ERÄÄN KESKITASON JOHTAJAN OIVALLUS

Kirjoittanut Kemila Zsange (www.crimsoncircle.com)
Toukokuun 2023 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Oli taas kiireinen sunnuntaiaamu. Mieleni oli lähtenyt jo kierroksille, kun kuljeskelin kotona. Tämä oli aikaa, jolloin kumppanini on oppinut olemaan aloittamatta mitään keskustelua. Sen sijaan hän pysyi omassa tilassaan ja jätti minut rauhaan, kunnes olin valmis ilmoittamaan ovella, että olin lähdössä, jotta hän tulisi antamaan minulle lähtösuukon.

Minulla oli lounasrasia valmiina, löysin ulko-oven avaimet, laitoin takin päälle ja kumarruin solmimaan kengännauhat. Sitten vatsaan tuli hassu tunne. Ei, en ollut sairas. Se tuntui melkein deja-vulta. Ja mieleni yhdisti välittömästi tuohon tunteeseen kohtauksia eräästä elokuvasta.

Jonathan Kray toisti nuo liikkeet neljä kertaa Rude Awakeningin (= karu herääminen) alussa: nousi istumaan herättyään yöpöydän herätyskelloon, hapuili jalkansa tohveleihin lattialla, harjasi hampaansa, pukeutui ja suoristi "keskitason johtaja" -merkin takin kauluksessa, ennen kuin lähti ulos salkkunsa kanssa. Se merkitsi uutta murmelinpäivää modernin ihmisen lineaarisella matkalla.

Onko minulla jokin Jonathan-hetki?

Ei voi olla. Olen hyvin erilainen! Melkein harmissani, mutta hyvin hämmentyneenä, huusin kumppanilleni: "Olen nyt lähdössä". Ajattelematta annoin hänelle lähtösuukon ja painoin hissin nappulaa, kun hän sulki hitaasti oven takanani. Yritin karistaa tuon hassun tunteen. Olen erilainen – ei siksi että minulla on olkalaukku, eikä salkkua. Olen erilainen – ei siksi että minulla ei ole pukua, vaan tavallisesti säädyllinen, mutta mukava ja vaatimaton pusero (terapeuttina en halua pukeutua paremmin kuin asiakkaani). Olen erilainen, koska teen töitä itselleni. En ole keskitason johtaja, joka työskentelee jossain yrityksessä kohtuuttoman pomon kanssa. Olen paremmassa asemassa!

Sunnuntain liikenne Vancouverin keskustassa on vähemmän vilkasta. Ilma tuntuu raikkaammalta. Kadut ovat hiljaisempia. Voin liikkua ja ylitellä katuja vapaammin. Kenties minussa ja Jonathanin fiktiivisessä hahmossa on vähän samankaltaisuutta. Oletettavasti kävelemme kumpikin töihimme. Onneksi 20 minuutin kävelymatkallani ei ollut mitään hienoa ja kiiltävää "takaisin tulevaisuuteen" -autoa, joka ajaa täyttä vauhtia ylitseni keskellä tietä, eikä tulevaisuuden mestari-itseäni joka astuu ulos tuosta autosta keikuttaen lanteitaan ja puhdistaen päätään minulle. Mutta sitten minuun osui ja upposi mieleen tullut kyyninen ajatus: sinulla ei ole yhtä pomoa, jolle teet töitä, vaan tänään sinulla on neljä pomoa!

