TÄHTÄÄ KORKEAMMALLE, RUUMIILLISTA ENEMMÄN VALOA JA LENNÄ AURINGON LÄPI
Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
19.2.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Yksi tärkein asia jota olen aina vihannut tässä maatodellisuudessa – siinä joka päättyi 21.12.2012 ja jossa sinä, minä ja koko ihmiskunta olemme eläneet koko elämämme tähän saakka – oli, että kuka tahansa voi päästä tänne! Syntiset ja pyhimykset, nerot ja idiootit, sydämettömät ja rakastavat, tervejärkiset ja mielenvikaiset, rehelliset ja epärehelliset inkarnoituvat kaikki samaan fyysiseen 3D-maailmaan yhdessä ja ovat hieroneet toisiaan tosissaan väärin aioneita. Se ei ollut reilua, koska kuilut – kehitys, tietoisuus, henkisyys, energia, karma, sielufokus jne. – ovat olleet liian suuria kaikkien ihmisten välillä, mikä on aiheuttanut melkein kaikille valtavaa ja jatkuvaa kärsimystä maan päällä.
Mahtava uutinen kuitenkin on, että nyt tapahtuvan maailmojen eroamisen vuoksi tämä tilanne loppuu, koska kaikkien ei enää sallita pakkautua yhteiseen avoimeen koulutodellisuuteen niin kuin ennen. Ihmiset jonottavat globaalisti – tiedostavat sitä tai eivät – siihen taajuuteen ja sen myötä siihen maailmaan, todellisuuteen ja aikajanaan, jonka kanssa he sopivat värähtelyltään yhteen nyt! Ei ensi viikolla, ei ensi vuonna, ei kahden tai kymmenen vuoden päästä, vaan tänään, nyt, jokaisen tunnin ja päivän joka hetki! Jos ei muuta, niin sinun pitäisi tosissaan hidastaa ja ajatella rehellisesti tätä tosiasiaa itsesi kannalta tässä ja nyt, mutta myös itsesi kannalta omassa lähitulevaisuudessasi. Ihmisten täytyy oikeasti rehellisesti ja täysin ymmärtää tämä fakta ja ylösnousemusprosessin vaihe, koska se on paljon tärkeämpi sinulle, minulle ja jokaiselle meistä, kuin useimmat tiedostavat … ja surullista kyllä, valtaosa ihmisistä ei ole lainkaan tietoinen siitä.
Toinen tärkeä asia, jota olen vihannut tässä maatodellisuudessa koko elämäni, on, että sen varastivat, valtasivat, siinä matkustivat pummilla – kuten Amy Allen kutsuu sitä, kun kuollut ihminen tai ei-fyysinen olento ottaa (tai yrittää) valtaansa elävän fyysisen ihmisen – pimeystiimin olennot (negatiiviset loismaiset muukalaiset, olennot ja muiden negatiivisten olentojen valtava hierarkia), kun Maa ja ihmiset olivat jo aivan maassa sen mullistavan globaalin tapahtuvan vuoksi noin 10500-10600 vuotta sitten, joka aiheutti 23.5 asteen kallistuman Maan akseliin ja tappoi ihmisen lähes sukupuuttoon. Kun ihmiskunta kompuroi tuon suuren planetaarisen katastrofin jälkimainingeissa ja yritti selviytyä ja sopeutua massiivisiin muutoksiin, pimeystiimi tunsi käsittämätöntä globaalia ihmistuskaa ja -kärsimystä säteilevän aika-avaruuden läpi ja näki sen suurena tilaisuutena syöksyä sisään ja ottaa hallinta, minkä ne tekivät. Ja sen kanssa ihmiskunta on ollut tekemisissä siitä lähtien – globaali katastrofi jota seurasi melko pian vallankaappaus planeetalla, jonka tekivät pimeystiimin muukalaisolennot ja valtava muiden negatiivisten olentojen hierarkia. Siis tähän saakka, ja näin ollen tapahtuu ihmisten ajankohtainen jonotus heidän taajuuteensa sopivaan maailmaan ja todellisuuteen tätä massiivista maailmojen eroamista varten. Lisa Renee kirjoitti tästä, mitä kutsun "ihmisten jonottamiseksi", helmikuun 2017 artikkelissaan Suostumus, jonka kopioin tähän kokonaisuudessaan hiljattain, mutta hän kutsuu tätä "tietoisuuskäytäviksi".
"Useiden viime viikkojen aikana olen ollut tietoinen suuren universaalin porttirakenteen tulemisesta näkyviin aurinkokunnassamme. Se vaikuttaa massiiviselta pyörältä, jossa keskeltä lähtee spiraalimaisia pinnoja. On tullut selväksi, että tämä arkkitehtuuri liittyy tietoisuuskäytäviin. Näin olennot reititetään sijoituspaikkoihinsa tai yhteensopivaan taajuuteen seuraavaa sykliä varten. Se mihin suostumme, määrittää suurelta osin käytävän, jonka läpi menemme, ja aikajanan jonka kanssa harmonisoidumme siirtyessämme seuraavaan sykliin. Ei ole parempaa asemaa kuin olla tietoinen siitä, että tapahtuu tämä liike ajan läpi, ja kyetä tietoisesti osallistumaan siihen aikomalla siirtyä positiivisimpaan ja korkeimpaan ilmaisuun itsensä ja toisten kannalta." –Lisa Renee
Olen tarkoituksella käyttänyt tiettyjä kuvia kuluneiden noin seitsemän vuoden aikana yrittäessäni auttaa lukijoita ymmärtämään tämän piirteen, tämän ylösnousemusprosessin loppuvaiheen ja maailmojen eroamisen. Aion käyttää joitain niistä taas siinä toivossa, että niissä on nyt enemmän tolkkua useammille lukijoille, kun kuvataan tätä ajankohtaista ja täysin luonnollista värähtelytaajuusjonotusta ja ihmisten harmonisoitumista näihin eri "tietoisuuskäytäviin".
Kuten pitäisi olla ilmeistä näistä eri kuvista, annetaan ymmärtää, että on paljon eri polkuja, valintoja, taajuuksia, säteitä, "tietoisuuskäytäviä" jne. ja jokainen maan päällä elävä ihminen harmonisoituu tällä hetkellä värähteellisesti ja energeettisesti yhteen näistä poluista tai taajuuksista täysin niiden nykytaajuuksien perusteella, joita he tuottavat itse. Kukaan maan päälle nyt inkarnoitunut – tai muuallekaan totta puhuen – ei ole poikkeus tässä ylösnousemukseen liittyvässä prosessissa, jossa harmonisoidutaan tällä hetkellä taajuuteen, joka sopii lähimmin omaan taajuuteen. Tämä on maailmojen eroaminen tai maailman ja aikajanojen eroaminen, kuten myös olen kirjoittanut siitä vuosien saatossa. Se on tämä, lapset, tässä ja nyt, ja se on hyvin, hyvin tärkeä ja siksi jotkut ylösnousemusopettajat ovat toistuvasti jauhaneet tekemään parhaansa, jotta saa niin paljon korkeutta, nousua, valoa, tiedostamista, korkean sydämen tietoisuutta, kuin voi, joka päivän joka hetki, koska se vetää automaattisesti sinua, minua, meitä ja joka ihmistä maan päällä nyt sitä taajuutta kohti, joka on yhteensopiva meidän kanssamme yksilöinä.
Minäpä annan teille henkilökohtaisen esimerkin tästä ylösnousemusprosessin maailmojen eroamisvaiheesta ja siitä, miten pimeystiimi tekee nyt töitä hullun lailla siepatakseen, koukuttaakseen ja paimentaakseen mahdollisimman monia ihmisiä kaikkiin alempiin ja alimpiin taajuusjonoihin tai "tietoisuuskäytäviin" tai poluille jne. Syyn pitäisi olla selvä tässä kohtaa: ne tarvitsevat ihmisiä ruokkimaan pysyäkseen sellaisena, mitä ovat. Mutta ne ovat tehneet pitkään ja kovasti töitä tässä aspektissa myös itse, mihin menen hetken kuluttua.
Kun saavutimme edellisen suuren evoluutiosyklin (vähintään 225-250 miljoonaa vuotta pitkä) päättymispäivän 21.12.2012, me edelläkävijät astuimme uuteen ylösnousemukseen liittyvään vaiheeseen, joka alkoi tammikuussa 2013, ja olemme kohdanneet siitä lähtien uusia korkeamman värähtelyn tilanteita, suurempaa henkilökohtaista vastuuta, laajentunutta tietoisuutta, jatkuvaa korkeamman itsemme (energiamalli) ruumiillistamista, henkilökohtaisen "kellarimme" (tiedostamaton) ja sen jäämätavaran lisäkaivamista, lisääntyvää olemista lineaarisen ajan ulkopuolella ja satoja muita vastaavia asioita. Toisin sanoen meillä on ollut kiire, muttei siinä ole mitään uutta. Mutta niin on ollut pimeystiimikin, mitä en olisi halunnut joutua käsittelemään 21.12.2012 jälkeen. Mainitsinko suuremman henkilökohtaisen vastuun ja laajentuneen tietoisuuden? Mainitsin, ja tämäkin on osa sitä, pidät siitä tai et.
Voi kyllä, kolmas asia jota olen aina vihannut maatodellisuudessa tässä elämässä ja useimmissa muissa, on pimeystiimi.
Silti vuodesta 2014 saakka minulla – kuten monilla teistä tätä lukevista – on asia toisensa jälkeen tullut vaikeammaksi, pahemmaksi, hankalammaksi käsitellä jne. Samaan aikaan – kuten monilla teistä tätä lukevista – on asia toisensa jälkeen tullut positiivisemmaksi, helpommaksi, nopeammaksi, kevyemmäksi, kirkkaammaksi, tietoisemmaksi, rakastavammaksi jne. Kaksinaisuuden voimistumista hyvin merkittävästi vuosi vuoden jälkeen – kuten on tapahtunut joulukuusta 2012 saakka – ei ole ollut helppoa elää, ymmärtää tai selviytyä siitä energeettisesti ja psyykkisesti. Tämä veto näiden kahden vastakkaisen taajuuden välillä – toinen laajentuen aina vain korkeampiin valotaajuuksiin ja toinen tiivistyen vielä tiheämmäksi ja pimeämmäksi – on ollut todellinen testi ja oppimiskäyrä neutraalisuudesta ja korkean sydämen tietoisuudesta. Tämä energeettinen köydenveto ei voi tietenkään jatkua, koska se repisi meidät lopulta kappaleiksi tavalla tai toisella, ja monilla edelläkävijöillä on tuntunut juuri siltä vuodesta 2013 saakka. Päättymispäivästä lähtien ei ole ollut helppoa edelläkävijöillä tai tietämättömillä, ja tämä tuo meidät kaikki siihen varsinaiseen maailmojen eroamiseen, joka tapahtuu nyt.
Vuodesta 2014 saakka minulla on toistuvasti ollut tilanteita, jotka ovat olleet täynnä mahdollisuuksia vetää minut helposti alas, alas alemman taajuuden jonoihin tai "tietoisuuskäytäviin", ja tunnistin ne täysin tuolloin. Minulta on vienyt enemmän aikaa oppia ja saada kunnon työotteeseen se, että johtuen minun (ja sinun ja jokaisen meidän) jatkuvasta kehittymisestä tässä ylösnousemuselämässä, se minkä olen tuntenut "pimeystiiminä", laajentuu myös. Toivoin, että ne olisivat viimein vain menneet pois ja hävinneet, ja lopulta näin käykin, mutta siihen saakka minun täytyy käsitellä niitä ja niiden muuttuvia ja muuttuneita taktiikkoja, pidän siitä tai en. Se vain on, mitä on, ja lopulta olen niin kirkas ja säteilevä valo-rakkausevoluution myötä, ettei millään tästä ole merkitystä niin kuin ennen. Kuitenkin siihen saakka jokaisen meistä täytyy tietää, että pimeystiimi on valmistautunut myös tähän aikaan ylösnousemusprosessissa.
Koska olen ollut "psyykkinen" syntymästä saakka, olen aina nähnyt ja tuntenut muiden ulottuvuuksien olentoja ja asioita "perussettinä". Kiitos ylösnousemuksen evoluutioprosessin ja kaiken sen, mitä se on tehnyt meille, pystyn kuitenkin nyt havaitsemaan hyvin eri tavalla kuin 40 vuotta sitten, 10 vuotta sitten, eilen. Tämän jatkuvan kehitystilanteen lisäksi on fakta, että pimeystiimi on myös muuttanut valtaosaa taktiikoistaan edelläkävijöitä, tähtisiemeniä, indigoita, tiennäyttäjiä ja myös ihmismassoja vastaan. Muuttanut aikakausien myötä!
Menneisyydessä pystyin helposti selvänäköisesti näkemään, tuntemaan, kuulemaan jne. pimeystiimin muukalaiset, olennot ja entiteetit. Mutta tämän jatkuvan ylösnousemusprosessin vuoksi ja astrologisen aikakauden muuttuessa Kaloista (Neitsyen merkkiä vastapäätä) Vesimieheen (Leijonan merkkiä vastapäätä), pimeystiimin taktiikka ja energiat joita ne käyttävät ja joita varastavat, ovat myös muuttuneet dramaattisesti, ja minulta on vienyt jonkin aikaa selvittää, oppia, tunnistaa ja tietää se yhtä hyvin ja yhtä nopeasti kuin aiemmin.
Koska olen näkijä ja pimeystiimi tietää tämän kaikista näkijöistä (selvänäköiset), ne näkevät erityistä vaivaa ollakseen näyttäytymättä koskaan minulle. Pelottelutaktiikka ei ole toiminut minulla vuosiin, joten pimeystiimi muutti asioita hyvin nokkelasti vuoden 2014 paikkeilla ja aivan varmasti vuoteen 2015 mennessä. Ne pysyvät nyt näkymättömänä tai "verhottuna" parhaansa mukaan ja ohjaavat järeitä energialähetyksiä minua kohti (ja muita edelläkävijöitä) siinä toivossa, etten tunnista niitä ja sallin itseäni huijattavan ja vietävän toiselle, aina paljon alemmalle taajuustasolle. Ja ne ovat iskeneet todella kovaa näillä näkymättömillä, uusilla taktiikoilla ja ohjanneet erityistaajuuksia moniin meistä ja yrittäneet saada meidät keskittymään siihen, mitä heidän lähetyksissään on. Olen huomannut, että ne ovat nyt tyypillisesti hyvin paheellisia ja väkivaltaisia. Seksuaalisia, väkivaltaisia, paheellisia, sairaita ja hyvin alhaisia, ja nämä niiden lähetykset tähtäävät suoraan edelläkävijöihin ja yrittävät saada energiamme putoamaan ja meitä olemaan tekemättä, mitä olemme täällä tekemässä. Tässäkään ei ole mitään uutta – ainoastaan tekemistapa on muuttunut viime aikoina.
On yksi asia, että jokin hirviö näyttäytyy fyysisessä ja/tai ei-fyysisessä elämässä ja todellisuudessa ja yrittää vetää kunnolla turpiin tai muita vastaavia asioita. Mutta on täysin eri tarina, kun hirviöt jäävät tahallaan piiloon ja hyökkäävät sen sijaan ohjaamalla negatiivisia taajuuksia kohti, aikomuksenaan saada sinut ajattelemaan tiettyjä hyvin matalan tason perversioita ja keskittymään niihin. Kontrasti näiden lähetysten ja nykyisen luonnollisen tilani välillä on valtava, mutta se ei aina tee niiden estämistä yhtään helpommaksi.
