OSIRIS-VIHKIMYS - SAIRAALAMATKANI
Kirjoittanut Sarah Biermann (spiritlibrary.com)
30.7.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Osiris tunnettiin Kuoleman jumalana ja tuonelan hallitsijana. Hänen veljensä Set tappoi hänet ja hänen sisarensa/vaimonsa Isis toi hänet taianomaisesti takaisin elämään. Näin hän on Henkiinheräämisen jumala. Kun kuollutta faaraota valmisteltiin ikuiseen elämään, papit uskoivat, että he tekivät faaraon yhdeksi Osiriksen kanssa. Näin faarao heräisi henkiseen elämään Osiriksen kanssa. Muuten, kehon valmistelurituaali kesti sen ajan, kun Sirius-tähden ajateltiin olevan tuonelassa (ei näkyvissä yötaivaalla).
Osiriksen ja Jeesuksen välillä on monia yhteyksiä.
Osiriksen invokaatio:
"Olen Osiris Onnophris, jota pidetään täydellisenä Jumalien edessä. Olen sanonut: nämä ovat kehoni elementit, jotka on kehitetty kärsimyksen ja ihannoitu koettelemuksen kautta. Kuolevan ruusun tuoksu on kuin kärsimykseni tukahdutettu huokaus. Ja liekinpunaunen ruusu kuin lannistamattoman tahtoni energia. Ja viinikuppi virtaa sydämeni verestä, joka on uhrattu uudistumiselle, uudelle elämälle. Ja leipä ja suola ovat kuin kehoni perusta, minkä tuhoan, jotta se voidaan uudistaa.
Olen hän, joka on puettu lihakehoon, kuitenkin jossa liekehtii ikuisen Jumalan henki. Olen elämän herra. Olen kuoleman voittaja ja se joka osallistuu minuun, nousee kanssani. Olen niiden ilmentäjä aineessa, joiden savitiili on näkymätön. Olen puhdistettu. Seison universumin puolesta. Olen sen sovittaja ikuisten Jumalien kanssa. Olen aineen kehittäjä ja ilman minua universumia ei ole."
Kuoleman lähikokemukset ovat siksi Osiriksen vihkimyksiä ja tilaisuuksia herättää itsensä henkiin korkeammilla henkitasoilla.
Sairaala
Kuten mainitsin kesäkuun sähköpostissa, vietin viikon sairaalassa. Koin monia todella hämmästyttäviä henkisiä ja fyysisiä tapahtumia. Oireeni ulottuivat päästä varpaisiin ja hämmensivät hoitohenkilökuntaa. Silmäni turposivat täysin umpeen kahtena ensimmäisenä päivänä, minulla oli ontelotulehdus, hengitysvaikeuksia (keuhkokuume) ja veriarvot olivat aivan sekaisin - veri oli niin paksua, ettei sitä saatu aluksi ulos kuin 3 milliä - ja sydämensyke oli noin 110 (paksu veri tekee sen). En pystynyt syömään (ruuansulatukseni ei ollut toiminut kunnolla pitkään aikaan), niveliä särki kamalasti, erityisesti turvonneita sääriä, nilkkoja ja jalkateriä.
Päivä ennen sairaalaan menemistäni minulle tehtiin verikokeita ennakoiden paksusuolen tähystystä. Saatuaan verikokeideni tulokset lääkäri soitti kotiini. Onneksi eräs ystäväni oli paikalla, koska olisin nukkunut soiton ohi. Häntä kehotettiin viemään minut välittömästi ensiapuun. Olin vain puolittain tajuissani enkä todellakaan halunnut mennä minnekään. En pystynyt kävelemään ja myös niillä kainalosauvoilla, jotka toinen ystävä oli tuonut minulle, oli kiduttavan tuskallista liikkua. Muistini on vähän sumea, mutta jotenkin päädyin sydänteho-osastolle kaksi "tippaa" käsissä, noin kuusi sydänmonitoria kiinnitettynä ympäri rintaa ja kylkiä sekä happiviikset nenässä.
Opin todella antautumaan. Tiesin, ettei looginen ihmisitseni pystyisi kontrolloimaan kerrassaan mitään. Rentouduin ja annoin ohjakset sille, kuka ikinä show'ta pyörittääkin. Sain kokea paljon noloutta ja häpeää (suosikkitunteitani). Se on totta, mitä yksi hoitaja sanoi minulle: "Kulta, sairaalassa ei ole mitään arvokkuutta." Ja sain kokea rakastavaa huolehtimista hoitavilta enkeleiltä, jotka siivosivat lempeästi jälkiäni ja sanoivat minulle, että he tekevät tätä koko ajan - se ei ole mikään iso asia.
