PLANEETTAPÄIVITYS
Kirjoittanut Karen Bishop (spiritlibrary.com)
11.11.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Mainitsin viime sähköpostissani, että meillä alkoi massiivinen vapautus elokuun loppupuolella ja sitä jatkui suurimman osan syyskuuta. Olimme valmiita kesän intensiivisen puhdistumisprosessin osalta (mikä jätti monet meistä uupuneiksi, ikään kuin olisimme saaneet sytostaattihoitoa yritettäessä poistaa mahdollisimman paljon tiheämpiä ja pimeämpiä energioita).
Niinpä sitten saatuamme loppuun tämän pitkähkön ja haastavan prosessin (missä tuntui, ettei valoa ollut missään), meidät vapautettiin uudelle ja vasta puhdistetulle paletille. Vapautuksen jälkeen oli suunnitelmissa, että uusia yhteyksiä luotaisiin sen mukaisesti, ketkä päätyivät minnekin ja miten kukin meistä nyt värähteli. Näin ne ihmiset, paikat tai asiat mitä kohtaan tuntisimme vetoa, sopisivat paljon paremmin meille jokaiselle. Välittömästi vapautuksen jälkeen asiat tuntuivat taas upeilta ja hyviltä puhtaan ja uuden paletin vuoksi. Mutta hitaasti energiat alkoivat taas tukkeutua tiheydestä. Sitten 10.10.10 saimme valtavan energiatyönnön eteenpäin auttamaan uudessa alussa. Nämä massiiviset energiasyöksyt voivat usein tuntua nopeana sydämentykytyksenä, hyperventilointina, paineena, ahdistuksena, suurena liikkeenä jne.
Tässä samassa aikakehyksessä alkoivat myös energia-aallot eli energiat olisivat vähän aikaan ylhäällä ja sitten tipahtaisivat kovasti. Tipahdusvaiheen aikana kaikki tuntui tasaantuneen tai ei ollut yhtään tuulta purjeisiin. Mutta sitten taas energiat kulkisivat ja tunsimme olevamme huipulla. Tämä johtui siitä, että yhteyksiä muodostettiin - joskin hyvin hitaasti. Ylös, alas, ylös, alas. Koko tämän ajan asiat tuntuivat taas lähes normaaleilta (vaikka emme enää koskaan palaa normaaliin, mutta ainakin liikumme taas kerran takaisin valoon).
Sitten tiistaina 2.11. saimme massiivisen tulvan feminiinienergiaa. Tuona päivänä halusimme ehkä vain tehdä, tehdä, tehdä kera suuren energiamäärän - oli lähes loputtomasti energiaa ilman väsymystä. Seuraavana päivänä feminiinienergia voitiin todella tuntea. Kenties se ilmaisi itseään rentoutumisena ilman motivaatiota tai itsestään huolehtimisena. Sitä yritti saada asiat liikkumaan uusien yhteyksien kera. Ne olivat pysähtyneet vähän ja asiat alkoivat palata vanhaan ja tuttuun.
Tämä feminiinienergia voitiin kokea myös yhtäkkisenä tietämisenä, että vanha maskuliinienergia oli nyt poissa eikä sillä ollut enää valtaa. Jos olet nainen, olet saattanut tuntea voimakasta halua olla yhteydessä tyttöystäviin - "tyttöystäväenergia" oli hyvin voimakasta. On saattanut olla yhtäkkistä vastenmielisyyttä miehiä kohtaan (ei millään pahalla, pojat - tiedämme, että olette voineet kehittää maskuliinienergiaa feminiinisyyden kera!) Useimmiten feminiinienergia oli juuri selvintä tässä.
Tämä uusi feminiinienergia-aalto teki, mitä feminiinienergia tekee. Se antoi tukea, paljon rakkautta, välittämistä ja paljon sydäntä. Mutta tärkeimpänä se antoi paljon kaivattua sysäystä yhdistymiseen, koska feminiinienergia rakastaa useimmiten yhdistymistä ja se tietää vaistomaisesti, miten se tehdään. Se saattoi tuntua kuin keväältä - oli uusia alkuja, kaikki sädehti ja valon ja kristallin hehku sekä enkelipöly lisääntyi. Tai oli pelkästään tunne, että asiat olivat muuttuneet ja olisivat taas kerran hyvin.
Nyt kun feminiinienergiaa on saapunut, "hyvä tuuli" pitää paljon paremmin pintansa. Hyviä asioita tapahtuu taas kerran, on tukea ja on lopultakin valoa tunnelin päässä tai paremminkin tässä ja nyt. Nämä uudet yhteydet ja tämä uusi verkko sallii meidän siirtyä eteenpäin ja luoda uutta todellisuutta itsellemme. Nyt on tiukka verkko paikoillaan (ellei jotain ennustamatonta tule mukaan, mikä on tapahtunut monta kertaa aiemmin - mutta laitetaan sormet ristiin, että olemme nyt lopultakin sijoittuneet). Nyt tulee 11.11.10 ja tämä antaa sisäänkäynnin uuteen - taas yhdenlaista tukea.
Koska tämä portaali loi sisäänkäynnin uuteen, se aktiovoi vanhan menettämisen suruajan. Kenties tunnette surua ja itkette ilman mitään selvää syytä - tai kenties hyvästä syystä! Feminiinienergian saavuttua viime viikolla, 10-10-10-energian työntäessä meitä eteenpäin uuteen alkuun ja nyt 11-11-portaalin ja uusien yhteyksien kera näyttää lopultakin melko hyvältä.
Jos olette viime aikoina siivonnut kaappejanne tai poistanut jotain, mikä ei enää sovi teille, olette varmasti valmis uuteen alkuun uudessa tilassa. Siksi kerron teille uudesta tilastani ja miksi uuden kirjan osalta on tullut pientä viivytystä.
Lokakuun alussa minulle sattui sarja tapahtumia, mikä teki täysin selväksi, että minun oli aika myydä taloni, koska se ei enää sopinut tarkoitukseen, mihin se alun perin aiottiin. Tarpeetonta kai sanoa, että olin ymmälläni ja iskin kantani maahan. En mitenkään ollut valmis toivottamaan tervetulleeksi taas uutta muuttoa. Mutta sitten - kuten usein tapahtuu - vastustettuani energiat potkaisivat minut käytännössä ulos hyvin selvästi. Tässä kohtaa minulla ei ollut todellakaan vaihtoehtoa ja tiedän, että pärjään jatkossa paljon paremmin.
Myynnin valmistelu on vienyt suurimman osan ajastani siitä lähtien, mikä ei jättänyt minulle aikaa kirjoitta tai olla tuossa tietyssä tilassa - näin ollen viivytystä. Mutta korkeampi itseni tietää, että menen seuraavaan askeleeseeni ja uuteen tilaani ja kaikessa on kyse uudistumisesta. Koettuamme massiivisia menetyksiä ja merkittäviä loppumisia melkein kaikessa meidän seuraava askeleemme on uudistua, ennen kuin siirrymme täydemmin taivaaseemme maan päällä. Näin muutan läntisen North Carolinen vuoriston feminiinienergioihin - vesiputousten, runsaiden luonnonhenkien ja neljän upean lapsen hymyilevien kasvojen keskelle. Olen innoissani seuraavasta askeleestani, koska se on linjassa prosessimme kanssa ja pystyn toteuttamaan seuraavan pyrkimykseni paljon helpommin siellä. En koskaan uneksinut, että päätyisin sinne tässä viime vaiheessa, mutta kun asian tutkiminen ja selvittäminen olivat ohi, siinä on nyt tolkkua.
Vaikka "suunnitelmaa" ei koskaan toteutettu vuosi sitten aiotulla tavalla, sillä on samanlainen lopputulos nyt - vain eri tavalla, mikä sopii meille paljon paremmin.
Uusi kirja kertoo massiivisen menetyksen, tuskan, kärsimyksen ja identiteetin kadotuksen kokemuksesta ja selittää, miksi tämä on osa prosessia, koska tämä on välivaihe ennen saapumista taivaaseemme maan päällä. On tietty malli ja prosessi, mikä toistuu kaikilla elämämme alueille, ennen kuin siirrymme täysin uusiin asioihin, ja sitä selitetään tässä kirjassa - paljon muun ohella. Jos matkan varrella tiedämme, mitä etsiä ja miten määritellä se, voimme nähdä, että meitä on matkan varrella ohjattu jumalaisesti, tarkkailtu ylhäältä ja suojeltu koko ajan.
Niille jotka ovat epätavallisen herkkiä ja jotka toimivat paljon sydämellä, kulunut vuosi on ollut lähes sietämätön ja varmasti on tuntunut, ettei maaplaneetta ollut enää paikka, missä voisimme asua. Näiden viimeaikaisten energioiden kestäminen ja se ilmapiiri, missä ne olivat, aiheutti lähdön monille, koska se yksinkertaisesti oli liikaa. (Minua kutsuttiin kotiin kolme eri kertaa.) Meillä jotka edelleen olemme maisemissa, on suuren ryhmähalauksen aika.
Toivoen taivasta sydämeenne, tähtienloistetta sieluunne ja ihmeitä elämäänne näinä tainaomaisina aikoina,
Karen Bishop
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 , http://luxonia.com/viestit , www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Näillä eri tyyppisillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.