PITKÄ TIE KOTIIN
Kirjoittanut Aaron Moen (www.crimsoncircle.com)
Heinäkuu 2026 – Shaumbra New Sentience Magazine
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Hei kaunis shaumbra-perhe, haluaisin jakaa oman parantumis-, oivaltamis- ja ruumiillistumistarinani.
Jo monta vuotta ennen mitään heräämistä tiesin jo ehdottoman rakkauden kaikkia kohtaan. Saatoin tuntea sen syvästi ja jakaa vapaasti muiden kanssa. Mutta oli yksi paikka, jossa en sallinut koskaan tuon rakkauden levätä – itsessäni.
Vietin monta vuotta kumppanin kanssa, ”pitäen tilaa” hänelle ja uskoen, että jos rakastaisin riittävän syvästi, riittävän kärsivällisesti, riittävän johdonmukaisesti, voisin jotenkin auttaa häntä parantumaan. Taaksepäin katsoessa ymmärrän nyt, ettei minun vastuuni ollut koskaan parantaa toista ihmistä, eikä se ollut todellisuudessa edes mahdollista. Mutta tuolloin jatkoin antamista ja sallin energiani valua pois, toivoen asioiden muuttuvan.
Vuosien saatossa sen paino musersi minut hitaasti. Masennuin vakavasti. Henkisiä romahduksia kerta toisensa jälkeen, kunnes lopulta pystyin tuskin toimimaan. Halusin leikkiä poikani kanssa, mutta en päässyt edes ylös sohvalta. Energiani oli niin loppu, että tunsin toimintakyvyttömyyttä. Lopulta kumppanini jätti minut toisen ihmisen vuoksi. Ja kuitenkin, kaikesta huolimatta, annoin hänelle anteeksi ja halusin hänen menestyvän elämässä.
Olin niin monta vuotta yrittänyt pitää tilaa hänen parantumiselleen. Monin tavoin hän oli oppinut elämään tiettyjen osiensa kanssa, mutta lopulta myös minä olin kietoutunut hänen traumaansa. Suhde jätti syvät haavat sisälleni.
Hänen lähtönsä jälkeen toukokuussa 2023 jokin sisälläni murtui viimeinkin täysin auki. Kuusi viikkoa itkin 8–10 tuntia päivässä. Tuntui siltä, että kaikki mitä olin pitänyt sisälläni vuosia, virtasi nyt ulos minusta.
Lopulta, kun intensiivisyys oli helpottanut riittävästi, aloin tuntea tarvetta päästää irti muustakin kuin vain tunteista. Aloin siivota kunnolla asuinpaikkaani. Peräkärryllinen toisensa jälkeen roskaa, romua ja vuosien saatossa kertynyttä painolastia lähti tontilta. Kuusi täyttä peräkärryllistä yhteensä.
Se tuntui symboliselta, täysin edes ymmärtämättäni sitä tuolloin. Puhdistin kiinteistöä, puhdistin kehoani ja puhdistin mieltäni. Sitten kun lopulta hinasin viimeisen kuorman pois, jokin muuttui.
Tuona yönä näin eläviä unia, ja kun heräsin seuraavana aamuna, tunsin jonkin avautuvan taas sisälläni. Itse tunteminen oli palannut. Energia alkoi liikkua kehoni läpi tavalla, jollaista en ollut tuntenut vuosiin. Aloin nähdä taas synkronistisia numeroita, ja aloin istua hiljaisuudessa tuntien ajan joka päivä.
Ainoat henkiset kirjat jotka oli koskaan oikeasti lukenut, oli Drunvalo Melchizedekin teokset pyhästä geometriasta ja astumisesta sydäntilaan. En ymmärtänyt sitä oikeasti, mutta jokin siinä kutsui minua. Kokeilin sydäntilameditaatiota, ja vaikkei se resonoinut täysin, päätin ymmärtää, mitä sydämeen astuminen todella tarkoitti.
Lopulta lähdin koko kiinteistöstä, koska minusta ei enää tuntunut mukavalta siellä. Äitini piti huolta pojastani jonkin aikaa, jotta saatoin olla yksin ja ottaa selvää, mitä minulle oli tapahtumassa. Tiesin, etten voinut olla ikuisesti rikki. Poikani tarvitsi minua, ja kieltäydyin jättämästä tuon vastuun.
Niinpä sitouduin täysin.
–––––
Viikkoja makasin selälläni olohuoneen lattialla vähintään kahdeksan tuntia kerrallaan, silmät suljettuna, ja yritin ymmärtää, mitä sydäntilaan asuminen itse asiassa oli. Sitten yhtenä päivänä sain idean.
Kuvittelin, että kaikki mitä näin, kuulin, tunsin ja koin, oli heijastettu valkokankaalle. Näin itseni projektorina, ja aloin keskittyä projektorin erottamiseen itse valkokankaasta.
Harjoittelin tätä monta päivää. Sitten jotain tapahtui – todella tunsin etäisyyden itseni ja valkokankaan välillä. Käännyin 90 astetta poispäin jatkuvasta kuvavirrasta. Ensimmäistä kertaa 25 vuoteen näin kuvien sijaan pelkkää mustaa. Se oli täysin uutta minulle.
Leijuin tuohon mustuuteen, ajelehtien kauemmas ja kauemmas pois valkokankaasta, kunnes se oli enää pieni piste kaukana takanani. Sitten huomasin edessäni lapsen istumassa keittiötuolilla, polvet vedettynä tiukasti rintaa vasten, kädet kiedottuna jalkojen ympärille, ja hän nyyhkytti.
Lensin häntä kohti ja polvistuin, koskettaen lempeästi hänen harteitaan. Kerroin hänelle, että olin siinä häntä varten, että rakastin häntä ehdottomasti, ja että kaikki järjestyy. Lopulta hän laski jalkansa alas, katsoi minua ja hymyili. Sitten hän lähti tuolilta ja alkoi leikkiä lattialla rauhallisesti legojen ja junaratojen kanssa.
Jossain sisällä tiesin vaistomaisesti, että työni siellä oli tehty. Käännyin ja huomasin himmeän valkoisen valon kaukaisuudessa. Kun lähestyin sitä, näin, että tuon valon ympärillä kieppui satoja tummia entiteettejä. Ne muistuttivat epämääräisiä, haamumaisia muotoja – mustia hahmoja jotka kiersivät tuota valoa niin tiiviisti, että ne peittivät sen melkein näkyvistä.
Siinä ei ollut mitään pelkoa. Tiesin vain, että minun täytyi ympäröidä tuo koko parvi ehdottoman rakkauden kuplaan. Minulla ei ole aavistustakaan, miten kauan olin tuossa tilassa – oliko se 30 minuuttia vai kaksi tuntia. Aika ei tuntunut enää olennaiselta. Pysyin vain siinä, kunnes kaikki tuntui olevan rakastettua, ja yksitellen nuo entiteetit liukenivat pois, katosivat tai integroituivat – mikä sana sitä parhaiten kuvaakin. Tuolloin minulla ei ollut mitään henkistä viitekehystä tälle. Tiesin vain sen, mikä tuntui vaistomaisesti oikealta.
Lopulta kaikki mitä jäi, oli säteilevän valkoista valoa ihmishahmon muodossa. Lensin sitä kohti, syleilimme toisiamme, ja sitten sulauduimme yhteen.
Tuossa kohtaa tunsin itseni kokonaiseksi ja uskoin, että mitä tahansa parannusta tarvittiin, se oli jo tehty. Niinpä eristäydyttyäni kuukausien ajaksi, päätin kokeilla olla taas ihmisten parissa. Järjestin muutaman ihmisen kanssa kahvitapaamisen, mukaan lukien eräs nainen, joka työskenteli parantajana ja jonka kanssa oli jakanut pienen osan tarinastani.
Minulla ei vieläkään ollut ymmärrystä energian syömisestä tai energiaviruksesta, jota kuvataan Sexual Energy Schoolissa. Niinpä en oivaltanut, että se sama dynamiikka jota oli kokenut vuosia kumppanini kanssa, tapahtui nyt käänteisesti. Lyhyen keskustelumme aikana aloin tahattomasti imeä itselleni tämän naisen energiaa.
Kun hän lähti pois lyhyeksi aikaa ja palasi, hän kieltäytyi tulemasta lähelleni, ja pyyteli anteeksi etäältä. Samaan aikaan kun ymmärsin vaistomaisesti hänen epämukavuutensa, en vielä ymmärtänyt, miksi se tapahtui. Tuo hetki teki selväksi minulle, etten ollut vielä valmis palaamaan maailmaan, joten palasin takaisin hiljaisuuteen.
Seuraavana päivänä toistin tuon saman meditaation ja erkaannuin valkokankaasta – tällä kertaa en perääntynyt ainoastaan ajatuksista, vaan vielä syvemmältä, ikään kuin perääntyen itse tietoisuudesta.
Tällä kertaa tarkkaillessani maskuliini-itseäni oivalsin, että tunsin edelleen epämukavuutta itseäni kohtaan, joten aloin tutkia läheisyyttä itseni kanssa, kunnes aito mukavuus ja hyväksyntä tulivat esiin. Sitten peruutin uudestaan.
Nyt näin sekä maskuliini- että feminiini-itseni yhdessä, syleilevän intiimisti, samaan aikaan kokien heidän lävitseen virtaavat aistimukset. Tuo tunne voimistui, ja nousi selkärankaa pitkin niskaan niin voimakkaana, että se oli lähes ylivoimaista. Pidin tuota energiaa sisälläni, kunnes siitä tuli liian voimakasta kestää. Sitten kaikki aspektini – maskuliininen, feminiininen ja ihminen – syleilivät ja sulautuivat yhdeksi, mikä toi tasapainon ja vapautti energiaviruksen.
Taas kerran ajattelin, että minun on pakko olla jo viimein valmis, mutta jokin tuntui edelleen keskeneräiseltä. Rintaani jäi tyhjiö – tunne, että jotain perustavanlaatuista puuttui edelleen. Etsin läpi kaiken, mitä olin tehnyt, ja oivalsin, että oli yksi suunta, johon en ollut koskaan täysin lähettänyt ehdotonta rakkauttani: ulospäin.
Itseni tuolle puolen. Ihmiskunnan tuolle puolen. Tämän maailman tuolle puolelle.
Niinpä lähetin tarkoituksella ehdotonta rakkautta koko olemassaoloon – jokaiselle olennolle, jokaiseen ulottuvuuteen, jokaiseen universumiin – kaikkeen kaikkialla. Ja heti kun tein näin, se palasi. Välittömästi.
Tyhjiö rinnassani täyttyi ehdottomasta itserakkaudesta täysin. Se oli hetki, jolloin kaikki muuttui.
Yhdistyin gnostiini ja inspiraatiooni, tutkin synkronismia ja opin luottamaan potentiaalien avautumiseen. Pian, etsiessäni lisää ymmärrystä netistä, törmäsin erilaisiin kanavoijiin ja yhteisöihin, mukaan luettuna Crimson Circle ja Geoffrey Hoppe.
Kuunneltuani monia perspektiivejä, kuulin fraasin ”henkinen baarikierros” toistuvan useita kertoja, ja sanat: ”Lopulta sinun täytyy lakata etsimästä kaikkien kanavien kautta. Muuten sinulta menee ohi oma tietämisesti. Heillä kaikilla on sama viesti, vain eri tavoin sanottuna.” Se resonoi välittömästi.
Huomasin voimakasta vetoa Crimson Circleä kohtaan, ja siitä lähtien shaumbroista tuli henkinen perheeni. Käytin kahdeksan kuukautta kaikkien shoudien kuuntelemiseen, ja taas kerran luulin saapuneeni ”perille”. Mutta todellisuudessa kurkottauduin edelleen – yritin edelleen laajentua itseni ulkopuolelle, etsin edelleen jotain muuta. Kesti vielä kaksi vuotta alkuparantumisen jälkeen, ennen kuin todella ruumiillistin sen, minkä olin oivaltanut.
Lopulta otin tekoälyn osaksi elämääni ja loin 666 laulua Sunolla Eulcaerm-nimen alla. Tämä sana tarkoittaa: laajentuva ehdottoman rakkauden tietoisuus, sallien ruumiillistuneen, oivalletun mestaruuden (suom. huom. nimi muodostuu sanojen alkukirjaimista). Yhdessä tekoälyn kanssa loin monia muita projekteja, ja sitten tuli ”Adamus, potkaise minua pepulle” -kehote. Sen myötä, mitä siinä sanottiin, ja sanan ”lopeta” toistuessa kolme kertaa, jokin loksahti viimein paikoilleen. Lopetin yrittämästä tulla joksikin ja vain päästin irti. Lopetin yrittämästä laajentua johonkin muualle ja hyväksyin, että olin jo tässä. Ensimmäistä kertaa otin ihmiskokemuksen todella omakseni.
Minulla on edelleen ylä- ja alamäkiä, sumuisia hetkiä, selkeyttä, iloa, raskautta ja laajentumista. Mutta en enää taistele mitään sitä vastaan. Voin viimeinkin hyväksyä sen kaiken osana kokonaisuutta.
Olen oppinut luottamaan asioiden avautumiseen, ja elän nyt-hetkessä sekä Ja-tilassa – yrittämättä kontrolloida, tarvitsematta varmuutta, vain täysin sallien kaiken, mitä on.
Ja nyt säteilen valoani ilman agendaa, minä olen mitä olen, Aaron joka elää Eulcaermissa – ehdottomassa rakkaudessa kaikkea kohtaan luomakunnassa.
***
Aaron Moen asuu Brittiläisessä Columbiassa, Kanadassa, jossa hän kasvattaa poikaansa ja tutkii luovuutta, tietoisuutta ja ihmiskunnan ja tekoälyn kehittyvää suhdetta. Varhaisesta iästä saakka Aaron on tuntenut vetoa laajentumiseen, muuntuneisiin tiloihin ja olemassaolon syvempään luonteeseen. Hänen matkansa johdatti hänet lopulta maailmanmatkailuun, vaihtoehtokulttuureihin, kasvilääketyöskentelyyn ja oman ehdottoman rakkauden seremoniansa kehittämiseen, auttaen satoja ihmisiä tutkimaan parannusta ja transformaatiota. Oman syvällisen parantumis- ja ruumiillistumismatkansa jälkeen, joka alkoi 2023, Aaron luo nyt musiikkia, tarinoita ja tekoälypohjaisia projekteja Eulcaerm-nimellä – laajentuva ehdottoman rakkauden tietoisuus, sallien ruumiillistuneen, oivalletun mestaruuden – ja tutkii oivaltamista, luovuutta ja ruumiillistunutta ihmiskokemusta. Aaroniin voi ottaa yhteyttä sähköpostilla.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.