SIELUSIIRTYMÄN FIILISRAPORTTI
Kirjoittanut/kanavoinut Nancy Leilah Ward (soultransitions.com)
16.12.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Totuuden keskus
Muutosenergiat kulkevat hyvin nopeasti ja aiheuttavat vaihtelua sisäisiin tunnesävyihimme. Oletteko kiinnittäneet huomiota ensimmäisiin tunteisiinne, kun heräätte aamulla? Aiemmin tässä kuussa olin herätessäni tietoinen tunteesta, että kelluin rakkauden meressä. Tunsin hoivaavan ja rakastavan energian ympärilläni ja paistattelin tunteessa, että kaikki on hyvin. Näinä hetkinä olen tiedostanut vanhan ja tiheän pelkoenergian kuohuvan allani. Olen nähnyt itseni leijumassa tämän energiakentän yläpuolella, jossa olen elänyt hyvin pitkään - edestakaisin. Tiheydessä elämisestä on tullut ikään kuin hyvin tuttua, jotain johon olin tottunut. Mutta nyt näen puhdistamis- ja irtipäästämistyöni hedelmiä tarkkailemalla itseäni tuosta tiheydestä poistuneena.
Tiedän jakavani tämän kokemuksen kaikkien ihmisperheen sisarieni ja veljieni kanssa. Olemme puhdistaneet pois tätä magneettienergiaa, mikä vetää tiheää pelkotunnetta meihin. Tätä on pidetty ihmisten värähtelykentässä tuhansia vuosia - se on kasvanut vuosisatojen saatossa, kun olemme ottaneet itsellemme vääriä uskomuksia totuutemme sortamisen kautta. Ja pelko on kaikkien näiden väärien uskomusten, valheiden ja sortamisen ytimessä, mitä olemme kestäneet.
Vihkimykset
Olemme käyneet vuosien ajan henkilökohtaisessa elämässämme läpi vihkimyksiä, jotka ovat kantaneet meidät korkeamman tietoisuuden porttien läpi. Tämä on evoluutioprosessia, mitä elämme läpi. Olemme ilmoittautuneet tähän ja ei-fyysiset olennot jotka kommunikoivat monien ihmisten kautta, kertovat meille, miten urheita ja rohkeita olemme käydessämme läpi tämän puhdistumisen, tämän valheellisten uskomusten ja energioiden siivoamisen, ja että teemme sitä myös esi-isiemme puolesta.
Nyt kirjoittaessani tätä minusta tuntuu kummalliselta, epämiellyttävältä ja vähän oudolta ja ajattelen: "Voi ei, tässä sitä taas mennään." Yksi aalto pommittaa meitä taas korkeasti värähtelevällä energialla. Miksi tämä ei tunnu hyvältä, jos se värähtelee niin korkealla? Tiedämme kaikki miksi - huokaus - se tuo esiin matalampia juttuja, jotka on puhdistettava. Kuitenkin nyt kelluessani vanhassa, tuskallisessa ja epämukavassa energiassa voin siirtyä ulos siitä nopeammin. Huomaan raivokkaammin kieltäytyväni "paistattelemasta" pelkotunteissa ja sanovani "ei" tälle energialle tietäen, että rakkauskenttä on aivan yhtä ulottuvillani kuin tuo vanha pelkokenttä.
Rakkauseliksiiri
Näen meidän kulkevan yhdessä - käsikynkkää säteillen sisästä valoa ja siirtyen eteenpäin askel kerrallaan, kuin kulkien tiheän pimeyden läpi tietämättä, minne menemme, kykenemättä näkemään kovin pitkälle eteenpäin, mutta tietäen, että kuljemme eteenpäin ja ylöspäin ja meillä on solidaarisuutta keskenämme. Emme ole yksin, meitä on hyvin monia ja energiamme ovat yhdessä hyvin voimakkaat. Olen varma, että silloin kun tunnen, on jotain toisia, jotka tuntevat saman asian, vaikken saa oikein kiinni, mitä se on - tunnen vain värinää tai kummallisuutta.
Tiheyden noustessa valomme ehkä himmenee ja alamme tuntea yksinäisyyttä ja pelätä ja kenties silloin päästämme irti tuosta yhteydestä, mikä meillä on kumppaneihimme, ja sitten meistä tuntuu tosi yksinäiselle. Mutta jos voimme kutsua henkeä ja pyytää kultaista ja nestemäistä rakkauden ja viisauden valoa tulemaan meihin, se tulee täyttämään meidät säteilyllään, sillä tuo säteily valaisee tietämme pimeydessä. Se on eliksiiriä, mikä vahvistaa meitä, ravitsee sieluamme, hoivaa sydäntämme ja virtaa sen valoverkon läpi, mikä yhdistää meidät toisiimme. Liitymme yhteen rakkaudessa ja meidän täytyy muistaa tämä.
