VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ
Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
8.1.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tervehdys, rakkaat ystävät. Toivotamme teille kaikille erittäin onnellista vuotta 2012 - jota hyvin monet ovat erittäin kauan odottaneet. Tiedostakaa, ettei kaikki yhtäkkiä näytä erilaiselta 21.12.2012. Tämä on jatkuvaa valoprosessia, mikä riippuu teistä, rakkaat ystävät, riippuu siitä valotoiminnasta, mitä virtaa planeetalla sielujen herätessä jumalaiselle luonnolleen. Näissä ajoissa on kyse heräämisestä jumaluudellenne, ei pelkästään maailman tekemisestä miellyttävämmäksi paikaksi elää.
On riemun aika, sillä olette lähellä maaliviivaa, muttei ole aika pudottaa palloa. Jokaisen yksilön joka valitsee osallistuvansa tähän erittäin tärkeään aikaan, on jatkettava sisäistä matkaansa pelkän älyllisen ymmärtämisen yli. Tunnistetun totuuden on sitten siirryttävä tietoiseksi toteuttamiseksi - tämä on evoluutiomatka. Riippuen sielusopimuksista, valituista oppitunneista jne. jotkut heräämiset näyttävät kestävän pidempään kuin toisen, mutta asioita ei voida verrata, sillä jos yksilön aikomuksena on herätä, prosessi etenee täydellisesti korkeamman itsen ohjaamana.
Mieli tulkitsee yksilön tietoisuustilan ja sitten ilmentää sen ulkoiseen. Mieli joka on täynnä kaksinaisuuden uskomuksia ja käsityksiä, ilmentää ulkoiseen maailmaan kaksinaisuuden ja erillisyyden kokemuksia. Kun yksilön tietoisuudesta tulee valaistuneempi ja valaistuneempi ja se on piittaamatta siitä, mikä on vanhaa ja epätotta, ulkoinen alkaa sitten ilmentää korkeammissa ja korkeammissa muodoissa. Tätä on tapahtumassa, olette luomassa uutta maailmaa valaistumisestanne.
Sanomme teille, rakkaat ystävät, että on paljon työtä tehtävänä. Monet eivät käsitä, että tämä on prosessi, minkä on tapahduttava jokaisen yksilön tietoisuudessa, joka päättää siirtyä eteenpäin, eikä se ole jotain, mikä vain tipahtaa syliinne lahjana galaktisilta olennoilta. Kun jokainen totuus paljastuu henkilökohtaisen sisäisen työn kautta, se on sitten otettava käyttöön. Siitä on tultava tapanne elää, tapanne ajatella, tapanne ymmärtää maailmaa - tietoisuutenne tila.
Totuus ei voi olla pelkästään mielenkiintoinen päivälliskutsujen keskusteluaihe new age -ajattelijoille, jotka sitten seuraavana päivänä pelaavat "tavallisen elämän" peliä. Jos haluatte muuttaa itseänne ja maailmaanne, totuus on otettava vakavasti. "Ovatko nämä ajatukset, joista olen tietoinen, totta vai eivät? Uskonko oikeasti vai latelenko vain sanoja egoni tyydytykseksi? Jos se mitä nyt havaitsen itsestäni ja maailmasta, on totuus, niin miksi jatkan palaamista elämään, mikä ei ole totuus?" Nämä ovat kysymyksiä, jotka jokaisen on esitettävä itselleen, sillä on tullut aika lakata viivyttelemästä ja valita.
Näette monien olevan mukana taisteluissa kaikkea vastaan, mikä vaikuttaa negatiiviselta. Kuitenkin osallistuessanne annatte vain näille negatiivisille vaikutelmille niiden voiman. Nimittäin kyse on vain yhdestä kaksinaisuusmuodosta, joka hiipii takaovesta. Valaistuneempi tapa on harjoitella näkemään vaikutelmien läpi todellisuuteen jokaisen muodon takana. Tunnistakaa, että kaikki olennot ovat jumalaisia aidolta ydinolemukseltaan, vaikkei heillä itsellään olisikaan kiinnostusta tähän totuuteen, ja sitten ottakaa niitä ihmisaskelia, joihin kutsutaan. Jos sanat ja teot kantavat ehdottoman rakkauden energiaa (ykseyden tunnistaminen), niin niillä on hyvin erilainen vaikutus kuin sanoilla ja teoilla, jotka virtaavat vihan tai kiukun energialla. Muistakaa, että sanat ovat energiaa.
Alkakaa nähdä jumaluus kaikissa elävissä asioissa. Voitte harjoitella kuvittelemalla timanttikipinän sydänkeskukseen jokaisella, jonka tapaatte, josta luette, jonka tunnette tai näette uutisissa. Heidän todellisen luontonsa tunnistaminen auttaa heitä usein heräämään, jos he ovat yhtään vastaanottavaisia. Tehkää pikkumuistutuksia itsellenne - mikä ikinä toimii.
On ok pysyä informoituna maailmantapahtumista, mutta turhautumisen ja negatiivisuuteen vaipumisen sijasta alkakaa käyttää tuota informaatiota tilaisuutena harjoitella totuuden tietämistä.
Olemme Arcturuslainen ryhmä
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja http://luxonia.com/viestit. Näillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.