UUDEN ENERGIAN KOKEMUS
Kirjoittanut Geoffrey Hoppe ( www.crimsoncircle.com)
Helmikuun 2010 uutiskirjeestä
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Saatoin kuulla voihkinaa ja valitusta huoneessa viime shoudissa, silloin kun Adamus mainitsi, että kävisimme läpi uuden energian kokemuksen lyhyen ajan kuluttua. Sana "kokemus" toi ikään kuin epämiellyttäviä muistoja menneisyydestä. Kenties tämä on ero vanhan ja uuden energian välillä. Kokemuksemme vanhassa energiassa olivat usein haastavia ja täynnä oppitunteja. Jollain tasolla monet shaumbrat päättivät välttää kokemista, koska he eivät pystyneet enää käsittelemään lisää vanhanlaisia kokemuksia. Mutta kokemusten poissulkeminen estää monet myös todella elämästä.
Luullakseni ei ollut mitenkään yllättävää kuulla kaikkea tuota valitusta ja voihkinaa, kun Adamus sanoi, että tulossa oli uuden energian kokemus. Mutta tunsin kanavoinnin aikana, että se oli jotain hyvin erilaista, kuin mitä meillä oli ollut aiemmin. Adamuksen mainitsema "kokemus" tuntui kevyeltä ja laajentuvalta. Se tuntui kuin energiatanssilta eikä läimäykseltä kasvoille. Se tuntui läpimurrolta eikä hankaluuksilta. Luulen, että juuri sitä olemme pyytäneet.
Shoudin jälkeisinä muutamana päivänä olen puhunut aika monien shaumbrojen kanssa kokemuksesta. On spekuloitu paljon, mitä se olisi. Uusi työpaikka? Lottovoitto? Sielunkumppanin tapaaminen? Oma intuitioni sanoo, ettei kyse ole niin spesifisistä tai konkreettisista asioista. Luulen sen liittyvän enemmän oivallukseen ja näkökulmaan. Toisin sanoen, se on enemmänkin kristallinkirkasta käsittämistä, mikä vie normaalin todellisuusnäkemyksen yläpuolelle. Tuolla oivalluksella tai näkemyksellä on sitten syvällinen vaikutus aineellisempiin asioihin elämässä tai siihen, miten elämä on järjestynyt. Sanoisin jopa niin, että uudet kokemuksemme ovat täynnä iloisia ahaa-elämyksiä. Ikään kuin olisi ollut veden alla pitkään ja sitten yhtäkkiä tulee pintaan ja saa vedettyä henkeä ensimmäisen kerran.
Näen tämän myös melkoisena siirtymänä meille kaikille. Adamus teki rohkean toteamuksen: "Saamme kaikki kokemuksen uudesta energiasta. Emme vain puhu siitä. Todella koemme sen. Menemme luokkahuoneen ulkopuolelle, todellisuuden kentille." Kun juttelin Adamuksen kanssa lentokoneessa ollessamme Lindan kanssa matkalla Istanbuliin, hän sanoi, että tämä olisi tärkeä rakennuspalikka monille tuleville keskusteluillemme.
Vedä siis syvään henkeä, irrota turvavyö ja valmistaudu uuden energian seikkailuun. Olemme harjoitelleet riittävän kauan. Nyt on elämämme aika.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.