LE GRAND SOIR
Kirjoittanut Patricia Eberlin (www.crimsoncircle.com)
Huhtikuun 2023 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Paljon enemmän kuin vain hieno ilta – "Le Grand Soir" (= suuri ilta tai suuri päivä) juontuu Ranskan vallankumouksesta, jolloin ihmiset, väsyneenä puutteeseen ja riistoon, toivoivat "suurta päivää", jolloin nälkää ja kurjuutta ei enää olisi. On kyse yhteiskunnallisesta vallankumouksesta, ja se on iso juttu.
Se oli eilen, Taivaan ristin juhla. Portaalin avautuminen, verhon nouseminen, ihmisen ja jumalan tuleminen yhteen. Vihdoinkin oli se hetki, jota oli pitkään odotettu, monta elämää. Elin sen yhteydessä tuhansiin muihin ihmisiin, jotka ovat etsineet samalla tavalla merkitystä. Sitten eilen illalla oli Le Grand Soir.
Ja tämä aamu on kuin mikä tahansa aamu. Yäk!
Ei yksisarvisia ulkona. Ei sateenkaaria. Ihmiset eivät halaile toisiaan sanoen "rakastan sinua", kyyneleitä silmissään.
Mutta kuka oikeasti puhuu minussa?
No hei, rakas "porkkana" – aspekti joka tuntee, että vielä yksi huijaus, vielä uusi pettymys lisätään kaikkiin entisiin. Todella uskoimme sen – se oli kiva, iso porkkana. Vaikka jonkin aika sitten olimme päättäneet lakata uskomasta porkkanoihin, tunsimme, että se oli erilainen, koska TÄLLÄ KERTAA se oli oikea! Ja tänä aamuna ... kaikki on samanlaista kuin eilen. No, ei sillä ole merkitystä. Loppujen lopuksi, elämäni on tässä kohtaa ok, ja se voi jatkua tällaisena.
Älä ole tolaltasi, rakas Aspekti. Tiedän, että on vähän vaikeaa, koska tämä toivo oli kaunis asia: dialogin paluu sielun, todellisuuden – aidon olemuksen – kanssa koko loistossaan, rajattomissa mahdollisuuksissaan. Siis kyllä, iso pettymys, mutta tule istumaan tänne, lohdutetaan itseämme.
Tiedätkö mitä, rakas Aspekti? Lopetamme tuon hullun toivomisen, lakkaamme odottamasta paremmin laulavia huomisia, ja näin vältämme tuskan, silloin kun kuoro ei tule sovittuun tapaamiseen. Tästä eteenpäin lakkaamme projisoimasta ja nautimme läsnäolevasta hetkestä. Olemmehan vuosien ja tämän matkan saatossa onnistuneet saavuttamaan täysivaltaisuus- ja vapausstandardin, joka on aivan hyväksyttävä tämän viimeisen inkarnaation lopettamiseen tyylillä, eikö vain? Ole hyvä, ota kuppi kahvia ja nauti päivästä. Kaikki on hyvin.
On hassua, että tunsin eilen ison kevätsiivouksen tarvetta. Järjestelin kaiken ja siivosin talon, pesin myös ikkunat. Kävin suihkussa illalla – käyn aina aamulla – ja oli hyvin lähellä, että olisin laittanut päälle kivan mekon Taivaan ristin nettilähetystä varten klo 20. Olin yksin tietokoneeni edessä ja samalla keskellä shaumbra-perhettäni, kun liityit tahdikkaasi seuraan skeptisyytesi kera.
Olin vannonut itselleni, ettei minulla olisi mitään odotuksia, joten en huomannut sinua ensin. Juhla alkoi, ja kun sitä ehdotettiin meille, laitoin sinut tietoisesti maljaan sieluni alttarilla ennen kynnyksen ylittämistä. Seurasin joukkoa, ja löysin itseni muista ulottuvuuksista. Se oli ok, ei mitään muuta. Ei mitään oikeasti uutta, ei mitään isoa valonräjähdystä, ei mitään isoa apokalyptistä paljastusta/ilmestystä. Vähän kummallinen ilmapiiri, muttei sen enempää kuin elämä maan päällä viime kuukausina. Kaikki tuntui hyvin luonnolliselta – vasta myöhemmin oivalsin, miten poikkeuksellista oli juuri ollut. Mutta tuolloin se oli vain helppoa ja sujuvaa, ei mitään upeaa.
Sitten sinä puhuit, rakas Aspekti: "Tiesin sen! Taas tätä hevonpaskaa", ja minulla oli kitkerä/katkera maku suussani. Mitä? Onko TUO Taivaan risti?
Tänä aamuna minusta tuntui raskaalta pettymyksesi myötä. Siis nousin ylös ja tein itselleni kahvia, kuten joka aamu. Se maistui samalta kuin eilen. Aloin kirjoittaa sinulle päiväkirjassani, lohduttaa sinua kaikista samanlaisista pettymyksistä kaikissa elämissäni, koska tunsin, että haavasi oli syvä. Iso haava. Miten monta kertaa olemme uskoneet sen, häh? Tuhansia? Pelkästään tässä elämässä.
