HE EIVÄT NÄE SITÄ
Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Lokakuun 2014 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Katsellessani ulos suuren luksusvaunun ikkunasta oli tyrmistynyt kaikesta roskasta ja törystä kaduilla ja joen varrella. Egypti on hyvin kaunis maa, mutten kuolemaksenikaan pystynyt ymmärtämään roskakasoja.
Vieressäni vaunussa istui Gerhard Frankhauser Yoham-musiikkiryhmästä. Hän oli viettänyt monta vuotta Intiassa, joten hän oli ehkä hieman vähemmän järkyttynyt roskasta kuin minä. "Miten he voivat heittää roskansa kaduille ja joenvarsiin?", kysyin kauhistuneena. Gerhard näytti vähän yllättyneeltä, että edes esittäisin moisen kysymyksen. Hän vastasi: "He eivät näe sitä. Se ei ole heidän tietoisuudessaan."
Monta vuotta myöhemmin muistan edelleen hänen vastauksensa. "He eivät näe sitä. Se ei ole heidän tietoisuudessaan." Minun on muistutettava itseäni tästä säännöllisesti, erityisesti nähdessäni ihmisten tekevän asioita, joita en vain ymmärrä. Miksi ihmiset vahingoittavat itseään? Miksi he jäävät jumiin, kun ratkaisut näyttävät melko selviltä? Miksi he taistelevat ja sotivat tai varastavat energiaa toisilta? Miksi he etsivät vastauksia itsensä ulkopuolelta? Miksi ihmiset tekevät kaikkia hulluja asioita?
Adamus on puhunut tietoisuudesta siitä lähtien, kun hän alkoi työskennellä kanssamme 2009. Tietoisuus on kaiken ydin mestari A:n mukaan. Tietoisuus tuli kauan ennen rakkautta. Minkäänlaista älykkyyttä ei voi olla ilman tietoisuutta. Ei olisi fyysistä ainetta ilman tietoisuutta. Tietoisuus loi energian ja ilman sitä energiaa ei olisi olemassa. Ilman tietoisuutta emme edes käsittäisi, että olemme olemassa - itse asiassa meitä ei olisi lainkaan olemassa.
Tietoisuutta ei voi punnita tai mitata. Kenelläkään ei ole enempää kuin jollain toisella, vaikka jotkut ihmiset käyttävät enemmän sitä, mitä heillä jo on. Se ei tuomitse. Se ei välitä valosta tai pimeydestä, hyvästä tai pahasta, terveydestä tai sairaudesta. Se ei ole new age -käsite eikä sen tiedostaminen vaadi uskonnollisia tai henkisiä uskomuksia. Tietoisuus ei tunne aikaa eikä se pelkää. Sillä ei ole voimaa eikä se tarvitse voimaa. Tietoisuus ei tee rikkaaksi tai hae parempaa sielukumppania. Se vain on. Se on tiedostamista, jotain niin yksinkertaista, että hyvin harvat tiedostavat sitä.
Uudella Tietoisuusvallankumous-pilvikurssilla Adamus puhuu siitä, miten tietoisuus on luomakunnan/luomisen peruselementti. Kun tietoisuutta ei ole, ei ole todellisuutta. Kun tietoisuus on läsnä, todellisuus ilmentyy. Se on melko yksinkertaista. Jos valo (tietoisuus) ei ole päällä, huonetta (todellisuus) ei ole. Sytytä valo ja huone ilmestyy yhtäkkiä.
Useimmat tiedemiehet, fyysikot ja henkiset johtajat eivät yksinkertaisesti tiedä siitä eivätkä he ole ottaneet sitä koskaan harkintaan tutkiessaan todellisuuden luonnetta. He eivät vain näe sitä. Adamus sanoo, että aika on tekijä, mikä pitää rajoittuneen todellisuutemme paikoillaan, mukaan luettuna gravitaatio, tiheys ja liike. Ajan ulkopuolella on monia todellisuuksia ja mahdollisuuksia, mutta emme vain näe niitä, niin kuin egyptiläiset roskiaan. Se ei ole tietoisuudessamme.
Muutamat kärkifyysikot alkavat havaita ilmiön nimeltään "kvanttikietoutuminen". Tässä kietoutuneen parin toinen hiukkanen "tietää", mitä mittauksia toiselle on tehty ja millaisin tuloksin, vaikkei ole mitään tunnettua tapaa, miten sellainen informaatio kommunikoidaan hiukkasten välillä, jotka voivat olla kaukana toisistaan. He havaitsevat myös, että hiukkaset reagoivat tarkkailijaan. Nämä tutkijat alkavat spekuloida, että tietoisuus on luomisen avaintekijä, mutta he turhautuvat siitä, etteivät he pysty määrittämään tietoisuutta. He tekevät hypoteesin, että se on, mutta he eivät näe sitä, koska se ei ole energia tai hiukkanen tai aalto.
Tavallaan meitä ympäröi rajoittuneisuutemme, kamppailumme ja mentaalisten tunteidemme roska. Emme edes näe sitä, niin kuin egyptiläiset eivät näe omia törkykasojaan. Siirtelemme roskakasoja ympäriinsä ja ajattelemme edistyvämme, mutta fakta on, että tietoisuutemme on niin rajoittunut, ettemme edes näe, miten roskaamme omaa elämäämme. Jatkamme vain lisäroskan heittämistä kasaan ja elämästä valittamista.
Mestari yksinkertaisesti sallii tietoisuutensa laajentua ikimuistoisen ajan läpi. "Ikimuistoinen aika" merkitsee "aikaa mielen ulkopuolella", aikaa ennen historiaa ja muistoja. Termiä vähän venytettäessä, se merkitsee myös "mieltä ajan ulkopuolella". Mestari ymmärtää, että aika ei ole vain menneisyys, vaan lineaarinen heijastus tulevaisuudesta. Kun sallit tietoisuutesi kurkistaa ajan ulkopuolelle, oivallat yhtäkkiä, että todellisuuden luonne ei ole sitä, miltä se näytti aikarajojen sisältä.
Voitko kuvitella sen tapahtuvan kvanttiläpimurron, kun edes pieni ihmisryhmä on tietoinen tiedostamisesta? Kun tiedostamme, että tietoisuutemme luo todellisuuden - ei energia tai mieli? Että todellinen "jumalhiukkanen" on tietoisuus? Juuri tätä me shaumbroina teemme. Meiltä vei jonkin aikaa päästä tähän kohtaan ja meidän oli karistettava paljon makyoa ja häiriötekijöitä matkan varrella. Mutta tässä se on. Tietoisuus. Tiedostaminen. Valaistuminen. Se on ytimemme, sielumme ja luomislakimme.
Mitä voit tehdä? Niin yksinkertaiselta kuin se näyttääkin, aloita joka aamu hengittämällä syvään ja tuntemalla ydinolemus "minä olen olemassa, minä olen mitä olen". Tämä on ensisijainen tietoisuus ja kun se oivalletaan, se sytyttää valosi, jotta voit nähdä.
Kun tiedostamme, että havaitsemme ... tiedostamme olemassaolomme.
-Aristoteles
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


