VUODEN 2017 VALTAVAT VALOLAAJENTUMISET
Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
23.4.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Enemmän ruumiillistaminen on taatusti tuntunut juuri siltä tänä vuonna – tulemiselta vielä suuremmaksi kuin oli ennen helmikuun, maaliskuun ja erityisesti huhtikuun sisäisiä laajentumisia! Pystyn tuskin ilmaisemaan sanoina, miten kummallisia, kuitenkin upeita nämä vuoden 2017 alkukuukaudet ovat olleet minulle. En ole sama ihminen kuin tämän vuoden tammikuussa, ja pääsen vasta alkuun tällä tasolla ja tässä vaiheessa jatkuvaa ruumiillistumisprosessia 2017.
Tämä on ollut intensiivistä ja jatkuvaa tässä uudella, korkeammalla tasolla helmikuusta lähtien, mutta varsinkin koko huhtikuu on tosissaan laajentanut minua ja epäilemättä monia teitä, jotka luette tätä. Minulle on vaikeampaa ilmaista tätä tasoa ja vaihetta sanoin, koska se ylittää suuren osan ajasta sanat.
Joskus lineaariset sanat eivät riitä minulle ja kaipaan ylemmän 5D:n täydellistä telepaattista vapautta, helppoutta, välittömyyttä ja täsmällisyyttä kommunikoinnissa, niiden yhteensopivien tunne-energioiden ja korkeamman tiedostamisen kera, jotka kulkevat viidennen ja ylempien ulottuvuuksien kommunikoinnin mukana. Olen tietoisesti muistanut tämän luonnollisemman kommunikointimuodon koko elämäni, joten on ollut todellinen oppis- tai poisoppimiskokemus selvittää, miten kommunikoidaan tällaisessa lineaarisessa kirjoitetussa muodossa, ollen vielä vähän lukihäiriöinen.
Hyvä uutinen on, että kehitymme nopeasti takaisin tähän korkeamman tason välittömään telepaattiseen ja/tai vielä parempi, suoraan ja välittömästi tietävään kommunikointiin samankaltaisten ihmisten kanssa. Ylösnousevien yksilöjen kanssa jotka kykenevät lisääntyvässä määrin tahdonalaisesti kommunikoimaan saman taajuusasteikon yksilöjen kanssa, mikä luo suuremman viidennen ja korkeampien ulottuvuuksien ihmisten ryhmän, jotka pystyvät kommunikoimaan toistensa kanssa ilman fyysisiä, lineaarisia puhuttuja tai kirjoitettuja sanoja. Enemmän Kotia meissä jokaisessa tuo enemmän Kotia uuteen kotiimme tässä ja nyt.
Kun tunnen sanat – kirjoitetut tai muut – liian rajoittaviksi, vietän enemmän aikaa kuvamateriaalin ja tunteiden kanssa, koska niihin sisältyy paljon enemmän. On kuva, sen näkijässä aiheuttamat tunteet, on värit, muodot, kulmat, pinnat jne. Olen tarvinnut enemmän kuvallista materiaalia ja tunteita kuin sanoja huhtikuussa, mistä syystä olen ollut "kadoksissa" suuren osan kuukautta. Kuvamateriaalilla tarkoitan sekä fyysisiä että ei-fyysisiä kuvia. Olemme lisääntyvässä määrin tietoisempia moniulotteisuudestamme, mikä merkitsee, että tarvitsemme enemmän kuin vain lineaarisia sanoja tai fyysisiä kuvia jne.
Laajennumme niiden yli, eli monet edelläkävijät (ja käyttäessäni sanaa "edelläkävijä" tarkoitan verkkotyöntekijöitä/verkonpitäjiä, porttityöntekijöitä/portinpitäjä, mestarimuuntajia, tiennäyttäjiä, ruumiillistajia jne.) tarvitsevat suurempia, laajempia ja luovempia tapoja ilmaista itseään, kommunikoida toistensa kanssa, elää, olla ja jatkaa ruumiillistumista jne. Toisin ilmaistuna, olemme kaikki hyvin uudessa ja erilaisessa paikassa, tilassa, tasossa ja vaiheessa koko vuoden 2017, ja monet edelläkävijät tekevät parhaansa sopeutuakseen näihin tunnista toiseen tapahtuviin muutoksiin, joita käymme jatkuvasti läpi, ja tiedämme vähän enemmän jokaisella askeleella.
