HomeViestejäShaumbra-lehtiHeinäkuu 2021 - Christine Morris - Vapaus

Heinäkuu 2021 - Christine Morris - Vapaus

VAPAUS

Kirjoittanut Christine Morris (www.crimsoncircle.com)
Heinäkuun 2021 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Minulla on elävä muisto seisomisesta Ivy League -collegen historiallisella nurmikentällä, kun opiskelin siellä 20-vuotiaana. Tuntien ahdistusta ja epäilyä, löytäisinkö merkityksen ja täyttymyksen collegesta, sanoin itselleni: "Tuleeko koskaan aika, jolloin ilmaisen itseäni aidosti? Toiminko koskaan enää spontaanisti? Voinko olla vapaasti itseni? Onko vapaus edes mahdollinen?"

Olen ilahduttavan uninen tänä aamuna – haukotus toisensa jälkeen. Kun hevonen vapauttaa jännittyneisyyttä, se haukottelee jatkuvasti. Sitä teen nyt. En ole varma, johtuuko se tietoisuuden uudelleenkäynnistyksestä vai ruuasta, jota söin ennen nukkumaanmenoa eilen illalla, mutta nukuin paremmin kuin tavallisesti. Tämä ei ole tyypillistä. Useimpina aamuina tunnen ahdistusta ja epätoivoa, olevani eksyksissä ja yksin. Olen kirjoittanut epätoivosta kyllästymiseen saakka "kirjani" sivuilla. Juoksen mieleeni ja toivon löytäväni sieltä vastauksen – jotain mitä voisin tehdä, jotain mikä saisi oloni tuntumaan paremmalta.

Harvat, jos mitkään, toimistani ovat spontaaneja, vaan ne kumpuavat mielestä tasapainottamaan puutetta, rajoittuneisuutta, pelkoa ja erillisyyttä. Ja niinpä minun täytyy esittää se sama kysymys, jonka esitin itselleni 45 vuotta sitten. Voinko todella olla vain vapaasti itseni?

Vastaus kysymykseeni on myönteinen. Olen vapaa, kun oivallan olevani. Kuten Dorothylla Ihmemaa Ozissa, rubiininpunaiset kengät ovat olleet jalassani kaiken aikaa. En vain oivaltanut sitä. Ja oli myös liian monia aspekteja vakuuttamassa minulle, että kokemukseni Keltaisella tiilitiellä olivat "totta", ja minun oli parasta pelätä niitä. Leijonia ja tiikereitä ja karhuja, hyvänen aika!

Totuus on, ettei mikään ollut koskaan väärin. Ei ollut mitään pelättävää tai korjattavaa, eikä velholla mitään tarvetta pelastaa minua. Se oli vain tietoisuusnäytös. Ja vaikka se on saattanut olla hyvin vakuuttava esitys, sitä se vain oikeasti oli – näytös. Oma hullu tietoisuusnäytökseni ja luomukseni. Olin päättänyt unohtaa itseni, jotta lopussa muistaisin, kuka olen. Yksinkertaista.

On aika muistaa siirtyä sanoista tekoihin, tarkkailla vanhaa näytöstä myötätuntoisesti ja tuomitsematta, sallia oma oivaltamiseni. Monta vuotta sitten Adamus tuli luokseni unessa ja sanoi: "Mene juureen." Tuolloin kuuntelin Ancestral Freedomia (= vapaus esi-isistä), ja vaikka ymmärsin tuon viestin voiman ja todenperäisyyden, en kyennyt ruumiillistamaan vapautta. Jatkoin samaistumista vanhan tietoisuuden energioihin ja painin epätoivoni kanssa, etsien vastauksia ulkopuoleltani.

Jeesus opetti sukujuurien muuttamisesta. Hän sanoi: "Juurenne ovat mädäntyneet. Siirtäkää itsenne minuun, olen Elämänpuu." Yhdetkään ihmissukujuuret eivät voi pelastaa meitä. Itse asiassa, kuten Tobias ja Adamus ovat opettaneet, loimme ihmissukujuuret kuljettamaan meidät vain erillisyyskokemusten läpi – Enkelien matka.

Tietoisuusmuutosta ei löydy – eikä voisi koskaan löytyä – mistään teosta, johon on ryhdytty pelossa ja rajoittuneisuudessa, vanhassa energiassa. Määritelmän mukaan on mahdotonta roikkua kiinni vanhassa ja siirtyä uuteen. Yksilö sallii itsensä vain olla, päästäen itsensä irti vanhojen energiayhteyksien koukusta. Hän ei enää suodata jokaista ajatusta ja tekoa rajoittuneen tietoisuuden kautta ja luo uudelleen vanhan energian tarinoita. Hän ei ole enää orja, jumissa vanhan tietoisuutensa itseään toteuttavissa uskomuksissa. Hän tietää, että kaikki energia on hänen, ja hän hyppää kaiken sen jyrkänteeltä, mitä hän on tiennyt itsensä olevan. Tuolla hetkellä hän on vapaa. Hän on oivaltanut.

Kaikki alkaa muuttua. Merlin ja "minä olen" tulevat tietoisuuteen. Pakkomiellettäni "yrittää" saada kaikki oikein, "yrittää" löytää yltäkylläisyyttä ja "yrittää" tulla valaistuneeksi ei enää tarvita. Vanha tietoisuus jonka tunsin erittäin hyvin, on vanhentunut. Koska olen vapaa epätäydellisyystietoisuudesta, ei tarvita toimia ratkaisemaan havaitsemaani "epätäydellisyyttä". Tämä on vapautta. Luonnollinen helppouden ja armon tila on realisoitunut/oivallettu minussa, ja tuo tila heijastuu sitten myös "ulkopuolelleni". Niin sisällä kuin ulkona. Niin ylähäällä kuin alhaalla.

Niin yksinkertaista kuin se oikeasti on, tie siihen pääsemiseksi ei ole ollut helppo. Pian sen jälkeen kun olin kysynyt collegen nurmikentällä itseltäni, olisinko koskaan vapaa, päätin lähteä sieltä. Kävelin pois. Perheeni ja ystäväni pitivät minua hulluna, todella hulluna. Täytettyäni juuri 21 vuotta, olin lain mukaan aikuinen, mutta vanhempani onnistuivat saamaan New Yorkin osavaltion oikeuden määräämään edunvalvonnan, jossa todettiin, etten ollut kykenevä huolehtimaan omista asioistani, ja se antoi heille lain oikeuttaman auktoriteetin minuun.

Tuolloin asuin pappisseminaarissa New Yorkin pohjoisosassa. Poliisi saapui paikalle edunvalvontapaperin kanssa viedäkseen minut huostaan. Kun oivalsin, mitä oli tapahtumassa, pakenin rakennuksen takaosasta ja piilouduin vanhaan jäteautoon. Kun minua ei löydetty, poliisi lähti – mutta ei ennen seminaarin johtajan pidättämistä ja heittämistä putkaan syyttäen oikeuden halventamisesta.

Pian sen jälkeen löysin lakimiehen American Civil Liberties Unionista edustamaan minua oikeudessa. Oikeudenkäynnissä päätettäisiin, olinko hullu vai en, olinko vapaa elämään valitsemallani tavalla. Menin suuren valamiehistön eteen New Yorkin osavaltion Korkeimmassa oikeudessa ja onnistuin jotenkin vakuuttamaan heidät siitä, etten ollut hullu. Voitin oikeudenkäynnin – ja vapauteni. Siitä tuli 44 vuotta viime keväänä. Sitä en voinut tietää tuolloin oikeusvoittoni aikaan, että minulla olisi vielä hyvin pitkä matka kuljettavana, ennen kuin saisin vapauteni oikeasti.

Hiljattain Adamus kertoi meille, että tämä elämä on ollut tähän mennessä vaikein elämämme. Minua lohduttaa aina, kun hän mainitsee, että se mitä teemme täällä, ei ole helppoa. Useita kertoja hän on sanonut, että joku shaumbra "lähti", koska oli liian vaikeaa. Tajuan sen. Vapauspolun kulkeminen on ollut vaikein asia, jonka olen koskaan tehnyt, luultavasti missään elämässä. Itse asiassa se on ollut vaikeampi kuin helvetti. Ja vaikka en ole yksin – enkä ole koskaan ollut – kukaan ei voi kohdata demoneja minun puolestani. Ei mikään ihme, että enkelit itkevät.

Ja kuitenkin tässä sitä ollaan. Tietoisuus on lopultakin käynnistymässä uudelleen, ja alan nähdä nyt selvemmin. Ymmärrän, että kulkiessani tätä sydäntä särkevää polkua, olen ollut samalla myös palveluksessa. Olen palvellut kohtaamalla demonini – pelon, arvottomuuden, katkeruuden, epätoivon ja yksinäisyyden.

Nyt "uuden tietoisuuden" kynnyksellä voimme tehdä, mitä tulimme tänne tekemään – kulkemaan ruumiillistuneina mestareina, emme ainoastaan vapauttaen itsemme, vaan johtaen tietä myös muille ja näyttäen, että se on mahdollista. Vapaus ON mahdollinen. Adamus kutsuu sitä "uudeksi standardiksi", ja uudesta standardista tulee uusia mahdollisuuksia.

Helppoa? Ei. Mutta olemme täällä nyt, jokainen meistä oman hullun ja ainutlaatuisen tarinansa kanssa astumista vapauteen ja tulemisesta kotiin. Kuten Adamus selittää – ja jokainen meistä tietää – vapautta ja kärsimystä ei voi olla rinnakkain. Kärsimyksestäni luopuminen – matkan tuskasta ja vastoinkäymisistä – tuntuu vaikealta tehtävältä. Mutta tiedän, että en voi saada sydämeni haluamaa vapautta, ennen kuin saan. Olen valmis nollaamaan.

Ihmemaa Ozin loppukohtauksessa Dorothy on epätoivoinen, löytääkö hän koskaan tietään takaisin kotiin Kansasiin. Velho joka on luvannut viedä hänet kotiin kuumailmapallollaan, on ajelehtinut pois ilman häntä, ja Dorothy on menettänyt kaiken toivon. Tuolla hetkellä kultainen valopallo ilmestyy horisonttiin ja leijuu Dorothya ja hänen kavereitaan kohti – Variksenpelätin, Tinamies ja Pelokas Leijona. Glinda, hyvä noita, materialisoituu maagisesti ja kysyy Dorothylta, mikä on hätänä.

Dorothy selittää, että nyt kun velho on lähtenyt ilman häntä, hän ei koskaan enää pysty palaamaan kotiin. Glinda nauraa ja sanoo, että hänen rubiininpunaisissa kengissään on voima viedä hänet kotiin, koska tahansa hän haluaa. Dorothy ja hänen ystävänsä hämmästyvät kuullessaan tämän, mutta Variksenpelätin närkästyy. Hän haastaa Glindan: "Miksi et kertonut sitä aiemmin hänelle?"

Taaskin Glinda nauraa. "Jos olisin kertonut aiemmin, hän ei olisi uskonut minua. Hänen oli opittava se itse."

Variksenpelätin kääntyy Dorothiin päin ja kysyy: "Dorothy, mitä olet oppinut matkallasi?"

Dorothy vastaa: "Jos joskus lähden taas etsimään sydämeni toivetta, en katso omaa takapihaani kauemmas. Koska jos se ei ole siellä, en koskaan oikeasti menettänytkään sitä."

Glinda katsoo lempeästi Dorothya ja sanoo: "Siinä on kaikki. Nyt voit palata kotiin, koska tahansa haluat. Sinun täytyy vain kopauttaa kantapäitäsi ja toistaa: "Ei ole mitään kodin veroista paikkaa, ei ole mitään kodin veroista paikkaa."

Dorothy kopauttaa rubiininpunaisten taikakenkiensä kantoja, ja tuolla hetkellä hänen tietoisuutensa nollautuu. Hän herää ja löytää itsensä taas Kansasista, makuuhuoneestaan maatilalla, jossa hän kasvoi. Hänen perheensä ja ystävänsä ovat tervehtimässä häntä ja toivottamassa tervetulleeksi kotiin. Hän on hämmästynyt nähdessään heidän kasvonsa, ja hän tunnistaa, että jokainen on esittänyt jotain roolia hän hyvin todellisessa unessaan Ozista.

Dorothyn tapaan, tuon kaikki tarinani kotiin nyt. Täältä löydän lopultakin sen, mitä olen etsinyt oman ihmistarinani ajan – sydämeni toiveen palata Kotiin. Kiitos meille kaikille, jotka lähdimme tälle oudolle ja upealle matkalle.

*****

Chris asuu Bozemanissa, Montanassa, jossa hän nauttii Ison taivaan maan (= suom. huom. Montanan lempinimi) avaruudesta, kirjoittaa melkein joka päivä ja opettaa satunnaisesti joogaa. Hän sanoo: "Jos koskaan löydät itsesi lähistöltäni, kerro se minulle. Rakastaisin olla yhteydessä." Chrisiin voi ottaa yhteyttä sähköpostilla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

 

< PrevNext >