VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ
Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
13.11.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkaat lukijat, tulemme tuomaan toivon, rakkauden, informaation ja tuen viestin teille, jotka pidätte rohkeasti valoa näinä muutoksen ja tiheän energian aikoina. Älkää koskaan epäilkö sitä, että kaikki etenee suunnitelman mukaisesti, koska jumalaiseen suunnitelmaan ei voi koskaan sekaantua, sitä ei voi muuttaa tai pysäyttää ihmisen ajattelulla tai strategioilla. Yhtä Jumalan kanssa on aina enemmistö.
Maailman tietoisuus on nyt avoimempi muutokselle, mikä vuorostaan sallii vanhojen uskomusjärjestelmien romahtaa omaan tyhjyyteensä. Monet ovat valmiita siirtymään tai ovat jo siirtyneet tietoisuustilaan, joka sallii heidän nähdä suuremman kuvan, siinä missä he aiemmin näkivät vain sen, mitä heidän kerrottiin näkevän.
Maan kaksinaisuus/erillisyystietoisuuden yleismaailmallinen hypnoosi on hallinnut niin pitkään, että tunne erillisyydestä Jumalaan ja kaikkeen elämään on edelleen useimpien todellisuus. Kollektiivitietoisuus laajenee kuitenkin nyt, kun on lisääntyvässä määrin läsnä valoa, jota virtaa niistä monista korkealle kehittyneistä tietoisuustiloista, joita on nyt läsnä ja inkarnoituu jatkuvasti maan päälle.
Yrittäkää olla lannistumatta henkilökohtaisista ja globaaleista vaikutelmista, ja pitäkää mielessä, että olette, missä olette, tehden, mitä päätitte tehdä, ja teitä opastetaan korkeamman itsenne valppaiden silmien alla. Muistakaa, että tärkeä osa sitä, miksi päätitte olla maan päällä näinä aikoina, oli, että tiesitte niiden sisältävän monia tilaisuuksia puhdistaa täysin ja lopullisesti entisistä elämistä jäänyt energia.
Kristittyjen raamattu puhuu ihmisen hallinnasta/herruudesta, mutta herruuden todellinen merkitys on tulkittu väärin oikeudeksi tehdä, mitä lystää, muille ihmisille, eläimille, luonnolle ja jokaiselle, jota pidetään "vähempiarvoisena". Herruus merkitsee oikeasti itsen hallintaa, ei muiden, koska ei ole muita. Kaikki on jumalaista tietoisuutta, joka ilmaisee äärettöminä muotoina ja muunnelmina. Kaikki aineellinen on itse asiassa henkinen ajatus jumalaisessa tietoisuudessa, joka näyttää aineelliselta kolmannen ulottuvuuden energiatiheydessä.
Herruus on itsen hallintaa. Mitä uskon ja pidän totuutena itsestäni ja muista? Olenko luovuttanut Jumalan minulle antaman herruuden jollekin ihmisille tai käsityksille menestyksestä, työstä, rahasta, terveydestä, rakkaudesta, suhteista jne.? Kysykää rehellisesti itseltänne: "Mille tai kenelle annan nyt tai jatkuvasti herruuteni?"
Hallinnan väärintulkinta on johtanut tappamiseen, vammauttamiseen, tuhoamiseen ja kaikenlaisiin itsekkäisiin tekoihin, jotka perustuvat siihen valheelliseen egopohjaiseen ajatukseen, että ihmiset ovat luomakunnan korkeimpia, parempia kuin kaikki muut, ja siksi he voivat tehdä, mitä haluavat, mille tahansa mitä he pitävät vähempiarvoisena – koska "raamattu sanoo niin".
Jumala on kaiken taustalla oleva olemus – muuten sitä ei voisi olla, koska tyhjästä ei voi tehdä mitään. Koska kolmen ulottuvuuden energia on hyvin tiheää, ihmissilmät voivat nähdä vain aineellisen – käsityksiä joita tulkitaan henkilökohtaisella ja kollektiivisella mielellä, joita usko kaksinaisuuteen, erillisyyteen ja kahteen voimaan on ehdollistanut ja hypnotisoinut. Kaikki näkevät saman, koska on vain yksi, mikä saa ei-heränneen enemmistön uskomaan, että vain aineellinen on todellisuutta.
Kun puu kaadetaan, sen aineellinen muoto poistetaan, mutta sen ydinolemus jumalaisena ajatuksena puusta jää. Tämä ei tarkoita, että puu on onnellinen tuosta poistamisesta, kun se valitsee kokea elämää maan päällä. Puut kommunikoivat, niillä on älykkyys, eivätkä ne ole pelkästään aineellinen ilmaisumuotonsa. Kolmannen ulottuvuuden uskomukset kehosta johtavat usein turhiin yrityksiin pitää ihminen hengissä ja toiminnassa sen jälkeen, kun jumalainen ydinolemus on jo lähtenyt.
Sielu ei tule välittömästi kehoon fyysisessä hedelmöityksessä raskauden aikana, vaan usein se tulee ja menee ennen päätöstä, onko tuo vaihtoehto oikea sille. Usein sielu tulee pysyvästi vasta syntymässä. Sikiö on ihminen vasta, kun sielu tai jumalainen ydinolemus tulee ja jää. Siihen saakka se on materiaalinen käsitys ihmisestä. Tämä ei tahdo sanoa, että näitä asioita koskevat päätökset pitäisi tehdä kevyesti tai ilman rehellistä itsetutkiskelua aikomukseen ja tarkoitukseen liittyen.
Minulla on kehoni hallinta, mikä on todellisuus täydellisessä, henkisessä valokehossa, mutta mikä kolmannen ulottuvuuden matalammalla värähtelevissä, tiheämmissä taajuuksissa ilmenee aineellisena. Minulla on talouteni hallinta, koska olen omavarainen ja itseni ylläpitävä. Minulla on sään hallinta, koska Jumala ei tunne erimielisyyttä ja tuhoa eikä ole koskaan muodostanut itseään sellaiseksi. Kuitenkin kolmen ulottuvuuden tietoisuus tuntee paljon kaikkia näitä asioita.
Minulla on hallinta elämäni kaikissa puolissa, mutta tästä oivalluksesta täytyy tulla toteutunut tietoisuustila, ennen kuin se ilmentyy, koska tietoisuus on kaiken olevaisen luova substanssi.
Harjoitelkaa hallintaa/herruutta joka tilanteessa, koska totuuden älyllinen tietämien on ensimmäinen askel tietoisuustilaksi tulemissa. Jokaisessa houkutuksessa nähdä itsenne sairaana, puutteellisena, toissijaisena tai vähempiarvoisena, sanokaa itsellenne: "En enää hyväksy näitä uskomuksia, koska tiedän nyt, että olen yksilöitynyt jumalainen tietoisuus ja asiat, joita aiemmin uskoin itsestäni, olivat vain hyvin vakiintuneita kolmannen ulottuvuuden käsityksiä, joita ei ylläpidä mikään muu kuin usko niihin."
Älkää koskaan, missään olosuhteessa tai tilanteessa uskoko, että te ette ole muuta kuin väliaikainen fyysisen olento, sillä jos olisitte sekunninkin erossa Jumalassa, teitä ei yksinkertaisesti olisi.
Olen yksilöitynyt jumalainen tietoisuus, joka muodostaa automaattisesti ykseyden jumalaisen tietoisuuden kaikkien muiden muotojen kanssa, sekä jokaisen jumalaisen ajatuksen kanssa jumalaisessa tietoisuudessa.
Olemme Arcturuslainen ryhmä.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.