Kuukausivisioita - tammikuu 2012
ODOTA ENEMMÄN
Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
4.1.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tässä sitä sitten ollaan kauan odotetussa vuodessa 2012. Olet ehkä huomannut, että teit oman elämäsi suuren kevätsiivouksen uuteen vuoteen johtavina päivinä ja viikkoina ja sinusta tuntui, ettet halunnut ottaa mitään taakkaa - työpaikkaa, suhdetta, elämäntilannetta tai muuta olosuhdetta - vuoteen 2012, ellei se todella tuntunut oikealta ja hyvältä sinulle … vaikka se tarkoittikin hyppäämistä tuntemattomaan ilman mitään aavistusta siitä, mikä sinua odottaa. Vaikka tämä voi olla totta jollain tasolla joka uusi vuosi, tänä vuonna oli voimakkaampi kiireydentunne: nyt on aika toimia, muuttua, siirtyä ja päästää irti. Kurkotamme syvemmälle sieluumme kaikella rohkeudellamme ja vahvuudellamme tehdäksemme sitä, mitä tiedämme meidän tarvitsevan tehdä. Siinä missä kuluneiden vuosien olosuhteet eivät ehkä ole "sallineet" meidän tehdä muutoksia, tänä vuonna sanomme: "Viis olosuhteista, minun on tehtävä tämä muutos tai tavoiteltava unelmiani tai seurattava sydämeni ja sieluni kutsua, vaikkei minulla ole aavistustakaan siitä, miten se tapahtuu tai onnistuu."
Joillekin tämä saattaa merkitä, että matkustat nyt melko kevyesti, kun olet päästänyt paljosta irti, mutta se on ok - on paljon lisää tilaa aloittaa alusta uusissa tilanteissa, jotka ovat täysin harmoniassa sen kanssa, kuka oikeasti olet. Tämä täydellinen harmonia on kuin magneetti, joka ohjaa meitä oikeaan suuntaan. Paljon samaan tapaan kuin radioaseman on oltava tarkasti säädetty äänen kuulumiseksi selvästi, meitäkin vedetään juuri oikealle asemalle - mikään muu ei vain tunnu oikealta. Taas kerran, vaikka tätä on tapahtunut koko elämämme ajan jossain määrin, tämä vuosi vie sen täysin uudelle tasolle. Emme enää harhaile, kulje kiertoteitä ja viivyttele. Hyppäämme valtatielle ja siirrymme suoraan eteenpäin! Jotkut kokevat tämän hyvin jännittävänä tunteena ja vaikkei sinulla ole selvää tunnetta siitä, mitä tarkkaan ottaen olet tekemässä tai minne olet menossa, tiedät ehdottomasti, että menet oikeaan suuntaan - yksinkertaisesti siksi ettet enää mene väärään suuntaan!
Toiset voivat kokea tämän väliaikaisesti epävarmuutena - olet päästänyt irti, mistä piti päästää irti, et kuitenkaan liiku eteenpäin haluamallasi tavalla. Tiedä, että vaikka tunnet ehkä seisovasi paikallaan, paljon tapahtuu energeettisesti sisälläsi ja edessäsi. Tuleva sinä lakaisee luudalla tietä eteenpäin ja selvittää polkua sinulle, joten vaikket tunnekaan liikettä, asiat etenevät ja asioita tapahtuu. Turhautumisen sijasta sinun on hyödyllistä kysyä itseltäsi: miksi valitsen nykytilanteeni? Ota kynä ja paperia, ala kirjoittaa ja katso, mitä tulee ulos. Jos teet kaiken voitavasi siirtyäksesi eteenpäin etkä siirry, luultavasti jokin palvelee sinua edelleen (tai uskot palvelevan) nykyolosuhteissasi. Mitä selkeämpi olet siinä, mitä se on, sitä nopeammin voit siirtyä tuntemaan kiitollisuutta ja tyyneyttä nyt-hetkestäsi ja sitä helpommin voit siirtyä polulle, mikä on valmisteltu sinulle.
Kevätsiivousenergia pysyy kanssamme koko vuoden, kun meitä kutsutaan jatkuvasti siirtymään suurempaan aitouteen ja karistamaan pois kaikki, mitä on ollut pääasiassa vanhaan harhatodellisuuteen perustuvien pelkojen vuoksi. Tänä vuonna vilpittömyys ja aitous voittavat pelon. Tämä on niin suuri teema, että se kannattaa toistaa: tänä vuonna vilpittömyys ja aitous voittavat pelon. Tämä on totta sekä henkilökohtaisella että globaalilla tasolla. Uusi aito todellisuutemme voittaa vanhan harhatodellisuuden. Siksi monet meistä toimivat sen muutoksen suhteen, mitä olemme halunneet tehdä vuosia, mutta olemme pelänneet liikaa tai emme ole tienneet, miten tehdä sen, tai tienneet sitä edes mahdolliseksi.
Niille jotka lähtevät "turvallisesta", hyväpalkkaisesta työpaikasta, pitkäaikaisesta suhteesta tai vakiintuneesta kodista tai paikasta seuratakseen unelmiaan ja sydäntään (useammat kuin koskaan ennen tekivät tämän ennen tätä uutta vuotta), hyvää tarkoittavat ystävät ja perhe voivat sanoa: "Mitä oikein aiot tehdä?? Olet hullu!" Huomaat vastaavasi: "En pysty tekemään sitä enää, en vain pysty." Maksettavat laskut voivat häämöttää mielessäsi, kuitenkaan syvällä et ole huolissasi ja tunnet suurta rauhaa säteilevän jostain sisältäsi. Tiedät, että sinusta huolehditaan ja että aina kun seuraat sydäntäsi, universumi tukee sinua.
Tänä vuonna on oltava sanojemme mittainen ja elettävä se, minkä tiedämme todeksi. Tämä on toinen lause, joka kannattaa toistaa, joten lue se uudestaan ja todella hengitä sitä sisään. Tänä vuonna näytämme maailmalle, että "hullut" tapamme todella toimivat ja itse asiassa vanhat toimintatavat ovat hulluja! Tänä vuonna monet tietoiset sielut, jotka eivät ole kyenneet löytämään paikkaansa valtavirrassa, tulevat ulos piilosta - ikään kuin sisäinen herätyskello olisi alkanut soida sanoen "ylös sieltä". Useammat ihmiset pyytävät ja tarvitsevat apua ymmärtääkseen korkeampia energioita, joita tulee sisään ja joiden tuloksena tapahtuu muutoksia heille ja heidän ympärillään.
Loistat valoasi kirkkaammin kuin koskaan ennen, mutta tämä ei tule enää "minun on pelastettava maailma" -mentaliteetilla. Kun säteilet valoasi, autat toisia löytämään oman valonsa. Se on kuin olemista synkässä metsässä suuren soihdun kanssa, niin että toiset voivat katsoa alas ja löytää oman soihtunsa, joka heillä (heissä) on ollut koko ajan. Uuteen todellisuuteen on astuttava itsensä voimaannuttamisen tilasta, muttei se merkitse, että olemme yksin - tukea on saatavilla kaikille, jotka pyytävät, heidän tarvitsemassaan muodossa. Kun ihmiskuntaa katsotaan yläpuolelta, se näyttää kuin maisemalta lennettäessä kaupungin yllä juuri ennen auringon laskemista: miljoonia pikkuvaloja syttyy yksitellen. Se on kaunista ja taianomaista.
Monin tavoin näyttää ristiriitojen vuodelta. Joka päivä uppoudumme enemmän ja enemmän korkean taajuuden energiaan, mikä antaa meille enemmän kuin koskaan ennen tukea ruumiillistaa aito, jumalainen luontomme, luoda taianomainen elämä ja kanssaluoda suurenmoinen maailma. Samaan aikaan on vähemmän ja vähemmän energiaa tukemassa vanhan maailman tapoja ja näin näemme paljon romahtavia järjestelmiä ja rakenteita, mikä koetaan joko syynä juhlaan tai epätoivoon riippuen siitä, kummalla todellisuuskolikon puolella pääasiallisesti asut.