Näkyjä
Onneksi silmäluomieni takana esitettiin sadunomaista ohjelmaa! Kenties se johtui siitä, etten ollut saanut riittävästi nukuttua viime aikoina nähdäkseni unta (mikä voi johtaa valvenäkyihin) tai kenties se oli lahja Isikseltä, joka lähettää energiaa tähdeltään, Siriukselta.
Tothin kirjassa on kaava metamorfisen prosessin käynnistämiseen, mikä sallisi Ka'n tai henkisielun muodostaa kuolemattoman valokehon, joka ei ole fyysisen 3D-maailman rajoitusten alainen. Kuvauksesta päätellen tämä tila - jonka aiheuttavat nämä yrtit, joita annetaan säteellä Siriukselta - kuulostaa kemikaaleilta, joita tuotetaan kehossa, kun tunnemme rakkauden kaltaisia voimakkaita tunteita. Yhtä näistä kemikaaleista, PEA, tuottaa myös kudoksen hajoaminen paastoamisen aikana sekä keho ollessaan kriittisen sairas. PEA saattaa olla myös vastuussa niiden näkyjen laukaisemisesta, joita monet ihmiset näkevät näinä aikoina.
Mikä tahansa syy olikin, nautin näyistäni. Matkat paareilla magneettikuvauksiin, röntgeniin jne. olivat seikkailuja. (Minusta magneettikuvauslaite näytti kuin tähtiportilta televisiossa - "vau, minne olen menossa?") Muuttuvat äänet ja valot, kun minua kärrättiin ympäriinsä, laukaisivat mielikuvitukseni tuottamaan näkymiä luolista, linnoista ja avaruusaluksista. Odottamaton pudotus hississä kertoi minulle, että oli aika laskeutua aluksella. Sairaalahuoneeni oli hienosti ja tuhlailevasti koristeltu turkkilainen makuuhuone. Kun valot sammutettiin, näin monisyisiä ja jatkuvasti muuttuvia tiilikuvioita. "Katselin" huoneen tietoisuusenergian muuttumista, kun eri ihmisiä tuli sisään. Sairaala-apulaiset eivät saaneet suurta reaktiota, hoitajat saivat huoneen kiinnittämään huomiota, mutta lääkärien tullessa huone melkein pyörtyi! Sitä on vaikeaa kuvata, mutta saatoin havaita energiavirtojen muuttuvan ja pyörivän lääkäreiden ympärillä. Terveydenhoitojärjestelmässä lääkärit ovat jumalia ja sairaala on heidän temppelinsä (ja he tietävät sen).
Kaikista ikävistä sairaalajutuista, noloudesta ja tuskasta huolimatta olin todella tyytyväinen. Tunsin jopa lämpöä niitä ihmisiä kohtaan, jotka tulivat noin klo 5 joka aamu ottamaan verta. Tunsin olevani turvassa, rakastettu ja rakastava. Menin virran mukana. (Teille jotka ajattelette tämän johtuneen lääkkeistä, niin en saanut mitään "hyvää". "Tipassani" oli kahdenlaista antibioottia, glukoosia, suolaa ja muita elektrolyyttejä. Kolme kertaa kokeiltiin morfiinia enkä tuntenut kertaakaan mitään. Ei heikkoutta eikä helpotusta kivusta. Ajatelkaa … Minulle kyllä annettiin kipulääkettä (Vicodin), muttei paljon enkä ole koskaan tullut humalaan tai tuntenut rakkautta kaikkea kohtaan, kun olen ottanut sitä aiemmin.)
Diagnoosi
Kolmantena päivänä asiat muuttuivat. Pystyin avaamaan vähän oikeaa silmääni, jotta saatoin nähdä, miltä sairaalahuone oikeasti näytti. Yäk! Vatsaelinsairauksien erikoislääkäri tuli sisään ja säikäytti paskat pihalle minusta (jos minulla olisi ollut silloin vielä yhtään jäljellä). Mies on tietysti hyvin fiksu (hän käytti kaikkia suuria lääketieteellisiä termejä) ja hyvä tehtävässään, muttei hänellä ollut mitään tunneyhteyttä. Hän kertoi minulle kaikki todella huonot asiat, jotka voisivat olla pielessä. En pystynyt lukemaan mitään hänen kuolemanvakavilta kasvoiltaan. Mieleni tulkitsi tämän sillä tavalla, että tilanteeni oli niin huono, ettei hän antanut minulle enää mitään toivoa. Se ei ollut yhtään kivaa.