Ensin oli ilmoitus maanulkopuolisten olentojen laskeutumisesta – he tulisivat hakemaan meidät kuolevalta planeetalta giganttisissa avaruusaluksissaan. Pidin todella tästä lupauksesta! Ja sitten Y2K mahdollisesti häiritsevän buginsa kera. Sitten Maya-kalenterin loppuminen 21.12.2012 – maailman loppu ja uuden alku. Joka kerta nielimme pettymyksen ja jatkoimme tätä tietä pitkin, mutta oli vaikea jatkaa luottamista.
Niinpä jokin ajan kuluttua sinä ja minä sovimme, että oli hullua odottaa tiettyä päivämäärää. Se oli tuo ongelma, koska kyllä, maailma tosiaankin muuttuu, mutta se tapahtuu vähitellen. Meidän oli parasta lakata odottamasta Le Grand Soiria, koska pettyisimme ja haavoittuisimme jatkuvasti. Ja jonkin ajan kuluttua tuollaiset vaikeat pettymykset tekisivät sydämeen reikiä, joista jäisi ilkeitä arpia. Siis tässä olimme. Käsi kädessä menimme eteenpäin – hyvänvointisina, selväjärkisinä ja hereillä – uskoen aina evoluutioon runsaampaa valoa kohti ja tehden oman osamme.
Kaikki meni todella, todella hyvin, kun Adamus alkoi puhua päivämäärästä 22.3.2023. Ensin ajattelimme "joo, joo", mutta emme olleet koskaan nähneet häntä sellaisena, rakasta A-setäämme. Hän joka vain harvoin ja haluttomasti tekee ennustuksia, ei ollut puhunut nyt mistään muusta vuodenvaihteen jälkeen. Vähän pakkomielteisesti, ja epäilemättä hyvin innoissaan.
Näin, että pidit siitä, rakas Aspekti, ja kehotin sinua olemaan menettämästä itsehillintää. Myös Adamus kertoi meille, ettei meidän pitäisi odottaa dramaattisia muutoksia yhdessä yössä, mutta oli jo liian myöhäistä. Olit antanut itsesi jo jäädä kiinni taas uuteen hulluun toiveeseen. Myönnetään, että se on hyvä – tämä toive säteilevästä aamusta radikaalin muutoksen jälkeen, ja Adamus ennusti KAIKKEA, mitä olimme aina toivoneet. Toistin jatkuvasti, että muutos olisi valtava vain hienojakoisilla tasoilla ja ettemme varmaan näkisi mitään todellisia muutoksia maan päällä vähään aikaan, mutta siinä sinä olit – lämmin, toiveikas ja voi, niin onnellinen.
Kyllä, ylitin taivaan kynnyksen ja löysin itseni jostain jumalaisen järjestyksen muusta paikasta. Mutta hei, se ei ollut ensimmäinen kerta, kun olin matkustanut kosmoksessa, jos ollaan rehellisiä. Enkä nähnyt mitään, mikä voisi vahvistaa Adamuksen innostuksen. Ehkä minulta meni jokin ohi? Ei ollut mitään todellista eroa tilanteessa ennen tuota juhlaa ja sen jälkeen, ja tämä aamu on kuin mikä tahansa aamu.
Esimerkiksi, olin jättänyt tuohon maljaan sielualttarilla mm. pienet fyysiset ongelmani, ja tänä aamuna minuun sattui edelleen kaikkialle. Mutta kuulen vain valokehoni sanovan: "Se olen minä, se on minun vikani. Integroidun, ja se ravistelee biologiaa. Pidä pintasi, kaikki menee hyvin!" Okei. Tämä ei ollut transformoitunut yhdessä yössä. Jatka. Katsoessani kuvia työryhmästä Konassa juuri ennen nettilähetystä, pidin heitä kaikki hyvin kauniina. He olivat kaikki laihtuneet ja näyttivät upeilta, kun taas oma tunteeni siitä, että olen vanha-vanha-vanha, vahvistettiin edelleen peilissä.
No, jälleen kerran, sillä ei ole merkitystä. Aamu oli kuin mikä tahansa, varmasti, mutta elämäni on ollut erittäin hyvää viimeiset kaksi tai kolme vuotta, ja jatkan tällä tavalla, täysin onnellisena. Minusta tuntuu täysivaltaiselta ihmiseni keskuksessa, aspektini on parannettu suurimmaksi osaksi, ja niistä on tullut ystävällisiä viiseitä/pintoja, joiden kanssa nauramme paljon, ja silloin kun jokin haavoittunut aspekti tulee esiin, kuten tänä aamuna, tiedän, miten homma hoidetaan. "Uskon suureen iltaan" -nimisen aspektin osalta, suostun pitämään "uskon" ja päästän irti "suuresta illasta".
