RUOHONLEIKKURIRAKKAUTTA – YHTEYS ENERGIAANI

Kirjoittanut Mareike Schauf (www.crimsoncircle.com)
Huhtikuun 2022 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Shaumbra-ystäväni kertoi minulle, että hän kaipaa enemmän taikuutta elämäänsä ja että hän haluaisi olla avoimempi luonnonhengille ja muille todellisuustasoille. Mutta kun sanoi näin, minulla oli vähän se vaikutelma, että hän etsi sitä ns. väärästä paikasta. Mieleeni tuli välittömästi kokemus omasta elämästäni, ja kerroin hänelle tarinan rakkaasta ruohonleikkuristani. Hän sanoi, että se tosiaankin auttoi häntä, joten haluaisin jakaa tarinani myös sinun kanssasi.

Edellisessä kodissani Worpswedessä Pohjois-Saksassa oli valtava puutarha, joka oli minun ja naapurini Marionin yhteinen, kun tämä asui toisessa pienessä talossa samalla tontilla. Kun muutin sinne 2011, Marion tarjoutui lainaamaan omaa ruohonleikkuriaan. Rikoin sen ensimmäisenä kesänä, ja ostamani korvaaja kesti vuoden. Ostimme yhdessä luultavasti kolme tai neljä ruohonleikkuria, eikä mikään niistä kestänyt kuin vuoden tai pari. Nurmikko oli todella hyvin suuri, mutta leikkurit oli tehty hyvin halvalla, enimmäkseen muoviosista.

Kun viimeinen yhteisleikkuri hajosi, emme olleet enää ystäviä, ja niin meillä oli kummallakin oma leikkurimme. Ensimmäistä kertaa omani oli bensakäyttöinen ruohonleikkuri eikä sähköllä toimiva. Poikaystäväni oli antanut sen minulle ns. erolahjana, koska suhde päättyi viikkoa myöhemmin. Ruohonleikkuri oli varmaan noin 10 vuotta vanha, mutta rakastin sitä alusta saakka. Heti ensimmäisenäi tein siitä sädehtivän puhtaan, ostin siihen uutta öljyä ja teroitusosan poraani, jotta pystyin teroittamaan terät itse. Ruohonleikkuri piti valtavaa ääntä, ja hetken nolouden jälkeen pidin sitä itse asiassa hyvin sopivana, koska se teki minulle mahdottomaksi piiloutua enää, kuten minulla oli taipumusta tehdä koko ajan. Siitä lähtien, kun oli aika leikata nurmikko, koko katu tietäisi: "Mareike ajaa nurmikkoa." Lisäksi ruohonleikkuri haisi kuin traktori, ja peitti minut aina paksuun savupilveen. Mutta mikään siitä ei haitannut minua. Päinvastoin ajattelin: "Tämä on OIKEA ruohonleikkuri, eikä mikään nynnyjen sähkövehje!" Olin vain iloinen, että noiden surkeiden sähköruohonleikkureiden päivät olivat ohi.

Leikkasin ruohon isosta puutarhastani pari kertaa, ja olin täysin autuas. Sitten yhtenä päivänä leikkuri sammui yhtäkkiä eikä pihahtanutkaan. Se ei startannut enää.

Voitko kuvitella, miten turhauttavaa se oli minulle? Olin luullut, että ruohonleikkurihankaluudet olivat lopultakin takanani, ja nyt tämä! En voinut enää kysyä ex-poikaystävältäni, mikä voisi olla vikana, eikä minulla ollut kerrassaan mitään tietoa ruohonleikkureista – sähkö- tai bensakäyttöisistä. Minusta tuntui yhtäkkiä kuolemanväsyneeltä ja ajattelin: "Miten elämä voi olla niin uskomattoman uuvuttavaa??!! Mihinkään ei voi oikeasti luottaa. Vaikka veisin ruohonleikkurin korjattavaksi nyt, se saattaisi hajota taas ensi kerralla." Tunnit jotka oli haaskannut hajonneisiin ruohonleikkureihin, olivat ylittäneet täysin sietokykyni. Kaiken kukkuraksi tiesin, etten asuisi tuossa paikassa enää pitkään. Pitäisikö minun ostaa uusi leikkuri tuota yhtä vuotta varten? Edes halpa muovileikkuri???!

Kehoni reagoi välittömästi kamalalla kivulla tähän epämiellyttävään tilanteeseen. Kaikki minussa huusi "EI!!!" Halusin vain piiloutua sänkyyni ja olla nousematta enää koskaan, ja tunsin, että olisi parasta päästä lopultakin pois tästä loputtoman uuvuttavasta elämästä.