Joka kerta kun on ekstraintensiivinen valoenergiaupotus, minulla on melko epämiellyttävä tunne, että minusta on tullut yhtäkkiä todella valtava fyysisessä kehossani sisältä ulos. Minusta tuntuu yhtäkkiä, että minusta on tullut massiivisen valtava fyysisellä tasolla, ja jollain tavalla fyysinen kokoni oikeasti lisääntyy näiden porrasvaiheiden aikana. Tämän aiheuttaa se, että ruumiillistan suuremman määrän rakkaus- ja valoenergioita, Lähdettä, jumalaista kosmista äitiä, korkeampaa itseäni jne. fyysiseen kehooni.
Ja tuosta perspektiivistä tuntuu usein melko epämiellyttävältä jonkin aikaa sisäisen laajentumisen vuoksi, koska juuri on tullut enemmän korkeamman taajuuden kamaa mukaan pysyvästi. Toisin sanoen enemmän vanhaa alempaa ulos ja enemmän uutta korkeampaa sisään ja tämä ruumiillistamisprosessi remontoi kirjaimellisesti sisukset energiatasolta solutasolle, laajentaa DNA:ta vähän lisää ja tietysti järjestää koko fyysisen kehon uudelleen. Kaiken tämän vuoksi, erityisesti nyt kun tulemme ulos tästä 26000 vuoden galaktisesta asetelmasta ja monista muista siihen liittyvistä syklistä, joskus sanat eivät vain tee oikeutta sille ja hiljennymme hetkeksi, kun tuijotamme hämmästyneenä jumaluuden työstävän sisä- ja ulkopuoltamme, korkeampaa ja alempaa puoltamme ja hämmästelemme sitä kaikkea.
Kukaan ei koskaan kertonut, että lisääntyvän määrän vastaanottaminen upeaa jumaluutta saisi toisinaan pullistumaan kuin pallokala, niin paljon että syvään hengittäminen on joskus mahdotonta. Eikä kukaan myöskään kertonut meille, että se saisi joskus tuntumaan sairaalta, hurjan kiihottuneelta, ärsyyntyneeltä, koti-ikävältä, turhautuneelta, hämmentyneeltä, ei-ihmiseltä, voimakkaalta, valon ja rakkauden täyttämältä siinä määrin, että pieni fyysinen keho tuntuu räjähtävän sen kaiken suuruudesta. Tästä syystä tämä juttu tapahtuu vähitellen portaina, jollaisia olemme käyneet läpi 1980-luvulta lähtien ja paljon enemmän vuodesta 1999 lähtien.
Annetaan oman ällistyttävän henkilökohtaisen ylösnousemus-ruumiillistamisprosessimme viihdyttää ja kouluttaa meitä.
"Paino on muuttunut, ja nyt kehomme muuttuu myös tämän tiheysmuutoksen myötä. Jotkut lihovat noiden soluohjelmien ilmestymiseksi esiin, toiset laihtuvat keventyessään, toiset suurenevat keventyessään, kuitenkin heillä on enemmän tilaa sisällään … kehot laajenevat ja supistuvat, solut laajenevat ja supistuvat, muuttavat fyysistä muotoa sopiakseen nykyiseen hologrammiin ja nykyisen fyysisen tason tiheyteen. Fyysinen muotomme sopeutuu jatkuvasti siihen vaiheeseen, jossa olemme. Jokaisella vaiheella on erilainen fyysinen tiheys, niin myös jokaisella ulottuvuustasolla …" Lisa Transcendence Brown, huhtikuu 2017
Olen kokenut kaikki ne asiat, jotka mainitaan yllä olevassa Lisa T. Brownin sitaatissa. Olen tullut suuremmaksi, koska olen ottanut vastaan enemmän valoa, ja sen tekeminen vaati luomaan enemmän tilaa ensin sisälle, joten lisää vanhaa alempaa heitettiin ulos. Myös fyysinen painoni on lisääntynyt paljon kaiken tämän alkamisen jälkeen – laihtuen vähän, lihoen takaisin, laihtuen vähän taas jne. – mutta riippumatta siitä, mitä muuta on ollut tekeillä, minusta on tuntunut aina kaikin tavoin suuremmalta, mitä enemmän ruumiillistan. Se on odotettua, kun tämä prosessi transformoi toistuvasti alkemisesti fyysistä "lihapukua".
