HomeViestejäJennifer Hoffman4.6.2014 - Mitä teen vihalleni?

4.6.2014 - Mitä teen vihalleni?

MITÄ TEEN VIHALLENI?

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
4.6.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:
Rakas Jennifer, muutama vuosi sitten oli mukana suvun erimielisyydessä, mikä pakotti minut käynnistämään oikeustoimet sisaruksiani vastaan. Vaikka voitin ja heidän täytyi maksaa takaisin rahat, mitkä he olivat ottaneet suvulta, sitä ei olisi koskaan tapahtunut, jos he eivät olisi olleet epärehellisiä ja ajatelleet, ettemme saisi selville sitä. Kyse on suuresta rahamäärästä ja tilanne koski vanhempiani ja muita sukulaisia. Nyt kun asia on kunnossa, palautus tehty ja saamme jatkaa omaa elämäämme, olen edelleen vihainen heidän petoksestaan – että he yrittivät varastaa minulta ja muilta perheeni jäseniltä ja minun täytyi viedä se oikeuteen heidän estämisekseen. Miten päästän irti vihastani, jotten jatkossa enää tunne näin, kun se sotkee elämääni?

Jenniferin vastaus:
Aina kun olemme mukana perhedraamassa, tilanne on epämukava, ja niiden ihmisten pettämisestä ja epärehellisyydestä ylipääseminen on vaikeaa, joiden pitäisi käyttäytyä sinun mielestäsi hyvin eri tavalla. Ja se on sinun ongelmasi. Vihasi on tuomitsemista, mikä perustuu siihen uskomukseen, että heidän ei olisi pitänyt käyttäytyä tällä tavalla ja heidän olisi pitänyt tietää tai toimia paremmin. Kenties se on totta, mutta odotuksesi eivät ole linjassa sen totuuden kanssa, keitä he ovat, ja vihasta irtipäästääksesi sinun täytyy hyväksyä tuomitsematta heidät sellaisena, kuin he päättävät olla. En sano, että heidän käytöksensä oli ok – se on vain heidän käyttäytymistapansa eikä sillä ole mitään tekemistä sinun kanssasi.

Odotuksemme toisista perustuvat usein siihen, keitä he ovat elämässämme, ja näin ne eivät ole usein harmoniassa heidän energiansa kanssa. Ajattele, mitä uskot, että vanhempien tai perheen pitäisi tehdä, koska he ovat perhettäsi, tai mitä miehen tai vaimon pitäisi tehdä, koska hän on kumppanisi. Ja silloin kun heidän käyttäytymisensä ei ole noiden odotusten mukaista, petyt, loukkaannut tai raivostut ja ihmettelet, miten he voivat tehdä sellaista meille. Mutta he eivät tee sitä meille – se ei ole henkilökohtaista. He tekevät tätä, koska se on sitä, keitä he ovat, ja he päättävät käyttäytyä tällä tavalla. Ja voimme vain hyväksyä heidän valintansa ja päättää, haluammeko tällaisia yhteyksiä elämäämme.

Ajatus siitä, että yhteys sanelee käyttäytymisen, on väärä ja se johtaa moniin pettymyksiin. Ihmiset käyttäytyvät oman energiansa ja valintojensa mukaisesti siitä riippumatta, mikä heidän yhteytensä on meihin. Ystävät voivat olla rakastavia tai pettää meidät, vanhemmat voivat hoivata ja tukea tai olla väkivaltaisia, kumppanit voivat olla rehellisiä ja välittäviä tai petollisia ja julmia ja lapset voivat olla ilo tai haaste. Ja tässä on suurempi ongelma sinulle – ihmiset valitsevat oman käyttäytymisensä ja toimintansa siitä huolimatta, mitä me teemme heidän puolestaan, ja se on kestävän vihasi lähde.

Riippumatta siitä, miten kiva, ystävällinen, avulias, tukeva ja huomaavainen olet toisille, myös perheellesi, he ovat, keitä ovat. Vihasi tuomitsee heidät ja heidän käyttäytymisensä - mitä heidän sinun mielestäsi pitäisi tehdä tai olla – siinä valossa, mikä heidän suhteensa ja yhteytensä on sinuun. Kysymys ei ole "Mitä minun pitäisi tehdä vihalleni", vaan "Miten kauan haluan olla vihainen ja elää sen seuraamuksia?" Kun ajattelet vihasi seuraamuksia sinulle ja elämällesi ja miten se vaikuttaa sinuun (koska sillä ei ole mitään vaikutusta heihin), päätät päästää siitä irti, kun olet valmis, ja korvata sen heidän ehdottomalla hyväksymisellään sellaisina, kuin he ovat. Ja sitten voit päättää olla ihmisten kanssa, jotka rakastavat, kunnioittavat ja arvostavat sinua ja yhdistyvät kanssasi tavalla, mikä kohottaa sinua. Mutta älä ole vihainen ajatellen, että heidän pitäisi olla erilaisia, koska vaikka se on vaihtoehto, se ei ole heidän valitsemansa vaihtoehto. Ja he tekisivät luultavasti saman uudestaan, jos saisivat tilaisuuden. Hyväksy siis heidät sellaisina, kuin he ovat, ja etsi sitten muita ihmisiä täyttämään rakkaus- ja tukitarpeesi, koska he eivät kykene siihen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >