VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ
Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
25.4.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tervehdys, rakkaat lukijat.
Hämmennys ja suru ovat edelleen suuri osa monien päivittäistä elämää, mutta on tärkeää olla tuomitsematta ulkoisten vaikutelmien mukaan. Monet tämänhetkiset väkivalta- ja selkkaustilanteet edustavat niiden vanhojen ja tiheiden energioiden tulemista pintaan, jotka perustuvat erillisyyteen ja jotka ovat kauan olleet haudattuna ja hiljaa, niin henkilökohtaisesti kuin kollektiivisesti.
Korkealla värähtelevä valo jota nyt virtaa Maahan, paljastaa nämä vanhat tiheät energiataskut ja sallii niiden aktivoitua. Ne joiden tietoisuustila on harmoniassa näiden energioiden kanssa, tuntevat kannustusta ja voimaantumista toteuttaa ne.
Osa väkivallasta jota nyt tapahtuu, on tulosta niiden tekemästä informaatiomanipuloinnista, joiden tarkoituksena on pitää ihmiskunta kahleissa ja kontrollissa, mikä salli heidän elää rikasta ja vaikutusvaltaista elämää.
Monilla ongelmat ja epäsopu ovat välttämättömiä tekijöitä heräämisessä. Lisääntyvä määrä ihmisiä alkaa nähdä uudella tavalla yleisesti hyväksytyt ajatukset, käytännöt ja uskomukset, jotka johtavat pelkoon ja huoleen muiden puolesta. Sulkeutuneet mielet alkavat avautua ymmärtämään, että on parempia ja korkeampia tapoja tehdä asioita ja monet vanhoista tavoista eivät ole enää hyväksyttäviä. Nämä näkemykset edustavat "valohalkeamaa" pimeydessä, joka lopulta laajenee ja tulee osaksi kollektiivia.
Luottakaa, että kaikki etenee suunnitelman mukaisesti. Perääntykää ja nähkää todellisuus kaikissa olosuhteissa, ylläpitäen totuutta yhdestä voimasta ja tietäen, että tämä yksi voima ei ilmaise eikä voi ilmaista pelkona, vihana, väkivaltana, kärsimyksenä, sotana jne. riippumatta siitä, miten pelottavia tai voimakkaita vaikutelmat saattavat olla. Muistakaa aina, että yksi ei voi sotia itseään vastaan.
Yksi voima on se, kuka ja mitä olette – ette ihmisyydessänne, vaan todellisuudessa, aidossa ydinolemuksessa, sielussanne. Siitä syystä henkiset mestarit ovat kautta aikain opastaneet etsijöitä katsomaan sisäänpäin sen sijaan, että jatkavat ratkaisujen etsimistä itsensä ulkopuolelta kaikilla tasoilla.
Kaikki vastaukset ovat sisällä – ei siksi, että siellä on jonkinlainen taikakirja, vaan koska ykseytenne Lähteen kanssa muodostaa automaattisesti ykseytenne kaiken sen kanssa, mitä Lähde on – harmoniaa, eheyttä, täydellisyyttä, älykkyyttä, yltäkylläisyyttä loputtomasti. Jokaisen ihmisen ydinolemus on ja on aina ollut omavarainen ja itsensä ylläpitävä jumalainen tietoisuus. Useimmat eivät ole kuitenkaan vielä tietoisia siitä tai edes avoimia ajatukselle ykseydestä Jumalan kanssa. Mestari Jeesus ristiinnaulittiin yrityksestään antaa tämä totuus oman aikansa ihmisille.
Sitten kun yksilö on saavuttanut tietoisuuden ykseydestään Lähteen kanssa, jumalaisen tietoisuuden luontaisia ominaisuuksia alkaa automaattisesti ilmetä, koska tietoisuus on muodon substanssi. Monet tietävät tämän älyllisesti, mutta päättävät jatkaa sen uskomista, että totuuden eläminen on mahdoton tehtävä, epäkäytännöllistä ja se "toimii" ainoastaan niillä, jotka ovat henkisesti kehittyneempiä. Mutta … te olette heitä.
