KULTAISEN AURINKOKIEKON 12. PORTTI
Arkkienkeli Metatronia kanavoinut James Tyberonn ( www.earth-keeper.com)
18.8.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Tervehdys mestarit ja niin tervehdimme jokaista teitä tänään ehdottoman rakkauden vektorissa!
Ihmisten kuljettavana on monta polkua ja kaikki tinkimättömät löytävät oman valonsa. Pätee siis aina, että erottelukykyä tarvitaan.
Rakkaat ystävät, muutos on todellisuuden luonne ja se laajenee jatkuvasti, kun tietoisuus laajenee. Kaikki muuttuu sisällä ja ulkopuolalla tavalla, mikä on tarkoituksenmukaista maan hologrammeissa ja niiden ulkopuolella. Monet teistä ovat edistyneessä mestaruusvaiheessa ja ovat käyneet maan mysteerikouluja paljon useammin, kuin ehkä käsitätte. Ja nyt on loppuunsaattamisen aika. Kahdestoista portti ja tämän mestarivihkimyksen energia tulee taas esiin. Muinaisten alkemiaviisauskoulujen harjoitukset kehittyvät aikanaan. Kuitenkin totuuden taajuus pysyy aina samassa värähtelyssä.
Mestarit, olkaa tietoisia, että näiden mestaruussaarekkeiden energia ja maallinen värähtely on edelleen olemassa tietyissä solmussa ja nämä ovat niiden portaalien joukossa, missä viisaus tulee uudestaan esiin. Muinaisen maapallon suurimpia mysteerikouluja oli munaisen Ogin alueella, mailla joita nykyisin kutsutaan Boliviaksi ja Peruksi. Siksi monia teistä kutsutaan tekemään pyhiinvaelluksia Ogin maille, sillä siellä on saatavillanne suuria viisaus- ja tasapainotaajuuden latauksia.
Ja niin mestarit, puhumme tänään pyhästä maapallosta, muinaisen Ogin ja Bolivian maista ja kahdennentoista portin vartijasta, Titicaca-järvestä.
Titicaca-järvi vastaa ylösnousemukseen monin eri tavoin. Se on tietoisuus, joka elävöittää jokaista ulottuvuutta ja liittyy yksilöihin näiden ulottuvuuksien erityisvärähtelytaajuudessa. Titicaca-järvellä nämä taajuudet kiinnittyvät ihmiseen ja sellaisena ne ovat helpommin niiden käytettävissä, jotka harmonisoituvat sen niiden kanssa.
Kultainen aurinkokiekko
Titicaca-järvessä on yksi suurista kultaisista aurinkokiekoista. Se on kaikkivoiva ja se aktivoi vuorostaan kaikki muut. Nämä kiekot ohjelmoidaan ja aktivoidaan 12-säikeisiksi kierteiksi. Ne lähettävät nollakentän, ehdottoman rakkauden jumalaista energiaa, valokoodia joka voi olla olemassa vain viidennessä ulottuvuudessa ja sen yläpuolella.
Kultainen aurinkokiekko ilmestyi Lemurian aikana. Se oli Sirius B:n ja Arcturuksen rakennelma ja se oli maaplaneetalle sitä, mitä kristallikallot olivat/ovat ihmiskunnalle: täydellisen suunnitelman yhteiskirjasto. Se oli planeetan DNA-koodi ja siinä oli 12 yhdistettyä taajuutta, joista tulee vuonna 2012 taas yksi.
Nämä olivat kerran esillä Mun upeassa temppelissä. Ne olivat upeita ja täydellisiä esineitä - kauniita, mutta eivät taide- tai palvontaesineitä, vaan monimutkaisia, tieteellisiä "tietokonetyökaluja". Ne loistivat kultaista, kierteistä ja läpinäkyvää hehkua ja ylläpitivät ja säätelivät luontaisten maavoimien ulottuvuussynergiaa ihmiskunnan ja taivaallisten ulottuvuuksien kanssa.
Aurinkokiekon käynnissäoleva uudelleenohjelmointi auttaa maata sen kyvyssä uudistua ja tulla uuden maan DNA-malliksi tai suunnitelmaksi, kun se ulottaa ulottuvuuskenttänsä kristalliominaisuuteen. Kiekot lähettävät energiaspiraaleja. Ne ovat todellisuudessa enemmän spiraali kuin kiekko, mutta ne kyllä näyttävät kiekolta.
Planeetalla on 12 tällaista kiekkoa, mutta ollaksemme täsmällisempiä kerromme teille, että on kultaisen aurinkokiekon 12 erilaista taajuusmallia, joita laajentavat tällä hetkellä 12-säikeiseksi "jalosteeksi" siriuslaiset ja monet, joka ovat yhdistyneenä Hathorien ammattikuntaan.
Monet teistä ovat osa tätä ja ovat olleet pitkään. Olemme kertoneet teille tämän aiemmin. Toiset tosiaankin tuntevat vetoa aurinkokiekkoihin, kun työ voimistuu vuonna 2011, valmisteluna vuoteen 2012.
Liittyen vuoteen 2012 jotkut ovat virheellisesti vetäneet sellaisen johtopäätöksen näinä muuttuvina aikoina, että maa tuhoutuu. Sanomme, ettei tuhoudu - ei voi. Sillä ei ole merkitystä, mitä sensaatioelokuvat ja -ohjelmat esittävät massamediassanne sellaisesta tuhoutumisesta. Maapalloa ei voi tuhota eikä sitä "nollata", joten maapallon transformaatio ei ole ehdottomasti tuhoutumista, vaan vaadittavaa ja iloista itsensä uudelleenluomista. Ymmärrättekö?
Megapyörreportaali
Titicaca-järven megapyörreportaalin energiakenttä - leveys, pituus ja elinvoima - on yksi suurimmista ja turmeltumattomimmista planeetallanne. Se on myös yksi planeetan tasapainon ylläpitäjistä tänä aikana ylösnousemuksen sarastaessa. Teidän on tärkeää ymmärtää, että Titicaca-järvi on energeettisesti tasapainossa. Se on oleellista tänä aikana ja kuitenkin joidenkin teidän vaikeaa todella ymmärtää ja saavuttaa.
Vastaavasti Titicaca kantaa valtavaa puhdistumispotentiaalia polun kaikille kehittyneille etsijöille. Siellä taajuus on tasapainossa mitä tulee kaksinaiseen polariteettiin kolmannessa ulottuvuudessa ja sen yläpuolella - ja tämä on ihmiskunnalta vaadittava malli. Titicaca ei ole mies- eikä naispuolinen, se on kumpaakin. Siksi monet tuntevat vetoa sinne. Vakuutamme teille, että jos se olisi jompaakumpaa, maskuliinista tai feminiinistä energiaa, Titicaca-järvi ei vetäisi tuota voimamäärää, se ei sisältäisi tasapainoa. Se sisältää vastaavasti kumpaakin ja näin voimaa ja harmoniaa.
Tämä tietoisuuspyörre tarjoaa siis tasapainoa jokaiselle ihmiselle, joka on epätasapainossa - ja suuri osa ihmisistä todella on toistaiseksi, koska maapallonne on energeettisesti, ionisesti ja taajuudellisesti epätasaisesti polarisoitunut. Kuitenkin tietyissä vektoreissa sellainen tasapaino on Terralla olemassa. On useita paikkoja. Suurin näistä solmuista on Titicaca. Siksi hyvin monet tuntevat vetoa sinne. Sellainen joka on ylimaskuliininen tai ylifeminiininen, saa vastakkaista energiaa tasapainon saavuttamiseksi. Sellainen on 12. portin ja kultaisen kiekon kristallienergioiden luonne.
Voisitte ajatella tieteellisessä nyky-ymmärryksessänne, että anodi ja katodi, miespuolinen ja naispuolinen olemus neutraloisivat yhdistyessä toisensa. Siltä näyttäisi, mutta niin ei ole. Sen sijaan ne aktivoivat toisiaan. Tämä harvinainen piste planeetalla mikä on sekä ihmisen chakrakeskus että planeetan chakra, ohjaa ja säätelee itseään tietoisesti sen mukaisesti, mitä tarvitaan tasapainoon. Ymmärrättekö?
Ja kerromme teille, että Titicaca-järven megapyörteen turmeltumaton energia ja sen uskomattomat tasapainotusenergiat ulottuvat kauas parantamaan maata tavoilla, joita ei ole tunnistettu. Sillä kultainen kiekko Titicaca-järvessä on keskeinen säteilijä, joka ohjelmoi Lännen kiekkoja aivan kuin se, mikä on Roslyn kappelin alla, säätelee Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueita. Titicacan kaikki energiat ovat osa profetiaa kotkasta ja kondorista.
"Kotka ja kondori" -profetiat
Siinä mihin Hopit viittaavat kotkana ja kondorina, kotka edustaa pohjoisen ja kondori Latinalaisen Amerikan energioita. Ne olivat kerran yhtä ja profetia toteaa, että silloin kun kotka ja kondori lentävät taas yhdessä, se merkitsee viisauden ja tasapainon paluuta. Mutta nykyaikoina viestin avainosa on, että ilman kondoria kotka horjuu. Nimittäin sanoisimme, että kondorin maan pyhä viisaus ei ole toistaiseksi yhtä pirstoutunutta, yhtä mädäntynyttä. Kondorin energian on mentävä pohjoiseen ja kotkan energian etelään. Siksi tänä aikana pohjoisen maan tilanhoitajat ja valotyöntekijät tuntevat vetoa pyhän järven maille ja vastaavasti kondorin väki pohjoiseen.
