VIESTI JUMALÄIDILTÄ
Kanavoinut Tazjima (bluedragonjournal.com)
10.1.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olen Jumaläiti.
Rakkaat ystävät, haluamme toivottaa teidät tervetulleeksi uuteen maailmaanne nyt, kun teillä on ollut viikko tai pari aikaa tuntea uusia energioita. Vaikka se ei ehkä vielä ole ilmeistä monille ihmisille, että mitään on tapahtunut siirtymän aikana, niin vakuutamme teille, että paljon on tapahtunut. Kuten jotkut ovat nähneet, jotka ovat tällä hetkellä ruumiillistuneena planeetalle keskuuteenne, sen rakenteen joka aiemmin tuki kolmatta ulottuvuutta, ovat poistaneet ne suuret olennot, jotka alun perin rakensivat sen. Maailmanne ja kaikki sen pinnalla on siirretty neljänteen ulottuvuuteen ja ne siirtyvät nyt asteittain viidenteen ulottuvuuteen, kun useammat ihmiset alkavat tuntea ne sydänpohjaiset feminiinienergiat, jotka ovat nyt kaikkien ulottuvilla.
Se työ minkä planeettanne valotyöntekijät ovat tehneet, on ollut poikkeuksellista, omistautumisenne aatteelle esimerkillistä. Nyt koko universumi hyötyy työstänne sekä se maapallon väestöosa, joka ei ole vielä herännyt, mutta jonka korkeampi itse haluaa myös heidän ylösnousevan. Kiitämme teitä hämmästyttävästä anteliaisuushengestänne, ihmiskollektiivin rakkaat edustajat.
Pyydämme kovasti anteeksi niiltä, jotka ovat edelleen tyytymättömiä siirtymän lopputulokseen, niitä kaikkia väärinkäsityksiä tai odotuksia jotka eivät toteutuneet. Osa väärinkäsitystä - jos sellaista on - kumpuaa semantiikasta, kielen käytöstä ja viestintuojiemme kyvystä välittää täsmällisesti viestejämme. Toinen osa "ongelmaa" - jos sellaista on - on, että joskus ihmismielellä (ja egolla) on vaikeuksia ymmärtää, että toimimme erilaisessa aikakehyksessä. Emme toimi päivämäärien, vaan energiatasojen mukaan. Ja suunnitelmiin tulee aina muutoksia.
Aikajakso 12.12.12 - 23.12.12 oli kuitenkin hyvin poikkeuksellinen. Niiden odotusten, toiveiden ja halujen vuoksi, jotka keskittyivät ylösnousemuksen mahdollisuuteen, yhteisponnistuksenne tekivät Taivaan joukoille mahdolliseksi nostaa planeetta ja ihmiskunta kevyempään värähtelyyn, pienemmälle tiheystasolle. Kuten olemme todenneet aiemmin, maailmanne transformoituminen on tapahtunut - ei vain joidenkin odottamalla tavalla.
Vie jonkin aikaa - teidän termeillänne - muutosten ilmeneminen fyysisyyteen. Kuitenkin ne jotka ovat joukossanne erityisen herkkiä, ovat jo kokeneet huomattavan eron energioissa. Ne joilla on selvänäköisyyden kyky ja lahja, ovat nähneet muutoksen valossa, mitä säteilee planeetasta ja ympäristöstä - pimeys mikä oli tunkeutunut maailmanne alempiin ulottuvuuksiin, on poissa. Kaikki se mikä aiemmin tuki kolmannen ulottuvuuden jäykän rakenteen jatkumista, on nyt poissa. Kaikki rakenteet jotka oli luotu 3D:ssä, ovat nyt ilman sisäistä tukea, ja ne romahtavat kuin rakennus, minkä ensisijaiset tukipuut on poistettu. Kuitenkin kärsivällisyyttä vaaditaan edelleen niiltä, jotka etsivät ulkoisia muutoksia.
Muistutamme teitä lempeästi katsomaan ensin sisältä, jos haluatte nähdä ja kokea muutoksia maailmassanne. Olette kaikki kanssaluojia ja ajatuksenne kollektiivina luovat maailman, missä elätte. Vaikka on monia aikajanoja ja ne sekoittuvat keskenään, edelleen se kollektiiviaikajana, missä pääfokuksenne on, määrää kokemuksenne.
Kannustamme teitä antamaan vanhojen energiarakenteiden rappeutua itsekseen. Niihin keskittyminen tai niiden vastustaminen jollain tavalla antaa näille rakenteille voimaa, ainakin vähäksi aikaa. Keskittykää sen sijaan omaan sisäiseen matkaanne. Olette kaikki tehneet työtä, täysin tietoisena tai ei, ja jollain tasolla moniulotteinen olemuksenne on ollut mukana siinä suuressa siirtymässä, mitä monet kulttuurit ympäri maapalloa ovat ennustaneet pitkään.
