HomeViestejäMarilyn Raffaele6.3.2016 - Viesti Arcturuslaiselta ryhmältä

6.3.2016 - Viesti Arcturuslaiselta ryhmältä

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ
 
Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
6.3.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Rakkaat ystävät, puhumme tuntien rakkautta ja kunnioitusta teitä ja sitä valtavaa työtä kohtaan, johon olette ryhtyneet ja jonka nyt ilmennätte. Havaitsemme myös, että monet teistä tuntevat heikkoutta ja ovat surullisia ja toisinaan järkyttyneitä, kun alatte nähdä uusin silmin ja sydän avoimena, mikä salli teidän tunnistaa, miten erilaista elämä voisi olla maan päällä.
 
Yrittäkää tämän intensiivisen matkan vääjäämättöminä "seisokkiaikoina" välttää luisumista negatiivisuuteen tunnistamalla, että kaikella mitä näette, ei ole oikeaa lakia tukemassa. Älkää koskaan kieltäkö ulkoista vaikutelmaa, mutta opetelkaa näkemään sen läpi. Rakastakaa kaikkia osallisia (tunnistamalla heidän todellisen luontonsa) ja siirtykää eteenpäin. Jonkin vastustaminen antaa sille vain voimaa, mitä sillä ei oikeasti ole.
 
Haluamme palata puhumaan muutoksesta. On monia, jotka ottavat avosylin vastaan maailman ja muiden muutoksen, mutta unohtavat (sivuuttavat?) oman muutoksensa siinä uskossa, että he ovat jo juuri siinä, missä heidän pitäisi olla.
 
Uudet ja korkeammat energiat paljastavat kaiken vanhan, tiheän ja valmiin – ne luontaiset virheet, joita maailma ja yksilöt pitävät edelleen totuutena ja hyväksyttävänä käyttäytymisenä. Silloin kun jokin maailman uskomus – vaikka kuinka laajasti hyväksytty – tunnistetaan vääräksi, ihmisen on alettava elää tästä tietoisuudesta käsin, eikä hän voi olla piittaamatta siitä, koska se on epämukavaa hänen elintavalleen. Tästä syystä herätyksiä on tosinaan tapahduttava.
 
Ensin eläminen uudesta tietoisuudesta käsin voi johtaa vähän sisäiseen ja ulkoiseen konfliktiin. Sisäinen muutos aiheuttaa automaattisesti energiaerillisyyttä niihin, jotka ovat nyt eri värähtelyä. Nämä ovat tavallisesti ihmisiä, jotka tunnette hyvin ja jotka edelleen tuntevat vanhan "sinun" ja rakastavat sitä. Ristiriitaa voi syntyä, koska ette ole enää "samalla sivulla" energeettisesti tiettyjen perheenjäsentenne, ystävienne tai organisaatioryhmien kanssa.
 
Tämä ei merkitse, että yhtäkkiä kieltäydytte olemasta noiden ihmisten kanssa, jotka olette tunteneet ja joita edelleen rakastatte. Se merkitsee vain, että kun olette heidän kanssaan, huomaatte, että teillä on vähemmän yhteistä, ja näette asiat eri tavalla, mikä johtaa usein aiemman läheisyyden vähittäiseen loppumiseen.
 
On joitain, jotka yrittävät palata jatkamaan sitä tietoisuustilaa, josta he ovat kasvaneet yli. Nämä rakkaat sielut pitävät epätoivoisesti kiinni jostain ihmisestä, paikasta tai asiasta ja yrittävät luoda menneisyyden uudestaan. Tätä tapahtuu usein romanttisissa suhteissa, joissa ihminen teeskentelee olevansa sama kuin ennen, voidakseen miellyttää toista ja jatkaakseen suhdetta. Ette voi herättyänne palata takaisin uneen, ja tämän sivuuttaminen on hyvin inhimillistä.
 
Tiedostaminen ja itsensä rakastaminen ilmentyy uutena rohkeutena. Rohkeutena kokeilla uusia asioita riippumatta siitä, mitä toiset ehkä ajattelevat, tai kenties rohkeutena lopultakin lähteä hyväksikäyttötilanteesta, jonka olitte uskoneet täyttävän jotain karmavelkaa tai opettavan kärsivällisyyttä. Henkisyys ei merkitse koskaan, että sallii itseään kohdeltavan hyväksikäyttävästi.
 
Oppikaa tunnistamaan myös yleiset itsensä hyväksikäyttömuodot ja siirtymään niiden yli. Monet eivät pidä sitä henkistä, tunnepuolen ja fyysistä rääkkäystä, jota he kohdistavat itseensä, oikeana hyväksikäyttönä. Olette jumala ihmismuodossa – rääkkäisittekö jumalaa?
 
