VIESTEJÄ AURINGOLTA JA PLUTOLTA - KAIKKI YHDEN JA YKSI KAIKKIEN PUOLESTA
Kirjoittanut Sarah Varcas (astro-awakenings.co.uk)
1.6.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kun aloitamme uuden kuukauden, aurinko ja Pluto muistuttavat meille, että elämä tapahtuu kahdella tasolla: pinnalla, jokapäiväisellä tasolla koostuen rutiineista ja vastuista, usein arkisilta ja tutuilta näyttävistä toimista, ja vähemmän tunnistetulla energiatasolla, missä me jokainen muodostamme osan paljon suuremmasta kokonaisuudesta, toimien energiamuuntimina jotka johtavat kosmisia voimia olemuksensa monien tasojen kautta, kun elämme jokapäiväistä elämäämme. Ihan viime aikoihin saakka nämä kaksi tasoa pidettiin hyvin erillään, ensin mainitun hallitessa tietoisuutta ja jälkimmäisen ollessa karkotettuna kaiken syvyyksiin, tiedostamattomuudesta kieltämiseen, pilkkaamiseen, pelkäämiseen ja vihaamiseen saakka. Kun on "omistanut" tiedostavansa tuntemattomat elämän ulottuvuudet, se on merkinnyt kaikkea kuolemantuomiosta elämiseen torjuttuna, pilkattuna ja epäkunnioitettuna.
Mutta tänä evoluutioaikana tietoisuuden herätessä kaikki tämä alkaa muuttua. Kyllä, tietysti olen edelleen kieltämistä ja yllin kyllin pilkkaamista, mutta sen rinnalla herää ihmisiä täysin toiselle olemassaolotasolle, minkä näytti aiemmin olevan heidän ulottumattomissaan. Olemme kaikki osa tätä ja herääminen on kaikkien ulottuvilla. Ketään ei sulje pois mikään muu kuin oma kieltäytymisemme astua vaihtoehtoiseen todellisuuteen, missä asiat eivät ole niin, miltä aiemmin näytti: emme ole enää elämän uhreja vaan sen luojia; emme ole enää "mitä jos" -pelon kuluttama vaan nykyhetken ja tulevaisuuden mahdollisten visioiden inspiroima ja emme enää salli menneisyyden sanella tulevaisuutta, vaan elämme nykyisyyttä sellaisena, kuin se on joka hetki - uutena, raikkaana ja täynnä mahdollisuuksia.
Tietysti me kaikki kieltäydymme astumasta sisään toisinaan. Vanhat tavat ovat sitkeässä, mielen malleilla näyttää olevan oma elämä ja menneisyyden kamppailut voivat muokata meidät niin täysin, että voimme ihmetellä, voimmeko koskaan olla mitään muuta kuin niiden tuote. Saatamme ehkä lannistua yrityksessämme muuttua ja kasvaa ja miettiä, onko meitä vain johdettu harhaan mahdollisuudessa herätä nyt ja meidät on imenyt mukaansa lupaus transformaatiosta, mitä ei näytä koskaan tulevan.
Tänään taivas osoittaa näihin ajatuksiin ja pelkoihin, muistuttaen meille, että myös ne ovat osa polkua. Ne osoittavat meille, missä kohtaa meidän tarvitsee vielä parantua ja missä egomme on ohjaksissa, määrää panokset ja sanelee pelin. Ne osoittavat meille, missä kohtaa myös muut voivat kamppailla, mahdollisten meille lähestymisen, jotta voimme kulkea käsi kädessä jonkin aikaa ja tukea toisiamme kivikkoisten osuuksien yli. Mutta ennen kaikkea ne osoittavat meille, että olemme edelleen ihminen yhtä paljon kuin kaikkea muuta! Olemme täällä ihmismuodossa syystä - emme pakenemassa siitä mahdollisimman pian, vaan ruumiillistamassa sen täysin, kokonaisuudessaan, sillä niin meistä tulee täysin toimivia energiamuuntimia, ei puolittain toimivia ja lajittelevia!
Joka kerta kun otamme avosylin vastaan pelon, mutta siirrymme joka tapauksessa eteenpäin, joka kerta kun tunnustamme epätoivon, mutta pysymme liikkeessä ja sallimme itsemme elää ilman luottamusta, kunnes se vähitellen alkaa taas syttyä, emme paranna ainoastaan itseämme vaan kaikkia. Mitenkään muuten ei voi nyt olla. Verhot ohenevat väliltämme eksponentiaalisesti ja sen mitä teen itselleni, teen sinulle ja koko maailmalle. Meillä jokaisella on oma nurkkamme kosmisessa puutarhassa hoidettavana, mutta työmme sato jaetaan kaikkien kesken, eikä mikään ponnistus, mikään kärsivällisyys siihen mitä on, eikä mikään kärsimyksen kestämishetki mene koskaan hukkaan. Se tukee maailman heräämistä, kollektiivista sydäntä, mikä on nyt liekeissä eikä koskaan sammu.
Siis mistä tahansa löydätkin itsesi tänään - kastelemasta autuuden siemeniä, hoitamasta ilmentämisen kukkia tai poistamasta epäilyn tai pelon rikkaruohoja - muista, että teet sitä meidän kaikkien puolesta. Tämä on lahjasi maailmalle ja se yhdistetään kaikkien muiden lahjoihin luomaan säteilevää nykyisyyttä, mikä on täynnä toivoa ja uutta potentiaalia.
Nauttikaa päivästänne kaikki!
Sarah Varcas
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.