Makasin siinä tuskissani pitkän aikaa – turhautuneena, masentuneena, uupuneena, kyvyttömänä liikkumaan – kunnes jotain juolahti yhtäkkiä mieleeni. Muistin Samin (Tobias) kanavoinnin, jossa hän oli puhunut pölyisestä, vanhasta vintage-autosta, jonka hän oli löytänyt naapurin vajasta. Hän sai pitää auton ja laittoi sen erinomaiseen kuntoon – ilman aiempaa tietoa autoista – koska hän oppi kommunikoimaan auton kanssa. Se kertoi hänelle jatkuvasti, mitä se tarvitsi seuraavaksi, ja askel askeleelta näytti, miten se korjataan.

Kun tuo tarina tuli yhtäkkiä mieleeni, ajattelin: "Samillä ei ole yhtään sen paremmat taidot kuin minulla. Minun on pakko osata se myös!" Niinpä hiljennyin ja käännyin sisäisesti rakkaan ruohonleikkurin puoleen. Ensimmäisenä halusin tietää, olinko väärässä ja siitä oli tullut aivan liian vanha voidakseen enää tehdä työtä hyväkseni. Halusin tietää, oliko yhteinen aikamme jo ohi.

Vastaus tuli välittömästi. "EI! Aikamme ei ole lainkaan vielä ohi! Haluan olla kanssasi ja palvella sinua! Kunnostit minut niin kivasti, ja pidän siitä, että pidät minusta niin kovasti!"

Henkäisin helpotuksesta, sillä nyt minussa kasvoi pieni toivo ratkaisusta, joka tuntuisi hyvältä. Niinpä jatkoin kysymistä: "Mutta miksi et käy enää? Mitä voin tehdä? Mitä tarvitset?"

Ja sitten vain yksi sana putkahti päähäni: SYTYTYSTULPPA. Se oli niin selkeä, että melkein pelästyin. Ex-poikaystäväni oli selittänyt lyhyesti ruohonleikkuria minulle, joten ainakin tiesin, että jokin "sytytystulppa" oli olemassa, missä se sijaitsi ja miten se puhdistetaan. Siis ostin sytytystulppa-avaimen, irrotin tulpan ja näin paljon mustaa töhnää sen päässä. Puhdistin sen teräsharjalla, ruuvasin sen takaisin, ja … ruohonleikkuri käynnistyi ja pauhasi täysin terveenä kuurouttavalla äänellään! Olin hyvin onnellinen ja tunsin itseni hyvin paljon voimaantuneemmaksi elämässäni tämän kokemuksen jälkeen! Tiesin nyt, että voisin ratkaista monia ongelmia enemmän kuin ennen, eikä minun tarvitsisi palkata ammattilaista jokaista pientä asiaa varten. Tiesin, että voisin olla yhteydessä kaikkeen maailmassani tällä tavalla – aivan kuten Sam.

Myöhemmin minulle tuli selväksi, miksi sytytystulppa ylipäätään oli niin nokien. Moottori kävi joskus hyvin epäsäännöllisesti, ja kuulosti siltä kuin se sammuisi kohta, ja sitten seuraavassa hetkessä se toimi taas hyvin. Noina laiskoina käyntijaksoina öljy tai noki tai jokin jäi kiinni sytytystulppaan. Kommunikoinnin myötä oivalsin, että ongelma oli uskomattoman arkinen: jos tankki ei ollut aivan täysin, moottori ei saanut joskus bensaa leikkurin ollessa vinossa. Mutta se oli melkein aina jossain kulmassa, koska se oli rinnetontti metsä reunassa, ja maaperä oli melko kuoppainen. Minun täytyi vain varmistaa, että tankki oli ainakin puolillaan, eikä ongelmaa syntynyt silloin.

Kauniilla ruohonleikkurirakkaustarinallani haluan näyttää sinulle tämän: älä etsi värikkäitä, pörröisiä keijuja ja haltioita, joita vilistää mystisesti nenäsi edessä. Energiasi on kaikkialla – joka puussa, lehdessä, pöydässä, tiilessä, ruohonleikkurissa. Sillä ei ole kasvoja, jotka näet silmilläsi, mutta voit tuntea, että kaikki nämä asiat ovat olentoja. Eivätkä olentoja, jotka ovat erillään sinusta, vaan ne ovat se olento, joka SINÄ OLET. Kun muistat tämän, kommunikointi tulee helpoksi.

******

Mareike Schauf asuu ja työskentelee elämänvalmentajana/neuvojana Paderbornissa Saksassa. Fyysinen kipu on monien vuosien saatossa pakottanut hänet toistuvasti vetäytymään täysin sisälleen, mistä hän on joka kerta herännyt jonkin uuden tietoisuuden kera itsestään. Voit käydä hänen nettisivuillaan täällä ja ottaa häneen yhteyttä sähköpostilla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.