uskonnollista ja henkistä informaatiota ja juttua", tuli toisena typeränä toteamuksena suustani. Vau! Teidän olisi pitänyt nähdä hänen pupilliensa laajentuminen. "Minulla on elävä esimerkki, Nelly", saatoin melkein kuulla hänen ajattelevan. "Raamattua?", hän tiedusteli kurkottaessaan päätään meitä kohti. Melkein nielaisin purkkani. "Ei varsinaisesti", vastasin. "Mistä uskontokuntaa edustatte?", hän kysyi. "Crimson Circleä", vastasin tietäen varsin hyvin, että tämä oli kolmas typerä asia, mikä tuli ulos nyt kuivasta suustani.
Kaikki alkoi yhtäkkiä hidastua. Hitaassa liikkeessä saatoin nähdä tiukan ja julman ilmeen miehen kasvoilla. Hitaassa liikkeessä näin Lindan silmien palavan, kun ne katsoivat lasersäteinä suoraan minuun. Kun aika oli lähes pysähtynyt, saatoin kuulla Lindan ajatukset: "Yksi ihminen ja kolme typerää vastausta. Jos koskaan selviämme puhumaan tästä, hoidan puhumisen seuraavalla kerralla."
"Ja matkustatte ympäri maailmaa Crimson Circle -uskontonne kanssa?", oikeamielinen vartija vaati edelleen selaten passejamme. "Kyllä", yritin vastata itsevarmalla äänellä, mutta kuulostin kuin pikkupojalta murrosiässä. Se tuli ulos epämääräisinä tavuina.
"Ketä te opetatte?", hän jatkoi. Minun olisi pitänyt sanoa: "Joitain nerokkaimpia, innostavimpia, myötätuntoisimpia ja näkemyksellisimpiä ihmisiä kosmoksessa." Sen sijaan jatkoin neljänteen typerään vastaukseen. "Jaa, monia ihmisiä."
Energia muuttui yhtäkkiä tiukaksi. "Teidän on noustava autosta välittömästi. Menkää suoraan tuohon rakennukseen", hän sanoi osoittaen harmaata ja epäystävällisen näköistä rakennusta, joka näytti enemmän vankilalta kuin "vastaanottokeskukselta", kuten kyltti sanoi. Vannon, että pystyin kuulemaan Lindan ajatukset, kun kävelimme hiljaa "teloitettavaksi". "Miehet!!" luulen kuulleeni hänen sanovan. En ole varma, miksi hän ajatteli "miehiä" tuolla hetkellä, kun itse olin huolissani siitä, mitä rakennuksessa tapahtuisi. Hämärä odotushuone oli täysin tyhjä. Olimme päivän asiakkaat. Lady (ja käytän termiä löyhästi) joka istui tiskin takana tärkätyssä rajavartijaunivormussaan, odotutti meitä viisi minuuttia tuijottaen tietokoneruutuaan. Jännittyneisyys - minun jännittyneisyyteni - teki uuden ennätyksen.
Yhtäkkiä, kääntämättä katsettaan ruudulta hän kysyi äänellä, kuin olisi kouluttanut koiraa: "Mitä varten te olette täällä?" Linda alkoi puhua, mutta koska olin saanut meidät tähän sotkuun, oli minun tehtäväni saada meidät siitä poiskin. "Kaveri tuolla ulkona käski meitä tulemaan tänne", sanoin osoittaen hökkeliä. Linda - suu vielä avoimena siitä, kun olin keskeyttänyt hänet - oli juuri luultavasti sanomassa: "Emme ole yhdessä", mutta roteva rajavartijanainen nousi yhtäkkiä pöytänsä äärestä ja marssi ulos. Saatoin tuntea hänen ylpeyden ja rankaisemisen tunteensa, kun hän hävisi pikkuhökkeliin. Kieltäydyin edes katsomasta Lindaa tuossa kohtaa.
Nainen palasi viiden minuutin kuluttua omahyväinen hymy kasvoillaan. Todella vihaan omahyväisiä virnistyksiä. Niistä ei koskaan seuraa mitään hyvää. Sanomatta sanaakaan hän istui taas tuoliinsa ja alkoi työskennellä tietokoneella. Naputtelua näppäimistöllä. Hänen kulmakarvansa kohosivat. Lisää naputtelua. Hänen suunsa mutristui ja silmät kapenivat. Monien kiduttavien minuuttien jälkeen hän hyppäsi yhtäkkiä tuolistaan ja syöksyi ikkunalliseen toimistokoppiin huoneen toisella puolella. Tämä alkoi tuntua kuin Stephen Kingin kauhuelokuvalta. Saatoin nähdä hänen puhuvan alfapomovartijalle, kun hän osoitti tulostamiaan papereita ja näytti Lindaa ja minua.
Noin 15 ahdistavan minuutin jälkeen nostin silmäni lattiasta ja huomasin seinällä suuren muotokuvan presidentti Barack Obamasta, koska kaikkien valtion virastojen on pidettävä sellaista - pitivät he siitä tai eivät. Yhtäkkiä kuin unessa Obama muuttui Abraham Lincolniksi ja sitten Adamus Saint Germainiksi.
Adamus nauroi. Minulle. Kuva muuttui takaisin Obamaksi juuri, kun vartijanainen palasi. "Millaista työtä te teette", hän mulkaisi kuin purren tupakkaa, joka valui suupielestä. Linda käytti tilaisuuden hypätä mukaan, kun minä toivuin moniulotteisesta kokemuksestani muotokuvan kanssa. "Olemme uuden energian opettajia", hän sanoi tiukalla ja itsevarmalla äänellä. "Olemme kirjoittaneet kirjoja henkisestä tiedostamisesta ja ihmistietoisuudesta."
Vartijanainen tuijotti papereitaan pitkän tovin, katsoi sitten ylöspäin ja sanoi: "Okei, voitte mennä. Tervetuloa USA:han."
Linda ja minä kävelimme rivakasti autolle, ajoimme rajan yli ja jatkoimme kohti Spokane Washingtonia sanomatta sanaakaan toisillemme. Noin 10 minuutin kuluttua, kun olimme turvallisesti kuulomatkan ulkopuolella rajavartijoista, lopulta katsoimme toisiamme ja purskahdimme nauruun. Kyyneleitä vuoti silmistämme, kun nauroimme ulvoen minun typeryydelleni. Vapautimme hermoenergian, mitä oli muodostunut rajalla katkeamispisteeseen saakka.
Hassua oli se, että me emme olleet tehneet mitään väärin. Emme olleet laittomasti rajan yli salakuljettavia kanadalaisia. (He itse asiassa yrittävät palata takaisin Kanadaan.) Emme tuoneet huumeita tai alkoholia emmekä olleet vierailleet rikollisten luona Kanadassa (ainakaan tietääksemme). Olemme vain normaaleja ja tavallisia ihmisiä, jotka olivat juuri kanavoineet metafyysisen mysteerikoulun professori kreivi Adamus Saint Germainin ja 70 shaumbran kanssa ihanassa Kelownassa.
Opin useita oppitunteja tästä tapauksesta rajalla:
1) Älä ylitä rajaa kaukaisessa erämaapaikassa. Heillä ei ole mitään parempaa tekemistä kuin ottaa sinut sivuun noiden pitkien tuntien kuluttamiseksi matkustajien välillä. Olen varma, etteivät he näe monia samanlaisia passeja kuin meillä, jotka ovat täynnä leimoja ympäri maailmaa.
2) Anna feminiinienergian (Linda) hoitaa puhuminen.
3) Jos vaadin saada puhua, ole ylpeä siitä, mitä teemme. Lopulta, inkvisitiohan loppui jo satoja vuosia sitten. Elämme uusia aikoja, missä voimme olla avoimia siitä, mitä teemme.
4) Ennen kaikkea ole selkeä. Tämä ei ollut ensi kerta, kun haparoin sanoissa, kun joku kysyy, mitä teemme. Olen aina yrittänyt pyöriä kysymyksen ympärillä epämääräisin ja älyllisin vastauksin. Olen olettanut, etteivät ihmiset ymmärrä tai että he tuomitsisivat sen kummalliseksi tai vielä pahempaa, he ottaisivat miekkansa tupesta oman Jumalansa nimeen. Mutta miten he voivat tuntea olonsa rennoksi, jos minä en ole rento?
5) Vedä syvään henkeä kohdatessasi epämiellyttäviä tilanteita. Kun pääsimme takaisin autoon, käsitin, etten ollut hengittänyt koko puolen tunnin koettelemuksen aikana. Tietoinen hengittäminen olisi saanut minut ulos mielestäni ja takaisin keskukseeni.
6) Tunne tilanteen energiaa. Lindalla ja minulla ei ole kerrassaan mitään salattavaa, mutta kuitenkin jäin kiinni syyllisyyden ja väärintekemisen läpitunkevaan energiaan. Putosin siihen suoraa päätä! Sama energia ympäröi turvatarkastuksia lentokentillä, poliisiautoja, verotarkastajia jne. Eikä siinä ole kyse minusta.
Rajanylitystilanne selvisi heti, kun Linda sanoi tiukalla ja itsevarmalla äänellä: "Olemme uuden energian opettajia ja olemme kirjoittaneet kirjoja henkisestä tiedostamisesta ja ihmistietoisuudesta." Hän sanoi se pyytelemättä anteeksi, nolostumatta ja ilman älyllistä manipulointia. "Olemme uuden energian opettajia." Suloista! Toivon, että olisin itse sanonut sen.
-----------
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.