Elämä on edelleen hyvin kaunista tänä aamuna 23.3.2023, joka on samalainen kuin kaikki muutkin.
Odota ...
Oikeastiko?
Kuuntele.
Kuuntele tarkkaan.
Ei, vaan kuuntele oikeasti!
Ja tarkkaile.
Tämä ilo sydämessä, suloinen ja vankka. Tämä vauvan enkeliriemu, kun se hymyilee koko vatsallaan. Ilo elossa olemisesta. Riemu ihmisinkarnaatiosta, mistä tahansa kokemuksista, erityisesti jos ne ovat intensiivisiä. Intensiivinen tuntuu todella hyvältä! Intensiivinen tuntuu nautinnolliselta – sen vuoksi pidin kiinni draamoistani niin pitkään.
Tämä ilo on ylin nautinto ihmisen ja jumalan jälleenyhdistymisestä. Se on tosiaan uutta tänä Le Grand Soirin jälkeisenä päivänä – ei todellakaan jylisevää, mutta kiistattoman jatkuvaa. Ja jos kuuntelen tarkkaan, oivallan, että se on aina ollut siinä eikä se ole koskaan ollut hiljaa. En vain voinut kuulla sitä enää kaiken melun vuoksi ympärillä – ja sisällä. Tänä aamuna havaitsen sen suopean pysyvyyden. Kun Adamus puhui hiljattain ulottuvuustyöntekijöistä, tiesin olleeni sellainen, ja sitten kaikessa oli lopulta tolkkua elämässäni. Siitä lähtien tuo ilo on tullut kuuluvammaksi.
Siis Taivaan risti ei luultavasti lyö meitä ällikällä, koska siinä on kyse vain sen uudelleenlöytämisestä, kuka oikeasti olemme, jälleenyhdistymisestä siihen lähteeseen josta säteilemme, ja tämä paluu on uskomattoman luonnollinen. Kyllä, se on ensimmäinen maan päällä – sen voin uskoa. Tänä aamuna on uutta sieluni melodian voimakkuus. Se värähtelee soluissani, se saa minut hieman leijumaan, yhteys joka melkein katosi kauan sitten ...
Näenkö unta, vai onko tavallista enemmän auringonvaloa? Eilen näköni oli täysin epäselvä. Mitkään lasit eivät auttaneet minua lukemaan. En ole enää koskaan huolissani – kaikkia pieniä särkyjäni ja kipujani pidetään oletusarvoisesti valokehoni integroitumisena, mutta jos se jatkuisi, konsultoisin jotakuta. Tänä aamuna näköni on uskomattoman terävä.
Tuon uuden ilon myötä, joka ei anna edes sinun surusi vaikuttaa minuun, rakas Aspekti, luuletko, että se oli sittenkin Le Grand Soir, muttei aivan sellainen, kuin odotimme? Tiedät noiden odotusten suuruuden, eikö vain? Ne aiheuttavat saman suuruisia huijauksia.
Meille kerrottiin, että jos olisi jotain hämmennystä, se olisi sisäistä. Rehellisesti, rakas Aspekti, mitä sinä halusit? Miksi olet niin pettynyt?
"Ei se ole pettymys, joka sattuu", Aspekti vastaa. "Se on uskon menettämisen haava. Joka kerta menneisyydessä pettymys aiheutti uskon kieltämisen. Kun profetia ei toteutunut, torjuminen oli täydellistä, mukaan luettuna intiimeimmät uskomukset. Heitimme lapsen pesuveden mukana, ja se aiheutti hyödyttömiä ja tarpeettomia jäisiä ja pimeitä erämaita."
Ei tietenkään hyödyttömiä, viisas sielu vastaa. Sillä tavalla sinä opit, että tuota valoa ei voi sammuttaa.
Siis kyllä, Grand Soir todellakin. Tasainen ja voimakas. Täysin odottamaton – ja muuten, SITÄ pitäisi odottaa.
Se mitä tulee seuraavaksi, on hyvin mielenkiintoista. Siis, rakas Aspekti, ollaan hiljaa ja ... kuunnellaan.
***
Patricia Eberlin on jäänyt enimmäkseen eläkkeelle tunteesta, että elämä on taakka, ja elää nyt Oivaltamisen onnellisuudessa ja ilossa Genevessä, Sveitsissä. Hän jakaa tuhannen elämänsä viisautta mantradalojensa kautta – mantra joka on upotettu mandalaan hänen hyvin omalla vapaalla tyylillään. Jokaisessa kuviossa on tietty voimakas värähtely, mikä inspiroi tietoisen elämisen uutta esteettisyyttä.
Voit elää ilman mantradalaa – muttet halua! Voit käydä Patrician nettisivuilla mantradala.com tai ottaa yhteyttä sähköpostilla.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.