MUSTAT SAMENTTIKENGÄT

Kirjoittanut Jennifer Hoffman ( www.urielheals.com)
7.4.2011
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Joissain kysymyksissä joita sain "äidin tunne-energiajäljestä" pohdittiin, miten käsitellä katumusta, vihaa, surua ja muita tunteita, joita tulee esiin tehdessämme parannustyötä. Kun avaamme muistin tulvaportit, voimme tuntea kauan tukahdutettujen tunteiden pommittavan meitä ja vaativan nyt huomiomme. Mitä teemme niille? Tämä on aikaa harjoittaa kiintymättömyyttä, anteeksiantoa, irtipäästämistä ja sallia itsemme parantua käsittäen, että parantuminen on lahja itsellemme ja että meidät on rajattu sen parantamiseen, mitä on sisällämme.

Jaan oman tarinani tässä sähköpostissa kanssanne, koska se yhdistää kaikki nuo kysymykset ja on eräs erittäin tärkeä parantumistekijä - kiitollisuus - mikä meidän on opittava, jotta voimme palata eheyteen, maadoittaa energiakeskuksemme korkeaan sydämeen ja laajentaa energiamme uusille kokemispoluille. Ilman kiitollisuutta näkökulmamme on rajoittunut, kapea-alainen ja asustaa menneisyydessä. Kyllä, on vaikeaa olla kiitollinen siitä, minkä emme usko ansaitsevan kiitollisuutta, mutta silloin tuomitsemme ja siksi tuomitsemattomuus voi olla hyvin vaikeaa. Oma kokemukseni mustista samettikengistä antoi minulle merkittävän oppitunnin kiitollisuudessa, mikä salli minun myös jakaa kiitollisuuteni muiden kanssa.

Tässä on tarina mustista samettikengistä.

Kun olin 5-vuotias, halusin mustat samettikengät. Ne olivat hyvin yksinkertaiset, matalat kangaskengät, joissa oli hihna edessä (ne olivat hyvin suosittuja 1963). Äitini aikoi ostaa sellaiset minulle ja sisarelleni jouluksi ja olin hyvin innoissani.

Mutta tuona vuonna halvaannuin ja vietin joulun sairaalassa enkä kyennyt liikkumaan tai kävelemään. Pääsin kotiin muutamaksi päiväksi, mutta minun mustia samettikenkiäni ei ollut joulukuusen alla, koska en voinut käyttää niitä. Menisi monta vuotta, ennen kuin voisin käyttää taas normaaleja, tyylikkäitä kenkiä, koska minulla oli jalkatuet, jotka oli kiinnitetty ruskeisiin ortopedisiin nahkakenkiin (jotka olivat minusta hyvin rumat). Sairaalahenkilökunta teki parhaansa sovittaakseen tuet mustiin samettikenkiin, jotka halusin, mutta he eivät pystyneet siihen. Ja siihen mennessä, kun pystyin taas kävelemään, olin liian vanha pitämään sen tyylisiä kenkiä (enkä halunnut niitä enää).

Vaikka en enää halunnut noita kenkiä, ne alkoivat edustaa jotain täysin eri asiaa minulle - kaikkia asioita, joita en voinut saada ja tehdä sairauteni vuoksi. Ja kun katselin sisareni kävelevän mustissa samettikengissään tuon joulun jälkeen, sain muistutuksen, että muilla ihmisillä oli asioita, joita minä en voinut saada. Niinpä olin katkera tilastani, kyvyttömyydestäni kävellä ja keskityin siihen, mitä minulla ei ollut, enkä siihen mitä minulla oli - terveys, älykkyys ja se lahja, että lopulta kävelisin taas.

Pitkän sairaalajakson aikana ystävystyin tyttöön, joka oli 13-vuotias ja jolla oli polio. Hän oli kiva, ystävällinen ja ainoa lapsi (mikä minusta oli hienoa). Hänen vanhempansa tulivat sairaalaan joka päivä vierailulle ja he itkivät paljon, koska he tiesivät, ettei tyttö kävelisi enää koskaan. Muistan sen päivän, kun lähdin sairaalasta pyörätuolissa kera jalkatukien, ortopedisten kenkien ja kainalosauvojen, ja tyttö sanoi minulle, miten onnekas olin, kun pystyisin kävelemään vielä jonain päivänä. Hän tiesi, ettei hän itse pystyisi koskaan siihen.

Itse en ajatellut itseäni kovin onnekkaana, koska olin edelleen vihainen siitä, etten saanut kenkiä, jotka olivat hyvin tärkeät minulle tuolloin. Ja vihassani ja katkeruudessani unohdin, että minulla oli paljon, mistä olla kiitollinen, koska en olisi pyörätuolissa jalkatukien ja kainalosauvojen kanssa koko ikääni. Kun edistyin fyysisessä parantumisessani, ajattelin ystävääni sairaalassa ja mietin, miten hänellä meni. Oli aikoja, jolloin tunsin syyllisyyttä, koska hän oli ollut oikeassa ja joskus pidin parantumistani itsestäänselvyytenä.

Yksi sairauteni suurimmista lahjoista on, etten ota liikkumista itsestäänselvyytenä. Olen hyvin kiitollinen, että pystyn taas kävelemään, joogaamaan, juoksemaan, ajamaan polkupyörää ja monia muita asioita, koska minulla on liikkumisen lahja. Olisin voinut viettää elämäni vihaisena noista kengistä ja rajoittaa elämääni sen vuoksi tai saatoin laittaa tuon muiston sivuun ja antaa suuremman totuuden tulla esiin, että voin saada laajemman perspektiivin elämääni ja olla kiitollinen siitä, mitä minulla on.