Saint Germain
Onneksi lääkäri jota en ollut aiemmin tavannut, tuli pian sen jälkeen. Hän oli "hospitalistini", mikä merkitsee, että hän toimii ikään kuin (hänen ilmaisumuotonsa) pelinrakentajana ollessani sairaalassa. Hän valvoo kaikkia erikoisasiantuntijoita, pitää heidät informoituna toisten tekemisistä, valvoo kokeitani ja edistymistäni ja selittää minulle termein, joita ei-lääkärikin voi ymmärtää. Mies sattui olemaan myös todella söpö! Kun kuuntelin hänen puhettaan, oloni parani. Oikean luomeni viidennekseen rajoitetun näkökentän läpi katselin hänen kasvojensa muuttuvan. Hänellä oli parta, mitä ei ollut ollut aikaisemmin, ja hänen silmistään loisti suurta rakkautta. Käsitin, että olin nyt Saint Germanin seurassa. En muista sanoja, mutta hän kertoi minulle, ettei mitään niistä pelottavista jutuista tapahtuisi ja paranisin. Hän myös kertoi, että tällä kokemuksella oli syynsä, etten ollut sohlannut mitään ja tietäisin lopulta, mistä tässä kaikessa oli kyse. Kiitos, Saint Germain.
Jotkut operaatiot ja kokemukset olivat epämiellyttäviä tai todella tuskallisia, mutta en jäänyt kiinni järkytykseen tai draamaan. Tiesin, että oli perimmiltäni turvassa ja kaikki mitä tapahtui, oli niin, kuin pitikin olla. On todellinen siunaus näinä dramaattisina aikoina ylläpitää tuo henkinen tietoisuustaso.
Seuraavien päivien aikana lähes kaikki kokeet tulivat takaisin negatiivisina. Kolooni ei toimi kovin hyvin, mutta sydän, keuhkot, maksa, silmät jne. ovat hyvässä kunnossa. "Hospitalistini" (kutsun häntä tohtori Unelmaksi) kiinnitti erityishuomiota minuun ja kertoi hoitajille, miten ihana nainen olin. Hän sanoi, että kaikesta kokemastani huolimatta olin aina miellyttävä ja ystävällinen. Hän antoi minulle ohjeen hoitaa itseäni erityisen hyvin. Kaveriparka ei tiennyt, mikä häneen iski. Luulen Saint Germainin antaneen hänelle koettelemuksen!
Toipuminen
Muistan sen aamun, kun heräsin nälkäisenä. Se oli ihanaa! Minulla ei ollut ollut nälkä pitkään aikaan. Yleensä en pidä kovin paljon kanamunista, mutta tuona aamuna - ensimmäisenä kun minulle tuotiin ruokaa - lautasellani oli vähän löysää munakokkelia ja mustikkamuffinssi. Sen pystynyt syömään paljoa, mutta ajattelin noiden neljän munakokkelilusikallisen olleen parasta ruokaa ikinä. Mielenkiintoista kyllä, olen pitänyt munakokkelista siitä lähtien.
Lopulta seitsemän päivän jälkeen minulle annettiin lupa lähteä kotiin. Tuohon mennessä olin jo todella kyllästynyt sairaalassa olemiseen. Sain koulutusta kainalosauvojen käyttämisessä, koska en vielä pystynyt laittamaan painoa vasemman jalkani päälle, ja sain rauta- ja foolihapporeseptin hoitamaan anemiaa sekä lääkettä rauhoittamaan ruuansulatuskanavaa.
Olin hyvin kiitollinen sisarelleni, joka tuli kotoaan Afrikasta saakka huolehtimaan minusta. Olin heiveröinen kuin kissanpentu, nukuin paljon ja pystyin seisomaan vain muutaman minuutin kerrallaan. Hän piti minut hyvin ruuassa ja nesteytettynä, huolehti lapsista ja talosta sekä kuunteli, kun puhuin kaikesta, mitä olin käynyt läpi.
Kheironin paluu: ydinhaava
Ja nyt olen paikassa, missä tunnen voivani paljon paremmin, ja olen saanut paljon ahaa-elämyksiä tästä kokemuksesta. Yhdellä tasolla kävin läpi Kheironin paluun (kuudennessa terveyden ja työn huoneessani). Kheiron on planetoidi, joka on nimetty sellaisen kentaurin mukaan, joka oli tunnettu viisaudestaan ja kyvyistään parantajana. Häntä oli haavoittanut vahingossa nuoli, joka oli käsitelty Hydra-hirviön verellä. Tämä merkitsi, että haava ei koskaan parantuisi, mutta samaan aikaan kuolemattomana Kheiron ei voisi kuolla. Omaa lääkettä etsiessään hän oppi, miten parantaa toisia. (Kuulostaako tutulta?) Näin Kheiron tunnetaan haavoittuneena parantajana. Lopulta Kheiron luopui kuolemattomuudestaan lopettaakseen kärsimyksensä.
Silloin kun Kheiron-planetoidi palaa samaan paikkaan, missä se oli syntymäkartalla (noin 50-vuotiaana), se katalysoi prosessin, mikä aloittaa "henkisen polun" uudestaan oleellisella tasolla paljastamalla ydinhaavan. Tutkimalla ydinhaavaansa ja parantamalla sen pystyy aloittamaan uuden polun ilman haavaa.
Minulla ydinhaava liittyi lääkäreihin, jotka tuovat katastrofaalisen diagnoosin ja ennusteen. Kun olin 5-vuotias, äidilläni diagnosoitiin rintasyöpä ja hänelle annettiin vain 50%:n mahdollisuus elää vielä 5 vuotta. Vaikkei tätä tietoa kerrottu minulle, empaattisena tiesin, että tilanne oli todella vakava. Äitini vihasi todella lääkäreitä eikä luottanut heihin. Kaikenlaisia pahoja asioita tapahtui sen jälkeen. Vanhempani erosivat, muutimme äitini ja sisareni kanssa ja kodintekijä-äitini palasi kouluun saadakseen maisterin arvon ja teki samalla töitä kokoaikaisesti. Olimme köyhiä, yksin ja pakotettuja syömään vain terveellistä ruokaa. Äitini pelotteli, että pieninkin määrä sokeria, valkoista jauhoa, torjunta-ainetta tai keinotekoista väriainetta olisi katastrofi. Meidät kasvatettiin pelkäämään suurinta osaa ruuasta. (Äitini eli vielä 20 vuotta, kunnes hänen tyttärensä olivat aikuisia ja naimisissa tai kihloissa.)
Muutimme paljon muutaman seuraavan vuoden aikana. Olin ujo ja yksinäinen 15-vuotias, kun sain masentavan diagnoosin ja ennusteen: skolioosi (kiero selkäranka). Lääkärit halusivat yhdistää joukon selkänikamiani, mutta menimme sen sijaan kiropraktikolle. Minulle sanottiin, että olin onnekas, koska ollut halvaantunut ja etten koskaan pystyisi juoksemaan, kävelemään pitkään tai olemaan ilman jatkuvaa hoitoa - lopun elämäni ajan. Pahinta oli, että mies kertoi minulle, etten voisi koskaan enää ratsastaa. Hevoseni oli tärkein osa elämääni. Hevosen kanssa oleminen oli ainoa paikka, missä tunsin itsevarmuutta ja taitavuutta. Kun olin hyvin rakkaan hevoseni kanssa, luontaiset empatiakykyni olivat voimavara, eivätkä haitta. Paljon todella huonoja ja surullisia asioita tapahtui minulle sen jälkeen. Olin järkyttynyt.
Ollessani nyt sairaalassa minulle annettiin taas synkkä diagnoosi ja ennuste. "Tohtori Pelottava" puhui voimakkaasta lääkityksestä kera huonojen sivuvaikutusten, ikävien leikkausten ja mahdollisuuden syöpään tai maksasiirrännäisen tarpeeseen. Jessus! Kiitos taas, Saint Germain, että autoit minua olemaan jäämättä kiinni tuohon versioon todellisuudesta.
Muutama päivä myöhemmin näin unta hevosestani. Se kertoi minulle antavansa anteeksi, että jätin sen sinne (pilttuuseensa) kaikkien näiden vuosien ajaksi ja ymmärtävänsä miksi. Itkin ja itkin sen jälkeen. Käsitin, että osa minua uskoi, että olin rampa ja minun täytyi olla hyvin varovainen kehoni kanssa tai ainakaan ei voinut olla urheilullinen. Tietysti tämä haavoittuminen, kuten tarinassa Kheironista, lähetti minut etsimään parannusta ja minusta itsestäni tuli parantaja. Tämä on täydellinen esimerkki, miten Kheironin paluu voi ilmentyä.
Lopulta, vietettyäni aikaa käsitellen tunnejuttuja (tiedätte, mitä tarkoitan), tulin päätöskohtaan. Minulla on ollut luottamusta itseeni mielen ja hengen tasolla, mutta en ole ollut luottavainen fyysisen kehoni osalta. Käsitin, että tavallaan odotin fyysisen epämukavuuden ja haasteiden jatkuvan loppuelämäni ajan. Kehoni periaatteessa sanoi, ettei se halua elää enää, jos on tällaista. Sitten näin toisen mahdollisen tulevaisuuden, jossa oli eloisa, energinen, hauskuutta rakastava ja terve keho. Valitsin elämän kera terveen kehon. Valitsen tekeväni niitä asioita, joita en ajatellut voivani tehdä. Vaikken tiedäkään tarkkaan, miten pääsen siihen tästä, tiedän, että pääsen.