Emme ole yksin ja jaamme hyvin paljon vahvuutta ja voimaa tuon verkon, sisäisen valoverkon kautta, joka yhdistää koko ihmiskuntaa, kun nousemme yhdessä menneisyyden liejusta ja roskasta olemuksemme valoon ja totuuteen - jokainen omana ainutlaatuisena sieluvärähtelynämme - jakaen maailmamme, luoden kaunista ihmiskunnan tarinakudosta, kohoten rakkausvärähtelyyn ja lähettäen kaikuja tästä rakkaudesta universumiin.
Tähän olemme ilmoittautuneet, tätä olemme tekemässä täällä, kun kuljemme läpi pimeyden. Kurkotetaan siis kätemme, pidetään kiinni ja tiedetään, että emme ole yksin - vaikkemme voikaan nähdä toisiamme, silloin kun kestämme niitä vahvoja ja voimakkaita aaltoja, jotka vyöryvät tietoisuutemme ja energiakenttämme läpi. Pintamme pitäen autamme toisiamme pysymään kurssissa, kun taas yksi aalto vyöryy lävitse.
Silloin kun tunnen tätä kummallista tai hämmentävää tunnetta - muutosenergioiden mylläämistä - toisinaan tunnen todella hyödylliseksi tehdä jotain luovaa tai lähestyä ystävää, kääntyen sisäisen ystävä- ja auttajaryhmäni tai ulkoisen ryhmäni puoleen. Silloin kun yhdistymme toisiimme, se voi auttaa meitä maadoittumaan ja tietämään, että kaikki on ok.
Suuren rakkauden kera lähetän näiden sanojen energiaa sisäisessä verkossa, internetin kautta. Haluan kiittää teitä kaikkia rakkaudestanne ja tuestanne vuoden 2010 aikana ja toivon meille kaikille sisäistä vahvuutta ja palavaa päättäväisyyttä nähdä totuus ja ilmentää rakkausvärähtelyä, kun siirrymme vuoteen 2011.
Leilah
LAAJA OLEMUS
Leviävää valoa säteilee totuuden keskuksesta - todellisen Jumalan, Kaiken olevaisen sydämestä. Puhumme tästä energiana, rakkausenergiana. Tämä energia on viatonta ja puhdasta valoa. Tämä energia on jumaluutta, Luojalähdettä. Tämä on elämänvoimaenergiaa, rakkausvoimaenergiaa. Tämä energia virtaa koko luomakunnan läpi. Tämä energia virtaa piittaamatta siitä ilmaisusta, mitä siitä luodaan. Tämä energia virtaa niiden läpi, jotka näyttävät tekevän "hyvää" ja niiden jotka näyttävät tekevän "pahaa". Tämä energia virtaa teidän lävitsenne ja meidän lävitsemme, laajan olemuksen kollektiiviolemuksen läpi.
Tätä Jumala on. Tämä on suuruuden potentiaalia ja rakkauden voimaa jokaisessa ihmisolennossa. Olemme sanoneet tämän teille monin tavoin noustaksenne polviltanne, sillä teillä on sisällänne se, mitä rukoilette, mitä kohti katsotte saadaksenne vastauksia, lohtua, apua ja ilmentymistä. Olette luojia.
Tuhansia vuosia ihmisiä ovat manipuloineet ne, jotka kohottivat vääriä jumalia ja käyttävät pelkoa luodakseen ja kontrolloidakseen sitä, mikä on uskottu todeksi. Monet tarinat joita on luotu ja käytetty osana "historiaa", ovat yksinkertaisesti valhetta, mutta niitä pidetään totuutena, koska ne olivat olemassa tullessanne tänne.
Menneitä ovat ne päivät, jolloin kerettiläisiä poltettiin elävältä, mutta pelon arvet ovat syvällä geeneissä, mitä kaikki kantavat fyysisessä kehossaan. Pelko elää edelleen niiden sydämessä, jotka väittävät omaa jumalaansa ainoaksi oikeaksi jumalaksi ja sanovat, että kaikki ne jotka eivät seuraa heidän tietään, menevät helvettiin. Ja ihmiset tappavat edelleen toisiaan siitä, etteivät nämä usko samaan tarinaan jumalasta. Ja näin heidän uskomansa oikeutus sallii heidän rikkoa kaikki ns. käskyt, jotka tulivat "Jumalalta" sanoina ja jotka pakahtuivat totuudesta.
Kun totuuden valo riisuu valheiden sumun olemisen jokaisesta osasta, ihmisillä on mahdollisuus nähdä totuus sydämessään. Pelko puhdistetaan energiasta ja tämä saavutetaan niin, että jokainen pelko nousee sisältänne pintaan irtipäästettäväksi. Uudestaan ja uudestaan, kunnes sillä ei ole magneettista vetovoimaa sisällänne.
Silloin kun pyydätte apua, avaudutte tuolle rakkaudelle ja totuudelle sydämessänne ja näin avaatte valo- ja energiavirran, mikä ulottuu niihin olentoihin ei-fyysisessä ulottuvuudessa, jotka ovat auttamassa ihmiskunnan evoluutiomatkalla. Käyttäkää heidän palveluksiaan! Oppaat, enkelit, mestariopettajat, maan luonnonvoimat, neljän suunnan energiat, esi-isänne, valo-olentojoukko ovat palveluksessanne, auttamassa teitä rohkeita sieluja, jotka ovat fyysisten ulottuvuuksien "taisteluhaudoissa". Sanomme tämän, jotta tiedätte, keitä olette - lempeä muistutus olemuksenne voimasta ja loistosta.
Todistatte, mukaan osallistuen aikakausien parantumista, jumalaisen feminiinisyyden nousemista, kun feminiini- ja maskuliinienergiat siirtyvät luonnonmukaiseen harmoniaan toistensa kanssa. Tätä tapahtuu jokaisessa yksilössä, jos se on hänen valintansa. Kun tämä harmonia kasvaa sen hyväksyvien yksilöiden sisällä, se virtaa ajan ja paikan läpi vaikuttaen eri aikajanoihin, mitkä havaitaan "menneisyytenä" ja "tulevaisuutena". Ja olette tämän laajentuvan valon keskuksessa. Puhuimme valosta, mitä säteilee totuuden keskuksesta, jokaisen galaksin keskuksesta ja tosiaankin jokainen teistä, joka lukee näitä sanoja, on myös totuuden keskus, sillä olette hologrammissa maan pinnalla ja näin tuo totuuden keskus säteilee myös teistä. Eläkää se hyvin, rakkaat ystävät!
On aina mahdollisuus valita, mitä haluatte palvella - elämän kehittymistä vai elämän taantumista.
Vuosisatoja ihmisiä on manipuloinut taannuttava voima, mitä usein kutsutaan pimeyden voimaksi, mutta mikä on naamioitunut "oikeuden/oikeellisuuden" voimaksi. On myös valon voima, mikä on pidetty elävänä ihmisten ja myös tähtikansojen jäsenten ytimessä, keskuksessa. Tästä valosta puhumme, valosta mikä säteilee galaksinne keskuksesta. Ja myös muiden galaksien. Tämä valo on herättänyt ihmisiä ja kohottanut maan ja kaikkien sen pinnalla asuvien värähtelyä. Tämä on se totuuden valo, josta puhumme.
Kun valo siis lisääntyy, kaikki kätketty tulee pintaan - se ei voi enää piiloutua totuuden valoon. Tätä tapahtuu jokaisen yksilön elämässä. Monet käyvät läpi äärimmäisiä muutoksia, sillä se mitä he ovat kätkeneet itseltään, tulee tietoisuuden valon. Tässä ei ole syyttelyä tai tuomitsemista, vain syvää myötätuntoa. Sillä monet ovat päättäneet sivuuttaa syvän totuutensa ja ovat haudanneet tietoisuutensa siitä, mikä ei ole harmoniassa heidän elämässään. Tänä aikana kaikki mikä on haudattu, nousee pintaan - se ei voi enää jäädä piiloon. Tätä siis tapahtuu yksilöille, sitä tapahtuu myös kollektiivisissa instituutioissa, kuten uskonnossa, politiikassa ja taloudessa. Kaikki maailman järjestelmät kokevat niiden valheiden paljastumisen, jotka ovat luoneet niiden perustan. Kun siis todistatte instituutioiden murenemista - mikrokosmoksesta makrokosmokseen - katsokaa sydämeenne ja tietäkää, että teillä kaikilla on kyky luoda jotain parempaa, jotain iloista, pois murenevan tuhkasta.
Kaikki mikä kaatuu pois, kaikki epätotuus, on osa parantumista.
Tulemme luoksenne omistautuen,
Laaja olemus
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.