HomeViestejäSolaraLokakuu 2013 - Ote tyrskyraportista - Yhdistyminen

Lokakuu 2013 - Ote tyrskyraportista - Yhdistyminen

OTE TYRSKYRAPORTISTA - YHDISTYMINEN
 
Kirjoittanut Solara (www.nvisible.com)
Lokakuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Näkymättömän timanttimaailman laajentunut uusi maisema on täysin uusi todellisuus, täysin erilainen kuin aiemmin tuntemamme. Se on hämmästyttävä. Se on ihmeellinen. Ja se on tällä nyt …
 
Asuaksemme uudessa maisemassa täysillä, meidän on tultava täysin uudeksi ja raikkaaksi olennoksi. Kyse on muustakin kuin menneisyytemme traumojen, sydänsurujen ja vanhentuneiden käyttäytymismallien irtipäästämisestä. On kyse näiden menneisyytemme osien sallimisesta hajota tomuksi. Se on kuin paperinpalan polttamista, kunnes sille kirjoitetut sanat häviävät eikä vanhoja tarinoita voi enää lukea.
 
Tämä ei merkitse, että meidän täytyy päästää irti kaikesta, mitä tapahtui menneisyydessä. Voimme yhdistää paljon menneisyydestä olemuksemme säikeiksi tähän ja nyt. Voimme kutsua kaiken entisen uudelle aitoustasolle. Silloin kun olemme vanhojen ystävien, suhteiden ja perheen parissa, voimme olla se, kuka olemme nyt, emmekä se, jonka he odottavat meidän olevan.
 
Asuaksemme uudella tasolla meidän täytyy luopua täysin vanhoista ajattelutavoistamme ja kaksinaisuuteen perustuvasta käyttäytymisestämme. Jos emme tee tätä, voimme hukkua kaksinaisuuden laskuveden voimakkaaseen imuun. Tästä syystä olemme tehneet hyvin paljon irtipäästämistä ja loppuunsaattamista. Olemme olleet kuin kuumailmapalloja, jotka ovat päästäneet irti lastistaan, jotta ne voivat lentää korkeammalle. Kaikki on joko vapautettava tai siirrettävä tälle uudelle tasolle.
 
Tämä uusi taso on aloituskohta meidän saamiseksi aidolle paikallemme. Se on täysin ankkuroitu laajentuneeseen "tässä ja nyt" -hetkeen. Se resonoi oikean ajan ja oikean paikan sekä sen tietämisen kanssa, että kaikki on hyvin. Uusi taso on täysin uusi taajuuskaista, mikä on kovasti laajempi kuin ennen tuntemamme. Se on ultra-ultrasuurempi todellisuus! Silloin kun astumme tälle uudelle tasolle, se käynnistää olemuksemme läpikotaisen uudelleenkalibroinnin.
 
Lokakuu on tärkeä kuukausi tulevaisuuden näyttämömme asettamiselle. Tänä aikana on voimakas yhdistymis- ja jälleentapaamisteema. Elämämme myriadit tekijät yhdistyvät enemmän kuin koskaan ennen. Ilmestymme laajentuneelle uudelle tasolle. Todelliset tarkoituksemme yhdistyvät yhdeksi tarkoitukseksi. ANin perhe nousee ja jälleentapaa ympäri maailmaa. Yhden olentomme suunnattomassa rakkaudessa on valtava voima eikä se ole koskaan ollut elävämpi.
 
Syyskuussa kylvimme monia siemeniä. Tuolloin meillä ei ollut aavistusta tai odotuksia, millaisia kasveja näistä siemenistä kasvaisi. Nyt voimme nähdä, että siemenemme tuovat meille erilaisia meloneja - sekä pieniä että suuria. Näitä mehukkaita meloneja kypsyy ja putoaa avoimiin käsiimme tästä vuoden loppuun saakka.
 
Tämä kuukausi tuntuu olevan täynnä odottamattomia tapahtumia. On tunne, että jotain valtavaa tapahtuu kohta. Aivan pinnan alaa on valtava energiakeräytymä. Voimme tuntea uuden massiiviset tsunamit valmiina tulemaan sisään. Ja sarja vielä suurempia tsunameja täyttää kaukaisen horisontin, niiden tuolla puolen jotka jo näemme.
 
Kuitenkin samaan aikaan tuntuu siltä, että kuljemme läpi useista keltaisista valoista. Tämä vaatii, että teemme kaiken ultravalppaana ja etenemme varovasti ja aidosti. Toisinaan on äärimmäisen sekavia energiataskuja, jotka voivat olla hyvin muuttuvia ja joskus räjähdysherkkiä. Kun aallokko alkaa myrskytä ja muuttaa odottamatta suuntaa, meidän on opittava muuttumaan sen mukana. Älä turhaudu tai anna sellaisen heikentää itseäsi, mitä et voi tehdä tällä hetkellä. Keskity sen sijaan siihen, mitä voit tehdä.
 
Muutaman viime kuukauden aikana kun olemme kokeneet merkittäviä loppuunsaattamisia elämämme monilla alueilla, jotkut meistä ovat kohdanneet vanhan itsemme lohduttomia osia. Nämä ovat olemuksemme vanhentuneita osia, mitkä tuntevat nyt tulleensa hylätyksi. Ne huutavat huomiota, jotta ne voidaan vapauttaa. Ilmestyessään nämä aiemman kaksinaisuuspohjaisen itsemme vanhat taskut voivat täyttää meidät toivottomuudella tai epätoivolla. Kun tätä tapahtuu, on tärkeää tunnistaa, että tämä energia ei ole osa sitä, kuka oikeasti olemme. Meidän täytyy vain lempeästi sanoa sille: "Mene pois, rakkaani, et ole enää todellisuuttani eikä tämä ole sitä, kuka olen." Ja näin se vapautetaan.
 
Lokakuussa jatkuu harmonisoituminen oikean ajan, oikean paikan ja oikeiden ihmisten kanssa. Meistä tulee aina vain tietoisempi suunnattomasta olemuksestamme ja virittyneempi siihen. Yksi olentomme yhdistyy ja tuo meille yhden olentomme kollektiiviykseyden syvempiä etuja. Navigointiluottamuksemme syvenee ja siitä tulee toinen luontomme. Näin työnnymme uuteen ja syvään pelottomuuden maailmaan, mistä emme ole koskaan ennen nauttineet. Pelottoman olemuksemme voima ja keveys rikkoo kaikki viipyilevät esteet, joita voimme kuvitella! Yhden rakkautemme aitous laajentaa ja transformoi kaikkea.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >