Päivän uffo

Tuota en enää uffo!


HomeTarinoitaKainuun kuningaskunnan tarinoitaKuningas on kuollut. Eläköön Vapaus! Uskollinen palvelijasi on tullut Valoon.

Kuningas on kuollut. Eläköön Vapaus! Uskollinen palvelijasi on tullut Valoon.

Kuningas on kuollut. Eläköön Vapaus!
Uskollinen palvelijasi on tullut Valoon.


Tarina alkoi tuhansia vuosia sitten Suomen maalla, jolla tarina jatkuu edelleen. Tuhon tiellä oli tuhansia ja satoja tuhansia eloja. Ei millään tasolla toistunut se, minkä piti toistua. Valo väistyi, pimeys voitti.

Saimme tietoisuuden tilasta vasta, kun pimeyden voimat olivat työstäneet ihmisestä ikuisen pimeyden ilman toivoakaan valosta sydämessään. Ihminen oli ilman iloa, ilman mitään toivoa ihmeistä, ilman mitään, mikä tekee hänestä ihmisen.

Ihminen oli jo syntyessään kuollut.

Tarina muotoutui uudestaan mielessämme. Emme voineet jättää ihmistä yksin. Olimme luoneet ihmisen, elävän ihmeen, jonka tie oli kulkea valosta valoon, maan tilassa.

Etsimme keinoa läpäistä pimeys. Löysimme yhden valonsäteen, jollaista pimeys ei voisi suodattaa itseensä. Se valo oli rakkaus. Säde oli vain häivähdys valosta, mutta se riitti.
Suomessa asui kansa, jolla verenperintönä oli lupaus valosta. Toimme säteen tälle kansalle, joka vaali sitä, kasvatti sitä, kehitti sitä ja uudisti sitä. Elämä elämältä säde vahvistui, kunnes se loisti kirkkaana ja valaisi maan. Pohjoinen kansa tiesi tehtävänsä. Rakkaus tiesi tehtävänsä. Yhdessä he valmistautuivat taisteluun, sillä pimeys ei antaisi valolle tilaa.
Hiljaa, hetki hetkeltä kansa vahvistui valossa ja opetteli valon taitoja. Valo vahvisti äänen, jollaista ei oltu maassa kuultu aikaisemmin. Kun kansa yhdisti äänensä, sen värähtely rikkoi kaiken, mikä ei ollut rakkautta. Maan päälle syntyi laulu. Se kantoi valon voimaa.
Usko vahvistui. Sota läheni. Miehet harjoittivat laulua jokainen omalla sävelellään. Jokainen oli voima itsessään.

Next >