VAPAATA KELLUNTAA JA ELÄMÄN INVENTOINTIA
Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
4.6.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Ilmassa on suurta vapaakelluntaenergian tunnetta näinä päivinä. Mitä enemmän tietoisuutemme keskittyy sydämeen mielen sijasta, sitä enemmän tapahtuu kaikenlaista irrottamista. Se on aiemman toimintamallimme irrottamista, mukaan luettuna ne vanhat uskomukset, jotka pitivät todellisuutemme ja identiteettimme koossa. Tietoisuutemme ja fokuksemme tuodaan enemmän ja enemmän nyt-hetkeen ja näin sinusta saattaa tuntua todella vaikealta, jopa ulkopuoliselta, ajatella menneisyyttä tai tulevaisuutta niin kuin ennen. Muistot saattavat tuntua oudoilta ja tulevaisuuden suunnittelu saattaa tuntua tarttumiselta pilviin, jotka muuttuvat joka hetki.
Tämä tietoisuusmuutos – mielestä sydämeen – on luonnollisesti tapahtuva prosessi tässä kohtaa evoluutiotamme. Voimme mennä sen mukana edes käsittämättä sitä, osallistua siihen aktiivisesti ja avautua sille tai vastustaa, pelätä, välttää ja työntää aktiivisesti sitä vastaan.
Irrottamisprosessi on perimmiltään positiivinen, voimaannuttava ja vapauttava, mutta voi tuntua hyvin maadoittumattomalta, koska olemme tottuneet olemaan keskuksessamme paljon kiinteämmässä todellisuudessa. Uusi todellisuutemme on paljon virtaavampi ja vaikka siinä on valtava määrä vapautta, voi olla myös erittäin hämmentävää olla olematta täysin varma, kuka on, minne on menossa tai mitä haluaa. Se voi nostaa myös esiin apatiaa tai masennusta, koska on tunne, ettei halua tehdä oikeastaan mitään tai mitä itua kaikessa on.
Noita tunteita tulee usein esiin, silloin kun paljon irrotetaan kerralla (energiakentästä, mukaan luettuna fyysinen todellisuus), ja meistä voi tuntua, että elämme jännitystilassa tai tuntemattomassa tyhjiössä. Kuitenkin tämä luo tilaa sille, että uusi tulee käyttöön, aktivoituu, tulee meihin, ruumiillistuu ja herää. Ja silloin kun tila on täysin puhdas ja vanhasta on päästetty irti, saamme energia- ja inspiraatiosyöksyjä, äkillisiä ajatusvälähdyksiä ja tunteita "voi, en panisi pahakseni tehdä xyz" tai "hmm, minusta todella tuntuu, että syön nyt näin" tai "haluan todella käyttää enemmän aikaa tehden abc" tai "minun täytyy todella lakata tekemästä sitä ja sitä, on korkea aika".
Tämä prosessi kulkee aaltoina – irrottamista, irrottamista, plääh-tunnetta, tyhjyyden tunnetta … luodaan tilaa, vanhasta päästetään irti, uutta tulee käyttöön … ilon tunnetta, mahtavuuden tunnetta, inspiroitumisen tunnetta … sitten lisää irrottamista … voi paska, on taas plääh-tunne! Ratsasta aallolla.
Jonkin vanhan aspektisi irrottaminen ei ole helppoa. Se on ollut identiteettiäsi pitkään. Niinpä saattaa olla surua. Ja saatat vastustaa, koska tietyt vanhat aspektisi voivat liittyä tuloihin tai tärkeisiin suhteisiin, joista sinun tarvitsee päästää irti, jos sinun on tarkoitus antaa tuon vanhan aspektin mennä kokonaan. Sielu kertoo sinulle: "Kaikki menee hyvin", mutta voi vaatia jonkin aikaa hypätä täysin, koska fyysisen ja tunnepuolen selviytymisosasi sanoo: "Mitä sinä teet?? Mitä meille tapahtuu?"
Itse olen saanut jonkin aikaa taputuksia olkapäälle siitä, että annan kruunuchakrani levätä, erityisesti yksityisesti antamieni sielusessioiden osalta. Ei ainoastaan oman terveyteni ja kasvuni vuoksi, vaan myös asiakkaideni kasvun ja potentiaalin vuoksi. Tuollaisen tiedonvälityksen sijasta minua kutsutaan kiinnittämään suurempaa huomiota esim. kursseihini ja muihin ideoihini, mitkä auttavat ihmisiä tuomaan esiin omaa informaatiotaan ja ruumiillistamaan uusia energioita jokapäiväisessä elämässään ja maailmassaan.
Kuuntelin näitä tönäisyjä ja vähensin asiakkaita muutama vuosi sitten, Jaxin syntymän jälkeen ja pitäydyin muutamassa per viikko. Kuitenkin ennen tätä Meksikon matkaa sain erittäin tiukkoja ohjeita sielultani – nyt on aika lopettaa sessiot. Kestääkö tämä ikuisesti? En ole varma, mutta tämä kerta tuntuu ehdottomasti erilaiselta kuin ne tavalliset tauot, joita minulla on ollut aiemmin.
Tiesin intuitiivisesti, että sillä hetkellä kun päästän irti, saisin enemmän tilaa, aikaa ja inspiraatiota uusiin intohimoihin ja suuntiin, jotka odottivat minua. Se oli kuitenkin tunteellisesti vaikeaa, koska se on sellaista, mikä tulee luonnostaan ja helposti minulle, auttaa ihmisiä ja auttaa perheen tuloissa. Ja täällä sitä ollaan pitkällä matkalla päästämässä irti siitä! Mutta tuskin voin kannustaa ihmisiä hyppäämään kielekkeeltä ja jättämään työpaikkansa ja olla tekemättä itse niin, kun siihen opastetaan!
Niinpä kaiken tämän osana myös energiaviestejä on ollut harvakseltaan. Menen vain virran mukana niiden osalta. Kun viesti syöksyy minulle, se tulee tähän, kuten tämä tänään. Yksi suurimmista lahjoista minkä voit antaa itsellesi, on sallia itsesi astua hetkeksi etäämmälle omasta elämästäsi, siivota pöytä ja kysyä: "Okei, mitä haluan lisätä tälle puhtaalle pöydälle? Mitä haluan pitää vanhasta? Ja mitä uusia asioita haluaa tulla?"
Sinun ei tarvitse mennä pitkälle matkalle tehdäksesi sen, vaikka ehdottomasti auttaa, kun pääsee pois tavanomaisesta ympäristöstään edes viikonlopuksi tai viikoksi, jos voi. Olen myös tehnyt kotona monta kertaa elämän inventaaria kynän ja paperin kanssa ja kysynyt itseltäni: "Mistä on aika päästää irti? Mitä uusia asioita haluan tehdä ja mitä kohti kulkea?" Nykyiset energiat mielessä pitäen, kyse ei ole niinkään tulevaisuuden suunnitteluharjoituksesta, vaan yhdistymistä itseensä ja ajan ottamista sielunsa kuuntelemiseen ja sydämensä kuulemiseen.
Miten teillä kaikilla menee?
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Uffo tulee uffon luo
Uusimmat viestit
24.4.2025 - Miksi seuraavat kolme vuotta ovat sielutärkeitä24.4.2025 - Hidastaminen haistelemaan ruusuja 2025Huhtikuu 2025 - Kathleen Haws - Kerro syntymätarinasi7.4.2025 - Hitaasti mutta vakaasti ...20.4.2025 - Hyvästejä seuraava syntymä21.4.2025 - Luomisen harjoitteluaHuhtikuu 2025 - Rakas mestari ... miksi jatkan taistelua?2.4.2025 - Tulossa ...7.4.2025 - Enkeleillä on viesti Amerikalle20.4.2025 - Ratkaiseva hetki27.3.2025 - Kahleiden katkaiseminen13.4.2025 - Hidastaminen elämän vauhtiin18.4.2025 - Sielun takaisinkutsuminen18.4.2025 - Pitkäperjantai, henkiinjäämisprinsiippi ja uusi maskuliinienergia17.4.2025 - Yhtyminen - sieluportti avautuu14.4.2025 - Enkelin siivet - miksi ystävällisyys on hyväksi terveydelle4.6.2015 - Vapaata kelluntaa ja elämän inventointia
