ENERGIA- JA TUNNEYLIKIERROKSIA
Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
7.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Meillä oli viikonloppuna uusikuu harmoniaa rakastavassa Vaa'assa, mutta saat anteeksi, jos luulit meidän käyneen juuri läpi supervoimakkaan täydenkuun! Ilmassa oli (ja on edelleen) paljon tunne-energiaa, mikä laukaisee monille viha-, suru- ja kärsimysryöppyjä. Toiset ovat ehkä tunteneet epämääräistä epämukavuutta, ahdistusta tai ärsytystä ilman selvää syytä. Astrologisten vaikutusten lisäksi täytyy ihmetellä, onko aurinko lopultakin tekemässä jo magneettinapakäännöksen - tiedemiehet ennustivat kolmen, neljän kuukauden ikkunaan elokuussa. Sitä on vain vähän vaikea selvittää NASA:n nettisivuilta ja valtaosa NASA:n henkilökunnasta ei ole tällä hetkellä edes töissä hallinnon sulkemisen vuoksi!
Tuo "ihmettely" voi kuitenkin olla vain ihmismieli, joka etsii jonkinlaista loogista tai rationaalista selitystä sille, miltä monista meistä tuntuu tällä hetkellä, kun todellisuudessa ei ole mitään yhtä loogista tai rationaalista selitystä. On monia selityksiä yleisen evoluutioselityksen sisällä. Elämme nyt virallisesti siirtymää vanhan ja uuden olemis- ja elämistavan välillä. Jos tuntuu siltä, ettei tällä hetkellä ole vakaata maaperää, millä seistä, se johtuu siitä, ettei monin tavoin olekaan! Hyvin monet asiat ovat epävakaita ja muuttuvia, kun kaikki käy läpi omaa transformaatioprosessiaan, ja tästä syystä sanon tasaisin väliajoin kaikille: löydä keskuksesi, löydä tuo tila sisältäsi, missä voit tuntea hiljaisuutta, liikkumattomuutta ja yhteyden omaan sisäiseen ja korkeampaan totuuteesi ja opastukseesi.
Tämä auttaa sinua tuntemaan rauhaa ja tyyneyttä, kun kaikki ympärilläsi on myllerrystä. Se auttaa saamaan selkeyttä ja opastusta tiestä eteenpäin, hetkestä toiseen, silloin kun pää huutaa "Olen niin hämmentynyt, etten tiedä, mitä tapahtuu, enkä tiedä, mitä tehdä." Silloin kun tunnet "En tiedä mitä tehdä", ajattele, että sinussa on osa, joka tietää. Tietoinen itsesi ei ehkä tiedä, mutta supertietoisuutesi, alitajuntasi, suurempi itsesi, korkeampi itsesi, sielusi - miksi sitä kutsutkin - kyllä tietää.
Meillä ei ole karttaa näitä aikoja varten, missä olemme nyt. Meillä voi olla omia ajatuksia ja visioita yleisesti siitä, mitä on lopulta lopputuloksena, ja myös voimakkaita oivalluksia, miten tuo lopputulos voi syntyä, mutta todellisuudessa emme voi tietää varmasti, koska luomme tätä kulkiessamme. Evoluutiomuutokset eivät tule näppärän kaavion kanssa, mikä selittää, mitä yksityiskohtaisesti tapahtuu, ja nämä ovat yksityiskohtia siitä, miten kaikki tapahtuu ja miten kauan se kestää. Elämme "tyhjien sivujen" aikaa, kun todellisuudessa riippuu meistä, mitä tapahtuu ja miten reagoimme odottamattomiin asioihin.
Auringon aktiivisuus ja hallinnon sulkeminen eivät ole uusia tapahtumia. Herkkyytemme ja tunnereaktiomme näihin tapahtumiin ovat kuitenkin uutta. Meillä ei ole koskaan ollut näin paljon ihmisiä, joihin tällaiset tapahtumat vaikuttavat tunteellisesti, energeettisesti ja fyysisesti. Meillä ei ole koskaan tapahtunut näin paljon asioita samanaikaisesti - ovat ne sitten henkilökohtaisessa elämässämme, perheemme ja ystäviemme elämässä tai suuremmassa yhteiskunnassa tai maailmanlaajuisessa yhteisössä. Emme ole koskaan olleet näin tietoisia kaikista tapahtumista - tietoisuuden on tehnyt mahdolliseksi internet ja sosiaalinen media. Tunnejärjestelmämme käy ylikierroksilla ja näin tunnemme jokaisen ulkoisen laukaisijan sata kertaa enemmän kuin aiempina vuosina, on kyse sitten astrologisesta vaikutuksesta, galaktisista aalloista, auringonpurkauksista, jostain poliittisesta tai yhteiskunnallisesta kysymyksestä tai henkilökohtaisesta tai perhesuhteesta.
Tämä korostunut herkkyys ja kohonnut alttius tuntea kaikki on perimmiltään positiivinen ja hyödyllinen asia, mutta se on uusi alue monille. Meidän täytyy löytää tapa käsitellä sitä - tapa missä sallimme sen virrata lävitsemme, mutta se ei kuitenkaan heittele meitä hurjasti kuin tornado autoa. Riippuen omasta ajasta ja ympäristöstä on hyödyllistä vetää muutaman kerran syvään henkeä, mennä kävelylle, maata ulkona ruohikolla, mennä luontoon, tehdä jotain fyysistä harjoitusta tai kuunnella fantastista musiikkia. Kaikilla on omia suosikkiasioita tehtäväksi, asioita joiden tiedät toimivan parhaiten itselläsi. Sillä ei oikeastaan ole merkitystä, mitä teet. Sillä on merkitystä, että sinulla on kourallinen (tai edes yksi) positiivisia aktiviteetteja, joiden tiedät todella toimivan päästäksesi omaan keskukseesi riippumatta siitä, mitä ympärilläsi tapahtuu.
Kun hyvin monet hallitukset ovat ympäri maailmaa nyt jonkinlaisessa sekasorrossa, on helppoa menettää toivo asioiden muuttumisesta paremmaksi. Tämä "sekasorto" oli aina tulossa. Kaaos, romahdus, miljoonien ihmisten muutosvaatimukset, vastustaminen - kaikki on osa yleistä transformaatiotamme maailmana. Tämä ei ole "normaalia" aikaa. On heräämisaika. Äänien on aika tulla kuulluksi ja sydänten ilmaistuksi. On aika, jolloin kaikki mikä ei ole harmoniassa todellisen potentiaalimme kanssa, haastetaan, kyseenalaistetaan, romahtaa tai transformoituu. On aika, jolloin myös kaikki vanhat ja vanhentuneet tapamme pitävät jääräpäisesti kiinni tutusta. Tuo kiinnipitäminen on aina vain tuskallisempaa - osallistumme siihen sitten henkilökohtaisesti tai olemme sen silminnäkijänä.
Jos tunnet juuri nyt jännittyneisyyttä - ja se voi olla oma juttusi tai toisilta napattua - ravistele käsivarsiasi. Kyllä, tee se juuri nyt, ennen kuin luet sanaakaan lisää. Ravistele se ulos. Jos pystyt tekemään sen lukemispaikassasi, nouse seisomaan ja ravistele jalkojasi ja koko kehoasi. Sivele käsilläsi kumpaakin käsivarttasi, vartaloasi edestä ja takaa ja jalkojasi alaspäin ja tunne puhdistuvasti liikaenergiasta, mikä ei kuulu sinulle. Pyydä, että se menee energiakierrätysalueelle, missä se voidaan käyttää hyvin. Näinä päivinä voimme tuntea kirjaimellisesti olevamme valtavien sähköenergiamäärien vastaanottimia ja vaikka "ihmisvalona" olemisessa on monia positiivisia puolia, on myös tarpeellista tietää, miten maadoittaa tai vapauttaa liikaenergia, mitä et voi ruumiillistaa tai mitä sinun ei tarvitse ruumiillistaa. Muuten tunnet meneväsi oikosulkuun eli tunneromahdukseen!!
Toivottavasti löydät vähintäänkin tavan hengittää!
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.