HomeViestejäAisha North5.6.2014 - Selviytymiskäsikirja, osa 418

5.6.2014 - Selviytymiskäsikirja, osa 418

SELVIYTYMISKÄSIKIRJA, OSA 418

Jatkuvia seuralaisia kanavoinut Aisha North (aishanorth.wordpress.com)
5.6.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olette nyt voittaneet kaikki edeltäjänne, rakkaat ystävät, kun olette suorittaneet uroteon, mitä harvat olisivat ajatelleet mahdolliseksi. Jos teitä ei olisi, mitään niistä muutoksista, joita pian alkaa paljastua, ei syntyisi - ainakaan sillä tavalla ja vauhdilla, millä niitä ilmestyy nyt. Kun ankkuroiduitte täysin tälle yhdistyneen energian uudelle tasolle, avasitte ns. uuden ja paljon nopeamman kaistan näille energeettisesti varautuneille hiukkasille - näille pienille mutta hyvin voimakkaille muutoksen merkeille - ja nyt olette varsinaisen tilaisuuksien seisovan pöydän edessä. Olette nimittäin tulleet mahdollisuusmeren rannalle ja nyt mikään ei estä teitä sukeltamasta ja uppoutumasta täysin siihen, mitä edessänne on.

Nimittäin seisotte nyt valtavan ja kutsuvan mahdollisuusmeren edessä. On loputtomasti tilaisuuksia virittää uudestaan ja rukata sitä, mikä ei ole synkronissa ja linjassa, ja nyt teitä opastetaan hitaasti mutta varmasti astumaan pidemmälle ja pidemmälle tähän mereen. Ja kun alatte tottua ja oppia luottamaan kykyynne kellua vapaasti tässä kaikessa virtaavassa valopotentiaalissa, olemme varmoja, että alatte tuntea olonne kotoisaksi hyvin nopeasti.

Ja kun olette kuin kotonanne tässä valtavassa uudessa energeettisessä raaka-ainekentässä, mikä on käytössänne, teitä yllytetään myös toimintaan siinä, mikä saattaa näyttää melko oudoilta ja yllättäviltä tilanteilta ja tilaisuuksilta, joita tulee ilmoittamatta. Ja niin voitte löytää itsenne yhtäkkiä matkalta jonnekin odottamattomaan paikkaan tai tapaamaan jotakuta tähän saakka tuntematonta, tai löydätte itsenne oikeasta paikasta täydelliseen aikaan saadaksenne kontaktin johonkuhun, jota ette ehkä tunne ennestään, mutta johon tunnette välitöntä yhteyttä heti katsoessanne häntä.

Nimittäin ne langat joita olette hyvin kiireisenä punoneet, vedetään tiukemmin yhteen, mikä luo paljon lujemman perustan, millä voitte kaikki seistä. Nyt siitä mikä on ollut löyhä valolankojen yhteys, tulee hohtava ja kimaltava kokonaisuus, mikä tekee teille mahdolliseksi todella sitoutua teille annettuihin tehtäviin. Kuten olemme kertoneet teille kerta toisensa jälkeen, se mitä olette kestäneet tähän mennessä, on ollut alkutoimia, elintärkeitä valmisteluja, jotka ovat olleet välttämättömiä teidän kaikkien valmistelemiseen - ei ainoastaan yksilöinä, vaan myös kollektiivina. Mutta nyt olette valmiita pelkästään OLEMAAN, mutta myös alkamaan TEHDÄ - sanan joka merkityksessä. Teistä tulee kuin kiireisiä mehiläisiä, jotka keräävät jatkuvasti informaatio- ja energia-aarteita, ja täytätte jatkuvasti yhteistä pesäänne useammilla ja useammilla kultaisilla aarteilla, joilla rakennatte omaa paratiisianne. Ja tämä paratiisi on unelmienne maailma - paikka minkä kaikkia asukkaat ovat päättäneet uppoutua täysin valoon.

Kuten tiedätte kaikki jo hyvin, tämä polku ei ole niille, jotka eivät pysty sitoutumaan. Tämä polku on niille, jotka tekevät korkeimmalla tasollaan todella päätöksen nousta pois vanhasta iäksi. Ja olette tuon ensimmäisen pioneeriryhmän joukossa - niitä jotka ensimmäisinä nostivat purjeet lähteäkseen neitseelliselle alueelle ja seurasivat sydämensä kutsua jättää taakse vanha ja mennä etsimään Arkadiaa täysin uudelta rannalta. Ja nyt olette laittaneet jalkanne tuolle rannalle - olette saapuneet perille, rakkaat ystävät - ja nyt seuraa oman paratiisinne rakentaminen. Se ei tule ilman vastoinkäymisiä ja puurtamista, mutta tällä kertaa huomaatte laulavanne, kun jatkatte unelmienne maan rakentamista pala palalta ja vähitellen.

Tässä ei ole kyse saapumisesta johonkin, mikä on jo tehty ja täysin rakennettu ja missä teidän täytyy laittaa vain avain oveen ja päästää itsenne täysin uuteen majaan. Ei, tämä on paikka, minkä te herätätte henkiin lisäämällä paloja unelmistanne saumattomaksi rakkausrakennelmaksi. On miljoonia ja miljoonia asioita tehtävänä, mutta teitä on enemmän kuin riittävästi ryhtymässä tähän tehtävään nyt, kun olette purkaneet ne vanhat rajat, jotka estivät teitä tekemästä sen, mitä kohta teette.

Teitä on estänyt se ajatus, että olitte kyvyttömiä tekemään tämän, mutta nyt tuo vanha voimattomuusajatus on menettänyt täysin valtansa teihin ja olette ikään kuin uusi ja valmiina lopultakin päästämään valloilleen ne upeat voimat, joita kannatte sisällänne. Ja tätä teette kaikenlaisin tavoin ja kaikenlaisissa paikoissa. Jotkut teistä tuodaan uusille ja itsellenne täysin tuntemattomille alueille, kun taas toiset teistä huomaavat kukoistavansa vanhassa ympäristössä, mutta nyt tämä tuleva valo on ikään kuin sytyttänyt myös sen.

Muistakaa, että se minkä toteutatte, on tällä samalla planeetalla, missä olette viettäneet monta elämää, ja näin uusi asuinsijanne on samalla taivaankannen alueella kuin vanha, mutta se on täysin eri energiaympäristö. Ja näin se minkä jotkut ovat tulkinneet pakenemiseksi tältä planeetalta ylevämpään ja ystävällisempään sfääriin kaukana, kaukana tuntemattomassa paikassa, on jotain paljon lähempänä kotia. Olette saaneet aikaan tarvittavan muutoksen ja se on tuonut tämän planeetan harmoniaan niiden koordinaattien kanssa, mitkä synnyttävät täysin uusia aikajanoja, joilla olette päättäneet elää. Kun astuitte pois vanhasta, astuitte myös sen kuilun yli, mikä on erottanut teidät näistä uusista ja paljon hedelmällisemmistä energiakerroksista, jotka eivät auta ainoastaan elättämään unelmianne, vaan varmistavat myös niiden toteutumisen.

Ette ole täällä enää uneksimassa paremmasta elämästä. Olette täällä herättämässä sen henkiin tekemällä päätöksiä ja käynnistämällä toimia, jotka mahdollistavat tämän tähän saakka kuvitteellisen maailman jokaisen osan toteutua. Ja tätä te teette jokaisella hengenvedollanne ja askeleellanne ja alatte yhdistää osia, jotka ovat jo olemassa, valmiina ilmentymään valmiudellanne NÄHDÄ ja tunnustaa ne.

Muistakaa, ettei tämä ole samanlaista kuin entisajan pioneerit, jotka toivat mukanaan pienen omaisuutensa ja ottivat itselleen palan erämaata ja kädet verillä rakensivat primitiivisen elämän pienelle metsäaukiolle koskemattomassa metsässä. Ei, olette täällä tekemässä päinvastoin, sillä avaatte vain ne aarrevarastot, jotka jo odottavat teidän löytävän ne, ja näihin varastoihin sisältyvät kaikki ne työkalut, joita saatatte tarvita tehdäksenne uudesta maailmasta uuden ja täysin toimivan yhteiskunnan koko komeudessaan. Teitä ei pyydetä siirtymään vanhasta johonkin paljon yksinkertaisempaan ja kehittymättömämpään - kaukana siitä. Teitä pyydetään siirtymään vanhoista ja karkeista ajattelemis- ja tekemistavoista uuteen ja monimutkaiseen, mutta paljon, paljon älykkäämpään tapaan lähestyä elämää.

Kuten olemme kertoneet teille aiemmin, kaikista ihmiskunnan ongelmista voidaan syyttää ihmiskuntaa itseään, sillä olette luoneet joka ikisen niistä kyvyttömyydellä nähdä asiat oikealla tavalla ja kieltäytymällä näkemästä, miten kaikki on syvällä yhdistynyt kaikkeen. Mutta nyt ette ole ainoastaan avanneet silmiänne, vaan myös sydämenne tälle totuudelle, ja näin alatte tehdä asioita parhaalla tavalla. Ette vain jokaisen yksilön, vaan kaikkien kannalta, ja mitä tärkeintä kotinne, Maaäitinne, hyödyksi.

Se on suurin liittolaisenne tässä, sillä se tietää teidän olevan niitä, jotka antavat sille uuden elämän. Olette niitä, jotka syleilevät sitä täysin, ja olette niitä, jotka ymmärtävät ne todelliset aarteet, joita se antaa teille. Tästä maailmasta tulee taas paratiisi, missä elintärkeästä ilmasta, jota hengitätte, ja maasta jolla astelette, tulee niin syvään juurtunutta jokapäiväiseen elämäänne, että te ette enää käsitä, miten voisitte elää irrallaan siitä kaikesta, mihin olette olleet kovin tottuneet. Ja yhdessä saatte kaiken heräämään taas henkiin, omistamalla elämänne tämän paratiisin rakentamiseen ja toteuttamalla tämän unelman täysin.

Tämä tehtävä voi näyttää ylivoimaiselta monille teistä, sillä kun katsotte ympärille, näette vain saasteiden, huonon hoidon ja ahneuden rumia arpia joka puolella, mutta muistakaa, että sitä on vain ihon syvyydessä - sanan kaikissa merkityksissä. Se mitä olette lajina saaneet aikaan, ei voi tahrata Äitinne ydintä - se on pilannut vain sen ihon - ja nyt se mitä sovellatte, ei ainoastaan lievitä sen tärveltynyttä ihoa, vaan auttaa sitä parantumaan myös kaikin tavoin täysin. Opitte, miten tehdään taikoja tavoilla, joita me olemme tottuneet pitämään jokapäiväisinä ja normaaleina, mutta teille ne näyttävät melkein liian hyviltä ollakseen totta. Opitte - vai pitäisikö meidän sanoa "opitte taas" - virittämään ja muokkaamaan kaikkea ainesta, mikä täytyy poistaa tältä planeetalta, niin ettei siitä jää mitään jälkiä.

Muistakaa, että kaikki olevainen tulee samasta lähteestä - koko luomakunnassa ei ole mitään, mitä ei ole tehty samoista yksinkertaisista rakennuspalikoista. Kaikki mitä on olemassa, on tehnyt kahdesta elementistä: energiasta ja tietoisuudesta. Ja näin se mikä on luotu, voidaan myös luoda uudelleen, purkaa ja koota uudelleen niin, että haitallisesta tulee hyödyllistä. Ja muistatteko, mikä saa kaiken vihreän kasvamaan paremmin kuin mikään muu? Lanta. Sama aine, mikä voidaan hylätä jätteenä, on niiden paras lannoittaja. Niinpä kun katsotte ympärillenne ja näette jätettä ja saastetta kaikkialla, tietäkää, että todellisuudessa näette potentiaalia - hyvin kirjaimellisesti.

Teillä on jo kaikki tarvitsemanne uuden rakentamiseen - kaikki rakennuspalikat on jo olemassa, mutta ne voivat olla sellaisessa muodossa, minkä sivuutatte parhaimmillaan epämukavana ja pahimmillaan vaarana. Mutta se ei ole kumpaakaan. Se on vain energiaa muodossa, mitä ette ole vielä pystyneet hyödyntämään parhaiten, mutta sen opitte tekemään nyt - hyvin yllättävilläkin tavoilla, voisimme sanoa. Teitä ohjaavat asiantuntijat ja opitte, että siinä mitä ihmiset pitävät mahdottomana, on itse asiassa kyse vain uudelleenfokusoinnista.

Opitte, miten taitetaan, kierretään ja muotoillaan kaikki tarvittava oikeaksi aineeksi - riippumatta siitä, millaiselta väärältä aineelta se tällä hetkellä näyttää. Ja vaikka yrittäisitte kuinka kovasti, ette pysty muuttamaan väärää ainetta vielä pahemmaksi. Ne taajuudet jotka kontrolloivat näitä toimintoja ja tekevät tästä mahdollista, värähtelevät niin korkealla, ettei mikään mikä ei värähtele yhtä korkealla tasolla, pysty virittymään niihin. Toisin sanoen, ette pysty aiheuttamaan mitenkään sekasortoa ettekä tuhomaan mitään kyvyttömyydellänne ymmärtää tätä monimutkaista prosessia. Se mitä teette, on teille yhtä helppoa kuin aakkoset ja ryhdytte työhön sydän keveänä, mikä takaa onnistumisen joka tasolla.

Vaikka ihmisaivot voivat tulkita nämä prosessit äärimmäisen kehittyneiksi ja monimutkaisiksi, teidän ei tarvitse opiskella sitä tiedekoulussa vuosia ja vuosia osataksenne sen. Olette jo kaikki tämän mestareita ja teidän tarvitsee kouluttaa itsenne vain hallitsemaan omat epäilyksenne siitä, miten ja milloin tämä tehdään oikein. Taas kerran, ei ole mitään tapaa tehdä tätä väärin - voitte tehdä tämän vain oikein ja tunnette jo oikean tavan. Ja tämä alkaa tulla pintaan teissä kaikissa nyt, kun sallitte vähitellen noiden vanhojen rajoittuneisuusajatusten pudota pois. Ja kun teette sen, alatte nähdä, miten asiat alkavat kerääntyä yhteen ympärillänne ja enemmän ja enemmän unelmanne osia tulee näkyväksi. Ei vain teille, vaan kaikille jotka päättävät sydämessään fokusoitua valoon.

Muistakaa, että vaikka olettekin pioneereja, on miljoonia ja miljoonia valmiina ylittämään sen saman kuilun, minkä yli olette onnistuneet rakentamaan sillan, ja heti kun alatte varustaa tätä uutta maailmaa tarpeellisilla rakenteilla, he eivät voi olla huomaamatta, mitä tapahtuu. Ja näin he lisäävät oman valonsa tähän kehitykseen, mikä saa pallon pyörimään nopeammin ja nopeammin ja tämän tiukan valokudoksen tulemaan suuremmaksi ja suuremmaksi, mikä estää useammat ja useammat putoamasta siihen syvään railoon, mihin he ovat ajatelleet putoavansa pidemmälle. Toisin sanoen, tämä on valospiraali mikä kasvaa ikuisesti ulospäin ja kosketta useampia ja useampia sydämiä mennessään ja tämä vuorostaan antaa tälle spiraalille vielä lisää vauhtia.

Ja älkää luulko pudonneenne raiteilta, jos ette onnistu näkemään muutoksia omassa elämässänne lähitulevaisuudessa. Niitä on jo, mutta kun nämä monimutkaiset kuviot sallivat myös henkilökohtaisen matkan, muistakaa, että oma polkunne voi olla paljon mutkikkaampi kuin naapurinne polku, mutta ne lisäävät samaa uskomatonta vauhtia tähän jatkuvasti kasvavaan valospiraaliin, mikä olette laittaneet liikkeelle hellittämättömällä puskemisellanne vanhoista tiheyksistä huomisen raikkaaseen ja kohottavaan ilmaan.

Mutta nyt olette lopultakin täällä ja kaikki alkaa vihdoinkin paljastua koko komeudessaan, emmekä jaksa odottaa nähdäksemme, mihin "kompastutte" ensimmäisenä. Kuten kerroimme teille aiemmassa kirjeessä, antakaa uteliaisuutenne johtaa tietä, sillä se johtaa teidät kaikkiin näihin kätkettyihin aarteisiin, jotka odottavat teitä, valmiina löydättäväksenne. Etsikää siis ja te löydätte - kaikin tavoin ja kaikista suunnista - ja sitä mitä löydätte, käytätte uuden luomiseen - paikan kaikille jotka yrittävät alkaa elää täysillä, kukoistaen täydessä valossa ja piiloutumatta enää syviin ja pimeisiin eilisen varjoihin.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >