Shaumbra-syke
MITÄ NYT?
Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Tammikuu 2026, Shaumbra New Sentience Magazine
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakas shaumbra, mitä teet, minne menet ja kuka olet, kun missiosi on valmis?
Muutaman viime kuukauden uusi tuntemus on liikkunut sisälläni. Se on hiljainen ja päivänselvä ”me teimme sen” -tunne. Suuri Maa-kokeilu on tuottanut viisautensa. Visio ruumiillistuneesta jumaluudesta ei ole ainoastaan elävä, vaan siitä tulee lopultakin eletty kokemus. On ollut eeppinen matka. Ja tässä sitä ollaan – läsnä, koherentti ja tietoinen.
Tiedät jo, miten tämä tarina menee:
Tulimme tietoiseksi Itsestä, tulimme uteliaaksi, aloimme tutkia – ja päädyimme kepposiin.
Törmättyämme vaikeaan kohtaan, perustimme erikoislaboratorion (Maa), lukittauduimme siihen ja ryhdyimme töihin.
Teimme lukemattomia kokeita, räjäytimme itsemme muutaman kerran, ja opimme paljon.
Lopulta suoritimme mestaritutkintomme Elämän kovan koulun yliopistossa.
Ja nyt tuo hyväntahtoisen ärsyttävä vakiprofessorimme toimittaa jatkuvasti uusia osia kaikkien aikojen parhaaseen valmistujaispuheeseen.
–––––
Siis … mitä nyt?
Se on söpö kysymys, jolle usein hymyilemme ja jonka ohitamme olankohautuksella, kun seuraava aspekti, projekti tai sitoumus ilmaantuu. On aina jotain muuta tekemistä. Mutta tämä pieni kysymys saattaa olla yksi tärkeimmistä, jonka koskaan kohtaamme.
Nyt kun missiosi on valmis … mitä on seuraavaksi?
Äskettäisessä shoudissa Adamus esitteli yksinkertaisen truismin ”kunnes en ole” ja osoitti, että melkein mikä tahansa voi olla totta sinusta – kunnes ei ole. Hän kehotti ihmisiä jakamaan omia versioitaan, ja omani tuli harkitsematta.
”Olen shaumbra … kunnes en ole.”
Tuo toteamus – ja Adamuksen vastaus – ei ole unohtunut.
Kaikista asioista joita olen ollut ja tehnyt, miten voisin mitenkään olla olematta shaumbra? On vaikea kuvitella olevansa irti tästä loistavien veitikoiden monenkirjavasta joukosta, jotka ovat päättäneet oivaltaa jumaluuden ihmismuodossa – sekä tukun muita mahdottomia asioita. Voin jäljittää oman sitoutumiseni Maa-projektiin elämien halki ja pitkälle niiden tuolle puolen. Auttaminen kuvittelemaan ja luomaan Maan, sukeltaminen tiheyteen, pimeyden syvyyksien tutkiminen ja tieni rämpiminen takaisin siihen, että muistan lopultakin Itseni – se ei ole ollut mikään pikku juttu! Ja nämä asiat – tämä missio – tuntuu kirjoitetulta DNA:hani.
Kunnes ei ole.
Näyttelijöiden tapaan olemme ruumiillistaneet shaumbra-roolin intohimolla ja omistautuen. Mutta olemme esittäneet sitä niin kauan, että jotkut meistä – minä mukaan luettuna – ovat luokitelleet itsemme pysyvästi siihen, unohtaen kaikki muut vaihtoehdot. Mutta olipa se kuinka eeppinen tahansa, se on silti vain rooli – tapa tutkia sitä, kuka olen.
Tarinat, kokemukset ja uskomukset, joita olemme omaksuneet, ovat rooliasuja, joita olemme käyttäneet tutkiaksemme ihmisenä olemista eri tavoin. Ja kun näyttelijä muistaa, että se on vain rooliasu … mitä sitten?
Kuka olet?
Vastauksia on loputtomasti: vanhempi, lapsi, työtoveri, pasifisti, soturi, enkeli piilossa, ruumiillistunut mestari, kehittyvä lampivaahto. Traumatisoitunut, parantaja, integroitunut, pirstoutunut. Sairas, terve, köyhä, yltäkylläinen. Hauska, masentunut, utelias, kyllästynyt. Ja tuhat entistä elämää ja tuhat identiteettiä lisää.
