AVOIN KIRJE UUSILLE TULOKKAILLE
Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Joulukuun 2020 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olen odottanut muutaman vuoden tämän kirjeen kirjoittamista. Se on ihmisille, jotka ovat tulleet Crimson Circleen hiljattain, ja kenties se palvelee uusia shaumbroja vielä pitkälle tulevaisuuteen.
Kirjoitan tätä Villa Ahmyon lanailla Havaijilla. Juuri samassa paikassa Adamus tuli luokseni noin 2 1/2 vuotta sitten tärkeän patistuksen kera. Oli myöhäisilta, ja tuijotin kirkkaita tähtiä musteensinisellä taivaalla. Adamus ei usein vain piipahda juttelemaan, kuten Tobiaksella oli tapana, mutta tuona iltana hänellä oli tärkeä viesti. "Laittakaa talonne järjestykseen", hän neuvoi. Hän puhui Crimson Circle -organisaatiosta. Hän jatkoi: "Monia uusia ihmisiä tulee Crimson Circleen seuraavien 3–5 vuoden aikana. Heidän tarpeensa ovat erilaisia kuin nykyisten shaumbrojen, ja lukumäärä voi olla suuri."
Hän putkahti ulos aivan yhtä nopeasti, kuin hän oli tupsahtanut sisään. Istuin hänen sanojensa kera jonkin aikaa, osan minusta ihmetellessä, mitä hän tarkoitti sanoessaan "laittakaa talonne järjestykseen, ja osan minusta hermoillessa, mitä tulevaisuus voisi tuoda. Mikä saisi uuden ihmisaallon (tai aallot) tulemaan Crimson Circleen? Millä tavalla talomme ei ollut tällä hetkellä järjestyksessä? Miksi olennot eivät anna enemmän yksityiskohtia pudotellessaan tällaisia pommeja? Adamus olisi voinut vain antaa minulle luettelon kaikesta, mitä täytyy tehdä, mutta ei … (syvä huokaus)
Seuraavana aamuna kerroin Lindalle keskustelustani Adamuksen kanssa. Häntä se ei hetkauttanut yhtään. Luulen hänen sanoneen jotain sellaista kuin: "Teemme sitten vain sen." Hän oli tyyni ja asiallinen, ja minusta tuntui, että kohta tapahtuisi jotain (negatiivista).
Tässä sitä ollaan kaksi vuotta myöhemmin, ja voimme nähdä, että monet uudet ihmiset ovat löytäneet Crimson Circlen vuonna 2020. Silmäilin nopeasti viimeaikaisten "Sexual Energy Schoolien" osallistujia. Yli 50 % oli uusia kuluneen vuoden aikana. Adamus sanoo, että tämä on vasta alkua. Jokin _____ (täytä tyhjä kohta) tuo monia uusia tulevina päivinä.
RAKKAAT UUDET TULOKKAAT …
Kaikkien shaumbrojen puolesta, lämpimästi tervetuloa Crimson Circleen. Olemme pieni, globaali yhteisö, joka auttaa ihmisiä heräämisestä ruumiillistuneeseen Oivaltamiseen (jota jotkut kutsuvat valaistumiseksi, mutta Adamus pitää enemmän sanasta "oivaltaminen"). Tiedämme muutamia asioita, koska olemme kokeneet muutamia asioita. Rakastaisimme kertoa sen, mitä olemme oppineet, jotta kenties teidän tulemisenne Oivaltamiseen on hieman vähemmän karua.
Nimi "Crimson Circle" tulee Tobiakselta, olennolta jota kanavoin shaumbroille 1999–2009. Hän sanoi, että on enkeliryhmä nimeltään Crimson Council, joka tunnetaan täysivaltaisuuden opettajista ympäri luomakuntaa. Ihmisten Crimson Circle on enkelien Crimson Councilin vastine. Nimi "shaumbra" tulee myös Tobiakselta. Hän sanoi sanan olevan peräisin Jeshuan (Jeesuksen) ajoilta. Se merkitsee periaatteessa "kallio/kiviperhe" tai "toivon perhe". Monet nykyiset shaumbrat olivat tässä alkuperäisessä ryhmässä, joka oli essealaisten sivuhaara. Kun entisajan shaumbrojen oli aika tavata, he laittoivat verenpunaisen huivin roikkumaan kotinsa ulkopuolelle, mikä kertoi muille kokoontumisesta. Nykyään käytämme internetiä, mutta meidän tiedetään edelleen aika ajoin koristautuvan punaisilla huiveilla.
