SIELUSIIRTYMÄN FIILISRAPORTTI. HELMIKUU
Kirjoittanut Nancy Leilah Ward (soultransitions.com)
10.2.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tervehdys kaikki.
Asetuttaessa tähän uuteen vuoteen, näen energiaklusterien loksahtavan paikoilleen. Olemme ikään kuin "eheyttänyt kovalevyä" vuoden 2012 lopusta saakka ja sirpaleita on lennellyt irtonaisina ympärillämme. Monet meistä ovat tunteneet, etteivät enää resonoi sen kanssa, mitä he ovat tehneet monta vuotta, ja olemme olleet myös hämmentyneitä. Tai työpaikkamme tai suhteemme loppui, muutimme uuteen paikkaan ja olemme aloittaneet uuden tutkimisen.
Tällä hetkellä (uskallanko lopultakin sanoa?) meistä tuntuu uudistuneelta. Jotkut osamme ovat lähteneet energiakentästämme täysin ja toiset osat pyörivät takaisin kotiin ja laskeutuvat energiakenttäämme uudella tavalla. Sen osat mitä olemme tehneet, ovat virkistyneet ja energisoituneet. Eheytys on siis tulossa loppuun. On mielenkiintoista, miten monet sisäiset ja ulkoiset kokemuksemme heijastuvat teknologiassamme. Itse asiassa teknologia heijastaa sisäistä ja ulkoista kokemustamme. Pystymme nyt paljoon enemmän kun teknologiamme ja alamme tietää tämän heräämisprosessimme (evoluutio) kautta.
Päiväpiirustus 10.2.15
Huuhtele ja toista
Meillä on kollektiivitietoisuus, mikä ylittää maakokemuksemme (galaktinen), mutta tällä erää me heräävät puhdistamme jatkuvasti niitä vääriä uskomuksia, joita pidetään kollektiivisessa ihmistietoisuudessa ja joita olemme keränneet akaasisiin tiedostoihimme inkarnaatiokokemuksistamme maan päällä. Meillä on paljon apua siitä korkeammasta energiataajuudesta, mikä sykkii galaksimme, aurinkokuntamme ja elämämme läpi.
Nämä korkeammat värähtelytaajuudet tulevat aaltoina, joita vyöryy sisään nopeampaa tahtia kuin koskaan ennen. Kun ne huipentuvat, tunnemme energiasyöksyn, mikä auttaa meitä nostamaan värähtelyämme. Samaan aikaan tämä energia laukaisee ne tiheämmät energiataajuudet, joita pidetään haavoissamme. Kaunista on, että meillä on tilaisuus – tiedostamalla, mitä kehitämme tietoisesti päivittäin – sukeltaa haavoihimme ja rakastaa itseämme tässä tiedostamisessa. Tämä auttaa päästämään irti laukaisuvaikutukseen liittyvästä energiasta. Samaan aikaan meistä saattaa tuntua siltä, että avoin haavamme kuljeskelee täysin altistuneena kovalta näyttävälle maailmalle. Meidän täytyy olla ystävällinen itsellemme ja hoivata itseämme tämän prosessin ajan. Meidän täytyy olla ystävällinen myös toisille, sillä koemme kaikki tätä omalla tavallamme. Useimmat ihmiset laukaistaan hyvin syvällä tasolla tänä aikana, kun jatkamme toimimista jokapäiväisessä elämässämme. Juttuna on tuntea sitä, mikä tuodaan esiin. Tuntea rakastavasti tuota tuskaa, juoksematta sitä pakoon tai yrittämättä peittää sitä tekemällä työtä, juhlimalla, syömällä, kuntoilemalla liikaa tms.
Kritisointi (päiväpiirustus 7.10.14)
Aallot ja liike
Kuvittele, että olet energiaolento, mikä on kuin merenpohja, ja energiaolemuksessasi tiedostat energiameren yläpuolellasi, mikä värähtelee jalostuneemmalla ja kevyemmällä taajuudella kuin sinä. Suuri aalto tätä korkeaa energiavärähtelyä tulee ja hämmentää kaikkia värähtelysi tiheämpiä osia, kuten kiviä, simpukankuoria – ja nämä vedetään värähtelykentästäsi. Nämä osat ovat yhteydessä olemuksesi syvempiin osiin ja sähkömagneettisesti yhteydessä sinuun ajatusten ja tunteiden kautta, jotka tulevat pintaan muistoina ja tarinoina. Kun näitä osia siis vedetään sinusta pois, muistojen ja tarinoiden tunteita muistetaan ja se on tuskallista, sillä se menee syvälle siihen haavaan, mikä koettiin ensimmäisen kerran, ennen kuin pystyit edes puhumaan tai ymmärtämään aivoillasi, mitä tapahtui.
Todennäköisten todellisuuksien luominen
Pienenä lapsena aivojen välittäjäaineet alkavat toimia ja hermoratoja muodostuu. Tapahtumien ja tunteiden toistuessa alkaa muodostua uskomuksia ja olemuksemme alkaa omaksua ihmistarinan – esi-isiemme tarinan. Kun meistä tulee tietoisempi ulkoisesta maailmastamme ja alamme tuntea ja kokea itsemme kehossa, energiaolemuksemme omaksuu persoonan (eli egon). Maailmaa kuvaavat meille jatkuvasti toiset persoonat, joista olemme tietoisia. Tällä tavalla ihmiskunnan haava välitetään sukupolvelta toiselle ja se integroituu alitajuntaamme ja alkaa olla ns. todellisuus. Integroimme sitten jonkin värähtelykentän, mistä tulee uskomuksemme, ja se vetää puoleemme tapahtumia ja olosuhteita, jotka heijastavat tuota värähtelyä. Se on jatkuvasti pahentuva yhdessä luotu draama.
Tätä olemme tietysti jatkuvasti vapauttaneet ja puhdistaneet kaikki nämä vuodet.
Arvottomuus on valetta
Ihmishaava on se tunne, ettemme ole riittävän hyvä. Niin yksinkertaista se on. Se on arvottomuuden tunne. Olemme paljastamassa, miten tuo arvottomuusvalhe ilmenee elämässämme. Meitä kutsutaan irrottautumaan tuosta valheesta, jotta voimme elää vapaana henkenä – vapaana ilmaisemaan ainutlaatuista sieluvärähtelyämme ainutlaatuisen luovalla tavallamme, ruumiillistaaksemme täysin sielumme energiavärähtelyn.
Jos katsot, mikä laukaisee haavasi ja tuskasi ja menet tuohon kokemukseen, se johtaa poikkeuksetta arvottomuuteen. Ja näin meillä on energiakentässämme reseptoreita, jotka ovat kuin tarranauhaa. Kannamme energiavärähtelyä, mikä resonoi arvottomuuden kanssa, ja näin arvottomuuskokemuksia mitkä johtavat harhaiseen ajatteluun, voi kiinnittyä energiakenttäämme ja laukasta tuskamme.
Jumalainen välinpitämättömyys
Sinä, minä, me kaikki olemme täynnä elämänvoimaenergiaa, mikä on jumalainen Luojalähde, Jumala – miten sitä halutaankin kutsua. Ja se pelkästään on. Se ei välitä, mitä teemme tai miten elämme. Olen kutsunut sitä "jumalaiseksi välinpitämättömyydeksi" – niin olen kokenut sen. Ja minusta se on vapauttavaa. Ei ole tuomitsemista. Tämän energian mietiskely auttaa minua päästämään kiinnikkeistäni siihen, mikä laukaisee tunteeni.
Koska olen jumalaista elämänvoimaenergiaa ja tuo energia voimaannuttaa sieluni, tietoisuuteni ja kokemukseni kaiken olevaisen keitossa, minun on mahdotonta olla arvoton. Sinä, minä, me olemme osa jumalaista olemusta, mikä leviää kaikkeen ja sen yli. Miten suurenmoisia todellisuudessa olemmekaan!
Päiväpiirustus 26.1.14
Kupliva kaaos
Kaaos mitä näemme tällä hetkellä maailmassa, on ilmentymä saavuttamastamme kiehumispisteestä. Ne korkeat taajuudet jotka ovat sykkineet universumin läpi, ovat "keittäneet" meitä. Niinpä se mikä on kehittymätöntä, tiheämpää värähtelyä, keitetään tavallaan pois. Tätä kaaosta näemme ja koemme ja tietysti se laukaisee haavamme. Sitä tapahtuu henkilökohtaisella ja maailman tasolla.
Koko universumi on laajentumassa korkeampiin taajuuksiin. Nämä taajuudet tulevat aurinkokuntaamme universumin keskuksesta Helioksen, kauniin aurinkomme, kautta. Se on kuumentanut maapallon keskusta ja nostanut esiin ja kuumentanut solujemme keskuksen – meidän keskuksemme.
Hyvä uutinen
Näiden energia-aaltojen myötä meille tulee kyky ilmentää nopeammin ja nopeammin itsellemme se, mitä aioimme. Kiinnitä siis huomiota ja ilmaise aikomuksesi tietoisena.
Ja kuten sanoin, se tiheä värähtely mikä on pitänyt ihmiskuntaa orjuudessa vuosisatoja, "keitetään pois" yksilöistä ja maailmasta. Tämä yllyttää kansannousuun maailmassa, kun ihmiset vaativat totuutta. Ne jotka ovat olleet kärkenä tiheydessä (pelossa), menettävät perustan, mutta he eivät tee sitä taistelematta. Ylimielisyys ei selviydy korkeammissa värähtelytaajuuksissa. Muista tämä. Rakkaus on elämänenergiaa. Ylimielisyys romahtaa. Ja ylimielisyys on osa taajuutta, mitä puskee eteenpäin pelko ja voimaantumattomuus.