Olet kaikkia näitä asioita … kunnes et ole.
Miksi tällä on merkitystä? Miksi emme vain hyväksyisi nykyroolejamme ja antaisi asioiden olla näin? Se on tietysti vaihtoehto – kunnes ei ole.
Monet meistä huomaavat nyt astuvansa luonnostaan pois vanhoista identiteeteistä ja tarinoista, myös niistä rakastetuimmista, koska jossain syvällä sisällä tiedämme, että jokainen identiteetti on myös rajoitus. Nämä rakenteet olivat hyödyllisiä tutkimusta ja kehitystä varten, mutta nyt kun laboratoriotyö on valmis, emme enää tarvitse niitä.
”Olen shaumbra – kunnes en ole” -toteamuksessa ei ole kyse siitä, että hylkää polun tai kääntyy poispäin joistain. On kyse itseni vapauttamisesta tuntemaan, mitä on seuraavaksi. Tuntemaan, kuka olen myös arvokkaimman ja ikiaikaisimman tarinan ulkopuolella. On kyse itseni vapauttamisesta laboratorion rajoista ja astumisesta kenttään, jossa kaikki on mahdollista.
Mutta mitä tämä merkitsee reaalielämässä?
Olen edelleen ihminen. Minulla on edelleen työpaikka, koti, keho, perhe ja vastuut. Mikä käytännön arvo kaikkien näiden identiteettien irrottamisessa tai ainakin niiden kantamisessa kevyemmin?
Minulle se merkitsee, että millään ei ole enää oikeasti merkitystä. Ei masentuneella tai välinpitämättömällä tavalla, vaan täysivaltaisella, ”kaikki on todella hyvin” -tyyppisellä tavalla. Se merkitsee, että voin katsoa maailman hulluutta valitsematta puolta ja ihailla vain sitä intohimoa, jolla näyttelijätoverini esittävät roolejaan.
Se merkitsee, että voin katsella omia aspektejani – oikeamielisiä sotureita, yksinäisiä munkkeja, myötätuntoisia huolenpitäjiä, tuohtuneita uhreja – niiden käymistä kierroksilla jostain asiasta … kunnes ne eivät enää käy.
Ennen kaikkea se merkitsee, että olen vapaa valitsemaan todellisuuteni joka hetki.
Silloin kun uppoudun ihmiskärsimykseen ja draamaan, se on todellisuus, jonka valitsen.
Silloin kun pohdin kuoleman kuviteltua luonnetta – ja siksi elämän vapautta – siitä tulee todellisuuteni.
Silloin kun näen muut näyttelijöinä, jotka esiintyvät koko sydämestään, voin ihailla heidän omistautumistaan, sen sijaan että tuomitsisin heidän hahmonsa kehityskaaren.
He ovat pahoja … kunnes eivät ole.
Uhriksi joutuneita … kunnes eivät ole.
Traumatisoituneita, hämmentyneitä, vallanahneita, unohdettuja … kunnes eivät ole.
Muista: Oskareita ei anneta hahmoille, vaan näyttelijöille, jotka esittivät heitä niin vakuuttavasti.
Vapauteni tulee muistamisesta, että KAIKKI on esitystä – suuremman kuvan, näyttämön ja sen näkemisestä, kuka olen ilman rooliasua. Jos joku loukkaa tai haavoittaa tai on eri mieltä hahmoni kanssa, minä – näyttelijä – voin katsella kohtauksen kehittymistä huoletta.
Adamus on usein sanonut, että kaikki on tietoisuuden näytös. Kyse ei ole näytöksen tekemisestä oikein; kyse on näytöksen tunnistamisesta näytökseksi. Siitä käsin olemme vapaita päivittämään sen, miten ikinä valitsemme.