-----------
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kirjoittanut Sarah Biermann (spiritlibrary.com)
30.7.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Osiris tunnettiin Kuoleman jumalana ja tuonelan hallitsijana. Hänen veljensä Set tappoi hänet ja hänen sisarensa/vaimonsa Isis toi hänet taianomaisesti takaisin elämään. Näin hän on Henkiinheräämisen jumala. Kun kuollutta faaraota valmisteltiin ikuiseen elämään, papit uskoivat, että he tekivät faaraon yhdeksi Osiriksen kanssa. Näin faarao heräisi henkiseen elämään Osiriksen kanssa. Muuten, kehon valmistelurituaali kesti sen ajan, kun Sirius-tähden ajateltiin olevan tuonelassa (ei näkyvissä yötaivaalla).
Osiriksen ja Jeesuksen välillä on monia yhteyksiä.
Osiriksen invokaatio:
"Olen Osiris Onnophris, jota pidetään täydellisenä Jumalien edessä. Olen sanonut: nämä ovat kehoni elementit, jotka on kehitetty kärsimyksen ja ihannoitu koettelemuksen kautta. Kuolevan ruusun tuoksu on kuin kärsimykseni tukahdutettu huokaus. Ja liekinpunaunen ruusu kuin lannistamattoman tahtoni energia. Ja viinikuppi virtaa sydämeni verestä, joka on uhrattu uudistumiselle, uudelle elämälle. Ja leipä ja suola ovat kuin kehoni perusta, minkä tuhoan, jotta se voidaan uudistaa.
Olen hän, joka on puettu lihakehoon, kuitenkin jossa liekehtii ikuisen Jumalan henki. Olen elämän herra. Olen kuoleman voittaja ja se joka osallistuu minuun, nousee kanssani. Olen niiden ilmentäjä aineessa, joiden savitiili on näkymätön. Olen puhdistettu. Seison universumin puolesta. Olen sen sovittaja ikuisten Jumalien kanssa. Olen aineen kehittäjä ja ilman minua universumia ei ole."
Kuoleman lähikokemukset ovat siksi Osiriksen vihkimyksiä ja tilaisuuksia herättää itsensä henkiin korkeammilla henkitasoilla.
Sairaala
Kuten mainitsin kesäkuun sähköpostissa, vietin viikon sairaalassa. Koin monia todella hämmästyttäviä henkisiä ja fyysisiä tapahtumia. Oireeni ulottuivat päästä varpaisiin ja hämmensivät hoitohenkilökuntaa. Silmäni turposivat täysin umpeen kahtena ensimmäisenä päivänä, minulla oli ontelotulehdus, hengitysvaikeuksia (keuhkokuume) ja veriarvot olivat aivan sekaisin - veri oli niin paksua, ettei sitä saatu aluksi ulos kuin 3 milliä - ja sydämensyke oli noin 110 (paksu veri tekee sen). En pystynyt syömään (ruuansulatukseni ei ollut toiminut kunnolla pitkään aikaan), niveliä särki kamalasti, erityisesti turvonneita sääriä, nilkkoja ja jalkateriä.
Päivä ennen sairaalaan menemistäni minulle tehtiin verikokeita ennakoiden paksusuolen tähystystä. Saatuaan verikokeideni tulokset lääkäri soitti kotiini. Onneksi eräs ystäväni oli paikalla, koska olisin nukkunut soiton ohi. Häntä kehotettiin viemään minut välittömästi ensiapuun. Olin vain puolittain tajuissani enkä todellakaan halunnut mennä minnekään. En pystynyt kävelemään ja myös niillä kainalosauvoilla, jotka toinen ystävä oli tuonut minulle, oli kiduttavan tuskallista liikkua. Muistini on vähän sumea, mutta jotenkin päädyin sydänteho-osastolle kaksi "tippaa" käsissä, noin kuusi sydänmonitoria kiinnitettynä ympäri rintaa ja kylkiä sekä happiviikset nenässä.
Opin todella antautumaan. Tiesin, ettei looginen ihmisitseni pystyisi kontrolloimaan kerrassaan mitään. Rentouduin ja annoin ohjakset sille, kuka ikinä show'ta pyörittääkin. Sain kokea paljon noloutta ja häpeää (suosikkitunteitani). Se on totta, mitä yksi hoitaja sanoi minulle: "Kulta, sairaalassa ei ole mitään arvokkuutta." Ja sain kokea rakastavaa huolehtimista hoitavilta enkeleiltä, jotka siivosivat lempeästi jälkiäni ja sanoivat minulle, että he tekevät tätä koko ajan - se ei ole mikään iso asia.
Näkyjä
Onneksi silmäluomieni takana esitettiin sadunomaista ohjelmaa! Kenties se johtui siitä, etten ollut saanut riittävästi nukuttua viime aikoina nähdäkseni unta (mikä voi johtaa valvenäkyihin) tai kenties se oli lahja Isikseltä, joka lähettää energiaa tähdeltään, Siriukselta.
Tothin kirjassa on kaava metamorfisen prosessin käynnistämiseen, mikä sallisi Ka'n tai henkisielun muodostaa kuolemattoman valokehon, joka ei ole fyysisen 3D-maailman rajoitusten alainen. Kuvauksesta päätellen tämä tila - jonka aiheuttavat nämä yrtit, joita annetaan säteellä Siriukselta - kuulostaa kemikaaleilta, joita tuotetaan kehossa, kun tunnemme rakkauden kaltaisia voimakkaita tunteita. Yhtä näistä kemikaaleista, PEA, tuottaa myös kudoksen hajoaminen paastoamisen aikana sekä keho ollessaan kriittisen sairas. PEA saattaa olla myös vastuussa niiden näkyjen laukaisemisesta, joita monet ihmiset näkevät näinä aikoina.
Mikä tahansa syy olikin, nautin näyistäni. Matkat paareilla magneettikuvauksiin, röntgeniin jne. olivat seikkailuja. (Minusta magneettikuvauslaite näytti kuin tähtiportilta televisiossa - "vau, minne olen menossa?") Muuttuvat äänet ja valot, kun minua kärrättiin ympäriinsä, laukaisivat mielikuvitukseni tuottamaan näkymiä luolista, linnoista ja avaruusaluksista. Odottamaton pudotus hississä kertoi minulle, että oli aika laskeutua aluksella. Sairaalahuoneeni oli hienosti ja tuhlailevasti koristeltu turkkilainen makuuhuone. Kun valot sammutettiin, näin monisyisiä ja jatkuvasti muuttuvia tiilikuvioita. "Katselin" huoneen tietoisuusenergian muuttumista, kun eri ihmisiä tuli sisään. Sairaala-apulaiset eivät saaneet suurta reaktiota, hoitajat saivat huoneen kiinnittämään huomiota, mutta lääkärien tullessa huone melkein pyörtyi! Sitä on vaikeaa kuvata, mutta saatoin havaita energiavirtojen muuttuvan ja pyörivän lääkäreiden ympärillä. Terveydenhoitojärjestelmässä lääkärit ovat jumalia ja sairaala on heidän temppelinsä (ja he tietävät sen).
Kaikista ikävistä sairaalajutuista, noloudesta ja tuskasta huolimatta olin todella tyytyväinen. Tunsin jopa lämpöä niitä ihmisiä kohtaan, jotka tulivat noin klo 5 joka aamu ottamaan verta. Tunsin olevani turvassa, rakastettu ja rakastava. Menin virran mukana. (Teille jotka ajattelette tämän johtuneen lääkkeistä, niin en saanut mitään "hyvää". "Tipassani" oli kahdenlaista antibioottia, glukoosia, suolaa ja muita elektrolyyttejä. Kolme kertaa kokeiltiin morfiinia enkä tuntenut kertaakaan mitään. Ei heikkoutta eikä helpotusta kivusta. Ajatelkaa … Minulle kyllä annettiin kipulääkettä (Vicodin), muttei paljon enkä ole koskaan tullut humalaan tai tuntenut rakkautta kaikkea kohtaan, kun olen ottanut sitä aiemmin.)
Diagnoosi
Kolmantena päivänä asiat muuttuivat. Pystyin avaamaan vähän oikeaa silmääni, jotta saatoin nähdä, miltä sairaalahuone oikeasti näytti. Yäk! Vatsaelinsairauksien erikoislääkäri tuli sisään ja säikäytti paskat pihalle minusta (jos minulla olisi ollut silloin vielä yhtään jäljellä). Mies on tietysti hyvin fiksu (hän käytti kaikkia suuria lääketieteellisiä termejä) ja hyvä tehtävässään, muttei hänellä ollut mitään tunneyhteyttä. Hän kertoi minulle kaikki todella huonot asiat, jotka voisivat olla pielessä. En pystynyt lukemaan mitään hänen kuolemanvakavilta kasvoiltaan. Mieleni tulkitsi tämän sillä tavalla, että tilanteeni oli niin huono, ettei hän antanut minulle enää mitään toivoa. Se ei ollut yhtään kivaa.