Shaumbroja ja Crimson Circleä on vaikea kuvata. Emme ole ehdottomasti uskonnollisia. Emme sovi myöskään new age -kategoriaan. Itse asiassa Adamus heitettiin ulos Sedonasta, Arizonasta, mutta se on toisen päivän tarina. Jotkut kutsuisivat meitä henkiseksi ryhmäksi, mutta sekään ei ole kovin täsmällinen ilmaisu, koska henkisyys viittaa etsimiseen, emmekä me ole enää etsijöitä. Emme ole esoteerisia emmekä kansantajuisia. Olemme löyhästi punoutunut ryhmä ihmisiä ympäri maailmaa, jotka ovat valinneet Oivaltamisen tässä elämässä. Olemme myös valinneet jäädä tälle planeetalle fyysiseen muotoon voidaksemme säteillä valoamme, jotta muut voivat nähdä oman valtavan potentiaalinsa. Tämä on viimeinen inkarnaatiomme maan päällä, mutta älkää yllättykö, jos pistäydymme aika ajoin vapaassa energiakehossamme katsomaan, miten asiat menevät.
Luultavimmin olet täällä, koska jokin syvällä sisälläsi huusi: "Ei enää!" Halusit päästä pois ihmisinkarnaatioiden karusellista, vanhoista kaavoista, täydellisen eksymisen tunteesta ja loputtomasta Jumalan ja järjestyksen etsimisestä. (Oivallat, että sinä olet myös Jumala.)
EI TEHTÄVIÄ ASIOITA, EI MAKSUJA
Tämän pitäisi helpottaa mieltäsi: meillä ei ole listaa asioista, joita tehdään ja ei tehdä. Ainoa asia jolle Adamus kurtistaa kulmiaan, on SSRI- ja muiden masennuslääkkeiden käyttö. Näin on, koska ne estävät luonnollisen heräämisprosessin ja tekevät mahdottomaksi oivaltaa oman mestaruutensa, niiden mielelle tekemien temppujen vuoksi. Muuten voit juoda tai tupakoida tai meditoida tai paastota tai syöpötellä, koska millään siitä ei ole loppujen lopuksi merkitystä. Opimme entisten elämien kokemuksista, että rituaalit ja säännöt ovat itse asiassa esteitä Oivaltamiselle, koska jäämme ihmisinä kiinni tuohon sääntöpeliin, todellisen kirkastumisen sijasta. Emme käytä outoja alusvaatteita, vaikka pukeudummekin hienosti Halloweenina, jouluna ja muissa erityistilanteissa.
Ei ole mitään maksuja. Ei ole edes mitään jäsenyyslomakkeen täyttämistä, vaikka voitkin ilmoittautua sähköpostilistallemme saadaksesi kuukausittain ilmaisen e-lehtemme. Sinun ei tarvitse ostaa mitään, koskaan. Haluamme sanoa, että meillä on käsi olkapäälläsi, ei taskussasi. Miten onnistumme tekemään tämän ja kuitenkin pitämään henkilökuntaa, jossa on yli 20 koko- ja osa-aikaista ihmistä ympäri maailmaa? Se vain tulee meille. Opit lisää tästä, kun kuuntelet Adamuksen puhuvan energiasta ja yltäkylläisyydestä.
Kutsumme ilmaista kuukausittaista nettilähetystämme "shoudiksi", jonka Tobias sanoi merkitsevän kollektiivista kommunikointia. Olemme pitäneet nonstopina kuukausittaisia shoudeja vuodesta 2000 lähtien. Ne ovat täynnä mahtavaa informaatiota, huumoria ja viisautta. Ne ovat myös modernien shaumbrojen historia. Shoudien kautta näkyy, miten tarinamme on kehittynyt kuluneiden 20 vuoden aikana. Joillekin uusille tulokkaille ylösnoussut mestari Adamus Saint-Germain ei ole, mitä he odottaisivat. Hän on hyvin vuorovaikutteinen yleisön kanssa, hän on hyvin provosoiva, hän kiroilee ja kertoo huonoja vitsejä ja hän rakastaa laittaa yleisön jäseniä vaikeaan/noloon tilanteeseen. On vaikeaa löytää häivääkään kumbayasta, kun Adamus on talossa.
HERÄÄMISEN YLI
Crimson Circlen fokus ja intohimo on auttaa ihmisiä heräämisestä Oivaltamiseen. Samaan aikaan kun heräämisestä on aika paljon informaatiota kirjoissa ja netissä, sitä on erittäin vähän heräämisen jälkeisestä ajasta. Tulet huomaamaan, että herääminen oli helppo osa, ja nyt tulee pitkä ja työläs tie Oivaltamiseen. Se on täynnä ei-kovin-helppoa transformoitumista ja muutosta, melkein elämäsi joka osassa, ja on enemmän häiriötekijöitä, kuin voisit koskaan kuvitella. Ei mikään ihme, että koko planeetan historiassa on vain noin 10.000 ylösnoussutta mestaria, Adamuksen mukaan.
Emme tarjoa 10 askeleen ohjelmaa Oivaltamiseen. Kaikkien oma tuleminen Oivaltamiseen on hyvin henkilökohtaista, ja jokainen heidän ottamansa askel on ainutkertainen. Tarjoamme kuitenkin paljon käytännön opastusta, joka auttaa sinua ymmärtämään, että sinä et ole hullu – olet vain matkalla ja tulemassa todelliseksi mestariksi. Meillä on myös tuhansia oikeita ihmisiä ympäri maailmaa, jotka käyvät sitä läpi tai ovat käyneet sen läpi, Oivaltamisen elävinä ja hengittävinä standardeina. He auttavat näkemään, että sen voi tehdä, vaikeuksista ja epäilyksistä huolimatta. He vuodattavat muutaman kyyneleen puolestasi, kun käyt läpi sielun pimeää yötä, koska he ovat olleet samassa paikassa. Mutta he myös tietävät, että ilmestyt esiin siitä hyvin samaan tapaan, kuin toukka ilmestyy kotelosta perhosena.
ARRGGHH!
"Arrgghh!" merkitsee meille kahta asiaa. Ensinnäkin, sen me kaikki sanoimme miljoona kertaa, kun menimme heräämisestä mestaruuteen. On päiviä, jolloin #@%!& fyysiseen kehoon sattuu helvetisti. On aikoja, jolloin tuntuu, että elämäsi käännetään ylösalaisin (koska se käännetään), ja aikoja jolloin sinusta tuntuu niin sekavalta, ettet muista edes omaa nimeäsi (mikä on itse asiassa hyvä asia). Sitten on noita todella vaikeita päiviä, jolloin ihmettelet, miksi edes olet tällä planeetalla. Tuntuu siltä, että olisi paljon helpompaa vain lähteä. Tiedämme, millaista se on, koska olemme olleet siinä.
Kuthumi lal Singh (jota kanavoin aina silloin tällöin) sanoi sen parhaiten, kun hän kertoi oman tarinansa otsikon: "Hassu asia tapahtui matkalla valaistumiseen. Menetin kaiken." Se jokseenkin summaa kaiken. Menetät kaiken, mitä luulit itselläsi olevan, saadaksesi kaiken, mitä oikeasti olet.
Tuo "argghh" tulee myös siitä, että monet shaumbrat näkevät itsensä henkisenä merirosvona. Toisin kuin muut ihmiset polulla valaistumiseen, he eivät kumarra guruja, noudata sääntöjä tai niele mitään mukisematta. Heidät on kovettanut henkisen makyon (hevonpaskan) elämät ja lupaukset, jotka vain häiritsivät heitä polun varrella. Nyt he tekevät kaiken omalla tavalla, tai eivät ikimaailmassa. Adamus antaa meille aika ajoin kotitehtäviä, ja he vain sylkäisevät niille. (Adamus tietää jo tämän, joten ei se haittaa.) He haluavat vastauksia, kerrottuna ilman mitään höttöä, ja sitä Adamus antaa meille. Joskus sitä on vaikea kuunnella, ja usein suutumme todella Adamukselle, mutta shaumbra-merirosvot haluavat kaiken suoraan ja suodattamatta.
TÄYSIN LUONNOLLISTA
Haastattelijat kysyvät minulta usein, mikä on yksi tärkein asia omaksuttavaksi Adamuksen viesteistä. Sitä on vaikea sanoa, koska niissä on myriadeja vastauksia, mutta luultavasti tiivistäisin sen yhteen yksinkertaiseen asiaan: Oivaltamiseen tuleminen on luonnollinen prosessi. Pelkästään salli se. Sinun ei tarvitse opiskella, et tarvitse kuureja tai seremonioita, et tarvitse henkisiä oppaita, kristalliterapioita tai elämänvalmentajia. Et tarvitse edes Adamusta tai Crimson Circleä. Sinun tarvitsee vain kokea, millaista on päästä siihen. Sillä hetkellä kun sanot: "Ei enää!" "minä olen" -olemuksesi (sielusi) tietää jo tuon päivämäärän. Nyt sitten vain, miten haluat kokea siihen pääsemisen?
1001 KYSYMYSTÄ
Sinulla on luultavasti enemmän kysymyksiä nyt, kuin alkaessasi lukea tätä. Vedä syvään henkeä. Vastaukset tulevat sinulle, luonnostaan, kunhan oivallat, että ne ovat jo sisälläsi. Ei ole kiirettä. Itse asiassa, Oivaltamiseen tulemista ei kannata kiirehtiä. Anna itsesi nauttia tuosta kokemuksesta, koska et koskaan enää käy sitä läpi. Lohduttaudu sillä tiedolla, että kymmeniätuhansia shaumbroja on antamassa tarinoitaan ja tukeaan. Kaikkeen vastataan omana aikanaan.
P.S. – EI HEVONPASKAA
Jälleen kerran, tervetuloa Crimson Circleen. Tule ja mene mielesi mukaan. Katsele aineistoja nettisivuillamme, osallistu kuukausittaisiin shoudihin, vuorovaikuta sosiaalisessa mediassamme tai tule johonkin live-tilaisuuksistamme tapaamaan sukulaissieluja.
Sinulla on joitain vaikeita päiviä edessäsi. En vähättele haasteita, joita pian kohtaat, mutta voin kertoa sinulle, ettet ole yksin. Olemme täällä antamassa tukea sekä toveruutta, huumoria, myötätuntoa ja viisautta. Toivottavasti löydät lohtua siitä tiedosta, että monet ovat käsitelleet omia lohikäärmeitään ja pitävät niitä nyt parhaina ystävinään.
Vielä yksi neuvo: ole oma itsesi, kiitos. Päästä irti kaikesta henkisestä ylimielisyydestä, jos sinulla sattuu olemaan sellaista. Älä tule tänne saarnaamaan ja julistamaan. Olemme kaikki samalla tasolla. En koskaan väittäisi olevani opettaja tai tietäväni enemmän kuin muut, koska minulla on aivan liikaa kunnioitusta shaumbroja kohtaan. Olemme tällä uskomattomalla matkalla yhdessä, ilman tarvetta opettajiin tai johtajiin tai hierarkioihin.
Älä syö toisten energiaa, koska sinut haastetaan siitä hetkessä. Energian syömistä ei sallita täällä. Älä syydä henkistä makyoa näillä pyhillä käytävillä. Nämä merirosvot haistavat henkisen hevonpaskan kilometrien päästä.
Kerro huolesi ja kysymyksesi ja mitä olet havainnut itse, äläkä koskaan kiellä keneltäkään muulta hänen matkaansa, riippumatta siitä miten sinä näet sen.
Nyt kehotan sinua vetämään syvään henkeä. Olet avannut oven tehokkaimpaan mysteerikouluun, jota olet koskaan käynyt. Ota ensimmäinen askeleesi "minä olen" -yliopistoosi.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Kun savolainen puhuu, on vastuu uffolla
Uusimmat viestit
19.4.2026 - Aurinkoaktivointi iskee käpylisäkkeeseen ... tunnet sen jo27.4.2026 - GPS-järjestelmäsi20.4.2026 - Ylösnousemuksen vuoristorata - pelon läpi jumalaiseen opastukseenHuhtikuu 2026 - Viides voimaantumisaaltoHuhtikuu 2026 - Satu Luostarinen - Sound of music - luojaääneni liikkeessä23.4.2026 - Viesti kahvissani ...15.4.2026 - Sotureita, jäätelöä ja pelejä23.4.2026 - Energiamuutos - kentän pitäminen13.4.2026 - Tiedän, ettei mikään ole mahdotonta20.4.2026 - Hyvinvointiviisautta - kehotietoisuus ja terveysHuhtikuu 2026 - Marlene McGann - Jääminen - mieletön mestari19.4.2026 - Aurinko Härkään, kun tulemme kotiin Äiti Maahan20.4.2026 - Uudelleenrakennus19.4.2026 - Miten tulla rohkeaksi vanhetessaan7.4.2026 - Se mikä on erilainen, olet sinä12.4.2026 - Et voi astua uudelle aikajanalle vanhan sopimuksen kanssaJoulukuu 2020 - Avoin kirje uusille tulokkaille


