VAPAA TAHTO?
Kirjoittanut Geoffrey Hoppe ( www.crimsoncircle.com)
Huhtikuun 2010 uutiskirjeestä
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Adamus esitti ison kysymyksen tämän kuukauden shoudissa: onko ihmisellä vapaa tahto? Hänen vastauksensa oli hyvin selvä: ei todellisuudessa.
Ihmiset luulevat ja heille kerrotaan yleisesti, että heillä on vapaa tahto, mutta kuten Adamus osoitti shoudin aikana, elämänne olisi luultavasti hyvin erilaista, jos teillä olisi.
Esimerkiksi, jos teillä olisi vapaa tahto, te ette luultavasti valitsisi kuolemaa. Mutta ainakin tähän saakka jokainen on tehnyt sen. Jos teillä olisi vapaa tahto, te ette koskaan sairastuisi. Mutta melkein jokainen tuntemani sairastuu aina silloin tällöin. Ja teillä olisi vapaa tahto, monet teistä olisivat hämmästyttävän yltäkylläisiä. Jos ihmisillä olisi vapaa tahto, planeetalla olisi paljon enemmän nuoria, hyvännäköisiä ja äärettömän älykkäitä ihmisiä.
Niin Adamus, pointtisi uskotaan hyvin. Mutta anteeksi, en ole varma, ymmärränkö pointtisi? Tarkoitatko, että me OLEMME sätkynukkeja? Että jokin korkeampi voima kontrolloi elämäämme? Onko kyvyilleni ylivoimaista luoda tietoisesti todellisuuteni?
Monien muiden tapaan mietin hänen kysymystään muutaman päivän. Nyt alan ymmärtää hänen tarkoituksensa. Ihmisosamme "vapaa tahto" on yhtä rajoittunut kuin uskomuksemme kaksinaisuudessa. Meillä on kyky tehdä joitain päätöksiä elämässämme, mutta todellinen vapaa valinta on vältellyt meitä jokapäiväisessä ihmiselämässämme. Toisin sanoen, käytämme vapaata tahtoamme sen päättämiseen, miten nopeasti tai hitaasti kuljemme nykypolkuamme, mutta mistä tuo polku alun perin tuli?
Shoudin aikana Adamus meni fläppitaululle havainnollistamaan "ihmisaaltomuotoamme" ja "henkiaaltomuotoamme". Normaalissa ihmisessä nuo kaksi aaltoilevat, lähentyen toisinaan ja loitontuen toisinaan, mutta tavallisesti virraten tasapainoisella mallilla. Henkisesti tasapainottomassa ihmisessä nämä kaksi linjaa ovat epäsäännöllisiä ja riitasointuisia, enemmänkin särmikkäitä viivoja kuin tasaisia aaltoja.
Ihmisosalla on agendoja, haluja ja uskomuksia. Henki haluaa vain virrata. Kuten Adamus on sanonut aloituksena joissain viime työpajoissa, henki haluaa "tuntea itsensä, kokea itsensä ja ilmaista itseään". Jumalainen tahto voi virrata ihmisen vapaan tahdon kanssa, jos ihminen luottaa itseensä, mutta hyvin usein ihminen on lakannut luottamasta ja käytännössä kääntää selkänsä jumalaiselle itselleen. Tällöin syntyy todellinen erillisyyden tuska ja ihminen kompuroi elämän läpi sumussa julistaen, että hänellä on vapaa tahto, mutta oikeastaan ymmärtämättä, mitä se merkitsee.
Omasta näkökulmastani on ollut onni, että jumalainen tahtoni ylittää harhan vapaasta tahdostani. Elämässäni on ollut monta kertaa, jolloin "opastava voima" on luonut parempia tilanteita minulle, kuin olisin koskaan pystynyt luomaan itselleni. Tiedän nyt, että se oli oma jumalainen tahtoni.
Esimerkiksi, luulen, etten olisi vapaasti ja tietoisesti irtisanoutunut yritysmaailman työstäni vuonna 2001. Crimson Circle olisi ollut osa-aikainen harrastus, Linda ja minä emme olisi koskaan matkustaneet ympäri maailmaa ja tavanneet niin monia uskomattomia shaumbroja ja emme olisi aloittaneet Shaumbra-instituuttia kouluttaaksemme opettajia esittelemään tätä aineistoa herääville ihmisille. Mutta… 15.4.2001 minut vapautettiin yritysvelvollisuuksistani, vaikka olin ollut yksi AirCell-yrityksen perustajista (www.aircell.com ).
Kun mietiskelin Adamuksen viestiä vapaasta tahdosta, ajattelin toista käännekohtaa elämässäni. High schoolin loputtua liityin armeijaan. Vuosi oli 1973 ja olin 17-vuotias, minulla oli pitkät hiukset enkä ollut koskaan - en koskaan - ajatellut armeijaa. Kirjaimellisesti jokin yläpuolellani sai minut kävelemään värvääjien toimistoon eräänä päivänä huhtikuussa 1973 ja ilmoittautumaan kolmeksi vuodeksi. Vasta perusharjoittelussa Ft. Leonard Woodissa, Missourissa keskellä kesää ajattelin, että se oli tyhmintä, mitä olin KOSKAAN tehnyt. Puhkeisin itkuun myöhään eräänä iltana (ei kovin makee juttu alokasleirillä) miettien, mikä sai minut tekemään tämän ja miksei kukaan yrittänyt estää minua. Mutta… se osoittautui yhdeksi parhaista asioista, mitä on koskaan tapahtunut minulle. Armeija määräsi minut NASA:aan ja lähetti San Franciscon alueelle, missä olin siviilinä seuraavat kolme vuotta. Se oli elämäni parhaimpia aikoja ja osoittautui perustaksi monille asioille, mitä tekisin myöhemmin elämässä.
Henkilökohtaisissa esimerkeissäni jokin "varjosti" vapaan tahtoni ja saattoi minut korkeampaan paikkaan. Mietin nyt, mitä olisi tapahtunut, jos olisin todella luottanut itseeni.
Adamus veti yhteen luentonsa näyttämällä, mitä meille tapahtuu tällä hetkellä. Henkiaaltomuoto ja ihmisaaltomuoto tulevat nyt yhteen. Lukemattomien erilliselämien jälkeen ne alkavat tanssia yhdessä. Adamus näytti piirroksessaan tämän risteyskohtana, missä ihmistietoisuus liittyy sieluun. Hän sanoi, ettei tässä kohtaa ole enää kehoa, mieltä ja henkeä. Sen sijaan toivotamme tervetulleeksi tietoisuuskehon, kaiken virratessa ja toimiessa yhdessä. Ei ole enää ihmisen "vapaata tahtoa" ja erillistä jumalaista tahtoa. On vain "minä olen", täysin tietoisena ja tiedostavana.
Adamuksen viesti sytytti erinomaisia keskusteluja Crimson Circlen foorumilla. Sisällytämme joitain otteita niistä "Shaumbra puhuu" -osuuteen. Mutta loppujen lopuksi, shoud ON vain heijastusta meistä. Adamus on vain hyvin viihdyttävä ja joskus ärsyttävä peili.
Muuten, lisään pari senttiäni keskusteluun. Olen eri mieltä kuin Adamus siitä, ettei meillä ole vapaata tahtoa. Se OLI meidän vapaa tahtomme, joka sai meidät kääntämään selkämme sielulle, unohtamaan, kuka todellisuudessa olemme, ja teeskentelemään, että olemme rajoitettuja tähän ihmisulottuvuuteen. Nyt vain koemme, millaista on, silloin kun ei ole todellista, avointa ja iloista vapaata tahtoa.
-----------
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.