Viime aikoina mieleni on oppinut käyttämään älyäni minua vastaan. Mitä tässä kaikessa tapahtuu? Onko se kaikki osa Taivaan ristin jälkivaikutusta? Miten yhdistän kaikki nämä tavanomaiset narratiivit, tunteet ja nyt nämä uudet ajatukset ja tunteet? Kymmenen vuoden aikana olen tottunut mittaamaan menestystäni katsomalla hyvin täyttä varauskalenteriani. On siis dokumentoitu, että olen ollut erittäin kiireinen monta vuotta putkeen. Kalenterin mukaan vaikutan pärjäävän poikkeuksellisen hyvin. Tämä on ollut erittäin merkittävää ihmiselle, jolla on ollut vaikeuksia uskoa itseensä suurimman osan elämästä. Teen nyt, mitä rakastan tehdä. Olen löytänyt kutsumukseni. Tämä on tyydyttävää. Minulla on intohimo. Elän tarkoitustani. Ja olen oletettavasti onnellinen. Keksin jopa omahyväisen, leikkimielisen lauseen: "Jäätyäni eläkkeelle aion hypnotisoida ihmisiä." Se voi sanoa, etten jää koskaan eläkkeelle, tai vaikka teen töitä, tunnen jääneeni jo eläkkeelle. Mitä eroa sillä on? Eikö sanota, että rakkauden työ ei tunnu lainkaan työltä?

Mistä sitten tuo tunne vatsaani tuli? Päätin kävellä uusia teitä idän ja pohjoisen kautta, menemättä tavallista reittiä töihin. Kävellessä hengitin koko matkan vatsaan saakka. Kun laitoin tossua toisen eteen, sisälläni heräsi hitaasti syvä kaipaus itseäni kohtaan. Se sanoi, ettei "menestykseni" voi enää tyydyttää minua. Silmäilin nopeasti nykyisen elämäni maisemaa, ja tiesin, että olin onnistuneesti tehnyt itsestäni oman "menestysurani" keskitason johtajan.

Lannistuneena ja samaan aikaan karun innostuneena tuosta oivalluksesta, saavuin hiljaiseen kerrokseen, jossa työtilani oli. Oli 26.3.2023, neljä päivää Taivaan ristin jälkeen. Eivätkä nuo neljä päivää olleet olleet helppoja minulle. Adamus sanoi ennen Taivaan ristiä, että jos emme päästäisi kaikesta irti, kaikesta roskasta, kaikesta painolastista, kaikesta paskasta, se sattuisi kovasti.

Jokin sattui hiljaa sisälläni tänä sunnuntaiaamuna. Teoreettinen menestykseni ei pystynyt lievittämään sitä ja tarttumaan siihen. Mieleni oli kertonut minulle samoja tarinoita ja kontrolloinut kaikkia näitä "uran menestysaskelia" – suunnitellut, puurtanut, pelännyt ja laskenut kymmenen vuotta. Olen aina ollut tietoinen pinttyneesti laskelmoivasta mielestäni, jonka oli haastanut uudestaan ja uudestaan havainto menetyksestä – tilaisuudet, rahat ja status jotka oli kerätty muista elämistä – ja tiesin, että laskelmoiva mieleni oli ironisesti pitänyt minut pienenä, vaikkei se ollut täysin valmis myöntämään sitä.

Työtilani hiljaisessa kerroksessa – olihan sunnuntai – istuin vielä muutaman hetken tuon vatsani tunteen kanssa. "Jos sinun on tarkoitus opastaa minua" – lähetin syvimmän hengitykseni sinne – "olen valmis luopumaan siitä, mitä luulen tietäväni, ja seuraamaan sinua. Tuo jatkuvasti läsnäoleva ja sinnikäs aspekti, jota kutsun "laskelmoijaksi" minussa, on aiheuttanut vähän tiukkuutta ja kärsimystä, yrittäen selvittää asiat ongelmien voittamiseksi. Mutta voin tuntea, että on jotain, mitä "laskelmoija" ei tiedä – koko kuva. Mikä se on? Kerro minulle. Näytä minulle. Mieleni ei ehkä ole myyty sille tai vakuuttunut siitä, mutta tällä hetkellä olen mielenä valmis olemaan hiljaa. Tiedän, että sama vanha teoreettinen menestys voi viedä minut vain tiettyyn pisteeseen. Nyt sinä olet oppaani."

"Tarvitsen sinua." Pieni, hiljainen ääni aloitti vatsassani.

