E MAO MAO
Kirjoittanut Solara (www.nvisible.com)
Ote marraskuun 2015 tyrskyraportista
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
E Mao Mao on muinainen havaijilainen fraasi "tuonpuoleisen tuolla puolen". Se edustaa energiaa, jota tulee kaukaa sen tuolta puolen, missä olemme nyt. Kuitenkin E Mao Maon energia on jotain, mitä olemme aina kantaneet syvällä solumuistipankissamme. Se on suora muisto tuonpuoleisen tuolta puolen, sillä tästä tulemme ydintasolla.
Marraskuussa ja joulukuussa monet meistä kokevat puhtaan E Mao Maon odottamattomia lisäyksiä. Se voi tapahtua koska tahansa. Se voi olla lyhyt kokemus tai kestää pitkän aikaa. Tunnistamme nämä E Mao Maon lisäykset, koska energia on hyvin raikasta, uutta, laajentunutta, valtavaa ja äärimmäisen voimakasta. Tämä energia tuonpuoleisen tuolta puolen tuntuu hyvin tukevalta. Se tuntuu täysin erilaiselta, mitä olemme tunteneet aiemmin. Kuitenkin siinä on myös merkittävää tuttuutta, joka antaa meille aidon mukavuuden tunteen.
Näitä E Mao Maon voimakkaita lisäyksiä ei luultavasti tapahdu kaikille. Jos elämme sotkeutuneena häiriötekijämereen, se saattaa mennä meiltä ohi. Jos odotamme jonkin tulevan meille sen sijaan, että laitamme koko olemuksemme uuden todellisuuden synnyttämiseen, emme ehkä tunne sitä.
Nämä E Mao Maon lisäykset tarkoittavat merkittäviä käännekohtia, jotka vievät meidät täysin uudelle ja äärettömästi laajemmalle tietoisuustasolle. Ne laajentavat huomattavasti havaintojamme siinä määrin, että tunnemme elävämme täysin uudessa maailmassa. Ne mahdollistavat meille asioita, joita olemme halunneet tehdä pitkän aikaa. Ne käynnistävät kvanttiläpimurtoja lukuisilla tasoilla.
E Mao Mao ei ole uusi todellisuus, vaan se toimii sitä nopeuttavana tekijänä, mikä auttaa meitä synnyttämään uuden todellisuuden ja tuomaan sen laajentuneeseen "tässä ja nyt".
Marraskuussa astumme uuteen osaan matkallamme aitouteen. Ensimmäinen vaihe tapahtuu vuoden loppuun mennessä. Toinen vaihe tapahtuu tammi-helmikuussa 2016, mutta eri tasolla. Maaliskuussa 2016 jotkut meistä ilmestyvät esiin näistä neljästä intensiivisestä transformaatiokuukaudesta asuen täysin uudessa todellisuudessa.
Tämä ei merkitse, että mureneva kaksinaisuusmaailma häviää yhtäkkiä. Se ei häviä. Se ei myöskään merkitse, että asiat paranevat välittömästi ulkoisessa maailmassa. Mullistuksista tulee vielä dramaattisempia ja epätasapainosta selvempää. Ja on ehdottomasti muutamia "vääristymänauhoja", joiden läpi meidän on navigoitava. Mutta se merkitsee, että pystymme vahvistamaan mittaamattomasti uuden todellisuuden värähtelyä asumalla siinä täydemmin ja tämä tunnetaan voimakkaasti ympäri maailmaa. E Mao Mao –energiat ovat äärimmäisen tehokkaita kaksinaisuuden hajottamisessa.
Meitä ympäröivä maailma on ennenkuulumattoman muutoksen keskellä. Kukaan meistä ei tiedä näiden muutosten tuloksia, joita tapahtuu ympäri maailmaa. Kuitenkin tunnemme ne kollektiivisesti sijaintipaikastamme riippumatta. Teemme parhaamme ollaksemme rakkaudessa näiden monumentaalisten muutosten kanssa, elääksemme aitouttamme ja ottaaksemme kaiken avosylin vastaan hiljaisina tarkkailijoina. Se tapa jolla käsittelemme eteemme heitettävät muutokset, on elintärkeä, kun se asettaa standardin tulevaisuudellemme.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Kyllä sokeakin kana uffon löytää
Uusimmat viestit
30.9.2026 - Karma?Lokakuu 2026 - Kun rakkaus havaitsee5.10.2026 - Viesti Matthewilta12.10.2026 - Katso sisäänpäin9.10.2026 - On tapahtunut jakautuminen8.10.2026 - Koe ensisijainen aikajana5.10.2026 - Aurinkohallinta - suhdekentän mestaruus5.10.2026 - Lokakuun 2026 energiaraportti3.10.2026 - Viisaus-sarja, shoud 15.10.2026 - Olemme ylittäneet merkittävän kynnyksen5.10.2026 - Tee se omalla tavallasiLokakuu 2026 - Toimitus - Harvinainen pyyntöLokakuu 2026 - Jatkuu ...1.10.2026 - Jumalaisen järjestyksen energiat - puhdistuminen ja anteeksianto30.9.2026 - Lokakuun 2026 uutiskirjeestä27.9.2026 - Vuorovaikutus ihmeellisen kanssaMarraskuu 2015 - E Mao Mao