Sain 18.4.2017 korkeamman tietoisuuden näyn ja näin valtavan (noin aurinkomme kokoisen), läpinäkyvän, valonnopeudella lähestyvän pallonmuotoisen energian tulevan kohti ihmiskuntaa ja Maata. En sano, että tämä läpinäkyvä energiapallo on vain Maata ja ihmiskuntaa varten ja tulee suoraan meitä kohti eikä mitään muuta, koska tilanne ei ole näin. Se osuu moniin muihin järjestelmiin ja tähtiin ja aktivoi ne paljon ennen, kuin se saavuttaa meidät ja Maan. Se on hyvin positiivista ja pelkästään yksi monista erityyppisistä lisäkehityksistä, lajeista jotka työntävät hyvin korkean tason energioita kiitämään Linnunradan läpi ja käynnistämään kaikenlaisia upeita asioita, olemisia ja mahdollisuuksia.
Kun näin tämän läpinäkyvän pallonmuotoisen energian, havaitsin, että sen vaikutus meihin ja Maahan alkaisi nyt, huhtikuun viime viikolla ja sen voima huipentuisi toukokuun puolivälissä 2017, mutta kestäisi pitkään sen jälkeen. Kuten sanoin, tämä on vain yksi monista erityyppisistä, paljon korkeamman taajuuden valoenergioista, joita tulee nyt jatkuvasti nostamaan meitä vielä korkeammalle, uudelle tasolle. Monia tämäntyyppisiä kehitystyöntöjä on tulossa, joten älä ymmärrä minua väärin ja ajattele, että tämä on se yksi ja ainoa ja näin fiksoidu siihen, koska se ei ole.
Tuntuu – ainakin tällä hetkellä – melko naurettavalta toistaa tämän kaiken monia kummallisia sivuvaikutuksia, joita edelläkävijät ovat käyneet ja tulevat käymään läpi. Tiedätte jo, mitä ne ovat, ja vain se on oikeasti tärkeää tässä kohtaa. Anna itsellesi vain kunnia siitä, missä se on paikallaan – kyvystä ja halukkuudesta tulla toistuvasti käännetyksi ylösalaisin ja takaisin, joka kerta uusien suurempien lahjojen kera. Osa siitä, mitä olemme käyneet läpi 2017, on melko tajunnan räjäyttävää, joten älä unohda sitä tullessasi joksikin uudeksi ja erilaiseksi. Olemme uudella alueella, mikä merkitsee, että paljon siitä, mitä koemme, on hyvin uutta myös.
On aikoja, jolloin en pysty oikeasti sanomaan, olenko täällä vai en. Olenko kuollut vai elävä. Yksilöllinen vai jumalainen, tai täsmällisemmin sanottuna, nopeasti tulossa kummaksikin, tässä hämmästyttävässä alkemisessa evoluutioprosessissa, jota tulin tänne vapaaehtoisesti tekemään, elämään, olemaan ja ankkuroimaan. Se on kaikki, millä on merkitystä tässä kohtaa – että teet nyt sitä, mitä tulit tänne tekemään. Ole rauhassa sen kanssa. Ole ylpeä siitä. Ole se ja kaikessa lopussa on luonnostaan enemmän tolkkua, kun sinä/minä/me jatkamme lähes sanoinkuvaamattoman kokemuksen elämistä.
Kiitos sinulle osastasi kaikessa kaiken puolesta.
Denise
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.