HomeViestejäLinda Dillon19.9.2015 - Ylösnousemusportaalista

19.9.2015 - Ylösnousemusportaalista

YLÖSNOUSEMUSPORTAALISTA
 
AE Mikaelia kanavoinut Linda Dillon (goldenageofgaia.com)
19.9.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Steve Beckow: Puhuin arkkienkeli Mikaelin kanssa päivämäärästä 28.9. ensimmäisen aallon ylösnousemuspäivänä. Hän sanoi, että ihmisiä on ylösnoussut ja palannut jo jonkin aikaa, joten tämä ei ole ensimmäinen aalto. Hän sanoi, että jotkut ihmiset haluavat merkitä tapahtuman ja tuntevat tarvetta päivämääriin, joten tämä päivämäärä annettiin. Mutta ihmisiä ylösnousee koko ajan tässä kohonneessa energiassa.
 
Hän puhuu pilarien tilanteesta ja siitä uudesta alueesta, jolle "menemme" (minun ehkä täytyy lakata käyttämästä "menemisen" vertauskuvaa, koska emme mene minnekään).
 
Tehtäväni on mennä ylös kaikkien muiden kanssa ja kirjoittaa kokemuksistani mennessäni. Siksi kerron tavallisesti useammille kuin vain viereiselle henkilölle. Teen sen työntääkseni palloa eteenpäin, mutta myös linjassa sen vaatimuksen kanssa, että tiedostamispolun on viisasta olla mahdollisimman läpinäkyvä. Kiitos Danalle puhtaaksikirjoituksesta.  
 
***
 
Steve: Onko 28.9. ensimmäisen ylösnousemusaallon päivämäärä?
 
Mikael: Tiedät, ettemme puhu päivämääristä. Onko uloshengitys 1) jo alkanut? Vastaus on kyllä. Kun ihmiset siis haluavat valita päivämääriä, niin tämä on hyvä sellainen.
 
S: Mainostan sitä, koska monet muut ihmiset ovat puhuneet siitä: Matt Kahn, Patricia Cota-Robles, SaLuSa. Kanavoiko Michael Love sinua uskottavasti?
 
M: Kyllä.
 
S: Ai jaa! No, annoit siinä päivämäärän!
 
M: Sanotaan niin, että on ihmisiä, jotka pyytävät ja haluavat kuollakseen päivämääriä. Tämä ei ole meidän mieltymyksemme, kuten hyvin tiedät.
 
S: Tiedän. Yritän vain ymmärtää tätä.
 
M: Ihmisillä on "kertokaa meille päivämäärä ja aika" -pakkomielle. He olisivat hyvin tyytyväisiä, jos voisimme sanoa klo 11:11. Se ei palvele niin hyvin, kuin voisi. Ilmaistaan se niin.
 
Mutta koska monet ihmiset sanovat: "Tuona päivänä minusta tuntuu paremmalta ja olen valmistautunut käymään sen läpi", niin annamme päivämäärän. Mutta on aivan yhtä monia, jotka sanovat: "Tuo päivämäärä tuli ja meni eikä minusta tunnu miltään." Tilanne on siis 50-50.
 
S: Ylösnousenko pilarina alkuaalloissa vai ylösnousenko lopussa?
 
M: Sanomme sinulle, että olet lentänyt sisään ja ulos tuosta ylösnousemusportaalista jo jonkin aikaa. Taajuudessasi ja värähtelyssäsi on ollut erilaisia virityksiä ja lisäyksiä. Tämä on ollut tuo transformoiva rakkaus, jonka olet tuntenut 2).
 
Mitä pilariin tulee, niin teillä on sanonta "viimeinen mies seisomassa". Se on sitä.
 
S: Mitä se merkitsee, herra?
 
M: Se merkitsee, että odotat viimeisiä, kunnes kaikki ovat menneet läpi ja sammutat ns. valot.
 
S: Jotkut ihmiset ajattelevat, että jos ihminen ylösnousee, hän ei tule takaisin. Jos hän menee viidenteen, niin hän on viidennessä. Hän ei ole neljännessä, joten hänellä ei ole enää mitään tekemistä. Hän on poissa.
 
M: Niin ei ole.
 
S: Voisitko puhua siitä? Olen varma, että on ihmisiä, jotka haluavat tietää tästä.
 
M: Ensinnäkin monet, monet teistä ovat jo viidennessä ulottuvuudessa ja ovat olleet jo jonkin aikaa. Jotkut teistä ovat seitsemännessä. Monet teistä ovat kuudennessa. Olette siirtymisprosessissa.
 
Haluatte sen olevan uusi huone, uusi suljettu ovi, mutta todellisuus on, että virtaatte edestakaisin, olette liikkeessä, koska olette sitoutuneet auttamaan koko ihmiskuntaa.
 
Olette siis eri ajattelutavassa, "sydäntavassa", kuten voitaisiin ajatella. Oletteko eri todellisuusulottuvuudessa, joka sallii selkeämmän virtaamisen? Kyllä.
 
Mutta se ei poista muita ulottuvuuksia. Se olisi rajoittavaa eikä se ole Äidin luomistarkoitus tälle planeetalle. Se on, että koette kaikki ulottuvuudet.
 
Ankkuroidutte Gaian kanssa ja monet teistä ovat jo siellä. Mutta se ei merkitse, että olette unohtaneet muut todellisuudet tai päättäneet olla koskaan käymättä niissä. Se ei merkitse, että te ette tiedä ihmisistä, jotka roikkuvat edelleen kiinni vanhassa kolmannessa ulottuvuudessa, joka on jo kauan sitten haihtunut.
 
Ajattelette itseänne yksiulotteisena [ei moniulotteisena]. Ja ajattelette edelleen hierarkiaa [ei ympyrää]. Se on virheellistä.
 
S: On siis erilaisia ympäristöjä, kuten kauneus (10. ulottuvuus), mestaruus (11. ulottuvuus) ja ykseys (12. ulottuvuus) …
 
M: Näin on.
 
S: … Ja erilaisia kokemuksia.
 
M: … Erilaisia kokemuksia, on tietysti laajempi taito- ja kykykirjo, koska energia ei ole rajoitettua. Mutta se ei merkitse, että olette juuttuneet johonkin!
 
S: No, toisella puolella [kuoleman jälkeen] henkilö joka värähtelee astraalitasolla, ei voi esimerkiksi mennä Buddha-tasolle ilman suojelua. Ei voi vain mennä kausaalitasolle tai mentaalitasolle. Eikö täällä ole sama tilanne – ettei neljännen ulottuvuuden henkilö voi vain mennä seitsemänteen ulottuvuuteen ja asua siellä kuinka kauan vaan?
 
M: Näin on, mutta valmistaudutte, laajennatte todellisuuttanne, laajennatte transformoivaa sydäntänne, laajennatte ymmärrystänne ykseydestä, ilosta ja autuudesta kyetäksenne ylläpitämään, omaksumaan ja kokemaan toisten ulottuvuuksien energioita. Laajennutte ja kasvatte siis siihen.
 
S: Onko tämä uusi? Onko se maailma jota rakennamme ja johon viemme fyysisen kehomme, täysin uusi?
 
M: Kyllä, se on täysin uusi.
 
S: … Täysin uusi, ja säännöt ovat muuttuneet?
 
M: Näin on.
 
S: Okei, meidän täytyy käydä toinen keskustelu siitä toiste. Mietin, onko sopivaa puhua Sanat Kumaralle siitä "Tunti enkelin kanssa" –ohjelmassa.
 
M: Kyllä, se on hyvin sopivaa. …
 
Hämmennetäänpä sinua vielä vähän. Olet jo mennyt ylösnousemusportaalin läpi. Kaikki katsovat tätä upeaa syyskuun päivää ensimmäisenä aaltona. Se ei ole ensimmäinen aalto. …
 
Olet siis jo mennyt ylösnousemusportaalin läpi aivan ensimmäisen aallon kanssa.
 
S: Kerron hänelle sen [luullen, että hän puhui ystävästä, jonka kysymykseen hän vastasi].
 
M: Sinä olet mennyt.
 
S: Steve?
 
M: Steve, X, Y … Olette kaikki tehneet sen jo.
 
Ja teitte se noin 16 kuukautta sitten 3).
 
Nyt olette palanneet pitämään kriittistä energiaa, joka laajensi tietoisuutta, kaikki kolme eri ilmaisumuodossa. Mutta tiedätte hyvin selvästi, että teillä on paljon suurempi, laajempi, syvempi ja rakastavampi energiakenttä kuin puolitoista vuotta sitten.
 
S: Kyllä.
 
M: Olet siis lentänyt läpi, tullut takaisin, ankkuroitunut syvemmälle pilarina, joka pitää energiaa jonon takaosalle, jotta voitte siirtää, siirtää, siirtää heitä eteenpäin.
 
Sitten kun olet lopen uupunut, lennät takaisin ylösnousemusportaalista, koska se on täysin auki sinulle ja sitten tulet takaisin ja ankkuroit taas, vielä laajentuneempana ankkurina, pilarina jne., koska se on ollut sielusopimuksesi. Se on tehtäväsi ja tarkoituksesi luonne. …
 
Vanhaa Steveä ei enää ole. Onko hän siellä jossain? Kyllä. Mutta oletko kokenut moniulotteisuuden lisäyksiä lisäysten perään … ? Kyllä 4).
 
Viitteet:
 
1) Pyydän anteeksi, etten ollut tarpeeksi nopea kysyäkseni, miten "uloshengitys" merkitsee. Ilmeisesti se on tämä ylösnousemusvaihe.
 
2) Transformoivan rakkauden kokemisesta tuli huomattavaa sydämen avautumisen jälkeen 13.3.2015. Oletan, että se oli yksi "erilaisista virityksistä ja lisäyksistä taajuudessa ja värähtelyssä".
 
3) Rankan töyssyn jälkeen elämässäni, olin helmikuussa niin romahtanut, että arkkienkeli Mikael sanoo vetäneensä minut ylösnousemusportaalin läpi parantumaan ja palautumaan. Se tapahtui nukkuessani, joten minulla ei ole muistikuvaa siitä.
 
4) Arkkienkeli Mikael, Steve Beckowin henkilökohtaisessa tulkinnassa Linda Dillonin kautta 16.9.2015.
  -----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.  

Next >