Nämä kaksi todellisuutta ovat kuin tarra, joka irtoaa paperista. Ne ovat olleet kauan yhdessä, mutta nyt kun irtoaminen on alkanut, ei ole paluuta, niitä ei voi enää liimata yhteen. Kun tarra irtoaa kauemmas paperista, saatamme tuntea sen yhteydettömyytenä ja irrallisuutena vanhaan todellisuuteen ja niihin, jotka edelleen asuvat siellä. Toisinaan voi tuntua siltä, että jossain esitetään elokuvaa, mutta tiedät, ettei se ole totta ja jos et halua katsella sitä, et vain valitse tuota kanavaa. Tämä ei merkitse, että olemme piittaamatta ihmisten aidosta kärsimyksestä ja vastoinkäymisistä - aivan päinvastoin, voimme huomata haluavamme enemmän ja enemmän tehdä kentällä aktiivisesti työtä yhteiskuntauudistuksen hyväksi ja auttaa humanitaarisissa ponnistuksissa. Sen sijaan emme tunne yhteyttä ihmisiin, jotka ovat mukana vanhoissa draamoissa, ja näemme suoraan niiden uutislähetysten, poliittisten puheiden ja perspektiivien ulkokuoren läpi, joita media meille antaa. Meistä tuntuu, että katselemme fiktiivistä elokuvaa, koska todellisuudessa se on sitä.
Suuri osa siitä epämukavuudesta, kaaoksesta ja vaikeudesta mitä näemme valtavirtayhteiskunnan kokevan tänä vuonna, on suoraan suhteessa siihen, missä määrin yksilö ja kollektiivi vastustaa vanhasta (harha) irtipäästämistä ja uuden (todellisuus) sallimista. On tärkeää tietää, että uusi todellisuus ei ole jotain, mihin me kollektiivisesti heräämme jonkin mystisen suuren pamaustapahtuman aikana eli hurmosta. Ylösnousemuksessa ei ole kyse meidän kaikkien yhtäkkisestä "sädettämisestä" taivaalle - ylösnousemus on nousemista korkeampaan ulottuvuuteen, taajuuteen ja värähtelyyn. Ulottuvuussiirrossa on kyse tietoisuutesi avaamisesta toisille mahdollisuuksille, perspektiiveille ja todellisuuksille. Siinä ei välttämättä ole kyse olemisesta eri paikassa fyysisesti tai maantieteellisesti. Uusi todellisuus on tässä ja nyt, rinnakkain vanhan kanssa.
Palataksemme tarra-analogiaan, nämä kaksi todellisuutta ovat kuitenkin siirtymässä kauemmas ja kauemmas toisistaan. Näiden kahden välillä on energiasilta, jota on kuljettava todellisuuden vaihtamiseksi. Uudessa todellisuudessa olevat voivat palata koska tahansa vanhaan auttamaan ylikulkevia, mutta sen tekemisestä tulee lisääntyvässä määrin epämukavampaa. Kaikki tämä kuulostaa vähän huuhaa-tieteiselokuvalta, mutta jos elät jo pääasiallisesti uudessa, tiedät, mistä puhun.
Aikakausien vaihtuminen
Kuvittele harmonikka, joka on ollut sulkeutumassa monta tuhatta vuotta. Todellisuutemme analogiana harmonikka on symboli evoluutiomatkastamme tässä ajankohtaisessa suuressa syklissä, mikä on nyt lähestymässä loppua. Tämä sykli on ollut rikas ja täydellinen ja se on palvellut meitä hyvin, mutta se on nyt myös palvellut tarkoituksensa. Kun jokin on palvellut tarkoituksensa, niin siinä missä se oli kerran oleellinen kasvullemme, siitä tulee sen este, ja tuossa kohtaa meidän on päästettävä irti. Mitä lähemmäs harmonikka tulee täydellistä sulkeutumista, sitä vähemmän palkeiden välissä on tilaa ja ilmaa. Näin ollen myös mitä lähemmäs pääsemme suuren syklin loppua, sitä vähemmän energiaa on tukemassa tuota sykliä ja sitä tukahduttavampia ja rajoittavampia kokemuksemme ovat tuosta loppuvasta todellisuudesta.
Vaikkei tämä aina tunnu miellyttävältä, se auttaa aktiivisesti irtipäästämisprosessissa, koska alamme tietoisesti tunnistaa, että asioiden on muututtava ja se mikä kerran oli mukavaa, ei enää sovi siihen, kuka meistä on tullut ja kuka pyrimme olemaan. Sille vähemmistölle joka käytti (ja hyväksikäytti) vanhaa harhaa saadakseen vallan enemmistöstä, tämä irtipäästäminen tuntuu sietämättömältä ja käsittämättömältä. He ovat aliarvioineet ihmiset ja luontaisen kohtalomme mennä eteenpäin, kasvaa kohti valoa ja eräänä päivänä tunnistaa täysin ja omistaa sisäinen voimamme. Tämä päivä on nyt täällä.
Harmonikka-analogia vastaa myös sitä, mitä muinaiset joogit kutsuivat brahman hengitykseksi: on sanottu, että yhden luomissyklin aiheutti Suuren luojan uloshengitys, kun taas seuraavan aiheuttaa sisäänhengitys. Uloshengitys jonka aikana siirryimme poispäin Luojasta, unohdimme aidon jumalaisen luonteemme ja koimme itsemme erilliseksi, on nyt loppumassa. Uusi Maya- tai galaktinen sykli ohjaa nyt sisään sisäänhengityksen ja tuo meidät lähemmäs Lähde-energiaa kotimatkalla ykseystietoisuuteen ja muistamaan, kuka oikeasti olemme.
Perinteisesti uloshengitys liitetään laajentumiseen, koska universaali hengitys siirtyy ulospäin tutustuen eri aspekteihinsa, kun taas sisäänhengitys liitetään supistumiseen ja siirrytään takaisin sisäänpäin kohti itseä. Kuitenkin mitä tulee sielumuistimme nykytasoon, koimme tietysti uloshengityksen supistumisena (rajoittavana vaikka todellisuudessa kasvoimme ja laajennuimme) ja vastaavasti koemme kotimatkan sisäänhengityksen todellisuuden ja potentiaalin laajentumisena - kiitos heräävän tietoisuutemme ja muistimme siitä, kuka oikeasti olemme. Tämän myötä aloitamme maapallon ja ihmiskunnan uuden kehitysvaiheen.
Odota enemmän
Mitä tämä uusi vaihe merkitsee meille 2012? Vuoden teemana tuntuu olevan "odota enemmän" - on aika odottaa enemmän todellisuudeltamme. On aika nostaa rimaa. On aika odottaa parempaa, harmonisempaa, rauhallisempaa ja yltäkylläisempää maailmaa kaikille, jotka sitä haluavat. Odottaa jotain, mitä et ole uskonut mahdolliseksi - sinun on tunnettava ansaitsevasi se, sinun on tiedettävä, että sinulla on oikeus saada se. Silloin kun odotamme jotain, voimme luoda sen, mutta pääongelmamme on ollut, että viime aikoihin saakka energiamäärä mikä maan päällä on ollut tukemassa tätä korkeampaa odotusta, on ollut paljon pienempi kuin ei-tukeva energiamäärä. Tätä energiamäärää ei välttämättä määrää ihmisten lukumäärä, vaan yksilöllisten odotustemme voima, mikä vuorostaan määrää sen, missä olemme sekä henkilökohtaisella että kollektiivisella evoluutioaikajanalla.
Olemme olleet uloshengityksessä, näin ollen universaalia energiaa ei ollut käytettävissämme samalla tavalla, kuin sitä tulee käyttöön nyt uppoutuessamme sisäänhengitykseen. Se mikä näytti mahdottomalta muutama lyhyt vuosi sitten tai jopa kuukausia tai viikkoja sitten, ei näytä nyt ainoastaan mahdolliselta, vaan se alkaa todella materialisoitua fyysiseen todellisuuteemme. Tästä tulee prosessi. Emme herää huomenna maailmanlaajuiseen utopiaan, missä kaikki "teleportoidumme" seuraavaan lomakohteeseemme, mutta junamme on ehdottomasti raiteilla sitä kohti. Kuulostaako idealistiselta? Tieteiselokuvalta? Toinen teema vuodelle 2012 ja sen jälkeen on, että se mikä aiemmin sivuutettiin idealistisena, utopistisena ja tieteiskirjallisuutena, on nyt todellisuutta - todellisuutta mikä on ollut piilossa meiltä.
Niiden lukumäärä jotka eivät ole tukeneet parempaa todellisuutta ihmiskunnalle, on ollut pienenpieni (ns. 1%). Kuitenkin siinä missä he olivat pieniä lukumäärältään, he olivat selvästi jättiläisiä vallan osalta. Heitä palveli meidän pitämisemme pimeässä ja korkeammalla tasolla se palveli myös meitä. Muista se. Tässä ajassa ei ole kyse lähtemisestä "me vastaan he" -taisteluun. Voimamme tulee oman osamme tunnustamisesta koko näytelmässä: opimme paljon, mutta nyt on uuden näytelmän aika. Emme tarvitse enää noita vanhoja, epärehellisiä hahmoja, meidän ei tarvitse olla enää sätkynukkeja tai uhreja, joten on aika sulkea tuon tarinan verhot. Nähdään!
Nyt kun valon on aika palata taas, monet ihmiset järkyttyvät siitä petoksen ja rajoittamisen määrästä, mitä ihmiset ovat kestäneet. Näemme paljastuksen toisensa jälkeen kaikilla alueilla, mukaan luettuna politiikka, terveydenhoito, tiede, uskonto, talous, energia ja muiden planeettojen olennot. Monien ihmisten on vaikea sulattaa sitä tosiasiaa, että vähemmistö on pitänyt salassa tietoa vapaasta energiateknologiasta ja eri terveydenhoitotavoista vuosikymmeniä, saanut tahallaan aikaan sotia ja tukahduttanut totuuden vain, koska heitä on hyödyttänyt tehdä niin - huolimatta vahingollisesta vaikutuksesta toisille. Sydänkeskeiselle henkilölle joita suurin osa ihmisistä on, on käsittämätöntä ajatella, että joku jolla on esimerkiksi hoitokeino syöpään tai kyky varmistaa kaikille ihmisille sähkö ja juokseva vesi, tukahduttaisi tuon informaation saadakseen lisää rahaa tai lisää valtaa. Kuitenkin huomaamme, että sellaisia ihmisiä on.
Havaitsemme myös (lopulta), että tätä vähemmistöä käyttivät samalla tavalla kuin he meitä, jotkut vähemmän mukavat toisten planeettojen olennot, jotka lupasivat heille vastineeksi suunnattomasti valtaa maapallon ja ihmiskunnan myymisestä. Kohtalonamme ei ole kuitenkaan tulla myydyksi tällä tavalla ja näin nuo olennot ovat aliarvioineet sekä meidät että suojelijamme (hyväntahtoiset muiden planeettojen olennot - tähtiperheemme ja muut hyvät tähti-ihmiset).
Ns. Arabi-kevät ja Vallataan-liike eivät ole mitään sattumanvaraisia tapahtumia, ne ovat alku jollekin, minkä näemme lisääntyvän: tarpeekseen saaneiden ihmisten kansannousu. Olemme nyt kaikki aktiivisia osallistujia evoluutiovallankumouksessa, jonka käynnistää kasvava tietoisuutemme siitä, että jokin on kovasti pielessä ja on tarve oikaista asia, sekä todellisen itsemme ja aidon voimamme herääminen. Maailma ei lopu 2012, harha loppuu. Sen paikalle paljastuu uusi todellisuus, ilmestyy uusi ihmiskunta ja syntyy uusi maailma. Nämä ovat tosiaan erityislaatuisia aikoja.
Mitä voit tehdä maksimoidaksesi vuoden 2012 energiat
* Seuraa sydäntäsi. Tee mitä tunnet itseäsi kutsuttavan tekemään, vaikka looginen mielesi, pelkosi tai hyvää tarkoittavat ihmiset yrittävät horjuttaa sinua.
* Luota intuitioosi. Jos jokin ei tunnu oikealta tai todelta sinulle, luultavasti se ei ole sitä.
* Usko itseesi. Olet itsesi paras opettaja ja opastuksen lähde. Olet ainoa ihminen, joka oikeasti tietää, kuka olet ja mitä tulit tänne tekemään.
* Päästä irti itsesi ja toisten tuomitsemisesta. Tiedä, että kaikki mitä olet tehnyt, tapahtui syystä, ja että toisillakin on syy siihen, mitä he tekevät.
* Odota enemmän elämältäsi ja todellisuudelta. Jos sinun pitäisi kirjoittaa luettelo unelmistasi omaksi ihanne-elämäksesi ja ihmiskunnan ja planeetan todellisuudeksi, tee siitä mahdollisemmin uskomaton. Käsitä, missä henkilökohtainen kattosi ja rajasi ovat ja nosta niitä. Nosta sitten niitä vielä lisää. Jos sinun pitäisi käyttää mielikuvitustasi ja kirjoittaa taianomainen kirja, sinulla ei olisi mitään rajoja, eihän? Odota siis samaa elämältäsi, koska mielikuvituksemme on nyt kuskin paikalla! Esitä oma osasi taianomaisen maailman luomisessa meille kaikille.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Vanhoja viestejä voit lukea mm. näiltä sivuilta: www.adonai.fi/89 ja http://luxonia.com/viestit. Näillä sivuilla näyttää olevan laaja valikoima tekstejäni - en kuitenkaan suosi tai tue näitä sivuja sen enempää kuin muitakaan sivuja.