Saint Germain
Onneksi lääkäri jota en ollut aiemmin tavannut, tuli pian sen jälkeen. Hän oli "hospitalistini", mikä merkitsee, että hän toimii ikään kuin (hänen ilmaisumuotonsa) pelinrakentajana ollessani sairaalassa. Hän valvoo kaikkia erikoisasiantuntijoita, pitää heidät informoituna toisten tekemisistä, valvoo kokeitani ja edistymistäni ja selittää minulle termein, joita ei-lääkärikin voi ymmärtää. Mies sattui olemaan myös todella söpö! Kun kuuntelin hänen puhettaan, oloni parani. Oikean luomeni viidennekseen rajoitetun näkökentän läpi katselin hänen kasvojensa muuttuvan. Hänellä oli parta, mitä ei ollut ollut aikaisemmin, ja hänen silmistään loisti suurta rakkautta. Käsitin, että olin nyt Saint Germanin seurassa. En muista sanoja, mutta hän kertoi minulle, ettei mitään niistä pelottavista jutuista tapahtuisi ja paranisin. Hän myös kertoi, että tällä kokemuksella oli syynsä, etten ollut sohlannut mitään ja tietäisin lopulta, mistä tässä kaikessa oli kyse. Kiitos, Saint Germain.
Jotkut operaatiot ja kokemukset olivat epämiellyttäviä tai todella tuskallisia, mutta en jäänyt kiinni järkytykseen tai draamaan. Tiesin, että oli perimmiltäni turvassa ja kaikki mitä tapahtui, oli niin, kuin pitikin olla. On todellinen siunaus näinä dramaattisina aikoina ylläpitää tuo henkinen tietoisuustaso.
Seuraavien päivien aikana lähes kaikki kokeet tulivat takaisin negatiivisina. Kolooni ei toimi kovin hyvin, mutta sydän, keuhkot, maksa, silmät jne. ovat hyvässä kunnossa. "Hospitalistini" (kutsun häntä tohtori Unelmaksi) kiinnitti erityishuomiota minuun ja kertoi hoitajille, miten ihana nainen olin. Hän sanoi, että kaikesta kokemastani huolimatta olin aina miellyttävä ja ystävällinen. Hän antoi minulle ohjeen hoitaa itseäni erityisen hyvin. Kaveriparka ei tiennyt, mikä häneen iski. Luulen Saint Germainin antaneen hänelle koettelemuksen!
Toipuminen
Muistan sen aamun, kun heräsin nälkäisenä. Se oli ihanaa! Minulla ei ollut ollut nälkä pitkään aikaan. Yleensä en pidä kovin paljon kanamunista, mutta tuona aamuna - ensimmäisenä kun minulle tuotiin ruokaa - lautasellani oli vähän löysää munakokkelia ja mustikkamuffinssi. Sen pystynyt syömään paljoa, mutta ajattelin noiden neljän munakokkelilusikallisen olleen parasta ruokaa ikinä. Mielenkiintoista kyllä, olen pitänyt munakokkelista siitä lähtien.
Lopulta seitsemän päivän jälkeen minulle annettiin lupa lähteä kotiin. Tuohon mennessä olin jo todella kyllästynyt sairaalassa olemiseen. Sain koulutusta kainalosauvojen käyttämisessä, koska en vielä pystynyt laittamaan painoa vasemman jalkani päälle, ja sain rauta- ja foolihapporeseptin hoitamaan anemiaa sekä lääkettä rauhoittamaan ruuansulatuskanavaa.
Olin hyvin kiitollinen sisarelleni, joka tuli kotoaan Afrikasta saakka huolehtimaan minusta. Olin heiveröinen kuin kissanpentu, nukuin paljon ja pystyin seisomaan vain muutaman minuutin kerrallaan. Hän piti minut hyvin ruuassa ja nesteytettynä, huolehti lapsista ja talosta sekä kuunteli, kun puhuin kaikesta, mitä olin käynyt läpi.
Kheironin paluu: ydinhaava
Ja nyt olen paikassa, missä tunnen voivani paljon paremmin, ja olen saanut paljon ahaa-elämyksiä tästä kokemuksesta. Yhdellä tasolla kävin läpi Kheironin paluun (kuudennessa terveyden ja työn huoneessani). Kheiron on planetoidi, joka on nimetty sellaisen kentaurin mukaan, joka oli tunnettu viisaudestaan ja kyvyistään parantajana. Häntä oli haavoittanut vahingossa nuoli, joka oli käsitelty Hydra-hirviön verellä. Tämä merkitsi, että haava ei koskaan parantuisi, mutta samaan aikaan kuolemattomana Kheiron ei voisi kuolla. Omaa lääkettä etsiessään hän oppi, miten parantaa toisia. (Kuulostaako tutulta?) Näin Kheiron tunnetaan haavoittuneena parantajana. Lopulta Kheiron luopui kuolemattomuudestaan lopettaakseen kärsimyksensä.