Onko se tuo? Luulin oikeasti, että olisi joku "apokalyptisempi" vastaus.

"Kyllä. Koko sinä. Päästä irti vanhoista määritelmistä, myös menestyksen määritelmästä, ja nauti elämästä. Muista, miten helpottuneelta sinusta tuntui, kun Adamus sanoi, että loppuaika tällä planeetalla on täällä olemisesta nauttimiseen?"

Pyydätkö minua tekemään vähemmän töitä?

"Se on uusi mielen laskelma. Kyse ei ole enemmästä tai vähemmästä. Se menee tuon yli, rakkaani. Ja se on myös yksinkertaisempaa."

Mieleni oli hyvin hämmentynyt. Se ei ollut koskaan pitänyt sanasta "yksinkertainen". Samaan aikaan kummallisia kyyneliä kumpusi silmistäni. Mitä kaikki nämä ovat? Taivaan ristin jälkeen kummallisia asioita tapahtuu väistämättä, ehkä. Pyyhin nenäliinalla kyyneleeni, ennen kuin ne sotkivat meikkini. Ja hengitin vähän lisää.

"Opastukseni sinulle on hyväksyä se, mitä tahansa tulee hetkessä. Pehmennä kaikkia särmiä, jotta voit mennä sen virran mukana, joka on aina tässä."

Hetkinen! Muutama päivä sitten kirjoitin sosiaaliseen mediaani: "Teen muutosta elämääni hyväksymällä sen muutoksen, joka elämässäni tapahtuu." Kenties se tuli sinulta. Kenties olet aina opastanut minua. Kenties en aina tarvitse tuota hassua tunnetta vatsassani tajutakseni sen. Aika näyttää.

Otin esiin tuon päivän asiakastiedostot. Juuri kun menin alas tapaamaan ensimmäistä asiakastani, kolmas asiakkaani viestitti, että hänellä oli herätessä vähän kurkku kipeä ja hieman yskää. Hän halusi siirtää aikaansa. Sormeni näpyttelivät nopeasti "kyllä", ennen kuin menin tervehtimään ensimmäistä asiakastani.

Ensimmäisen ja toisen asiakkaan välissä minulla oli vähän aikaa yrittää siirtää viimeinen asiakkaani aiemmaksi, täyttämään juuri tulleen väliajan. Hän vastasi itse asiassa halunneensa, että voisi tulla puoli tuntia sovittua myöhemmin. Se antoi minulle tilaisuuden ehdottaa ajan siirtämistä johonkin toiseen päivään.

Tässä sitä ollaan. Ihminen joka vihasi viime hetken varausmuutoksia, lopetti tänä maaliskuun viimeisenä sunnuntaina odottamatta työnsä paljon aiemmin. En ollut vieläkään varma, miten tuo päivä luokitellaan, enkä välittänyt. Kotiin kävellessä, niin epämiellyttävää ja epävarmaa kuin minulla olikin, muistin, että reilu parikymppisenä silloinen poikaystäväni kertoi pitävänsä minusta, koska minulla oli lapsenomaista ihmetystä. Kenties oli aika taas nauttia tästä elämän suuresta mysteeristä ...

Pysyen sen kanssa, mitä tunsin, ilman mielen toimintaa, annoin itselleni hiljaa luvan ylittää taivaan (suom. huom. sanaleikkiä "taivaan ristillä").

***

Kemila Zsange löysi Crimson Circlen juuri silloin, kun Adamus tuli 2009, vuotena jolloin hän aloitti hypnoterapiapraktiikkansa. Kaikessa alkoi olla tolkkua. Hän syntyi ja kasvoi Kiinassa, ja asuu nyt Vancouverissa, Kanadassa. Hän rakastaa herättää ihmisiä transsin avulla. Niinpä hypnotisoijan valepuvussa hänen todellista työtään on poistaa hypnoosi ihmisten kanssa, jotka hän näkee taistelulajien harrastajan tavalla. Hänet löytää täältä KemilaHypnosis ja CarolsLives.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.