Henkisen valaistumisen saavuttaminen maan päällä ei ole nynnyjä varten. Se vaatii suurta rohkeutta ja vahvuutta ja siksi niin monet tällä puolella tarkkailevat, ihailevat ja rakastavat teitä. Matka on vaikea, erityisesti alussa, koska kaikki mitä aiemmin pidettiin totena, alkaa hajota ja heräävä ihminen tuntee, että matto ikään kuin vedetään hänen altaan. Kun koko tämä turvallinen uskomusjärjestelmä romahtaa, seuraa äärimmäisen traumaattinen epäily- ja pelkojakso. Hän on ns. jalka kummassakin maailmassa.
 
Tämä kokemus voi olla intensiivinen ja hyvin pelottava erityisesti sellaiselle, joka on sitoutunut tiettyyn uskomusjärjestelmään. Kaikki mitä aiemmin on pidetty perimmäisenä totuutena, putoaa pois, mutta hän ei ole vielä saanut voimaa uudesta, syntyvästä tietoisuustilasta. Kun korkeammat totuustasot tulevat tutuksi eivätkä ole enää yhtä pelottavia, tuo ihminen hyväksyy vähitellen tietoisuutensa kehittyvän uudelle ja korkeammalle tietoisuustasolle. Tietäkää, että evoluutio on jatkuva prosessi – maakokemukset edustavat hyvin korkeiden ja jatkuvasti kehittyvien tikapuiden ala-askelmaa.
 
Kun ihminen on valmis kehittymään uuteen tietoisuustilaan, se tapahtuu – piti siitä tai ei. Hän saa tilaisuuden toisensa jälkeen hyväksyä korkeamman totuuden, johon hän on valmis, ja sivuutettuna ne vain jatkuvat uusissa muodoissa, kunnes hän "tajuaa". "Entä vapaa tahto?" kysytte ehkä. Kyllä, vapaa tahto tulee mukaan ja voi viivyttää prosessia, mutta kaiken kokemisen tarkoituksena on herätä sille, kuka ja mitä oikeasti olette ja mistä syystä päätitte olla täällä.
 
Hyvä esimerkki on, että kun yksilö on henkisesti valmis siirtymään kehittyneempään tunteeseen suhteesta (valinta vs. tarve), hän kokee tavallisesti suhteen toisensa jälkeen, joka epäonnistuu, mikä johtaa loukkaantumiseen ja hämmennykseen. Yksilö vertaa itseään toisiin ja yrittää synnyttää onnellisen suhteen kaikilla 3D-tavoilla, joita yhteiskunta mainostaa, eikä oivalla, että hän on kehittynyt näiden käsitysten yli.
 
Sydänsuru ja epäonnistuminen kääntävät yksilön tavallisesti sisäänpäin, jolloin hän alkaa ymmärtää, että hän on jo ehjä ja kokonainen eikä puolikas parista, kuten hänet on johdatettu uskomaan. Hänen uusi tietoisuutensa, että hän kokonainen itsessään, voi sitten ponnistelematta ilmentyä ulkoisesti täydellisenä kumppanina – jos se on edelleen hänen valintansa. Kokonaisena oleminen on monille yksinkertaisesti sitä vapautta, joka tulee, kun ei ole kumppania.
 
Kaikki jotka ovat maan päällä tällä hetkellä, halusivat olla täällä. On voimakasta evoluutioaikaa. Joka päivä herää useampia ja useampia, kun samaan aikaan valo paljastaa valtavan määrän tuskaa ja epäsopua. Yrittäkää olla lannistumatta siitä, mitä näette maailmassa, ja tunnistakaa, mitä se on – kauan piilossa ollutta tiheää energiaa konflikteista ja kokemuksista, jotka juontuvat satojen vuosisatojen takaa, ja se tarvitsee puhdistaa.
 
Lähettäkää ja nähkää valoa aina, kun havaitsette epäsopua. Älkää vastustako tai uskoko sitä todellisuudeksi, sillä kolmas ulottuvuus on harhaa – ulkoisia vaikutelmia, jotka heijastavat enemmistön heräämätöntä tietoisuutta, joka perustuu uskomuksiin kaksinaisuudesta ja erillisyydestä. Maailma ei ole harhaa – se on harhaa, miten se hahmotetaan oman tietoisuustilan mukaan.
 
Katsotte ikään kuin maailmaa likaisen ikkunan läpi. Jokainen uusi totuuden tiedostaminen pyyhkii vähän likaa pois. Kolmannessa ulottuvuudessa on aina vastakohtapareja, vaikka kuinka yritettäisiin muuttaa huonoja vaikutelmia hyviksi, koska ne ovat vain saman kolikon eri puolia.
 
Tehtävänne heräävinä sieluina on nähdä näiden vaikutelmien läpi. Nähkää valo jokaisen yksilön sisällä silloinkin, kun voitte nähdä vain pisteen. Tietäkää, että kaikki ovat yhtä riippumatta siitä, miten he käyttäytyvät tai miten syvää heidän tietämättömyytensä on. Tunnistakaa totuus jokaisesta ihmisestä, joka tulee tietoisuutenne – vieraista sekä perheestä ja ystävistä. Tämä tunnistaminen voi aiheuttaa muutoksen toisen tietoisuudessa, jos hän on vastaanottavainen – sanaakaan sanomatta ja mitään tekemättä.
 
Kun tarkkailette USA:n poliitikkoja, jotka leikkivät "kukkulan valloittajaa", tunnistakaa heidän luontainen valonsa. Tämä ei merkitse, että olette samaa mieltä heidän tai heidän temppujensa kanssa, vaan että näette korkeammalla näkökyvyllä. Tämän tekeminen jokaisen ihmisen, paikan tai tapahtuman osalta pitkin päiväänne, tekee teistä valotyöntekijän. Koulutatte mieltänne tulkitsemaan uudella tavalla ja autatte sitä pääsemään syvempiin informaatiolähteisiin. Valaistumaton mieli voi ammentaa vain sitä, mikä on jo läsnä yleismaailmallisessa yhteisymmärrystietoisuudessa.
 
Tästä syystä unet näyttävät hyvin eriskummallisilta toisiaan. Teillä saattaa olla syvällinen henkinen oppitunti tai kokemus nukkuessanne, mutta mieli ei pysty yhdistämään sitä käytettävissä olevaan tietoon ja näin se vain keksii jotain. Paljon puhdistamista tapahtuu unitilassa, joten jos huomaatte näkevänne unta jostain ihmisestä tai tapahtumasta uudestaan ja uudestaan, kyse saattaa hyvinkin olla tuohon ihmiseen tai kokemukseen liittyvän energian puhdistamisesta elämien ajalta.
 
Intensiiviset puhdistamisjaksot joita tapahtuu tänä aikana, saattavat sisältää ihmisiä ja ongelmia, jotka luulitte jo kauan sitten ratkaisseenne, tai jokin täysin uusi fyysinen, tunne- tai mentaaliongelma voi ilmestyä yhtäkkiä elämäänne. Solumuisti jota on kerätty sadoista elämistä, on usein energiaa, johon ette samaistu millään tavalla, mutta kannatte sitä edelleen tietämättänne. Jokainen intensiivinen kokemus jää solumuistiin elämien läpi, kunnes olette riittävän kehittynyt puhdistaaksenne sen ja siirtyäksenne sen yli. Olette siinä nyt.
 
Uuden energian puhdistaminen ja integroiminen saa yksilön usein tuntemaan väsymystä ja loppuunkulumista. Levätkää, kun voitte. Älkää koskaan uskoko epäonnistuneenne jotenkin, koska ette näytä tekevän mitään. Integrointiprosessin aikana tulee usein tunne, ettei mitään tapahdu, mutta henkisellä matkalla tapahtuu aina jotain. Sallikaa itsellenne enemmän taukoja normaalissa jokapäiväisessä hektisessä aikataulussanne tuntematta syyllisyyttä. Uskomukset jotka julistavat lepäämisen tai ei-minkään tekemisen laiskuudeksi, ovat vain jäämäkäsityksiä entisiltä ajoilta, jolloin ne eivät syöneet, jotka eivät tehneet kovasti töitä.
 
Rakastakaa itseänne täysin, myös jokaista fyysisen kehonne osaa – jokaista elintä ja jokaista toimintoa riippumatta siitä, miltä asiat ehkä näyttävät. Päästäkää irti siitä vanhentuneesta tavasta pidättää rakkaus itseltään, kunnes jokin hyväksytty täydellisyyskriteeri voidaan saavuttaa. Rakastakaa tunteitanne riippumatta siitä, miten ehkä järkyttävät, nolottavat ja ärsyttävät teitä ilmestyessään. Rakastakaa jokaista ihmistä, jonka näette – jokaista eläintä, kasvia ja kiveä. Rakastakaa deevojen, elementaalien ja luonnonhenkien valtakuntaa sekä Gaiaa, sillä olette jokainen niistä. Olette yhtä.
 
Rakkaus on avain – ratkaisu, loppu, alku, kaikkien asioiden täyteys.
 
Olette valmis.
 
Suuren rakkauden ja arvostuksen kera, olemme Arcturuslainen ryhmä.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >