OSAMME UUDEN MAAILMAN SYNNYTTÄMISESSÄ
Kollektiivitietoisuutta kanavoinut Aluna Joy (www.alunajoy.com)
9.2.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Uutiskirjeestä
Otamme itsestäänselvyytenä ne syvälliset ja ainutlaatuiset lahjat, joiden kanssa synnyimme. Meidän ei ole koskaan tarvinnut kamppailla hankkiaksemme nämä lahjat tai kasvaaksemme niihin. Olemme kuitenkin kasvaneet enemmän, kuin mistä olemme antaneet itsellemme kunnian. Synnyimme näiden lahjojen kanssa. Helppoa ja yksinkertaista.
Koska emme tiedä, miltä tuntuu, ettei ole näitä lahjoja, emme havaitse tuota eroa. Meillä ei ole mitään maagista todellisuuden tutkimisohjelmaa, jossa voimme poistaa lahjamme väliaikaisesti, jotta voimme tuntea, millaista olisi, jos ei olisi näitä lahjoja. Ne ovat niin suuri osa sitä, kuka olemme, että se on kuin hengittäminen ja sydämenlyönti. Emme vain huomaa niitä. Ja elämme elämäämme automaattisesti näiden lahjojen kautta, tiedämme sen tai emme.
Otamme tähtiperintömme itsestäänselvyytenä, mutta kollektiivinen ihmiskuntamme ja ihmisavaruuspukumme ovat äärimmäisen järkyttäviä meille. Rajoitukset, raskaus, gravitaatio ja lineaarinen aika eivät ole luonnollisia ikuiselle ja alkuperäiselle olemuksellemme. Tämä ei ole alkuperäinen kotimme, mutta rakastamme sitä. Mutta emme tulleet tänne itsemme vuoksi. Tulimme tänne ihmiskunnan ja Maan vuoksi. Tulimme tänne ollaksemme palveluksessa.
Elämme ihmiselämäämme tämäntyyppisen koskemattoman puhtauden ja viattomuuden kera, odottaen, että kaikilla ympärillämme on samat lahjat kuin meillä (tässä ei ole tuomitsemista), ja se saa meidät vaikeuksiin, ja se voi olla eristävää. Ja joskus toivomme, että voisimme olla vain ”normaali”. Mutta nämä lahjat joiden kanssa synnyimme, eivät ole virhe, emmekä ole myöskään menettäneet niitä. Tämä on meidän aikamme sukeltaa syvälle sisään ja löytää ne täysin luonnolliset ja syvälliset lahjat, joiden kanssa synnyimme. Tulimme tänne tätä varten. Tulimme tänne säteilemään tätä lahjaa. Tämä on osamme uuden maailman synnyttämisessä.
– Kollektiivitietoisuus Aluna Joyn kautta
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.