Taivaassa työskentelemme pitkinä sykleinä. Tätä siirtymää odotettiin kauan, kun se tuli yhden maailman loppuessa ja toisen alkaessa. Kuitenkin kaikessa muutoksessa vaaditaan vähän sekoittumista ja asteittaista vanhojen siteiden ja ajattelutapojen irrottamista, myös uusien elämis- ja ajattelutapojen tullessa yleisemmiksi ajan kuluessa.
Teitä, rakkaita ja ahkeria valotyöntekijöitä, tarvitaan täällä planeetalla ylläpitämään jatkuvasti valoa ja olemaan esimerkkinä siitä, miten eletään uusissa energioissa. Kannustamme teitä leikkimään energioilla, ensin nähdäksenne, tunnetteko mitään eroa. Jotkut valotyöntekijät eivät ole vielä yhdistyneet korkeampiin kykyihinsä (selväkuuloisuus, selvänäköisyys, selvätuntoisuus ja muut), vaikka ovatkin hyvin hereillä, tietoisia ja kykeneviä. Älkää hermoilko tai antako tämän näennäisen puutteenne häiritä. Kun vanhojen energioiden aiheuttama jännittyneisyys ja stressi alkaa lähteä kehostanne, alatte luonnostaan avautua tuntemaan, näkemään ja kuulemaan uusia asioita. Toisia kykyjä ilmentyy myös, kun korkeampi itsenne alkaa pystyä yhdistymään ja ankkuroitumaan fyysiseen kehoonne.
Opetelkaa tasapainottamaan ja tyynnyttämään tunnekehonne, kun se on yksi niistä herkistä kehoista, jotka imevät informaatiota, mutta joka tukkeutuu ollessanne järkyttynyt, vihainen, ahdistunut tai pelokas. Tunnekehon puhdistaminen pelosta mahdollistaa teille pääsyn korkeampiin intuitiotoimintoihin. Ja opetelkaa ottamaan hetki tai pari (tai paljon pidempään) yksin hiljaisessa paikassa, jotta voitte kuunnella, vain kuunnella hiljaista ääntä sisältä. Jos tunnette, että te puhutte omassa päässänne, niin olette oikeassa. Se mitä sanotaan, on toinen asia. Jos egonne yrittää hallita keskustelua, viesti on kontrolloiva, myös sanoiltaan negatiivinen. Sitä vastoin korkeamman itsenne ääni on lempeä, tyyni ja joskus myös hauska. Viestintuojamme vahvistaa oppaidensa huumorintajun - hän on nauttinut monista hörähdyksistä tai nauruista muutamien ironisten hetkien vuoksi.
On paljon opittavaa tai muistattavaa, sillä nyt avaudutte siihen oivallukseen, että olette todella moniulotteisia olentoja, jotka ovat monilla eri tasoilla samanaikaisesti. Korkeammat kehonne kommunikoivat sielumonadinsa tai -perheensä muiden ulokkeiden ja jäsenten kanssa sekä toisten suurempien olentojen, joiden "keho" sisältää planeettoja, tähtiä ja universumeita. Emme kerro tästä pelotellaksemme teitä, vaan kannustaaksemme tutkimaan uutta maailmaanne askel askeleelta tavalla, mikä ei johda pakahtumiseen.
Kokeneet valotyöntekijät on sijoitettu antamaan tarvittaessa apua omalla matkallaan viidennen ulottuvuuden elämään ja voitte kutsua meitä, Isä-Äiti Jumalaa, arkkienkeleitä, enkeleitä ja ylösnousseita mestareita sekä galaktisia veljiänne auttamaan. Tällä erää tämä apu on enimmäkseen energiatasolla, mutta aikanaan, sitten kun suurempi osa väestöstänne tuntee paremmin sopeutuneensa, avustamme tulee fyysisesti selvempää. Tiettyjä päivämääriä ja ennustuksia ei anneta, kun ne johtavat vain odotuksiin ja pettymyksiin.
Henkilökohtaisen ylösnousemuksenne nopeuttamiseksi kannustamme teitä etsimään lähteitä, jotka opettavat teille meditointi- ja rentoutumistekniikoita. Kuunnelkaa, miltä teistä tuntuu kaikki, mitä tutkitte. Jos kehonne alkaa tiukentua ja tunnette stressiä tai levottomuutta, se mitä tutkitte, ei ole teitä varten. Olette oman ylösnousemuksenne ohjaksissa. Se on prosessi, mutta sitä voidaan nopeuttaa sen mukaan, miten paljon syvennytte tähän "työhön".
Ja on joitain, jotka leijuvat luonnostaan energioiden myötä, eikä heidän tarvitse tehdä mitään työtä, mikä on selvää katsojalle. Tiedostakaa kuitenkin, että monet valotyöntekijät ovat ruumiillistuneet vähäisen karman tai karmattomuuden kera ja he ovat jo saavuttaneet ylösnousemuksen toisissa maailmoissa ja toisilla tasoilla lukuisia kertoja. He ovat täällä kanssanne ankkuroimassa suuremman valomäärän pitämään tavallisen väestön energiatason riittävän korkeana, mikä takaa ylösnousemusprosessin jatkumisen kaikilla. Tätä pyhää työtä tehdessään he myötävaikuttavat koko luomakuntaan, koska täällä tehty työ vaikuttaa koko universumiin.