Master’s Life – Embodiment (=mestarin elämä, ruumiillistuminen) -kurssilla Adamus käytti fraasia, joka jäi mieleeni: ”Mestari astuu temppeliin ponnistelematta.” Temppeli symboloi todellisuutta, jonka valitsemme, ja siihen astuminen vaatii vain muutosta havaintotavassa – tarkoituksella tai ei. Yritämme usein korjata nykytodellisuuttamme kuvittelemalla jotain parempaa, mutta se merkitsee yleensä, että olemme edelleen täysin sisällä hahmossa ja vahvistamme juuri sitä todellisuutta, jonka haluamme muuttaa. Ja tässä on hassu juttu: todellisuus ei välitä, yritämmekö luoda jotain vai paeta sitä. Pelkkä huomio riittää.
Muutama päivä sitten kaikki soljui kauniisti. Olin saanut valmiiksi useita työtehtäviä, laittanut leivän uuniin, ja tunsin olevani mukavasti omassa rytmissäni. Piipahdettuani nopeasti Facebookissa tsekkaamassa ryhmät, joista olen vastuussa, harhauduin ketjuun, jossa ihmiset jakoivat ”ei tästä paskasta makseta tarpeeksi” -tarinoitaan. Se oli pelkkää purkamista – dramaattista, turhaa ja oudon viettelevää. Luin jokaisen niistä.
Noin 20 minuutin päästä ”napsahdin” takaisin omaan todellisuuteeni.
Ajastin ei toiminut, leipä oli palanut, pääni oli sekaisin, ja olin täysin hämmennyksissä. Mitä helvettiä oli tapahtunut?
Join vettä, ”pelastin” leivän, yritin koota itseni, ja asiat selkeytyivät. Olin lyhyeksi aikaa uppoutunut täysin toisenlaiseen maailmaan – sellaiseen jossa ihmiset tunsivat olevansa loukussa vaativissa töissään ja järjestelmien, pomojen, työtovereiden ja olosuhteiden uhriksi joutuneita. Se on vieras todellisuus minulle. En valitsisi sitä. Ja jos jotain odottamatonta ilmenisi, katsoisin, miksi loin sen, miten se palveli minua, ja päästäisin siitä irti.
Hämmentävä ristiriita oli niin voimakas, koska tavallinen armon ja synkronismin maailmani on totta minulle. Mutta kyllä, on noin helppoa luiskahtaa toiseen maailmaan. Kukaan ei määrää todellisuutta minulle. Se on täysin itse valittu – minkä tiedostaminen tuntuu tärkeämmältä kuin koskaan.
Kosmisina näyttelijöinä jotka viimeinkin tunnistavat Itsensä peilistä, meillä on nyt ainutlaatuinen valmius valita – sielun tukemana, joka rikastunut matkalla takaisin Itseen kerätyllä viisaudella.
Nyt tiedostaessani selkeästi, että voin valita mitä tahansa – ottaa minkä tahansa roolin ja laittaa itseni mihin tahansa luomukseen – mitä valitsen tähän hetkeen?
No, riippumatta siitä, olenko luokitellut itseni pysyvästi vai en, tämän tietoisuuden shaumbra-näytös sopii minulle. Se on tuonut minulle valtavati iloa ja viisautta, ja kyllä, se on punottu syvälle DNA:hani. Sanomaton salaisuus on, että olen kaikki asiat – myös shaumbra ja ei-shaumbra. Vapaa identiteetin taakasta. Voin vain nauttia kokemuksesta.
Se on helppo juttu.
Siis taas kerran kysyn: kaiken sen myötä, mitä olet elänyt, rakastanut, taistellut, tuntenut ja integroinut … mitä nyt?
Ehkä mikään ei tarvitse vielä vastausta. Ehkä minkään ei tarvitse muuttua. Ehkä tämä on hetki vain olla vanhojen roolien rasittamatta, ja huomata, mitä valitset seuraavaksi. Mitä tahansa se on, olet vapaa astumaan sisään ja kokemaan sen täysin – ponnistelematta.
***
Crimson Circlen sisältöpäällikkönä Jean toteuttaa elinikäistä unelmaansa säteillä valoaan maailmassa. Oltuaan henkisellä matkalla lapsesta saakka, hän löysi Crimson Circlen 2002, tuli mukaan henkilökuntaan 2008, eikä ole katsonut koskaan taakseen. Hänen ensimmäinen kirjansa on nimeltään "Stories from My Last Lifetime". Häneen voi ottaa yhteyttä sähköpostilla.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.