On ollut vakavasti otettava oppimiskäyrä näiden erilaisten pimeystiimin taktiikkojen kanssa vuoden 2012 jälkeen ja pari kertaa on mielestäni tultu liian lähelle. Mutta näin jotkut edelläkävijät oppivat, taistellen henkensä, mielenterveytensä ja sielunsa puolesta! Tätä tapahtuu monista syistä, mutta yksi tärkeä syy on, että tiedämme ja tunnistamme sen ja voimme välittömästi lukea sen energiapuumerkin, kuten Lisa Renee mainitsi. Kun tämä on saavutettu, et tarvitse ketään tai mitään määrittelemään todellisuutta itsellesi, koska olet kokenut sen omakohtaisesti monta kertaa ja tiedät kaiken itse. Näin on aina ollut edelläkävijöillä, mutta vuodesta 2013 saakka olemme tehneet sen uudella korkeammalla tasolla. Tämä jatkuu, kun jatkamme kehittymistä näissä kehoissa ja inkarnaatioissa. Sanokaa kaikki se kanssani: "Kirkas ja säteilevä, kirkas ja säteilevä, kirkas ja säteilevä nyt!"
Jotkut lähtevät pois, jotkut tulevat sisään
Koko elämän ajan tietoisuudessani on korostunut tietyt asiat. Yksi niistä on varhaislapsuudestani saakka ollut aurinko, sen värit ja sen säteilemä valotyyppi. Tuo korostunut tietoisuus oli hyvin hyödyllinen, kun aurinkomme alkoi muuttaa väriään sen lähestyessä valon fotonivyötä ja lopulta siirtyessä siihen. Toinen asia on aina ollut negatiiviset maan ulkopuoliset olennot ja niiden ihmisen ja maan ulkopuolisen välinen hybridibisnes. Tässä aiheessa on aina ollut jotain paljon, paljon laajempaa, joka on nykinyt tietoisuuttani 1970-luvulta saakka. Muutama päivä sitten valtavampia tietoisuuspaloja siitä ja siihen liittyvistä asioista loksahti paikoilleen, paljon samaan tapaan miten kuvasin tietäväni enemmän pimeystiimistä, koska minä ja me (tarkoitan tässä erityisesti edelläkävijöitä) kehitymme ja olemme astuneet uuteen, korkeampaan vaiheeseen (2017) ja meidän täytyy tietää enemmän kaikesta. Ihmismassakin käy tätä läpi, mutta sillä tasolla, mihin se kykenee tällä hetkellä. Porrasaskelmia kaikille.
Joillain edelläkävijävapaaehtoisilla on kehon ulkopuolisia kokemuksia unitilassa (palvelu- tai tehtävätyötä), jolloin he menevät fyysisiin paikkoihin, jotta he voivat nähdä itse, mitä on tapahtunut salaisissa ja kätketyissä paikoissa salaa ja piilossa vuosikymmeniä. Tämä ei ole kaukokatselua, vaan todellista menemistä ei-fyysisessä kehossamme näihin paikkoihin maan päällä ja maan alla, myös muilla planeetoilla ja kuissa pinnalla ja pinnan alla sekä paikoissa ympäri aurinkokuntaamme ja sen ulkopuolella. Taas kerran, tätä tapahtuu, jotta edelläkävijät tietävät omakohtaisesti, ja tuo informaatio tallennetaan ja välitetään useista syistä välittömästi toisille valotiimin jäsenille korkeammissa ulottuvuuksissa. Edelläkävijöille riittää harvoin, että heille kerrotaan jotain – monien heistä täytyy kokea se suoraan, mitä se onkin, jotta he tietävät totuuden ja heille ovat tuttuja eri asiat, tilanteet, olennot ja niiden kaikkien energiapuumerkit.
Tiedät, miten pimeystiimi aina kääntää ympäri, nurinpäin ja ylösalaisin asioita, jotka jumalainen Lähde on luonut, siitä yksinkertaisesta syystä, ettei pimeystiimi pysty luomaan itse, koska ne päätti irrottautua Lähteestä kauan sitten. Niiden täytyy turvautua tähän jatkaakseen olemassaoloaan – jatkuvasti varastaa orgaanisia asioita, rakenteita, verkkoja, järjestelmiä, ihmisiä, ihmiskehoja, ihmisen tuottamia energioita jne. ja kääntää ja vääristää ne epäorgaanisiksi asioiksi ja rakenteiksi, jotta ne voivat elättää itsensä niillä. Ajattele viisikärkistä pentagrammisymbolia, joka edustaa ihmisolentoja. Ajattele nyt, miten pimeystiimi käänsi tuon symbolin ylösalaisin kauan sitten. Tätä se tekee selviytyäkseen – varastaa, vääristää ja turmelee.
Takaisin negatiivisiin maan ulkopuolisiin ja niiden pitkäaikaisiin hybridiprojekteihin ja muihin vastaaviin.
Muutaman vuosikymmenen minulla on ollut osittainen tietoisuus siitä, että pimeystiimi on hullunlailla valmistautunut johonkin suureen, joka olisi lähitulevaisuudessani. En nähnyt sitä selvästi, tunsin sen vain osittain, mutta se on vaivannut minua vuosikymmeniä. Yhtenä päivänä sain lopulta lisää selkeyttä tästä ja rehellisesti sanottuna se räjäytti tajuntani. Sen ei olisi pitänyt, mutta se räjäytti muutamaksi hetkeksi, ja sitten siinä kaikessa oli täysin tolkkua ja olin taas neutraalissa tilassa.
Suhteessa negatiivisten maan ulkopuolisten bisneksiin ja siihen, miten ne ovat hoputtaneet hybridejä ja muita vastaavia projekteja vuosikymmeniä, ajattelin astrologisen aikakauden muuttumista Kaloista (vesi) Vesimieheen (ilma), mitä elämme läpi näissä ylösnousemuselämissä. Tiedän, että pimeystiimi sopeutuu ja käyttää ajankohtaisen astrologisen aikakauden energioita, ja näin ne ovat vaihtaneet vanhoista Kalojen tunne- ja tunnekehoenergioista (vesi), jotka ovat olleet vallitsevia, Vesimiehen energioihin (ilma) ja sen painopisteeseen mentaalisessa, mielessä, älyssä, tietoisuudessa, mentaalikehossa jne. Tämä on valtava aihe enkä aio mennä pidemmälle siihen tässä, nostan sen vain tässä esiin, jotta ymmärrät paremmin nykytaktiikat, joita pimeystiimi käyttää ihmisiä vastaan ja miksi.
Pimeystiimi ei koskaan tavoittele astrologisen aikakauden korkeimpia piirteitä ja ominaisuuksia, vaan alimpia, ja se jatkaa tätä Vesimiehen ajan energioilla ja myös vastakkaisen Leijonan energioilla. Pointti on, että on tapahtunut siirtyminen sen vanhoista Kalojen aikakauden menetelmistä Vesimiehen ajan menetelmiin ja ne ovat teknisempiä, epäorgaanisempia, pimeämpiä ja epäinhimillisempiä, mitä en pitänyt edes mahdollisena. Typerä minä.
Yksi negatiivisten maan ulkopuolisten haara on tehnyt vuosikymmeniä hullunlailla töitä rakentaakseen fyysisiä hybridejä – puoliksi ihminen, puoliksi maan ulkopuolinen. Toiset haarat ovat keskittyneet eri kulmaan, rakentamaan niille tapoja tulla fyysiseen maatodellisuuteen fyysisen ihmisisännän kautta. Toiset haarat ovat työskennelleet yksinomaan tähän liittyvän tekoälypuolen kanssa ja useista syistä.
En kirjoita tätä, että tietyt ihmiset voivat tulla pakkomielteiseksi tai fiksoitua kaikkiin yksityiskohtiin negatiivisten maan ulkopuolisten ulottuvuuksienvälisistä suunnitelmista saada itsensä fyysiseen ulottuvuuteen ja maailmaan tavoilla, joita ne keksivät. Kirjoitan tästä nyt vain siksi, että kun sinä, minä ja kaikki muut olemme tehneet vuosikymmenten ja elämien ajan töitä ylösnoustakseen korkeampaan ulottuvuuteen, olemistilaan, kehoon, tietoisuuteen ja maatodellisuuteen, pimeystiimi on tehnyt, mitä se aina tekee, eli ottaa sen, mikä on luonnostaan (orgaanisesti Lähteen kautta) ja kääntää sen nurin ja vääristää omiin tarkoituksiinsa. Yksinkertaisesti sanottuna, kun me edelläkävijät ja muut ihmiset jatkamme ylösnousemusprosessin elämistä ja kehittymistä pois vanhasta fyysisestä 3D-maailmasta ja -todellisuudesta, pimeystiimi tekee parhaansa laskeutuakseen siihen ja muihin samanlaisiin fyysisiin Maihin tai Maan kaltaisiin maailmoihin, tämän ajankohtaisen maailmojen eroamisvaiheen aikana.
Voit tuntea tämän totuuden sisuksissasi ja se on hyvin epämiellyttävää, ja olen pahoillani, mutta tätä kohti ne ovat tehneet työtä hyvin, hyvin pitkään – päästä fyysiseen ihmiskehoon jollain konstilla ja/tai tulla fyysiseen ihmishybridiin, joka luotiin vuosikymmeniä sitten juuri tähän tarkoitukseen. Varjostaminen ei riitä niille enää, eikä riivaaminen tai portaalihmiset tai mikään muu taktiikka ja menetelmä, jota ne ovat käyttäneet kuluneella Kalojen aikakaudella tai pidempään. Ei, ne ovat tulossa sisään ja häätävät ihmisasukkaan omasta orgaanisesta fyysisestä kehostaan lukuisilla eri tavoilla, joista moniin Lisa Renee on mennyt hyvin yksityiskohtaisesti vuosien varrella.
Äskettäin eräs nuori nainen kirjoitti kommentin toiseen artikkeliin ja sanoi: "… paha on menossa pois …" Itse asiassa tosiasia on, että paha on tulossa sisään, kun monet meistä kehittyvät ja ylösnousevat pois alemmilta tasoilta ja jättävät epäorgaaniset pimeystiimin luomat aikajanat. Hengitä, ajattele tätä ja käytä erottelukykyä tähän informaatioon, ja sitten käytä sitä joka kerta, kun tiedät että sinä tai joku muu tuntemasi on joutunut jonkinlaisen pimeystiimin hyökkäyksen ja/tai vaikutuksen kohteeksi vuodesta 2012 lähtien. Hengitä, rentoudu, tule neutraaliksi, mutta ole rehellinen, koska se tekee tästä kaikesta helpompaa käsitellä.
Muutama kuukausi sitten näin jotain massiivista, joka oli ilmentynyt aurinkokuntamme ulompaan puoliskoon. Se näytti tuolloin minusta valtavalta massalta jotain, joka ei tuntunut lainkaan negatiiviselta, vaan se oli siinä hyvin tärkeästä syystä. Näin myös, että joitain ei-fyysisiä olentoja ja erilaisia korkealle kehittyneitä positiivisia maan ulkopuolisia oli tullut tuolle alueelle, koska ne olivat uteliaita siitä ja halusivat nähdä sen itse. Se mitä näin, ei ollut täsmälleen sama, mitä Lisa Renee näki äskettäin siellä myös. Kuitenkin kyse on samasta asiasta, samasta energiatyökalusta tai "arkkitehtuurista", kuten hän sitä kutsui. Sen läsnäolo on aiheuttanut melkoista hämmennystä eri maan ulkopuolisten ja muden ei-fyysisten olentojen keskuudessa, ja nyt kun tiedän, mikä se on, ja ymmärrän miksi!
Tämä asia, tämä energia-arkkitehtuuri on, mitä on, ja se auttaa kaikkia ihmisiä maan päällä heille sopivaan taajuuspaikkaan, -maailmaan ja -todellisuuteen, jossa he värähtelevät. Jokainen inkarnoitunut ihminen on jaettava sopivaan taajuusmaalimaan ja -todellisuuteen. Tämä on yksi syy, miksi hyvin monet ihmiset ovat kuolleet yhtäkkiä 21.12.2012 jälkeen – he eivät ole halunneet jäädä nykyiseen fyysiseen kehoonsa jostain syystä, vaan palaavat yhteensopivaan taajuusmaailmaan ja -todellisuuteen sitten, kun heidän korkeampi itsensä ja sielunsa uskoo olevan parasta tehdä se. Siinäpä vasta tuolileikki, jota leikitään Linnunratagalaksissa ja sen ulkopuolella! Siinäpä vasta vaihto-ohjelma! Kuka tiesi, että pimeystiimi suunnitteli laskeutumista fyysisiin kehoihin ja samaan aikaan monien meidän fyysinen todellisuus nousee pois siitä!
Samalla kun ylösnousevat ihmiset käsittelevät kaikkea, mitä olemme käsitelleet, pimeystiimi tekee kiireisenä parhaansa saadakseen sinut, minut ja jokaisen mahdollisen sivuraiteille ja imettyä alemman taajuuden tielle, polulle, jonoon jne., jottemme ylösnouse, vaan jäämme alemmille tasoille, jotta ne voivat tehdä lisää vahinkoa ja tulla fyysiseen kehoomme ja kokea paljon suoremmin sen ankaruuden ja intensiivisyyden, mitä fyysinen elämä ja todellisuus on. Tästä syystä tietyt ylösnousemusopettajat ovat toistuvasti saarnanneet huomion kiinnittämisestä siihen, mitä ajattelet, mitä tunnet, mihin panostat mentaalisesti ja tunteellisesti jne. "Suostumus", kuten Lisa Renee selitti sitä näinä harvinaisina ja kummallisina aikoina, kun suurta muutosta on kaikkialla.
Epäilemättä olen unohtanut joitain asioita, jotka aioin sisällyttää tähän artikkeliin, mutta tätä tapahtuu, kun alkaa väsyä kirjoittamiseen jonkin ajan kuluttua. Lukija, olet yli paljosta, mitä on käsitelty tässä artikkelissa, ja tiedän sen ja olen iloinen ja ylpeä sinusta sen vuoksi. Jotkut toiset eivät kuitenkaan ole ja heidän tarvitsee tietää, miten voimallista tämä aika on nyt ja miksi, ja että se voi vaikuttaa sinuun tänä päivänä ja loppuelämäsi, joten kaikkien täytyy keskittyä itseensä ja ylösnousemuksen evoluutioprosessiinsa varmistaakseen, että sinä, minä ja jokainen meistä jonottamme korkeimpaan ylösnousemustodellisuuteen ja -aikajanaan, mihin kykenemme tänään, huomenna ja joka hetki. Putoat, luiskahdat, kaadut ja kiipeät takaisin ylös uudestaan ja uudestaan. Tiedän tämän, koska olen tehnyt sitä vuodesta 2014 saakka. On vielä aikaa jäljellä saada itsesi sinne, missä haluat olla, ei sinne, missä pimeystiimi haluaa sinun olevan. Keskity ja ole sitä, mitä olet nyt, edelläkävijä, rakkausvalon ja korkeamman itsen ruumiillistaja, tähtisiemen, indigo. Tähtää joka hetki korkeammalle, ruumiillista enemmän valoa ja lennä auringon läpi.
Denise
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Pienilläkin uffoilla on korvat
Uusimmat viestit
4.12.2023 - Tämä on hyvin kriittistä aikaa - mitä valitset?27.11.2023 - Ajattomuuden ulottuvuudessa1.12.2023 - Pyhä Sofia1.12.2023 - Joulukuun 2023 uutiskirjeestä1.12.2023 - Arcturuslaisten panos joulukuun 2023 energioihin30.11.2023 - Joulukuun 2023 energiat ja siirtyminen vuoteen 202430.11.2023 - Erikoistehtävä - Sanat Kumara1.12.2023 - Joulukuun 2023 energiapäivitysJoulukuun 2023 energiaennuste - kultainen tilaisuus26.11.2023 - Patriarkaatin jälkeen29.11.2023 - Tervetuloa moniulotteiseen itseenne28.11.2023 - Milloin näemme edistymistä?25.11.2023 - Ystävällisyyden hengessä26.11.2023 - Pikkusalaisuuksia28.11.2023 - Yrittääkö kukaan estää teitä ylösnousemasta?28.11.2023 - YlösnousemusoireetHome
Viestejä
Denise Le Fay
19.2.2017 - Tähtää korkeammalle, ruumiillista enemmän valoa ja lennä auringon läpi



19.2.2017 - Tähtää korkeammalle, ruumiillista enemmän valoa ja lennä auringon läpi
