HomeViestejäNancy Leilah Ward10.2.2021 - Häiriötekijöitä, portaaleja ja johtoja

10.2.2021 - Häiriötekijöitä, portaaleja ja johtoja

HÄIRIÖTEKIJÖITÄ, PORTAALEJA JA JOHTOJA

Kirjoittanut Nancy "Leilah" Ward (www.integralsoul.love)
10.2.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Miksi minua väsyttää ajatus kirjoittaa tästä? Opastus on tuntunut kaukaiselta viime aikoina. Puhuin arcturuslaiselle sieluperheelleni …

"Energiat raskaita. Liikaa avoimia ovia. Sulje ne, sulje ikkunat. Ikkunat muiden ihmisten todellisuuksiin. Luovan ilmaisusi avulla palaat takaisin itseesi. Käytä erottelukykyä siinä, mitä sisäistät. Liikahuomio internetiin imee energiaa. Fokusoidu sen sijaan sisäverkkoon … siihen yhteysverkkoon joka teillä on toisiinne eetterissä. Sielusisaria ja -veljiä jotka ovat yhdistyneet rakkauden ja ilon kautta. Ihmisilmaisun ja -evoluution suurin mahdollisuus tulee rakkaudesta, suloisuudesta, viattomuudesta, ystävällisyydestä, itsensä syvemmästä tuntemisesta Lähteenä."

Tässä viestissä on tuntu, että katsoo ylöspäin, nousee pois raskaudesta – kuin kuva jonka otin auringonvaloon kurkottavista puista.

Lumikenkäillessäni taannoin koirieni kanssa, sain syvällisen oivalluksen, että suuri osa elämää on irtipäästämistä, kun tilanteet ja olosuhteet muuttuvat koko ajan. Minusta on viime aikoina tuntunut siltä, että ylläni on raskas hame, joka painaa minua alas energioilla, joita olen kerännyt koko elämäni ajan. Tällä hetkellä poistan tiedostoja asioista, joita olen tallentanut. Ne edustavat avoimia portaaleja, joita nyt suljen. Päästän irti menneisyyteni energioista. Myös tunteita joita minulla oli noina elämäni aikoina, vapautetaan kuin pöly- tai savupöllähdys, kun luen muistiinpanoja ja papereita.

On tunne nopeutumisesta, siirtymisestä nyt-hetkeen ja tulevaisuuteen, jota kollektiivitietoisuus ja omat aikomukseni ohjaavat. Vanaveteen takanani pudotan uskomuksia menneisyydestäni, ja epätotuudet joita pidin totena, romahtavat ja ne transformoidaan puhtaaksi energiaksi, kuin valokukat jotka puhkeavat kipinöiksi. Joitain tunteita, kuten niiden aikojen värähtelyt joiden läpi olen kulkenut, ei tarvitse vapauttaa, koska ne ovat matkani testamentti tällä aikajanalla. Se on samanlaista kuin menneisyyden musiikki, joka tuo esiin tiettyjä tunteita ajasta, jolloin ne syntyivät tietoisuuteen, ja ne muistuttavat meitä tuon ajan hengestä ja "väristä", jonka läpi kuljimme.

Minulle tulee opastusta, että DNA:mme muuttuu – muutumme solutasolla. Tämä liittyy kosmisiin energioihin ja taajuuksiin, joita virtaa galaksin keskuksesta. On energioita, jotka saavat aikaan syvää transformoitumista meissä kaikissa. Fokusoituminen tehtäviin jotka vaativat huomioitamme, mutteivät vaadi ajattelua, vievät mielen pois syvästä transformaatiosta, joka tapahtuu sisällämme. Satun juuri osallistumaan projektiin, jossa kodissamme kitataan rakoja, joista tulee kylmää ilmaa sisään. Tämä on täydellistä, mikrofokusoitunutta toimintaa minulle tällä hetkellä – ollen täysin läsnä kittaamisessa ja jättäen syvien fyysisten muutosten tekemisen Hengelle.

Pääni tuntuu olevan täynnä kaikkea draamaa, mitä tapahtuu ulkoisessa maailmassa ja mikä saavuttaa minut sosiaalisen median, sähköpostin ja television välityksellä. Näen kaiken sen portaaleina – kaikki mitä katselen, on portaali ajatusvirtaan. Ei välttämättä huono asia, mutta kenties minulla on liian monia avoimia portaaleja, kuten kanavoitu opastus sanoo. Erottelukyvyn käyttäminen siinä, mitä katselen, on äärimmäisen tärkeää tänä aikana. Voin vain vahvistaa rakkautta parhaani mukaan ja käyttää erottelukykyä siihen, mihin kohdistan huomioni.

Haavoittunut maskuliinisuus

Tänä aikana jumalaisesta feminiinienergiasta tulee vahvempaa ja vahvempaa, ja tämä tuo esiin haavat, joita on pitkään pidetty maskuliinienergiassa. Ilman jumalaisen feminiinisyyden läsnäoloa, pelko on vallalla oleva energia. Pelko saa aikaan jakautumista, kilpailua ja itsekeskeisen fokuksen. Myötätuntoa ja rakkautta pidetään heikkoutena. Pelossa arvottomuuden ja uhriuden haavat aktivoituvat. Haavoittunut maskuliinienergia kehittää pelkoa, raivoa ja vihaa. (Tämä haava on naisissa ja miehissä.) Näiden tunteiden ytimessä on syvää surua.

Monet meistä tuntevat surua, jota näyttää tulevan tyhjästä. Anna kyynelten virrata, salli tuon tunteen huuhtoutua läpi ja tiedä, että autat vapauttamaan näitä tunteita kollektiivista. Kun suru on tyhjennetty, myötätunto ja hoivaava rakkaus- ja hyväksyntäeliksiiri voi nousta meissä, lievittää haavoja ja lopulta tämä energia säteilee meistä ihmistietoisuuskenttään. Autat parantamaan ihmiskunnan haavoja. Siis jos joskus tunnet voimattomuutta tai ettet tee tarpeeksi ihmiskunnan auttamiseksi, tiedä, että energiakenttäsi ja aikomustesi kautta teet enemmän, kuin käsität. Energiamme voima on osa itsemme oivaltamiskehitystä. Olemme hyvin tehokkaita, kun yhdistymme rakkaudessa, ja voimme käyttää hyväksi tuota taajuutta koska tahansa. Emme ole koskaan yksin.

Tunsin äskettäin erittäin synkän ja raskaan energian vetävän minua alaspäin ja masennukseen. Se pysyi minussa suurimman osan päivästä. Iltapäivällä menin kävelylle metsään, seisoin puiden keskellä ja tunsin syvästi tätä taajuutta. Se tuntui kuin vihalta ja pettämiseltä, joka lietsoi maailmassa näkemäämme haavoittunutta maskuliinisuutta. Turhautuneena sanoin ääneen, että olen kyllästynyt prosessoimaan tätä energiaa ihmiskunnan puolesta! (Olen varma, että monet teistä jotka tietävät olevansa "kollektiiviempaatteja", voivat samaistua tähän turhautumiseen.) Yhdessä hetkessä tunsin tämän tiheän energian kerääntyvän ylävartalooni, ja se työntyi ulos minusta kuin suuri energiakappale, joka oli täynnä surua, vihaa ja pelkoa. Näin sisäisellä silmälläni, että se täyttyi kultaisella valolla, kun lähetin sen ulos kentästäni ja ulos Maan ilmakehästä. Päästin sen ulos ääneni kautta, puhdistaen vielä enemmän tuon energian pois kentästäni. Tätä energiaa oli kerääntynyt minuun pitkän aikaa, ja sillä hetkellä kun ilmaisin turhautumiseni, se muuttui ja vapautui.

Siis miten pidämme huolta itsestämme, kun jatkamme sitä energiapuhdistustyötä, jota tulimme tänne tekemään, niin ettei se tuhoa meitä? Tunnen, että voin tehdä tätä pienemmässä määrin luomalla päivittäisen harjoituksen, jossa vapautan tiheyden ja täytyn valolla. Lisäksi nappaan sen kiinni varhaisemmassa vaiheessa, sen sijaan että vaadin sen omaksi tunteekseni: "Olen varmaan masentunut". Olen sen kanssa tietoisesti, kun huomaan tiheyttä hiipivän sisään, ja pyydän apua oppailtani ja auttajiltani, että tämä energia laitetaan valopalloon ja lähetetään pois kentästäni ja edelleen pois Maan kentästä.

