VARJOMAAT
Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
16.11.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Miltä teistä kaikista tuntuu?
USA:n vaalitulos on päästänyt valloilleen tunnetsunamin miljoonissa ihmisissä: järkytystä, surua, murhetta, iloa, riemua, helpotusta, pelkoa, vihaa, voimattomuutta, vapautumista. Ja koska tunteet ovat hyvin henkilökohtaisia ulkoisesta laukaisijasta huolimatta, jokainen tunne liittyy johonkin henkilökohtaiseen muistoon tai uskomukseen ja kaivaa esiin samanlaisia muistoja ja uskomuksia. Luulet siis, että itket tätä asiaa tai olet vihainen tuosta asiasta, mutta jos tunne on voimakas, niin noin 90% siitä liittyy tuskaan, haavoihin tai uskomuksiin, joilla on juuret menneisyydessä, ja ne yrittävät tulla parannetuksi nykyhetkessä.
Se on laukaissut tarpeen astua esiin, puhua ääneen ja toimia suuremman fokuksen, aikomuksen ja myötätunnon kera. Se on avannut korvamme ja silmämme, venyttänyt meitä, tehnyt meidät tietoiseksi enemmästä ja pyytää meitä ymmärtämään enemmän.
Tämä tsunami voi tuntua pakahduttavalta, koska et tunne ainoastaan sitä, mitä itse tunnet, vaan luultavasti tunnet myös sen, mitä toiset tuntevat. Vaikka he ovat toisella puolella maailmaa. Vaikka he ovat poliittisen kahtiajaon toisella puolella. Koska energeettisesti olemme kaikki tässä yhdessä. Siis kirjaimellisesti. Ihmiskehomme saa näyttämään siltä, että olemme kaikki erilaisia, erillisiä ja jakautuneita, kun itse asiassa suurimmalta osin olemme samanlaisempia, yhdistyneempiä ja enemmän samaa yhtä energialähdettä, kuin tietoisesti oivallamme.
Ja tämän lisäksi oli supertäysikuu, koska juuri sitä tarvitsemme – lisää tunnelaukaisijoita!
Tämä täysikuu oli Härässä, Skorpionia vastapäätä, ja todellisuudessa tuo plutoninen Skorpioni-energia saa meidät nyt sukeltamaan sisäisen varjomaailmanne syvyyksiin ja maan varjon syvimpiin ja pimeimpiin nurkkiin. Varjo on se osa meitä, se osa elämää, jota emme halua nähdä. Se tuntuu liian rumalta, liian epämukavalta ja liian vaikealta käsitellä. Mutta ilmoittauduimme eheyteen, ilmoittauduimme yhtenäisyyteen. Emme tulleet tänne hyräilemään mukana teeskennellen, että mattomme on puhdas, kun sen alla on tuskaa. Emme tulleet tänne pitämään verhot suljettuna, sivuuttamaan sen tai välttämään sitä, mistä meillä ei ole aavistustakaan, mitä sille tehdään.
Siis kriisejä tapahtuu auttamaan kaikkea tulemaan esiin, pintaan nähtäväksi, tunnettavaksi, tiedettäväksi, tunnustettavaksi, parannettavaksi ja transformoitavaksi. Tämä ei merkitse, että olemme kääntyneet väärästä paikasta tai että kosmisessa suunnitelmassa on ollut jokin virhe.
Kuvittele vuosittainen sukupäivällinen, jolla kaikki ovat teeskennelleet vuosia. Teeskennelleet, että pitävät Roger-sedästä. Teeskennelleet, että heidän avioliittonsa on hyvä. Teeskennelleet, että heidän elämänsä on pelkkiä hienoja ruokailuvälineitä ja suuria taloja, vaikka he ovat korviaan myöten veloissa. Sitten yhtenä vuotena Minny-täti joka tietää kaikki salaisuudet ja on kyllästynyt jokavuotiseen teeskentelyyn, päättää saaneensa tarpeeksi. Päivällisen aikana hän alkaa päästää ulos kaikkia salaisuuksia, kaikkea häpeää jota kaikilla on ja kaikkia luurankoja. Ja kaikki ovat loukkaantuneita. Mutta kaikkien yllätykseksi se avaa oven parantumiseen. Kaikista tuntuu helpottuneelta. He eivät olleet ainoa, jolla oli ongelmia, joka kamppaili tai johon sattui. He alkavat puhua – oikeasti puhua. Ei vain juoruja tai säästä, vaan todellista, raakaa, avointa, rehellistä ja haavoittuvaista kommunikointia.
Ja tässä kohtaa me olemme. Syyttely ja tuomitseminen eivät vie meitä minnekään, kun olemme Varjomaassa. Se taas saattaa opettaa meille jotain, kun otamme aikaa ymmärtää: "Miksi minusta tuntuu tältä?" ja "Miksi minusta tuntuu tuolta?"
Älä pelkää nähdä varjoa, omaasi tai jonkun toisen. Ja salli itsesi nähdä valoa paikoissa, joissa et odottanut tai joiden osalta olit vakuuttunut, ettei sitä ole.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.