VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ
Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
24.4.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tervehdys, rakkaat lukijat.
Tietäkää, että sekä henkilökohtaisesti että globaalisti kaikki etenee suunnitelman mukaisesti, maan ylösnousemuksen jumalaisen suunnitelman mukaisesti. On rohkeuden aika, mutta myös toivon ja ilon aika, koska sitä tulitte todistamaan, ja osallistuminen tuohon ylösnousemusprosessiin on juuri se, mitä teette nyt.
On tullut hyvin helpoksi ja suosituksi verrata tämän päivän maailmaa kuviteltuihin käsityksiin siitä, miten upeita asiat olivat ennen. Älkää salliko itsenne joutua tämän ajattelun ansaan, sillä ette päättäneet inkarnoitua elääksenne pelkästään onnellista kolmen ulottuvuuden elämää, vaikka se voi olla ja on osa sitä. Henkisesti kehittyneinä yksilöinä ilmoittauduitte vapaaehtoiseksi osallistujaksi ylösnousemusprosessin, koska tiesitte, että kehittyneiden tietoisuustilojen suurempi läsnäolo lisäisi valoa kollektiivitietoisuuteen, mikä sallisi aina vain useampien yksilöiden herätä.
Kolmen ulottuvuuden energia värähtelee tällä hetkellä matalalla, hitaalla ja tiiviillä taajuudella. Se mitä nähdään fyysisin silmin, ei ole Jumalan täydellinen idea maasta, mutta kuten kaiken aineellisen muodon kohdalla, se on kolmen ulottuvuuden käsitys Jumalan täydellisestä luomuksesta. Maan kolmen ulottuvuuden muoto alkoi kauniina jalokivenä ja elämänä, joka heijasti Jumalan ääretöntä luovuutta ja täydellisyyttä, kunnes tietämättömät, hypnotisoidut mielet jotka oli ehdollistettu uskolla kaksinaisuuteen ja erillisyyteen, alkoivat ryöstää maan lahjoja itsekkäästi, pitämättä sitä elävänä olentona. Ne alkoivat tuhota maan täydellistä kolmen ulottuvuuden muotoa, ja tuloksena oli ajan kuluessa maailma, jonka nyt näette. Kuitenkin kaikki jumalaiset ideat pysyvät koskemattomina Jumalan osina, ja kun ihmiskunta herää, maa ilmentyy taas kerran korkeammassa taajuudessa.
Maa on elävä jumalainen olento, kuten jokainen ihminen ja elämänmuoto. Kaikki mitä on, ilmaisee jumalaisen tietoisuuden valtavaa äärettömyyttä, sillä mitään muuta ei ole. Aine on vain mielen tulkinta jumalaisesta ideasta, kollektiivisten ja henkilökohtaisten tietoisuustilojen kautta. Kaiken sen taustatodellisuus mikä ilmaisee aineellisesti, pysyy ikuisesti jumalaisessa mielessä häviämättömänä jumalaisena ideana.
Silloin kun olette keskittyneet totuuteen, tietoisuutenne valo voi ykseyden vuoksi virrata ja harmonisoitua vastaanottavaisten kanssa, riippumatta missä he ovat maailmassa. Muistakaa, että te ette ole siellä korjaamassa ja parantamassa kolmen ulottuvuuden maailmaa. On niitä, joiden työnä maan päällä on auttaa kolmen ulottuvuuden tasolla, mutta niiden työtä jotka ovat hereillä korkeammalle totuudelle, on OLLA valo pimeyden ollessa läsnä. Tietoisuutenne todellisuudesta joka on kaikkien vaikutelmien taustalla aineellisessa maailmassa, auttaa herättämään muita ja lisää totuutta kollektiivitietoisuuteen.
Vanhoja solumuistoja ja vanhentuneita kolmannen ulottuvuuden uskomuksia tulee jatkuvasti pintaan henkilökohtaisesti ja globaalisti, jotta ne voidaan tunnistaa ja puhdistaa. Matalalla värähtelevä energia ei kykene harmonisoitumaan niiden korkeamman ulottuvuuden taajuuksien kanssa, joita virtaa maahan ja joita yksilöt integroivat tällä hetkellä. Vanha energia joka on edelleen aktiivisena solumuistissa, nousee tietoiseen tajuntaan, ja monet kokevat sen fyysisesti, tunteellisesti, mentaalisesti ja henkisesti osana puhdistusprosessiaan.
Tietoisuus värähtelee vaihtelevilla valo- tai tiheysnopeuksilla. Tämä on energiaa. Kaikki ovat tietoisia siitä, mutta useimmat eivät oikeasti ymmärrä, mitä he tuntevat. Tietyt paikat, kuten baarit, kirpputorit, vanhat ja hoitamattomat asuinalueet, vankilat, suljetut psykiatriset sairaalat ja entiset väkivalta- ja kärsimyspaikat, sisältävät edelleen energiaa, joka värähtelee raskaasti, ja sen voi tuntea. Paikat ilmentävät sitä tietoisuusenergiaa, joka muodosti ne ja ehkä edelleen tukee niitä. Yksilöt sekä maa puhdistavat ja korvaavat tiheitä energia-alueilta valolla.
Energiavärähtelyt joita koette tietyissä tilanteissa, on intuition tapa opastaa teitä pois matalien ja kenties vaarallisten värähtelyjen kokemuksista. Luottakaa aina intuitioonne, sillä se on osa todellisuuttanne tietoisuutena, eikä ihmismieleen jolla on vain rajoittunut kolmen ulottuvuuden uskomusjärjestelmä opastamiseen.
Jokaisella yksilöllä on pysyvä todellinen keho, valokeho. Enemmistö ei näe sitä eikä tiedä siitä mitään. Valokeho olette te, Lähteen yksilöllistyneenä ilmaisumuotona. Teillä on ollut valokeho alustanne saakka. Teillä oli se ennen tulemistanne maan matalamman ulottuvuuden energioihin, teillä on se käyttäessänne aineellista kehoa, ja teillä on se, kun ette enää tarvitse fyysistä kulkuneuvoa ja palaatte kotiin.
Valokehonne on Jumalan täydellinen ilmaisumuoto itsestään, yksilöllistyneenä "sinuksi". Maan päällä on hyvin monia sairauksia ja terveysongelmia, koska tänä aikana useimmat tietoisuustilat ovat edelleen ehdollistuneet uskomuksilla hyvästä ja huonosta sekä erillisyydestä Jumalaan ja todelliseen Itseen. Koska ulkoinen ilmentää sisäisen, ihmisten ääretön määrä terveysongelmia heijastaa maailman uskoa kaksinaisuuteen (sairas tai terve) ja erillisyyteen.
Koska mieli on sekä yksilöllisten että kollektiivisten tietoisuustilojen tulkitsija, oikeasti ei ole uhreja, mutta sitä ei voi sanoa niille, jotka kärsivät, koska useimmat eivät pysty vielä ymmärtämään henkistä totuutta ja elävät täysin kolmen ulottuvuuden uskomusjärjestelmän vaikutuksen alla. Tietäkää, että kulissien takana tapahtuu aina enemmän joka tilanteessa, kuin miltä ulkoiset vaikutelmat näyttävät.
Jokainen ihminen on maan päällä oppiakseen ja kehittyäkseen henkisesti niiden kokemusten kautta, joita hän tarvitsee, joihin hän on henkisesti valmistautunut ja jotka hän on valinnut ennen inkarnoitumista. Monet eivät vaikuta oppivan kerrassaan mitään, mutta sekin on osa heidän oppimistaan. Kun ihminen "kuolee" ja palaa kotiin, hän käy rakastavien oppaidensa avustuksella yksityiskohtaisesti läpi elämänsä ja arvioi, miten hyvin hän saavutti ne tavoitteet ja valinnat, joita hän oli asettanut itselleen.
Palaavaa sielua ei koskaan syytetä toimistaan maan päällä, eikä itsemurhaa tuomita, kuten monet uskovat. Sen sijaan jokaista sielua autetaan näkemään ja oppimaan valinnoistaan ja kokemuksistaan, ja myös suunnittelemaan seuraava elämänsä maan päällä, joka saattaa sisältää tiettyjen kokemusten tekemisen uudelleen. Itsemurhissa vaaditaan taas pääsemään siihen pisteeseen, jossa annettiin periksi, ja sitten menemään siitä läpi, mikä ei ehkä tapahdu seuraavassa elämässä, vaan sitten kun enemmän kehittymistä on tapahtunut.
Satojen vuosien valheelliset opinkappaleet ja opetukset taivaasta ja helvetistä, rankaisevasta Jumalasta ja synnistä, joiden tarkoitus oli alun perin kontrolloida muita, on saanut monet elämään kuolemanpelon ja sen pelon kanssa, että ankara ja rankaiseva jumala odottaa heitä, sen sijaan että oivaltaisivat, että Jumala tuntee vain itsensä heissä, mikä on rakkaus ja ykseys.
Jumalan ilmaisumuotona ihminen myös luo. Jotkut jotka ovat eläneet hyvin kehittymättömän ja itseä palvelevan elämän maassa ollessaan, luovat kuoleman jälkeen tietämättään samanlaisia tilanteita itselleen, kun taas toiset saattavat pudota itsevihan ja katumuksen raskaaseen energiaan. Kummatkin luovat itselleen eräänlaisen helvetin. Opastusta ja rakkautta on aina odottamassa jokaista sielua vastaanottamaan, riippumatta siitä miten hän eli maan päällä. Tämä ei merkitse, että he välttävät ne oppitunnit ja kokemukset, jotka ovat tarpeellisia heille oppiakseen ja kehittyäkseen henkisesti nykyisen tietoisuustilansa yli, mutta tietäkää, ettei ole sellaista paikkaa kuin helvetti, sillä Jumala voi ilmaista vain itseään – rakkautta ja ykseyttä.
