UUDEN AAMUNKOITON TAIKA
Mariaa kanavoinut Elizabeth Ayres Escher (bluedragonjournal.com)
25.12.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Huomautus lukijalle. En ole koskaan ennen tuonut viestiä rakkaalta Marialta, mutta tänä joulupäivän iltana tunnen hänen läsnäolonsa. Hän on hyvin tuttu minulle - hänen ominaistaajuutensa - kun olen ollut vuorovaikutuksessa arkkienkelien kanssa vuosien saatossa. Toisinaan hän käy luonani yöllä ja tänä iltana hän siunaa meitä kaikkia tulevaisuuden toivolla. Lisäten omat siunaukseni hänen siunauksiinsa, luovutan teidät Marialle …
Olen Maria ja tervehdin teitä Kristus-olentojen aamunkoitteessa. Olette niitä, joita olette odottaneet, ja nyt on teidän aikanne.
Myös tähtien kerääntyessä taivaalle ja hiipuvan kuun loistaessa kirkkaasti, näemme valonne kirkastavan maailmaa ja kaikkea siinä.
Te olette niitä, joista legendat kertoivat - te olette Kristuksen toinen tuleminen. Teissä ilmentyy uuden elämäntavan alku kaikille maailmassanne.
Kun heräätte rakkauteen, mikä virtaa siunattujen sydäntenne läpi, alatte tuntea huolen ja ahdistuksen vähenevän. Enää ette suostu tyrannien vaatimuksiin, sillä olette maistaneet vapautta ja nyt alatte vaatia täysivaltaisuutenne.
Nähkää itsenne olentoina, jotka ovat täynnä mahdollisuuksia, sillä jokaisen teidän sisällä on tarvittavaa luovuutta ja neroutta pelastuksen tuomiseksi maailmaanne.
Kun taakkanne kevenee, huomaatte kykenevänne avaamaan taika- ja alkemiamysteereitä. Olette kaikki mestareita ja yhdistytte pelkästään kauan sitten kadonneisiin osiinne, jotka jätitte vapaaehtoisesti taakse tullessanne tänne.
Ja nyt tuotte Kodin tähän maailmaan, kun planeetan taajuudet nousevat, joten tekin nousette ja saatte takaisin mestaruutenne.
Niin kuin poikani Jeshua toi valoa tähän maailmaan, tekin olette tuoneet ja paljon suuremmassa määrin, sillä paljon useampia on tullut tänne juuri tässä tarkoituksessa. Älkää koskaan ajatelko, että te ette ole rakkauden arvoinen, sillä olette tuoneet rakkauden ja valon takaisin planeetalle, joka ennen peittyi pimeyteen ja epätoivoon. Olette vastanneet Gaian kutsuun ja tulleet joukoittain. Ja nyt alatte nähdä kovan työnne tuloksia.
Ilmassa ja sydämessänne tuntuu muutos. Ettekö tunne, että voitte helpommin yhdistyä sydämestä sydämeen ystävienne kanssa lähellä ja kaukana? Ettekö tunne toisianne, kun tapaatte, vaikka se tapahtuukin viestin, puhelinsoiton tai videon kautta? Tunnistatte toisenne, koska olette perhettä.
Jokainen teistä näitä sanoja lukevista on jäsen valoperheessä, mikä muodostuu universumin monien kolkkien, useiden tähtijärjestelmien olennoista. Jotkut teistä edustavat yksin kansaanne, mutta kotimaailmanne on seurassanne hengessä, sillä universumin silmät ja aistit kohdistuvat teihin.
Tämä maaplaneetta jonka sielu on kaunis Gaia, on aikakausien muutoksen keskipiste, mikä vaikuttaa koko universumiin. Olette vasta alussa, sillä kaikki olennot täällä muuttuvat, ja se alkaa tästä alimmasta ulottuvuudesta ja kulkee hienompien ja kevyempien ulottuvuuksien läpi. Ja kun saavutatte mestaruuden, pystytte matkustamaan mielessä ja kehossa niihin kaikkiin.
Mitä sanotte? Oletteko valmis matkustamaan tähtiin? Uneksikaa niistä. Katselkaa alusten tanssivan yötaivaallanne. Vierailkaa tähtiperheenne luona unissanne. Leikkikää keijujen kanssa. Työskennelkää elementaalien kanssa. Hiokaa taitojanne. Vaatikaa lahjanne ja viehkeytenne. Herätkää mahdollisuuksille, joita on edessänne. On paljon löydettävää.
Kannamme teitä sydämessämme, sillä mekin olemme perhettänne. Ja lähetämme teille siunauksiamme, kun siirrytte uuteen vuoteen ja uuteen maailmaan oivaltaen, että tapahtuu muutoksia ja ne ovat todellisia. Kun päästätte irti vanhasta ja syleilette uutta, muutoksia alkaa ilmentyä ulkoiseen maailmaanne. Sitä tapahtuu jo, kun paljastukset ovat hyvin käynnissä. Kaikki salaisuudet paljastuvat, on tullut läpinäkyvyyden aika. Ei enää salaisuuksia, ei enää toisten kontrollointia. Jokainen olento on nyt täysivaltainen ja oman kohtalonsa mestari.
Opetelkaa universumin lait. On paljon muistettavaa, mutta tietäkää, että kuuntelemalla hiljaista ääntä omassa sydämessänne, saatte kaiken tarvitsemanne opastuksen. Alatte tietää, että tiedätte kenenkään kertomatta, ja alatte kuunnella intuitiotanne ja turvata siihen enemmän. Tehkää niin, sillä siirtyäksenne uuteen maailmaan teidän täytyy luottaa itseenne ja rakastaa itseänne. Nämä kaksi asiaa ovat avain suurempiin osiinne yhdistymiseen, sillä monissa asioissa ei ole järkeä rationaaliselle mielelle ja kolmannen ulottuvuuden rakenteelle.
Pyydämme teitä päästämään mielikuvituksenne irti ja muistamaan sisäisen taian. Olette alkemisteja, jotka osallistuvat perusmetallin muuttamiseen kullaksi. Kun ehdottoman rakkauden kultainen valo loistaa sydämenne läpi, se transformoi maailmaanne. Näette tulevina päivinä, mistä puhumme, ja ihmetys valaisee ja muuntaa jäljellä olevat epäilykset ja pelot.
Hymyilemme ja katsomme teihin perheenämme, lapsinamme ja sukulaisinamme. Toivotamme teidät tervetulleeksi takaisin valomaailmoihin.
Kyllä, maailmassanne on paljon tehtävää, mutta transformaatio on hyvin käynnissä. Menkää etsimään, mitä olette täällä tekemässä, ja luokaa taikaa, sillä olette kaikki taikaa - maagikkoja ja velhoja.
Namaste.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.