UUSI IHMISROTU MAAN PÄÄLLÄ
Kirjoittanut Judith Kusel (www.judithkusel.com)
6.6.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olin hyvin kiinnostunut lukemaan Tim Whildin postauksen ja hänen toteamuksensa, että Gaia on irtisanoutunut tehtävästään sielujen opetuskouluna, ja tällä tulee olemaan valtava vaikutus myös meidän sieluihimme.
Tämä merkitsee, että koulun sulkemisen myötä sielujen ei tarvitse tulla enää Maahan saamaan sieluoppitunteja korkeimmassa mestaruudessa. Eikä selvittämään negatiivisia malleja/kaavoja, joita on luotu muiden sielujen kanssa muissa elämissä.
Unohdusverhojen ja niiden verhojen poistamisen myötä, jotka ovat kolmannen silmämme päällä – seitsemättä verhoa ollaan poistamassa – tämä toistaa vain se, että sieluina meitä vapautetaan monilla tasoilla. Mikä suuri siunaus tämä onkaan!
Tämä on linjassa myös sen kanssa, mitä minulle on kerrottu vuodesta 2009 saakka: uusilla sieluilla joita on syntynyt vuodesta 1994 lähtien – sateenkaarilapsia jotka olivat uuden ihmisen ensimmäinen saapunut prototyyppi, ja sitten aurinkolapsia vuodesta 2012 lähtien, ja nyt keskusaurinkolapsia tästä eteenpäin – ei ollut tullessaan mitään negatiivisia karmamalleja selvitettävänä.
On joitain poikkeuksia, mutta suurimmassa osassa sielutulkintoja joita olen tehnyt, todettiin empaattisesti, että sateenkaarilapset ovat edelläkävijöitä ja viitoittivat tietä aurinkolasten tulemiselle.
Tämä merkitsee, että nyt meillä on jo täysin uusi ihmisrotu maan päällä, ja vanha Maa on kuolinkouristushetkissään. Vuoteen 2032 mennessä kaikki on enemmän tai vähemmän valmista, mitä tulee viiteen laajaan vaiheeseen, kun siihen mennessä kaikki sielut jotka valitsevat ylösnousta täysin, ovat ylösnousseet uuteen Maahan ja vaihtaneet uuteen valokehoon.
Minusta tämä on inspiroivaa.
Olemme olleet noita edelläkävijäsieluja, joita syntyi 1950-luvulta lähtien ja jotka tekivät valtavasti lapiohommia kaiken tämän ”ryhmittymiseksi” muotoon ja olemaan, ja nyt se kaikki tapahtuu ja millä tavalla!
Huomaa, miten kaikki muuttuu nyt – ja kun sanon kaikki, se tarkoittaa kaikkea. Mikään ei pysy samana, ja meidän tehtävämme on päästää täysin irti vanhoista kaavoista, vanhoista käyttäytymistavoista, ja mistä ikinä, kun kiihtynyt muodonmuutos/kirkastus on nyt käsillä.
Pidä sydämesi auki ja salli oman intuitiivisen tietämisesi olla opastava valosi, kun sielusi löytää siipensä, lentäessään reunan yli täysin tuntemattomaan, kuitenkin tunnettuun.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.