YLEISKATSAUS 2023 – VIHKIMYS, INTEGROINTI JA INNOVOINTI
Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
31.1.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Ihmiskunnan merkittävän kolmivuotisen jakson jälkeen, 2023 tuntuu siltavuodelta, ennen kuin siirrymme seuraavaan merkittävään sykliin, joka alkaa 2024.
Jos ihmiskunnan on tarkoitus aloittaa täysin uudella polulla, kuten on ollut määrä pitkään tapahtua, emme voi tehdä sitä yhdessä yössä. On syklejä syklien sisällä, jokaisen esittäessä osaansa meidän valmistelemisessa siihen, mitä on edessä. Noissa sykleissä saamme pilkahduksia mahdollisuuksista, jotka innostavat meitä eteenpäin, ja saamme myös kuvia varjoista, jotka varoittavat meitä asioista, joista täytyy olla tietoinen.
Jos kutsumme vuosia 2020–2022 vihkimykseksi, vuosi 2023 on integrointia, ja tämä kaikki tekee perustaa vuodelle 2024 ja sen yli – innovointivuosille. Mikään ei tietenkään ole näin mustavalkoista tai tiukasti segmentoitua – pujottelemme näiden teemojen välillä koko ajan, henkilökohtaisesti ja kollektiivisesti. Mutta jos meidän täytyisi antaa näille aikajaksoille energiaotsikot, tätä ne tuntuvat olevan.
2020–2023 – vihkimys
Saturnus Vesimiehessä on ollut hallitseva astrovaikutus maaliskuusta 2020 maaliskuuhun 2023, mikä korosti näiden vaikutusten hyvin erilaisia ja vastakkaisia ilmaisumuotoja, pohjimmiltaan kysyen meiltä: kumman valitset? Saturnus voi olla auktoritaarinen isä, jota edustavat "laajalle kurkottavat" hallitukset ja instituutiot. Saturnus haastaa meidät myös kasvamaan, astumaan aikuisuutemme seuraavalle tasolle, omistamaan itsenäisyytemme ja ottamaan vastuun elämästämme. Vesimies edustaa ihmisyyttä/inhimillisyyttä ja vapautta. Se liitetään myös kehittyneeseen teknologiaan, tekoälyyn ja digitaaliseen maailmaan. Auktoriteettiasemassa olevat voivat käyttää näitä asioita kontrollointityökaluina. Niitä voidaan käyttää myös vastuullisesti työkaluina suurempaan vapauteen ja laajentumiseen.
Kolme vuotta olemme kohdanneet kaikkia näitä "Saturnus Vesimiehessä" -teemoja äärimmäisillä tavoilla – sulkutiloja, määräyksiä/pakkoja ja QR-kooditarkistuksia sekä vapausmarsseja ja ihmisoikeusliikkeitä. Kollektiivitasolla – seuraavien 20+ vuoden odottaessa vastaustamme – meiltä kysyttiin: kummasta Saturnuksen ilmaisumuodosta pidät enemmän? Kumman Vesimiesversion haluat?
Ensimmäinen Saturnuksen paluumme tulee usein jonkinlaisen vihkimyksen kera, joka liittyy aikuisuutemme seuraavaan tasoon. Saturnuksen matka Vesimiehen läpi symboloi vihkimystä seuraavalle aikuisuustasollemme ihmiskollektiivina. Monille ihmisille ja tässä tapauksessa ihmiskunnalle tämä "vihkimys" tapahtuu usein vasta sen jälkeen, kun oivallamme, että isämme* on liian hallitseva ja murtaudumme vapaaksi saadaksemme oman itsenäisyytemme. Tai oivallamme entistä syvemmillä tasoilla, että isä ei ole syystä tai toisesta paikalla meitä varten, ei ole koskaan ollut eikä koskaan tule olemaan, ja näin meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää yksin. Se voi olla tuskallista, kuitenkin voimaannuttavaa aikaa.
*Isä voi olla sananmukaisesti oma isä, jokin isähahmo, perhe, yhteisö, kulttuuri, uskonto tai lapsuusyhteiskunta, se voi edustaa järjestelmiä, rakenteita ja auktoriteetteja, joiden sääntöjä olet noudattanut tai joita sinun on odotettu noudattavan. Saturnuksen paluun aikana, vaikka sinulla olisi hyvin positiivinen ja terve suhde isäsi kanssa, "vihkimykseesi" olisi silti liittynyt jollain tavalla teemana "on seuraavan aikuisuustason aika".