Kotkan on lennettävä
Kotkan lentämiseksi USA:n maan tilanhoitajien ja valotyöntekijöiden on tehtävä paljon. Harmoniaa on nostettava. USA:ssa on monia voimakkaita henkisiä taskuja ja nämä kasvavat hitaasti. Mutta USA:n kansan suuret massat ovat sulkeutuneet manipuloidun väärinymmärryksen kullattuihin häkkeihin, oman eristyneisyytensä uhreiksi ja hallitsevien voimien patriarkaalisen narsismin hienovaraiseen hallintaan.
Harvoilla pohjoisamerikkalaisilla on todella itsenäisyys. Tavallinen ihminen on velkojen orjuuttama, median manipuloima ja määrän myrkyttämä. Surullista kyllä, Amerikasta on tullut voittoa tavoitteleva yritys. Ihmiset eivät Amerikassa ole enää kansalaisia, he ovat työntekijöitä. Monet alkavat herätä ja toimia tämän muuttamiseksi, mutta siitä ei tule helppoa.
Valopolulla olevat johtavat tietä - ja aikanaan muutoksen on tapahduttava.
Koska Etelä-Amerikan hallitukset vallattiin kastilialaiseksi ylimystöksi, syntyi suuri jakautuminen rikkaan, hallitsevan ylimystön ja köyhien alkuperäisasukkaiden välille.
Kuteinkin tästä epätasa-arvoisuudesta huolimatta ja osittain sen vuoksi suurempi osa alkuperäisväestöstä säilytti leirikulttuurinsa, viisautensa ja tietämyksensä. Tämä on erityisen totta Ogin pyhällä maalla, missä alkuperäisasukkaat muodostavat suuremman osan väestöstä, ja pienemmässä määrin totta Jukatanin mailla.
Etelä-Amerikassa on tosiaan nyt tänä kotkan ja kondorin toteutumisen aikana paljon asioita valmisteilla. Tulee aika melko lähitulevaisuudessa, jolloin Etelä-Amerikka korvaa Pohjois-Amerikan maailman tärkeimpänä vilja-aittana. Kun sen talous vahvistuu, syntyy tavallisten ihmisen voimakasta huutoa suuremman tasavertaisuuden puolesta kaikkien luokkien ja ihmisten keskuudessa.
Tämä on nyt alkamassa Boliviassa, Kolumbiassa, Perussa ja Venezuelassa ja se on kehittynyt jo jonkin aikaa Argentiinassa ja Brasiliassa sekä Chilessä yli kolmen vuosikymmenen ajan, kun ilmestyy esiin kasvava taloudellinen keskiluokka. Mahtavien Andien kondori vahvistuu!
Amerikkojen akselitonaalinen energiavaihto
Pohjois- ja Etelä-Amerikan pyörreportaalienergioita vaihdetaan tasapainon saavuttamiseksi. Suurinta akselitonaalienergian vuorovaikutusta on Titicacan ja Arizonan välillä. Rakkaat, suuri yhteys on aina ollut olemassa Sedonan ja Titicacan välillä, mutta tästä muinaisesta energiareitistä on tullut tehottomampi ja nyt se on tarkoitus "viitoittaa" uudelleen, kun vuosi 2012 lähestyy. Titicacan portaali on paljon ehjempi ja kykenevämpi syöttämään ja parantamaan muita. Siksi monia aktivointikokoontumisia tapahtuu. Titicaca antaa tasapainon monille voimasolmuille ja energiapaikoilla Pohjois-Amerikassa.
Emme puhu ihmisistä tai hallituksista, vaan sen sijaan elävän maan meridiaaneista, jotka tasapainottavat itsensä hyvin tietoisella tavalla. Samanlainen prosessi tapahtuu kristallienergian kautta pohjoisesta etelään, Arkansasin pyörteen alla olevien mestarikristallien välityksellä.
Monet pohjoisen voimakkaista pyörreportaaleista, sellaiset alueet kuin Monument Valley, Grand Canyon ja Mount Shasta, suunniteltiin tiettyjen alkuasukasheimojen hoitoon tai tietyt innoittuneet ihmismestarit säätivät ne lailla reservaateiksi, joita kutsutaan National Parkiksi ja State Parkiksi. Ja nämä ovat pysyneet paljon turmeltumattomampina. Mutta kerromme teille, että Titicaca lähettää energiaa niille ja muille ja monet tulevat pohjoisesta etelään auttamaan tässä prosessissa.
Harmonisesta yhdentymisestä 1987 saakka ja jo aiemminkin monet ovat tunteneet vetoa käymään ja "ankkuroimaan" energioita, yhdistymään energioihin pyörrepaikoilla ja se on hyvin tarkoituksenmukaista ja tärkeää. Koska, kuten maan tilanhoitajat ovat aina tienneet, silloin kun pidetään seremonia oikean aikomuksen kera elävän maan kunnioittamiseksi, elävä maa vastaa kymmenkertaisesti.
Ne teistä jotka ovat tehneet tällaista työtä, ovat hyötyneet myös, koska vieraillessaan pyhillä paikoilla maan tilanhoitajat imevät tuota energiaa ja se lisää heidän taajuuttaan. Silloin kun hautaatte kristalleja, "rukouskankaita" ja uhreja, tuosta energiasta tulee kuin äänirauta - ei vain tuossa paikassa, vaan myös omassa kristalli-merkana-kentässänne. Niinpä se mitä Titicaca edustaa, on puhtaimpien portaalien joukossa, ja sitä suojelevat massiiviset vedet, korkeuserot, geologia ja verkkogeometria.
Titicaca on täydellinen ja voimakas paristo sekä vastaanottamaan että välittämään niitä virittyneitä korkeamman ulottuvuuden energioita, joita vaaditaan tämän planeetan ylösnousemiseen. Se esine mihin viitataan kultaisena kiekkona, on maan ulkopuolista alkuperää ja toiminnaltaan samanlainen kuin Roslynin ja Arkansasin kristallipyörteen alla oleva kiekko.
Atlantiksen temppelikristalleista kaksi laitettiin turvasäilöön Titicacan maan ja vesien alle.
Kahdestoista aurinkokiekko on myös Titicaca-järven vesien alla ja sillä on hämmästyttävä rooli, mitä nykytieteellänne ei ole keinoa mitata, ja se tekee sen synergiassa 11 muun vastaavan yksikön kanssa ympäri planeettaanne. Titicaca-järvi on 12. vihkimysportti.
No niin, kuten kanava on maininnut, Etelä-Amerikan alkuperäisasukkaat, erityisesti alueella mitä kerran kutsuttiin Ogiksi (Bolivia, Peru ja Ecuador), säilyttävät ja suojelevat edelleen suurta tietämystä, mitä he saavat planeetan elementeiltä ja kasviopettajilta.
Kautta historian alkuperäisasukasyhteiskunnilla on ollut suurempaa ja suurta ymmärrystä elävästä maasta. Heidän viisautensa oli pienissä saarekkeissa Atlantiksen ja Mun tuhoutumisen jälkeen. Kuitenkin hyvin kehittyneet sielut ylläpitivät ja käyttivät puhdistumismajoja, visionetsintää ja rohtomatkoja.
Kaksi suurimmista viisauskouluista oli Auringonsaarella Boliviassa sekä valtavissa kuiluissa Tiahuancon, Mun kadonneen pyramidikaupungin, alla.
Kahdestoista portti
Bolivian maat ovat tosiaan hyvin samanlaisia värähtelyltään kuin Tiibetin ylämaat. Salar Uyuni ja Titicaca-järvi ovat puhtaimpien energiakeskusten ja selkeimpien vihkimysportaalien joukossa. Kumpikin on tosiasiassa osa samaa matriisia - ensimmäisen ollessa merkittävä satelliittiavustaja jälkimmäiselle. Kuitenkin kumpikin on voimakas paristo niiden koodattujen korkeamman ulottuvuuden energioiden vastaanottamiseen ja välittämiseen, joita tarvitaan sekä Amerikkojen että planeetan ylösnousemiseen. Sanomme, että vierailu paikoissa joihin viitataan Bolivian Altiplanona, erityisesti Salar Uyuni, parantaa ja valmistelee kehittynyttä etsijää täyteen yhdistymiseen Auringonsaaren kanssa, mitä nimitetään 12. vihkimysportiksi. Eivät kaikki vierailijat saa sellaisia koodeja, joten on parempi valmistautua.
Titicaca-järvellä nämä taajuudet kiinnitetään ihmisiin ja ne ovat helpommin niihin harmonisoituvien käytettävissä. Mutta taas kerran, jokaisen on oltava valmis ja kykenevä kohottamaan taajuuttaan ja avaamaan sydämensä vastaanottaakseen sellaisia energioita.
Lopuksi
Mestarit, Bolivian maat ovat pyhä portti ja tarjoavat niiden viisauskoulujen upeita vihkimysenergioita, joita oli noilla mailla ennen muinaisen Ogin aikaa ja sen jälkeen. Monilla teistä on ollut elämiä siellä ja tunnette vetoa pyhälle Titicacalle loppuunsaattamisen ja 12. vihkimysportin vuoksi, sillä se on todella 12. portin, kultaisen aurinkokiekon maa.
Olen Metatron ja te olette rakkaita.
Ja niin se on.
-----------
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja www.rosedalebooks.fi/foorumi/index.php
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.