RATKAISEVA HETKI
Kirjoittanut Judith Kusel (www.judithkusel.com)
20.4.2025
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olemme saavuttaneet ratkaisevan hetken, jolloin vanhan järjestyksen kuolema on lopullista, kuten myös vanhan Maan.
Hyvin paljon tapahtuu kaikilla tasoilla, alitasoilla, luomisen monissa kerroksissa – ei vain täällä maan päällä, vaan universaalisti, mitä ihmismielemme ei voi edes ymmärtää, mutta minkä sydämemme ja sielumme tietää ja tiedostaa.
Hyvin monet meistä osallistuvat nyt valtavaan universaaliin ja galaktiseen sielutyöhön, ja toimivat moniulotteisesti synnyttämään uutta.
Väsymys jota monet tuntevat, johtuu siitä, että sielu osallistuu monilla tasoilla ja todellisuudessa fyysinen astia on vain maallinen työkalu, jossa sielu toimii maan päällä. Kuitenkin myös tätä korvataan systemaattisesti uudella 7D-valokeholla.
Muutamana seuraavana päivänä käymme läpi vertauskuvallisen henkiinheräämisprosessin, karistaen vanhan pois kuin käärme nahkansa ja nousten runsaasti uuteen.
Entisaikoina tämä oli korkein vihkimys sieluille mysteerikouluissa, kolmen päivän kuolema (tila jossa päästiin ”tuonpuoleisen tuolle puolen” sielun kautta, samalla kun fyysinen keho oli levossa) ja sitten uudestisyntymä – saavuttaen ja muistaen korkeampia tietoisuustiloja ja näin korkeampaa tietoa, oivalluksia, visioita, viisautta, rakkautta jne. Valon täyttämänä. Valaistuna.
Ainoastaan tällä kertaa käymme kaikki läpi tämän vaiheen valtavaan muodonmuutokseen tai kirkastukseen, joka muuttaa elämää.
Parasta on antautua, levätä ja sallia.
Tämä on suurempi asia kuin sinä ja minä yhteensä.
Nämä ovat omniversaaleja voimia työssään, jumalaisesti määrättyjä, jumalaisesti orkestroituja.
Ota vastaan täyteys ja ihmeet, joita tapahtuu.
Tämä hetki ei koskaan toistu.
Ja niin se on!
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.