Parannusmatka tuo aina esiin menneisyyden ja meillä kaikilla on katumuksia, pettymyksiä ja vihaa asioista, joita tapahtui tai ei tapahtunut meille. Ja ne luultavasti merkitsivät paljon meille tuolloin, mutta jos keskitymme niihin, kadotamme perspektiivin kaiken suurempaan tarkoitukseen. Yksi suosikkisananlaskuni jonka eräs ystävä kertoi vuosia sitten, on: "Itkin, koska minulla ei ollut kenkiä ja sitten tapasin miehen, jolla ei ollut jalkoja." Ystäväni ei tuntenut tarinaa muistista samettikengistäni eikä luultavasti käsittänyt, miten merkityksellinen tuo sananlasku oli minulle, mutta joka kerta ajatellessani sitä saan muistutuksen, että tärkein asia minkä voimme tehdä menneisyyden osalta, on pitää se perspektiivissä ja olla kiitollinen siitä, mitä meillä on joka hetki.

Me kaikki elämme katumusten kera, koska ne ovat osa matkaamme, mutta ne ovat myös osa valitsemaamme elämänpolkua. Valitsimme kaiken sen parantumisen, oppimisen, kasvun ja transformaation vuoksi, mitä saavuttaisimme. Jos keskitymme menetykseen, olemme piittaamatta saavutuksesta. Jos keskitymme tuskaan, kadotamme parantumisen näkyvistä. Ja jos unohdamme olla kiitollinen siitä, mitä meillä on - vaikka pitäisimme sitä kuinka pienenä - pysymme jumissa tunteissa ja ajatuksissa, joiden tarkoituksena oli viedä meidät seuraavalle askeleelle matkallamme - ei muistuttaa meille, miten vaikeaa elämämme on tai miten rajoitettuja olemme tuossa hetkessä.

Mistä voit olla kiitollinen tällä hetkellä? Jos et voi löytää mitään tilanteestasi, palaa yksinkertaisimpiin asioihin - voitko kävellä, nähdä, hengittää, liikkua? Söitkö tänään, onko sinulla puhdasta vettä juotavaksi, oma auto ja koti missä elää? Hyvin monet ihmiset maailmassa olisivat kiitollisia edes yhdestä noista asioista. Moninkertaistamme kasvumme, kun opimme olemaan kiitollinen siitä, mitä meillä on, emmekä ota mitään itsestäänselvyytenä.

Kiitollisuus laajentaa energiaa ja kun voit olla kiitollinen jostain, annat itsellesi "päätöksen" ja voit siirtyä toiselle värähtelytasolle. Ole kiitollinen tämän hetken haastavimmasta ongelmasta ja sitten päästä siitä irti tietäen, että ilmaisemalla kiitollisuutta olet sallinut itsesi kohota sen yli. Silloin sallit uuden ja erilaisen energian ottaa tuon tilan.

Mikä on näkökulmasi itseen? Näetkö itsesi rajoitettuna, avuttomana, voimattomana tai elämäsi uhrina vai tiedätkö, että koet näitä tapahtumia muistutuksena itsellesi, että olet voimakas, rajaton ja voittaja? Ja tiedätkö elämäsi äärettömässä laajuudessa, että ne ovat pikkutapahtumia, joiden tarkoituksena on herättää sinut paljon suurempaan kuvaan siitä, kuka olet?

Joka joulu ajattelen mustia samettikenkiä, joten lahjoitan kenkiä tarvitseville lapsille. Ja tiedän, että joulupäivänä on lapsia, jotka saavat jotain, mitä heidän sydämensä haluaa, ja toivon heidän pitävän kenkiään ilolla. Ja pieni lahjani saattaa muistuttaa heille, että ihmeet ovat mahdollisia ja että heitä rakastetaan ja tuetaan, ja olen kiitollinen siitä, että voin antaa lahjan, joka siunaa toisia.

Tässä on joitain ehdotuksia auttamaan sinua matkasi tässä osassa:

Tule tarkkailijaksi elämässäsi, kun keskityt polkuusi tässä hetkessä.

Pysy tyynenä, keskittyneenä ja tietoisena ja muista, että ajatuksesi luovat elämäsi joka hetki. Ajattele parhaita ajatuksia.

Kun pohdit tätä ja muita asioita, joita tapahtuu tällä hetkellä, muista:

Hyväksy kaikki ymmärryksen lahjat kiitollisuudella ja käytä niitä anteeksiantoon, irtipäästämiseen ja parantumiseen joka tilanteessa.

Pyydä opastusta ja vahvistusta ja sitten odota sitä tulevan. Muista, että Jumala kuulee sinua ensimmäisellä pyyntökerrallasi.

Ennen kaikkea, ole kiitollinen tästä tilaisuudesta olla osana ihmiskunnan hämmästyttävää tietoisuusmuutosta, kun kaikki ylösnousemme ihmeiden värähtelyyn.

Missä on läsnä oleva hetki? Se on hetki, missä hengität.

Monia siunauksia näinä taianomaisina ja hämmästyttävinä aikoina,

Jennifer Hoffman

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.