Maailma sellaisena, kuin näemme sen nyt
Hyvin monet ihmiset ympäri maailmaa kokevat tietoisuuden heräämisen ja sen myötä oivalluksen siitä manipuloinnista, mitä on jatkunut vuosisatoja psykopaattien pyörittämien uskontojen ja hallitusten avulla.
Televisiouutisissa, internetissä ja sosiaalisessa mediassa on hyvin paljon informaatiota tapahtumista ympäri maailmaa sekä valheista ja petoksista, joita on syötetty satoja vuosia ja jotka ovat muokanneet sitä maailmaa, mistä löydämme itsemme tänään. Huomaan usein miettiväni, mikä on totta ja mikä ei. On vaikeaa enää tietää. On suurta epäluottamusta yritysten omistamaa mediaa ja myös vaihtoehtoisia informaatiolähteitä kohtaan.
Kun näen, mitä maailmassa tapahtuu – köyhyys, vapauden riistäminen, psykopaattiset johtajat, viha, ympäristöongelmat jne. – kun näen maailman kaiken tuskan ja metelöinnin, tunnen joskus avuttomuutta. Sitten muistan olla rakkaus – vahvistaa rakkautta ja yhdistää rakkauden rakkauteen, kunnes se saa aikaan niin valtavan rakkausaallon, että se pyyhkii pois psykopaattisen värähtelyn tältä planeetalta.
Rakkaushyökkäys
Olin hiljattain vieraana ystäväni Monica Lumley-Piearcyn "Mystinen maanantai" –puhelussa (ks. http://www.heartofunity.com). Keskustelimme jumalaisesta feminiinisyydestä ja maskuliinisuudesta ja keskustelu eteni ajatukseen lähettää rakkautta niiden sieluille, jotka johtavat hallituksia piittaamatta ihmisistä tai maaplaneetasta. Voimme yhdistyä tietoisesti syvimpään ja puhtaimpaan ehdottomaan rakkauteen, minkä voimme loihtia sisällemme, ja lähettää sitä aikomuksenamme koskettaa niiden sydäntä ja sielua – korkeampaa itseä – jotka käyttäytyvät psykopaattisesti. Minusta tämä tuntuu paljon paremmalta harjoitukselta, kuin lähettää vihaamme ja tuomitsemistamme, mikä on enemmänkin kuin bensaa liekkeihin. Rakkauspommeja, rakkauslennokkeja, räjähtäviä ilo-, autuus- ja hurmoskonfetteja. Luulen, että voimme pitää hauskaa tämän ajatuksen kanssa ja tehdä siitä jokapäiväisen harjoituksen.
Pyhä sydän (päiväpiirustus 7.11.14)
Rakkaus on vahvuutemme
Rakkaus on voimamme. Tämä totuus nousee esiin ja kasvaa elämässämme ja kollektiivitietoisuudessa. Kun päästämme irti henkilökohtaisesta uskostamme arvottomuuteen ja pääsemme rakkaus- ja vapaustotuuteemme, voimme tietoisesti yhdistää rakkausvärähtelymme toisten rakkausvärähtelyn kanssa – veljiemme ja siskojemme hengessä ja kollektiivitietoisuuden energiakentässä – ja yhdistyä noihin korkeamman värähtelytaajuuden aaltoihin, joita vyöryy jokaisessa kokemuspuolessamme – fyysisesti, mentaalisesti, tunteellisesti ja henkisesti.
Ja se on "valta kansalle".
Paljon rakkautta,
Leilah
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Joka uffoon kurkottaa, se katajaan kapsahtaa
Uusimmat viestit
9.12.2023 - Sinisen säteen ylösnousemusoireita6.12.2023 - Ylösnousemusuupumista7.12.2023 - Pyhän kauden opastusta - uuteen kokemukseen6.12.2023 - Kaksi viestiäJoulukuu 2023 - Korkeampiin mahdollisuuksiin nouseminen3.12.2023 - Joulukuun 2023 energiaraportti4.12.2023 - Hyväksy vapautesi lentää4.12.2023 - Tämä on hyvin kriittistä aikaa - mitä valitset?27.11.2023 - Ajattomuuden ulottuvuudessa1.12.2023 - Pyhä Sofia1.12.2023 - Joulukuun 2023 uutiskirjeestä1.12.2023 - Arcturuslaisten panos joulukuun 2023 energioihin30.11.2023 - Joulukuun 2023 energiat ja siirtyminen vuoteen 202430.11.2023 - Erikoistehtävä - Sanat Kumara1.12.2023 - Joulukuun 2023 energiapäivitysJoulukuun 2023 energiaennuste - kultainen tilaisuus10.2.2015 - Sielusiirtymän fiilisraportti, helmikuu