EI OLE KUOLEMAA, älkää koskaan epäilkö tätä. Kaikkien koti on korkeammat ulottuvuudet, eikä maa. Jossain kohtaa kaikki valitsevat mennä kotiin, mikä on vain paikkamuutos. Kenenkään ei ole tarkoitus pysyä ikuisesti kolmannen ulottuvuuden matalalla värähtelevässä energiassa. Tällä hetkellä maa on oppimiskoulu. Kun maan taajuus nousee, elämänkaaret pitenevät automaattisesti, jos niin halutaan, koska uskoa sairauteen, ikääntymiseen, rappeutumiseen jne. ei enää ole todellisuutena.
Sotatoiminta jota tällä hetkellä on, lakkaa kuukaudessa tai kahdessa. Tämä toiminta edustaa niiden "valta toisiin" -energioiden intensiivistä puhdistusta, jotka ovat pysyneet hengissä ja voineet hyvin maan päällä aioneita. Kautta aikain ihmisen tietämättömyys on lisääntynyt ja lisännyt energiaa uskoon, että "valta toisiin" on tapa tuntea kokonaisuutta/täydellisyyttä, mikä on todellisuudessa vain valheellista uskoa erillisyyteen.
Jokainen sielu pyrkii kokemaan luontaisen jumalaisen kokonaisuutensa, mutta ne jotka eivät ole vielä kehittyneet henkisesti tarpeeksi ymmärtääkseen tämän, etsivät kokonaisuutta ulkoisesta maailmasta erilaisina muotoina vallasta, seksistä ja rahasta. Kautta aikain ne joita ego ja erillisyystunne ovat hallinneet, ovat etsineet tyydytystä ja kokonaisuudentunnetta vallasta niihin, joiden he uskovat olevan vähemmän arvokkaita tai ansaitsevia kuin he itse. Tämä usko henkilökohtaiseen ylemmyyteen ja erillisyyteen on sallinut heidän ilman katumusta tehdä toisille ja ottaa toisilta, mitä haluavat, koska he uskovat olevansa oikeutettuja siihen.
Valtavat "valta toisiin" -energiataskut ilmentyvät nyt, mutta sen sijaan että enemmistö hyväksyisi sen yleisesti kuten menneisyydessä, maailma joka on kehittymässä erillisyysuskomusten yli, tunnistaa "vallan toisiin" ja torjuu sen. Syntyy uusi ja korkeampi kollektiivitietoisuus, joka ei enää tue "valta toisiin" -ihmisiä, -johtajia, -hallituksia, -uskontoja, -lakeja, -opetuksia jne. Ihmiskunta herää.
Kaikenlainen fyysinen, mentaalinen, tunne- ja henkinen väkivalta jättää energiajäljen, kunnes se puhdistetaan. Ette tiedä tarkkaan, mitä vanhaa energiaa tulee pintaan, koska osa on ikivanhaa, mutta monet teistä tuntevat sen energian, kun se puhdistuu. Älkää koskaan hyväksykö mitään negatiivista tai tiheää energiaa, jota koette, henkilökohtaisesti omaksenne. Älkää vastustako sitä, vaan tunnustakaa se ja sallikaa tuon ei-halutun energian virrata läpi – tunnistaen, mitä se on, ja antamatta sille valtaa/voimaa.
Valonne auttaa näitä puhdistumisia tapahtumaan. Pimeä energia joka ei ole Jumalan säätämää ja ylläpitämää, vaan muodostut pelkästään uskomuksista, ei voi olla olemassa korkealle kehittyneiden tietoisuustilojen läsnäollessa. Kun jatkuvasti useampia herää ja alkaa elää totuuden, sen mikä on valheellista, täytyy hävitä automaattisesti.
Lakatkaa antamasta voimaa/valtaa kaikille vaikutelmille – tämä on hyvä, mutta tuo on huono, kukat ovat hyviä, mutta ötökät ovat huonoja, ilma on hyvä täällä, mutta huono tuolla, tietty ruoka on hyvää, mutta tuo ei ole. Seuratkaa intuitiotanne, koska yksinkertaisimmatkin asiat voivat vahvistaa kaksinaisuusenergiaa, jos niihin uskotaan.
Ymmärrämme, että maan päällä jotkut asiat todella toimivat hyvin tai huonosti ja että usein tarvitaan käytännöllisiä ihmistoimia. Kuitenkin teidän jotka olette hereillä, täytyy ensin tuoda tietoiseen tajuntaan, mikä on totuus vaikutelman taustalla, ennen tarvittavien ihmisaskelien ottamista.
Yritys elää luottaen ehdottomaan totuuteen, ennen kuin saavutetaan tuo tietoisuus, ei ole viisasta eikä henkistä, ja se on johtanut katastrofiin monilla vilpittömillä totuuden opiskelijoilla. Ehdoton totuus täytyy kuitenkin ensin tietää älyllisesti ja harjoittaa sitä, jotta siitä voi lopulta tulla saavutettu tietoisuustila, joka ilmenee sitten ulkoisesti tuossa yksilössä, tuona yksilönä ja tuon yksilön kautta.
Kaikki ON – ei hyvää eikä huonoa, vaan pelkästään ON.
Olemme Arcturuslainen ryhmä.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.