Silloin kun Kheiron-planetoidi palaa samaan paikkaan, missä se oli syntymäkartalla (noin 50-vuotiaana), se katalysoi prosessin, mikä aloittaa "henkisen polun" uudestaan oleellisella tasolla paljastamalla ydinhaavan. Tutkimalla ydinhaavaansa ja parantamalla sen pystyy aloittamaan uuden polun ilman haavaa.
Minulla ydinhaava liittyi lääkäreihin, jotka tuovat katastrofaalisen diagnoosin ja ennusteen. Kun olin 5-vuotias, äidilläni diagnosoitiin rintasyöpä ja hänelle annettiin vain 50%:n mahdollisuus elää vielä 5 vuotta. Vaikkei tätä tietoa kerrottu minulle, empaattisena tiesin, että tilanne oli todella vakava. Äitini vihasi todella lääkäreitä eikä luottanut heihin. Kaikenlaisia pahoja asioita tapahtui sen jälkeen. Vanhempani erosivat, muutimme äitini ja sisareni kanssa ja kodintekijä-äitini palasi kouluun saadakseen maisterin arvon ja teki samalla töitä kokoaikaisesti. Olimme köyhiä, yksin ja pakotettuja syömään vain terveellistä ruokaa. Äitini pelotteli, että pieninkin määrä sokeria, valkoista jauhoa, torjunta-ainetta tai keinotekoista väriainetta olisi katastrofi. Meidät kasvatettiin pelkäämään suurinta osaa ruuasta. (Äitini eli vielä 20 vuotta, kunnes hänen tyttärensä olivat aikuisia ja naimisissa tai kihloissa.)
Muutimme paljon muutaman seuraavan vuoden aikana. Olin ujo ja yksinäinen 15-vuotias, kun sain masentavan diagnoosin ja ennusteen: skolioosi (kiero selkäranka). Lääkärit halusivat yhdistää joukon selkänikamiani, mutta menimme sen sijaan kiropraktikolle. Minulle sanottiin, että olin onnekas, koska ollut halvaantunut ja etten koskaan pystyisi juoksemaan, kävelemään pitkään tai olemaan ilman jatkuvaa hoitoa - lopun elämäni ajan. Pahinta oli, että mies kertoi minulle, etten voisi koskaan enää ratsastaa. Hevoseni oli tärkein osa elämääni. Hevosen kanssa oleminen oli ainoa paikka, missä tunsin itsevarmuutta ja taitavuutta. Kun olin hyvin rakkaan hevoseni kanssa, luontaiset empatiakykyni olivat voimavara, eivätkä haitta. Paljon todella huonoja ja surullisia asioita tapahtui minulle sen jälkeen. Olin järkyttynyt.
Ollessani nyt sairaalassa minulle annettiin taas synkkä diagnoosi ja ennuste. "Tohtori Pelottava" puhui voimakkaasta lääkityksestä kera huonojen sivuvaikutusten, ikävien leikkausten ja mahdollisuuden syöpään tai maksasiirrännäisen tarpeeseen. Jessus! Kiitos taas, Saint Germain, että autoit minua olemaan jäämättä kiinni tuohon versioon todellisuudesta.
Muutama päivä myöhemmin näin unta hevosestani. Se kertoi minulle antavansa anteeksi, että jätin sen sinne (pilttuuseensa) kaikkien näiden vuosien ajaksi ja ymmärtävänsä miksi. Itkin ja itkin sen jälkeen. Käsitin, että osa minua uskoi, että olin rampa ja minun täytyi olla hyvin varovainen kehoni kanssa tai ainakaan ei voinut olla urheilullinen. Tietysti tämä haavoittuminen, kuten tarinassa Kheironista, lähetti minut etsimään parannusta ja minusta itsestäni tuli parantaja. Tämä on täydellinen esimerkki, miten Kheironin paluu voi ilmentyä.
Lopulta, vietettyäni aikaa käsitellen tunnejuttuja (tiedätte, mitä tarkoitan), tulin päätöskohtaan. Minulla on ollut luottamusta itseeni mielen ja hengen tasolla, mutta en ole ollut luottavainen fyysisen kehoni osalta. Käsitin, että tavallaan odotin fyysisen epämukavuuden ja haasteiden jatkuvan loppuelämäni ajan. Kehoni periaatteessa sanoi, ettei se halua elää enää, jos on tällaista. Sitten näin toisen mahdollisen tulevaisuuden, jossa oli eloisa, energinen, hauskuutta rakastava ja terve keho. Valitsin elämän kera terveen kehon. Valitsen tekeväni niitä asioita, joita en ajatellut voivani tehdä. Vaikken tiedäkään tarkkaan, miten pääsen siihen tästä, tiedän, että pääsen.
-----------
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.