Olemme hyvin tyytyväisiä siihen, mitä maan päällä on tapahtunut. Se on transformoitunut kolmannen ulottuvuuden pimeimmästä ja tiheimmästä planeetasta. Ja se ottaa taas oikeutetun paikkansa yhtenä kauneimpana planeettana tässä universumissa. Toivomme, että monet teistä viipyilevät sen pinnalla, kun sen värähtelyä nostetaan ja siitä tulee yhtä kirkas kuin tähti. On tehtävä paljon sen fyysisen kehon parantamiseksi, mutta on myös paljon potentiaalia käyttää luovia energioita tämän uuden aikakauden työn tekemisessä.
Jos tunnette edelleen pettymystä ja surua, kutsukaa meitä lohduttamaan. Hoivaavat feminiinienergiat voivat tuoda rentoutusta ja vapauttaa siitä, mikä vaivaa teitä. On mahdollista, että teidän täytyy pitää päiväkirjaa tai tehdä muunlaista sisäistä työtä, kun tämä suuri muutos tuo esiin paljon, mikä tarvitsee parantaa. Jokapäiväisessä 3D-elämässä paljon asioita sullottiin pois, jotta voitiin toimia sillä rajoittuneella tavalla, mitä 3D-maailma vaati. Vaikkei sen ollut koskaan tarkoitus olla rajoittavaa, siitä tuli sellaista. Siitä johtuvat traumat ja tunnejärkytykset on edelleen tallennettua fyysisen kehonne soluihin ja kudoksiin, mikä ilmentyy kipuna, kuumuutena tai kylmyytenä. Kutsukaa parantavia enkeleitä ja lempeitä arcuruslaisia auttamaan teitä tässä parantumisessa.
Kannustamme teitä päästämään nyt irti niiden kaikesta tuomitsemisesta, jotka osallistuivat vanhan maailmanne pimeimpiin episodeihin (ja jossain määrin edelleen välttämättä haluavat sitä) - heidän on käytävä läpi elämäntarkastelu jätettäessä tämän maailman. Voimme vakuuttaa teille, että itsensä tuomitseminen on paljon ankarampaa, mitä taivaalliset joukot jakaisivat. Nämä sielut kärisivät katumuksesta ja tyrmistyksestä siihen liittyen, mitä he ovat tehneet, sitten kun he kokevat sen oman kehonsa kautta. Jättäkää rangaistus ja kosto luonnonlain hoidettavaksi. Ja työstäkää oman itsenne tuomitsemista, mikä on omaksuttu eläessä rajoittavassa ympäristössä monien lakien ja odotusten kanssa, joista useimmat ovat vääriä, saavuttamattomia tai suunniteltu kontrolloimaan ja pelottelemaan ihmisiä.
Meidän silmissämme olette täydellisiä. Kun laajennatte itsetuntoanne, alatte myös kokea olemuksenne ihmeen. Olette kauniita valo-olentoja, joiden valo säteilee upeasti planeettanne massiivisen auran läpi. Rakastamme teitä kaikkia ja ihailemme päättäväisyyttänne jatkaa tätä työtä monia elämiä kaikesta siitä vastustuksesta, tuskasta ja traumasta huolimatta, mitä olette kestäneet.
Tulee aika, jolloin pystytte tarkastelemaan suurta osaa siitä, mitä täällä on tapahtunut, sekä näkemään ja myös kokemaan osan tällä hetkellä tukahdutetusta historiastanne, mitä entiset kontrolloijanne eivät ole kertoneet tai minkä he ovat haudanneet. Paljon asioita paljastuu. Monet asiat hämmästyttävät teitä. Olette tehneet kovasti työtä ja tie tulee helpommaksi teille, kun siirrytte uusiin energioihin. Olkaa avoimia sille, mitä tulee.
Tulee paljon mahdollisuuksia ja muutoksia niille, jotka pystyvät keskittymään aikomuksensa ja unelmansa toteuttamiseen. Astutte ihmeelliseen uuteen maailmaan. Lapsenomainen ihmetys, kyky avata mieli mahdollisuuksille ja päättäväisyys kohdata tulevat haasteet antavat kaikille uutta elossa olemisen tunnetta.
Olette lopultakin vapautuneet siteistä, jotka pidättelivät teitä. Käyttäkää luovia voimianne sen maailman luomiseen, missä haluatte elää. Ilmentäkää se ja löytäkää moniulotteisuutenne ihmeet sekä loputtomat mahdollisuudet - ilot ja ihmeet, joita paljastuu niille, jotka menevät eteenpäin silmät avoimina ja aistit odottavina. Rakkaat ystävät, rakastamme teitä hyvin paljon. Menkää eteenpäin siunaustemme kera. Toivomme teille hyvää löytämismatkallanne. Namaste.
Kiitos, rakas Jumaläiti.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.