Esimerkiksi, tietoisuus ykseydestä jumalaisen harmonian kanssa sallii sen ilmetä harmoniana jokaisella yksilöllä henkilökohtaisella tavalla. Jokainen henkilö ilmaisee tietoisuustilaansa. Harmonia voi jollekin ihmiselle merkitä jotain täysin erilaista, kuin jollekin toiselle. Harmonia voi jollekin merkitä perheongelmien ratkaisemista rauhallisesti ja ponnistelematta. Toiselle se saattaa merkitä, että päivittäinen työaikataulu loksahtaa paikoilleen helposti. Tietoisuus ei lakkaa koskaan ilmaisemasta itseään.
Jokapäiväinen elämä tulee helpommaksi sellaiselle, joka on saavuttanut tietoisuuden ykseydestä Lähteen kanssa, koska harmonia, rauha, yltäkylläisyys jne. jota virtaa Lähteestä, ylittää kovasti kaikki ne käsitykset harmoniasta, rauhasta, yltäkylläisyydestä jne., jotka on muodostettu kolmen ulottuvuuden mielellä. Kolmen ulottuvuuden mielen luomukset ovat aina – ja voivat vain olla – rajoittuneita ja ammentaa informaatiota kollektiivista kaksinaisuus- ja erillisyyssuodatinten läpi. On kuitenkin erittäin tärkeää tietää ja hyväksyä tarpeiden ja puutteiden ero itsellä sekä muilla.
Kaikki mitä ihminen etsii, on jo ilmentynyt tietoisuudessa sen myötä, että on vain yksi tietoisuus – jumalainen tietoisuus. Useimmat eivät kuitenkaan vielä tiedä tätä ja jatkavat kaiken sen etsimistä, mitä uskovat tarvitsevansa, ihmisistä, paikoista ja olosuhteista itsensä ulkopuolella, samaan aikaan uskoen, että aineelliset kysymykset ja asiat ovat erillään hengestä. Henkinen ei ole eikä voisi koskaan olla erillään aineellisesta, koska aineellinen on pelkästään käsitys, kolmen ulottuvuuden mielen tulkinta henkisestä todellisuudesta.
Yksinkertaisimmatkin tarpeet tyydytetään, kun yksilö saavuttaa tietoisuuden ykseydestä. Jumalaisen tietoisuuden täydellisyys ja eheys ilmaisee itseään sellaisena, mitä tarvitaan yksilön ymmärryksen mukaan. Mekaanikko ei huomaa, että uusia ideoita kirurgiasta virtaa hänen tietoisuuteensa, eikä kirurgi saa informaatiota siitä, miten moottori korjataan, ellei se ole tuon hetken tarve, ja silloin hän saa sitä.
Kaikkialla läsnäolo – kuljetusmuodot. Kaikkitietävyys – oikeiden vastausten ja ratkaisujen saaminen. Kaikkivoimaisuus – voimaantuminen ja vahvuus tehdä päätöksiä ja elää. Kaikki ääretön hyvä on todellisuus, joka vain odottaa tunnistamista.
Seremoniat, mantrat, harjoitukset tai mikä tahansa, minkä tarkoitus on tuoda jokin haluttu lopputulos, ovat tosiasiassa palvontamuoto. Nämä harjoitukset ovat ok aloittelijoille, joille energiasta oppiminen on uutta, mutta jos ymmärrätte nämä viestit, olette pitkällä tuon kohdan yli omalla matkallanne.
Monet pidättelevät itseään jatkamalla kiinnipitämistä vanhoista uskonnollisista opetuksista, jotka kertovat, mistä henkisyys muodostuu. Kenenkään matka ei ole täsmälleen samanlainen kuin toisen, koska kaikilla on ollut yksilöllisiä kokemuksia monien elämiensä aikana, mikä on johtanut erilaisten oppituntien ja tavoitteiden tarpeeseen. Jos uskotte, että teidän tarvitsee elää tai kärsiä samalla tavalla, kuin joku "pyhimys" tai kuuluisa "pyhä henkilö" voidaksenne olla lähempänä Jumalaa, se vain estää teitä löytämästä oman henkisyytenne.
