TIETOISEN KANNAN OTTAMINEN
Kirjoittanut Matt Kahn (www.mattkahn.org)
26.10.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Yksi suurimmista väärinkäsityksistä itsen parantamisessa tai kokonaisuuden transformoimisessa on kuvitella, että jonkin salakavalan täytyy loppua, jotta jotain suurempaa voi alkaa.
Kun on jotain vastaan, voimaannuttaa sitä juuri sillä energialla, jota tarvitaan suuremman oikeudenmukaisuuden laittamiseen liikkeelle.
Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä, mutta aikomuksella, rukouksella, tukea antavamman lainsäädännön luomisella, laajemman yhteisötarjonnan organisoimisella tai millä tahansa lain määräämillä seuraamuksilla tekoihin, jotka vaikuttavat vapauksiin, oikeuksiin ja muiden vapauteen, kanssaluomme tasa-arvoista ja oikeudenmukaista maailmaa inspiroiduilla toimilla tukien niitä arvoja, joita kannatamme.
Pysymme niin fokusoituna sen ankkuroimiseen, edistämiseen ja luomiseen, minkä puolesta olemme, ettei meillä ole aikaa tai energiaa taistella sitä vastaan, mitä vastustamme. Päivän lopussa meidän jokaisen täytyy katsoa itseämme peilistä ja kysyä: "Mitä olen tänään tehnyt saadaksemme maailmasta paremman paikan, johtamalla esimerkillä, ei antamalla vihalle lisää asioita vihattavaksi?" Epäoikeudenmukaisuudet ja julmuudet ovat saaneet paljon valtaa sen vuoksi, että jokin itseä palveleva agenda on ollut hyvin fokusoitunut tiedostamattomaan syyhynsä – ihan sama kuka on sitä vastaan. Otamme saman lähestymistavan vihan neutralisoimiseen, ilmentämällä tasa-arvoisuutta ja hyvinvointia – jollain tavalla, joka ei lietso vihamielisiä uskomuksia ja ryhmäagendoja, joita ruokitaan toisten tuskalla ja epätoivolla.
Sisäinen parantumisemme on yksi panos kollektiiviseen muutokseen, samaan aikaan kun fokusoituneet ja inspiroituneet ulkoiset toimemme palvelevat sen toista tasoa ja kerrosta.
Tiedät sisälläsi joka hetki sen toimintamäärän, johon sinua inspiroidaan ryhtymään, ja siitä muodostuu ainutlaatuisia panoksia, joita vain sinun on tarkoitus antaa. Voit tehdä vain oman osasi. Olet sitten jonkin myönteisen muutosliikkeen organisoija, tietoisen lainsäädännön kirjoittaja, ihmiskunnan siunaaja, ihmisystävä joka rahoittaa kulissien takana tapahtuvia muutoksia, johtava esimerkki rauhanomaisesta maailmasta jota me kaikki kanssaluomme, uusien sosioekonomisten infrastruktuurien arkkitehti tai mitä tahansa muuta, mikä inspiroi korkeimpia arvojasi toimintaan – jokaisella ihmisellä on ratkaiseva rooli sen puolustamisessa, mitä kannatamme, ei taistelemisessa sitä vastaan, mitä vastustamme.
Kaikki rakkauden puolesta,
Matt
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Markassa on uffon alku
Uusimmat viestit
25.11.2023 - Ystävällisyyden hengessä26.11.2023 - Pikkusalaisuuksia28.11.2023 - Yrittääkö kukaan estää teitä ylösnousemasta?28.11.2023 - Ylösnousemusoireet28.11.2023 - On tapahtunut valtava universaali muutos19.11.2023 - Viesti Arcturuslaiselta ryhmältä27.11.2023 - Hämmentävää aikaa27.11.2023 - Täysikuu Kaksosissa ja Aurinko Jousimieheen tai Skorpioniin ja KäärmeenkantajaanMarraskuu 2023 - Asioiden yhdistäminenMarraskuu 2023 - Maayan Inon - Olen tässä13.10.2023 - Miten tuntea empatiaa ottamatta ihmisten stressiä25.11.2023 - Sakraalichakra ja viides ulottuvuus18.11.2023 - Stepaten iloa kohti22.11.2023 - Rauhan tekeminen perheen kanssa12.11.2023 - Nämä ovat jännittävimpiä aikoja21.11.2023 - Pimeyttä ennen aamunkoittoa26.10.2020 - Tietoisen kannan ottaminen