Meihin vaikuttaa auringon aktiivisuus, joka vaikuttaa Maan Schumannin resonanssiin, ja tämäkin taajuus vaikuttaa meihin. Tällä hurjalla tyrskyllä ratsastaminen vaatii fokustamme ja huomiotamme niin, että voimme puhdistaa ja vapauttaa tuon energian, kantamatta sitä sisällämme liian kauan.

Pelkojohdot

Arcturuslaiset: "Jokainen artikkeli jonka luet, jokainen video jonka katselet ja kaikki niihin liittyvät kommentit ovat portaaleja, jotka lähettävät energiavirtoja lonkeroina tai johtoina energiakenttääsi, ja jos värähtelet videoiden projisoiman pelon kanssa, tuo johto yhdistyy pelkoon omassa kentässäsi kuin mustekalaimukuppi. Tuo pelkojohto löytää kentästäsi reseptorin ja alkaa voimistaa pelkotunnetta. Sitten nämä eetterijohdot jotka värähtelevät tuolla taajuudella, vetävät puoleensa muita johtoja, ja kun seuraat polkua videoista – tuon alustan luomia algoritmeja – jatkat tuon maankuuluun kanikoloon ja keräät lisää johtoja mennessäsi, kunnes olet täynnä pelkoa erilaisista mahdollisuuksista, joita sinulle esitetään.

Ihmiset jotka jäävät kiinni tähän verkkoon, eivät käsitä, että heillä on valta oman elämänsä olosuhteisiin, ja he etsivät ihmisiä, joita seurata, ja muita joihin myös kiinnittyy johtoja siitä pelosta, jolle he jatkuvasti altistavat itsensä. Ja tämä luo ns. yhteisön, joka vahvistaa sitä uskomusjärjestelmää, johon he ovat kytkeytyneet. Pelko on viihdyttävää, ja pelko tarjoaa eräänlaisen "humalan", joka on jännittävä ja addiktoiva.

Käytätte kaikki erottelukykyä – tai opettelette käyttämään – siinä, avaatteko portaalin pelkoon tai rakkauteen. Johdot jotka tulevat rakkaustaajuudesta, linkittävät sisäiseen valoverkkoon, joka värähtelee iloa ja luovuutta ja sopii yhteen jumalaisen sieluolemuksenne viattomuuden kanssa, mikä tuo kukoistamisen ja hyvinvoinnin tunnetta. Valitse viisaasti portaalit, joita avaat."

Pelkojohdot voidaan raivata sisältä ulospäin, lähettäen ne pois kentästäsi. Voit kutsua henkiopastiimiäsi ja arkkienkeleitä, kuten Mikaelia, auttamaan johdoista vapautumisessa, mutta on tärkeää vapauttaa ne täysin kentästäsi. Niiden katkaiseminen ei riitä, sinun kannattaa vapauttaa itsestäsi reseptorit, joihin vastaanotat nuo johdot, ja poistaa ne täysin. Voit käyttää pyhää geometriaa, kuten merkaba tai Metaronin kuutio. Soinnuttaminen fokusoituessasi pelkoreseptorien transformoimiseen – soinnuttaminen ja värin visualisointi – auttaa puhdistamaan energiaa. Myös musiikin kuunteleminen, joka resonoi Solfeggio-taajuuksien kanssa, auttaa puhdistamaan kenttäsi. On monia energiaparannuksen harjoittajia, jotka voivat opastaa kenttäsi puhdistamisessa. Luota, että löydät sen, mitä tarvitset korkeimmaksi hyväksesi.

Jotkut johdot joita meillä on, ovat terveellisiä ja hyviä hyvinvoinnillemme. Jotkut voidaan vapauttaa ja uudistaa, kuten johdot joita meillä on niihin, joita rakastamme. On kyse erottelukyvystä, itserakkaudesta ja luottamuksesta.

On meidän valitamme, haluammeko valita rakkauden vai pelon. Rakkaus kehittää meitä. Kun pääsemme päästä pois ja sydämeen, paistattelemme kauniissa rakkaussäteilyssä ja avaudumme rehelliselle sisäiselle viisaudellemme.

Lähetän rakkaussäteitä ja säteilyä sydämestäni teidän sydämeenne ja kauniiseen Maahan.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >