HomeViestejäJenny Schiltz15.7.2026 - Odotusten ja kuvitellun elämän kohtaaminen

15.7.2026 - Odotusten ja kuvitellun elämän kohtaaminen

ODOTUSTEN JA KUVITELLUN ELÄMÄN KOHTAAMINEN

Kirjoittanut Jenny Schiltz (www.jennyschiltz.com)
15.7.2026
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Mietin, miten moni meistä suree elämää, joka ei koskaan toteutunut.

Yksi asia jonka olen huomannut, kun tämä aikajanojen yhtyminen jatkuu, on, että emme katsele vain vanhojen todellisuuksien purkautuvan. Kohtaamme myös ne odotukset, joita meillä oli noista todellisuuksista. Odotukset siitä, miltä elämämme näyttäisi, miten heräämisemme tapahtuisi, mitkä ihmissuhteet jatkuisivat, miten yltäkylläisyyttä tulisi, tai jopa mitä uskoimme kollektiivin kokevan.

Useimmat näistä odotuksista olivat niin hienovaraisia, ettemme edes oivaltaneet kantavamme niitä, ennen kuin elämä alkoi pyytää meitä kulkemaan eri polkua.

Näen tätä tapahtuvan hyvin käytännön tasoilla. Ihmiset tietävät haluavansa kirjoittaa kirjan, tuoda osaamisensa tarjolle, käydä vaikean keskustelun, lähteä suhteesta, tai lopultakin aloittaa asian, joka on ollut vuosia heidän sydämellään. Kuitenkin he epäröivät, vakuuttaen itselleen, että he tarvitsevat vielä yhden merkin, vielä yhden vahvistuksen tai vielä yhden täydellisen asetelman, ennen kuin heidän sallitaan aloittaa.

Mitä enemmän olemme olleet tämän kanssa, luulen, että sitä vähemmän se on pelkkää pelkoa. Luulen, että paljon kokemastamme on surua.

Surua aikajanasta, jonka odotimme avautuvan, ja itsemme versiosta, joita luulimme olevamme jo tähän mennessä.

Suoraan sanoen luulen, että monille meistä on syötetty vääristynyttä informaatiota vuosien ajan. Osa siitä oli tarkoituksellista. Osa siitä tuli ihmisiltä, jotka uskoivat aidosti siihen, mitä he jakoivat. Joka tapauksessa, se muovasi hiljaa odotuksiamme. Se opetti meille, miltä heräämisen ja paljastuksen pitäisi näyttää. Miten yltäkylläisyyttä tulisi, tai miltä 5D ja ”uusi maa” tuntuisi. Se antoi meille käsikirjoituksen jo kauan ennen, kuin oivalsimme lukevamme sitä ja luovamme sen pohjalta.

Silloin kun todellisuus alkoi avautua eri tavalla, monet meistä eivät kyseenalaistaneet tuota informaatiota. Kyseenalaistimme itsemme. Oletimme, että meiltä oli mennyt ohi jokin merkki, olimme ymmärtäneet Hengen väärin, tai epäonnistuneet jotenkin linjautumisessa ”oikean” aikajanan kanssa.

Haasteena on, että odotukset ovat uskomattoman petollisia. Ne naamioituvat usein intuitioksi, koska ne tuntuvat niin tosilta. Meistä tulee vakuuttuneita siitä, että yltäkylläisyyden täytyy tulla tietyllä tavalla, parantumisen täytyy tapahtua tietyssä järjestyksessä, paljastuksen täytyy tapahtua tietyllä aikajanalla, tai tarkoituksemme avautuu vasta, kun tietty asia on tapahtunut.

Kun nuo odotukset liukenevat pois vastaavien aikajanojen kanssa, jäämme seisomaan vieraalle maaperälle. Se voi tuntua hämmentävältä, koska emme sure ainoastaan sitä, mitä tapahtui – suremme myös sitä, mitä luulimme tapahtuvan.

Siinä on syvällinen ero, että kunnioittaa visiota, jota kohti sielusi kutsuu sinua, tai kiinnittyy siihen reittiin, joka luullaksesi täytyy valita. Toinen pitää sinut liikkeessä. Toinen pitää sinut hiljaa paikallasi.

Tämä aika ei pyydä meitä tulemaan joksikin uudeksi. Se pyytää meitä lakkaamaan neuvottelemasta sen elämän kanssa, jonka luulimme saavamme – edes siksi aikaa, että voisimme kohdata täysin sen elämän, joka on tässä.

Kyse ei ole ainoastaan luottamuksen valitsemisesta pelon sijaan. On kyse riittävästä luottamuksesta ottaakseen ensimmäisen askeleen – ja vielä monia lisää, ennen kuin todisteita tulee. Jokainen askeleemme tuntemattomaan auttaa meitä vakiinnuttamaan korkeimman ja parhaan aikajanamme.

Lähettäen paljon rakkautta, kun kuljemme tämän massiivisen aikajanojen yhtymisen läpi,

Jenny

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Next >