Energiaa opiskeltiin mysteerikouluissa kauan sitten, mutta jotkut eivät olleet tuolloin korkeaa tietoisuustilaa ja havaitsivat, että he voisivat manipuloida ja käyttää oppimaansa itsekkäästi. Näin "musta magia" alkoi, ja se jatkuu joillakin. Älkää koskaan pelätkö näitä asioita, sillä alempi energia ei voi koskaan vaikuttaa korkeampaan, ellei sille anneta voimaa vaikuttaa pelkäämällä ja uskomalla sen todellisuuteen.
Saatatte olla tyytyväinen elämään ja jatkaa eteenpäin nauttien harmoniasta ja eheydestä, kun yhtäkkiä huomaatte, että jotain hyvin epäharmonista on tullut elämäänne. Tämä ei merkitse, että olette jotenkin epäonnistuneet, vaan että oivalluksenne harmoniasta omana tietoisuutenanne puhdistaa automaattisesti kaiken, mikä ei ole harmoniassa sen kanssa. Älkää koskaan väittäkö jotain ongelmaa tai vaikeutta henkilökohtaisesti omaksenne, sillä tämä tekee siitä omanne. Kaikki virheet kaikilla tasoilla ovat ja voivat vain olla persoonaton uskomus.
Jokaisen yksilön korkeampi itse ohjaa hänen henkistä evoluutiotaan, mutta vapaa tahto ja ihmisego voi tilapäisesti estää sen. Koska ihmisego on juurtunut erillisyysuskomuksiin, se on usein peloissaan, ahdistunut ja kyvytön luottamaan, että maailmassa on järjestys, joka ilmaisee itseään kaksinaisuus- ja erillisyyskokemusten kautta. Useimmat ihmiset tuntevat erillisyyttä omasta hyvästään pelkästään siksi, että he uskovat sen ja se on heidän tietoisuustilansa. Muistakaa, että olette luojia, jotka muodostavat ulkoisen sisäisestä.
Monet teistä ovat täysin valmistautuneita siirtymään kaksinaisuuden ja erillisyyden yli, mutta kaikki matalalla värähtelevät energiataskut, jotka on tallennettu aiemmista elämistä, jotka on eletty matalalla värähtelevässä energiassa, täytyy ensin puhdistaa, jotta ne voidaan korvata valotaajuuksilla. Tämä ylösnousemusprosessi on erilainen, kuin on koskaan ollut, koska teette sen käyttäen edelleen fyysistä kehoa. Mieli ei aina tiedä, mitä todellisuudessa tapahtuu puhdistus- ja integrointiprosessissa, ja se tulkitsee sen tuskaksi tai virheeksi (ylösnousemusoireet). Luottakaa, että kaikki etenee suunnitelman mukaan, vaikkei tuntusi tai näyttäisi siltä, miltä odotitte sen tuntuvan tai näyttävän.
Sitten kun yksilö valitsee tietoisesti tai tiedostamatta kehittyä henkisesti, hän ei voi palata aiempaan tietoisuustilaansa. Elämänkokemuksista tulee nyt hänen henkisen oppimisprosessinsa osia. Vapaan tahdon valinta kehittyä, siirtää yksilön pois siltä "sattumien ja vahinkojen tapahtumistasolta", jota täysin kolmen ulottuvuuden uskomusjärjestelmässä elävät kokevat, mutta jos hän teki tämän valinnan tiedostamattomalla tasolla, ihmismieli yrittää usein estää sen, mikä saa henkilön ihmettelemään, miksi hänellä tuntuu olevan niin paljon "elämän oppitunteja".
Vapaan tahdon valinta kehittyä, siirtää henkilön pois siltä "sattumien ja vahinkojen tapahtumistasolta", jota kokevat ne, jotka ovat täysin kolmen ulottuvuuden uskomusjärjestelmässä. Luottakaa, että korkeampi itsenne tietää, missä teidän tarvitsee olla, mitä tarvitsette ja miten teidät saadaan siihen.
