ELÄMÄÄ VALAISTEN
Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
Uutiskirjeestä 9.2.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Täysikuu tiistaina 7.2. toi esiin paljon vihaa monilla ihmisillä ja nämä tunteet voivat tehdä olostamme todella epämiellyttävän. Uskomme, että jos olemme "henkisiä", emme voi suuttua, eikä tämä ole totta. Olemme edelleen ihmisiä ja saamme uutta perspektiiviä alueista, missä olemme sietäneet sellaista käyttäytymistä (omamme mukaan luettuna), mitä emme ole enää halukas hyväksymään. Äkillinen viharyöpsähdys on yksi tapa, millä voimme tunnistaa tämän käyttäytymisen, tavallisesti jonkun osoittaessa sen meille. Jos voimme siirtyä tuosta vihasta yli, nähdä sen energiamerkkinä jäämättä siihen jumiin, voimme päättää korvata sen tyydyttävämmällä ja hyödyllisemmällä energialla. Hyväksy tämä muutos ja aseta uudet rajat elämääsi.
AE Urielin viesti - Egototuus ja henkitotuus
Kaikella universumissa on totuus, mikä on peili sen energiatarkoituksesta. Universumissa, jokaisessa värähtelyssä ja jokaisessa teissä on rajattomasti totuuksia. Vaikka valitsette tietoisesti ilmaisevanne tiettyä totuustasoa, sen minkä voitte valita, rajaa ego, koska egon energiavärähtely toimii sen energian suodattimena, minkä voitte ruumiillistaa ja ilmaista elämänne joka osassa. Korkeimman totuutenne ilmaisemiseksi teidän on oltava tietoinen egonne ja henkenne välisestä energiavuorovaikutuksesta.
Sielu kantaa tietoisuutta korkeimmasta tarkoituksestanne, jumaluudestanne, henkisestä totuudestanne ja polustanne parantumiseen ja eheyteen. Ego kantaa tietoisuutta parantumisestanne, aineellisesta totuudestanne sekä parantumispotentiaalia, mikä on hengen lahja. Egon halukkuus hyväksyä parantuminen ja tunnistaa uusi totuus mahdollistaa parantumisen. Ilman tätä kumppanuutta egon totuus on maadoittunut sen omiin ajatuksiin, uskomuksiin ja tunne-energiaan.
Jumalainen parantuminen virtaa universumista hengen kautta egoon. Aineellinen energia virtaa maailmasta egoon ja takaisin kierrossa, mikä toistuu loputtomasti. Kiertoa ei voi katkaista, ennen kuin hyväksytään hengen lahja uudesta ja korkeammasta energiatotuudesta. Tästä syystä sitoudutte monta elämää samaan sieluryhmään, koette samoja energioita ja käsittelette samaa tunne-energiaa. Ego suodattaa aina oman totuutensa kautta, kunnes se on valmis hyväksymään uuden totuuden.
Uuteen totuuteenne voidaan päästä antamalla anteeksi ja päästämällä irti muinaisista energiamalleista, mikä vapauttaa sieluryhmäenergiat ja karman. Ego on näiden mallien välikappale ja sen tarkoituksena on ylläpitää energiavärähtelyä parantumista varten. Silloin kun hyväksytte jumalaisen totuutenne ja käytätte sitä korvamaan muita energioita, egon suodatin vapautuu ja uusia energiavärähtely- ja olemistapoja on ulottuvillanne. Tämä on elämänkierto: kokea energia egon kautta, sallia parantuminen, päästää irti ja integroida uudet toimintamallit. Tämän parantumiskierron kautta tapahtuu ylösnousemusta jatkuvasti muuttuvana spiraalina, mikä vie ihmiskunnan pois kolmannen ulottuvuuden polariteetista, maanpäällisen taivaan tasapainoon ja valoon.
Viikon kysymys: Saanko koskaan rakkautta elämääni?
Kysymys: Olen tehnyt paljon parannustyötä viime vuosina, sitten aloitin uuden suhteen ja olin hyvin onnellinen. Mutta mies päätti lopettaa sen ja olen hyvin surullinen. Tiedän, etten ole kaikkein kaunein nainen, mutta olen fiksu ja hauska ja luulin hänen rakastaneen minua. Saanko enää koskaan rakkautta elämääni?
Vastaukseni: Testi siitä, olemmeko parantuneet, tulee aina jonkin sellaisen kanssa, mikä haastaa meidät pysymään tiukasti uskomuksissamme riippumatta siitä, mitä toiset tekevät. Olet ollut ilman suhdetta kauan, joten uuden suhteen saaminen - vaikka olisit halunnut sitä kuinka paljon - vaatii aina totuttautumista ja muutoksia elämääsi.
Mutta huoleni kysymyksessäsi liittyy toteamukseesi, ettet ole "kaikkein kaunein nainen", koska olet siitä tietoinen tai et, niin tuon energiaosan toit suhteeseen. Pyysitkö kumppaniasi aina tiedostamatta kertomaan sinulle, että olit riittävän hyvä, kaunis ja fiksu hänelle? Kyseenalaistitko itsesi joka päivä, koska pelkäsit, että hän tekisi jotain - kuten lopettaisi suhteen - mikä todistaisi suurimmat pelkosi sinulle: ettet ollut oikeasti riittävä eikä hän pysyisi kanssasi?
Miksi ajattelet, ettei tämä ihminen rakastanut sinua? Hän rakasti, mutta omalla tavallaan. Kaikki rakastavat meitä tavalla, mihin pystyvät, eikä se aina riitä meille tai tyydytä tarpeitamme. Ja koska menit tähän suhteeseen uskoen, ettet ollut riittävä, loit monia tilaisuuksia "ei riittävä" -energian ilmaisemiselle, kuten sinä et ollut riittävä, hän ei rakastanut sinua riittävästi, ei ollut riittävästi "jotain" pitämään teidät yhdessä jne. Tarkastelet tätä myös omasta perspektiivistäsi - mitä jos hän ei ajatellut olevansa riittävä sinulle? Mitä jos hän rakasti sinua, mutta pelkäsi sinun ajattelevan, ettei hän ollut riittävä?
Et tehnyt tässä mitään väärää, se on osa oppituntiasi olla eheä ja kokonainen, tietää sisällä sydämesi syvimmissä paikoissa, että olet aina riittävä.
Meidän on rakastettava itseämme riittävästi tietääksemme, että olemme riittävä itsellemme ja kenelle tahansa. Mutta silloin kun meillä on pelkoja siitä, kuka olemme, emmekä ajattele olevamme riittävä, niin vedämme puoleemme kokemuksia, jotka näyttävät meille, mitä pelkomme ovat ja mitä meidän vielä on työstettävä.
Voisit aloittaa tietämällä, että olet riittävä, juuri sellaisena kuin olet. Sinun ei tarvitse olla kauniimpi, fiksumpi, hoikempi, pukeutua paremmin tai tehdä mitään muuta vetääksesi puoleen rakastavan kumppanin. Ja kun tiedät, että olet riittävä ja että olet ehdottomasti paras ja upein ihminen, mitä voit olla, niin vedät puoleesi kumppania, joka näkee sen sinussa ja enemmän ja joka myös ajattelee, että olet ehdottomasti paras, ihanin, kaunein ja fiksuin nainen maailmassa.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja http://luxonia.com/viestit. Näillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.