Olette saavuttaneet henkisen kohdan, jossa menneisyyden ylikasvettujen uskomusten täytyy antaa pudota pois, voidaksenne elää uudella ja korkeammalla tasolla. Tämä matkan osa on usein vaikea, koska olette tottuneet elämään kolmen ulottuvuuden periaatteilla, joita teille opetettiin lapsuudesta saakka ja jotka ovat palvelleet teitä hyvin. Antakaa intuition opastaa teitä kaikissa asioissa, koska jotkut "vanhat tavat" ovat käypiä.
Televisio, puhelin, mainokset, kirjat jne. huutavat 24/7: "Näin tullaan menestyneeksi, rikkaaksi, kauniiksi, suosituksi, vahvaksi, fiksuksi jne.", ja tietämättömyydessään melkein kaikki uskovat sen joskus. Totuuteen heräämisen jälkeenkin nämä ajatukset voivat päästä tietoisuuteen ja jäädä sinne, koska ne hallitsevat kollektiivista ajattelua. Pysykää valppaana siinä, mitä päästätte tietoisuuteenne, älkääkä tunteko syyllisyyttä, jos toisinaan lipsahdatte vanhaan ohjelmointiin. Evoluutio on prosessi.
Ette voi epäonnistua, vaikka teiltä vaatii aikaa hyväksyä täysin jotkut totuudet. Pitäkää itsenne vain avoimena ja virtaavana. Rakkaus sallii jokaisen kehittyä sitä tahtia, joka on korkein ja paras hänelle. Jotkut tajuavat nämä periaatteet ja menevät eteenpäin niiden kanssa, kun taas toiset saattavat tarvita aikaa pohtia vähän, mutta kenenkään sielun henkinen evoluutiomatka ykseyden oivaltamista kohti ei koskaan lakkaa.
Rajoittakaa uutisten katselemista, ja etsikää hiljaisuutta, kun voitte. Meditoikaa usein, mutta ei niillä vanhoilla, jäsentyneillä ja tiukoilla tavoilla, jotka teille monille opetettiin aloittelijoina. Antakaa meditoinnista tulla hiljaista, pyhää ja salaista lepäämistä totuudessa, kun kävelette luonnossa, olette työpöydän ääressä töissä, pesette astioita, istutte suosikkituolissanne tai olette kaaoksen keskellä.
Koko syy miksi olette maan päällä tänä aikana, on muistaa, kuka olette, ja sitten auttaa muita tekemään saman. Se on prosessi, joka voi olla tuskallinen ja pelottava toisinaan, mutta olette oppineet, miten tulkitaan vaikutelmia.
Lentävän nuolen kärki tuntee kuumuuden. Te, täysin heränneet sielut, muodostatte ensimmäisen aallon, evoluutionuolen kärjen.
Teitä rakastetaan.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Herroille ja uffoille ei pidä näyttää keskeneräistä työtä
Uusimmat viestit
7.2.2025 - Graalin malja ja enkelitietoisuus10.2.2025 - Kehittyminen poimunopeudella1.2.2025 - Helmikuun 2025 uutiskirjeestä6.2.2025 - Kiihtymisen kelkassa pysyminen3.2.2025 - Henkinen ylösnousemusenergia ja oireet3.2.2025 - Helmikuun 2025 energiaraportti1.2.2025 - Toivon siivillä -sarja, shoud 5 3.2.2025 - Seuraava iso energiaryöppy3.2.2025 - Nopeutuminen31.1.2025 - Helmikuun 2025 energiapäivitysHelmikuu 2024 - Raskauden väheneminen31.1.2025 - Uuden maan ilmentämistä29.1.2025 - Äitimatriisi - materiakentästä ilmentäminenTammikuu 2025 - Mikä on perhe?30.1.2025 - Valmistaudu vuoden 2025 merkittäviin energiamuutoksiin29.1.2025 - Tervetuloa Puukäärmeen vuoteen25.4.2021 - Viesti Arcturuslaiselta ryhmältä