Saturnukseen liittyy rajoittaminen, kuitenkin myös kasvu ja oppitunnit, joita tulee vääjäämättä siitä. Vaikka jonkin aikaa, erityisesti 2020–2021, olemme tehneet ehkä vähemmän ulkoisesti – käyneet vähemmän ulkona, matkustaneet vähemmän, nähneet ystäviä vähemmän – olimme hyvin kiireisiä sisäisesti. Monet ihmiset saivat nopeutuneen sisäisen kasvuprosessin, heräten tiettyihin oivalluksiin, joiden valkeneminen meille olisi muuten kestänyt paljon kauemmin. Ne asiat jotka meidän tarvitsi tietää, oppia tai kokea, tiivistettiin suhteellisen lyhyeen aikaan.
Aalto
Tämä vihkimysprosessi oli – ja on edelleen – kuin aalto, joka liikkuu ihmiskunnan läpi. On monia, joilta on vielä kokematta sen vaikutus. Tätä tarkoitin sanomalla, että "se ei ole niin segmentoitua" – jotkut tuntevat tämän aallon vasta tänä vuonna. Se on kuin massiivisen tsunamiaallon vyörymistä mereltä. Ensin vain kaukaisimmat laivat ja veneet merellä voivat tuntea sen, ja silloinkin liike ylös ja alas voi olla suhteellisen vähäistä. Seuraavana surffaajat voivat tuntea sen, kenties tuntevat sekä riemua että pelkoa ratsastaessaan tällä aallolla.
Lopulta se paiskautuu rantaan, jossa valtaosa ihmisistä on, ja silloin aallolla alkaa olla suurin ja näkyvin vaikutus: se pakottaa ihmiset reagoimaan (haastaa totuudet), hajottaa rakenteita (vanhoja järjestelmiä), purkaa vanhaa (aiempia illuusioita) ja jättää paljon raunioita vanaveteensä. Niin vaikea kuin tämä prosessi onkin, noista raunioista nousee uutta. Se vie aikaa, ja siihen liittyy suruprosessi, mutta uutta syntyy aina lopulta.
Kuulostaa hyvin dramaattiselta, mutta muista, että tämä tapahtuu tavallaan hidastettuna – kiihdytettynä kyllä, mutta silti hidastettuna. Nykyään voi tuntua enemmän kuin koskaan sitä, kuin eläisimme elokuvassa, mutta kaikki ei tapahdu kahdessa tunnissa tai edes kahdessa vuodessa, totta puhuen. Tarvitsemme aikaa sopeutua, aikaa tottua, aikaa integroida se syvällinen tietoisuus ja herääminen, mitä nämä aallot tuovat meille.
2023 – integrointi
Integrointi on aikaa tehdä inventaari, katsoa ympärille, alkaa ymmärtää, mitä on tapahtunut, ajatella, mitä se merkitsee, ja käsitellä kaikki tunteet, joita kulkee lävitsemme sen tuloksena. Emme ole enää, kuka olimme ennen vihkimystä. Emme ole vielä, kuka meistä tulee. Voi tuntua vähän siltä kollektiivisesti, että olemme ilman ankkuria. Globaalisti useammat ihmiset kuin koskaan eivät luota hallitukseen, poliittisiin johtajiin, mediaan tai muihin hahmoihin ja instituutioihin, joiden he luottivat aiemmin opastavan ja informoivan heitä. Kun alamme ajatella, mitä se merkitsee meille yhteiskuntana, voi olla samanaikaisesti vapauden ja voimaantumisen tunnetta, kuitenkin myös harhakuvien särkymistä, pakahtumista, pettymystä ja surua, kun oivallukset valkenevat – mitä teemme nyt?
Valitettavan iso osa tätä integrointiaikaa on kuolemien lisääntyminen monessa maassa. Kirjoitin tästä joulukuussa ("Joulukuun kuukausiviesti ja vuoden 2022 paketointi – elefantti huoneessa" 22.12.2022), lukujen jatkuvasti kasvaessa 2023. Lisääntyvät kuolemat merkitsevät surua rakkaidemme menettämisestä, niissä monissa muodoissa joilla tuota surua tulee, mm. järkytys, viha, kieltäminen ja masennus. Miten paljon tavallista useampien ihmisten menettäminen vaikuttaa meihin yhteiskuntana? Vaikutus työpaikkoihin ja rooleihin, joita heillä oli? Vaikutus perheisiin ja yhteisöihin, joiden osa he olivat? Tämä aalto ei ole vielä paiskautunut valtavirtarannalle, mitä tulee sen laajamittaisuuden kollektiiviseen tunnistamiseen, mutta se on tulossa – luvut ja grafiikat ovat hyvin selkeitä siinä.
Rakkaus, tuki, yhteys, myötätunto, aito kommunikointi, ystävällisyys ja empatia ovat AVAIN pääsemiseen integrointivaiheen tästä aspektista läpi (mikä ulottuu pitkälle tämän vuoden yli).
Meillä on valintoja tehtävänä matkan varrella, kun kollektiivisesti päätämme, miltä tulevaisuutemme näyttää. Meillä täytyi olla vihkimysaalto, koska muuten meidät olisi houkuteltu innovointipolulle, joka ei ole parhaan etumme mukainen. Meillä täytyy olla integrointiaalto, jotta voimme mennä tulevaisuuteemme maadoittuneella, ruumiillistuneella, viisaalla ja tietoisella tavalla.
Astrotermein Saturnus Vesimiehessä oli vihkimyksen laukaisija. Saturnus Kaloissa vaikuttaa integrointiimme. Pluto Vesimiehessä on keskeinen innovoinnissamme.
Kollektiivinen integrointiaalto on alkanut, luonnollisena seuraamuksena vihkimysaallosta. Tämä viitoittaa pohjimmiltaan tietä tulevalle aallolle – innovointiaallolle, joka ohjaa meidät täysin uuteen jaksoon evoluutiossamme.
Saturnus Kaloissa – 7.3.2023–14.2.2026
Kolmen Vesimiesvuoden jälkeen Saturnus siirtyy Kaloihin muutamaksi seuraavaksi vuodeksi. Katso taaksepäin aikaväliä tammikuusta 1994 huhtikuuhun 1996 nähdäksesi, miten tämä transiitti vaikutti sinuun viime kerralla. Kunkin planeetan siirtyminen uuteen merkkiin, luo aina erityisteemoja kollektiiville, mutta myös jokaiselle meistä yksilönä.
Katso syntymäkarttaasi. Mihin huoneeseen/huoneisiin Kalojen 0–29 astetta osuu? Onko sinulla mitään planeettoja tai akselia siellä? Se antaa sinulle vinkkejä, mikä elämäsi alue siirtyy "aikuiseksi kasvamisen" vaiheeseen ja missä tunnet astuvasi seuraavan aikuisuusvaiheeseen (iästäsi riippumatta), ottaen uuden tason vastuuta, kokien lisää vakautta tai joskus rajoittamista.
Jos koet rajoittamista (asioiden ilmentyminen tai loppuunsaattaminen vie ikuisuuksia, on puutetunnetta tietyllä elämän alueella tai saat jatkuvasti vastauksen "ei" tai "ei vielä"), katso, mikä sen alla oleva tarkoitus, viesti, hopeareunus tai tilaisuus voi olla. Saturnuksessa on kyse kurista, palkkiosta ja vastuusta. Rajoittaminen ei ole välttämättä "tukos/este". Jos voit nähdä sen tilapäisenä, kysy: "Mitä tämä sallii minun kokea/arvostaa/oppia nyt? Mitä tämä sallii mahdollisesti avautua tulevaisuudessa?"
Kaloista. Kalat on unelmoiva, luova ja henkinen merkki, joka hallitsee kirjoittajia, runoilijoita, taiteilijoita, henkisiä opetuksia, metafyysisiä pyrkimyksiä, visionäärejä, ylevää ja yliluonnollista. Kalat voi olla äärimmäisen idealistinen – joskus vaaleanpunaiset lasit silmillä, nähden asioista illuusion todellisuuden sijasta. Todellisuustajuinen Saturnus kulkee 2023–2026 Kalojen läpi kuin rakennustyönjohtaja ... Onko sinulla jokin unelma? Mitä aiot tehdä sen kanssa? Mikä on suunnitelmasi? Mitä ovat tavoitteesi? Mitä toteutusaskelia otat?
Jos sinulla on jokin pitkäaikainen unelma tai visio, muttei sinulla ole ollut aikaa, energiaa, kurinalaisuutta, motivaatiota, resursseja tai tietoa toteuttaa sitä, nyt on aikasi.
Henkinen/metafyysinen alue tuntuu maadoittuneemmalta tutkimusten ja uusien löytöjen tukiessa sitä, mitä on aiemmin pidetty pääasiassa vaihtoehtoparannuksena. Holistiset tavat voivat yhdistyä helpommin perinteisiin lähestymistapoihin tänä aikana, jotta saamme parhaan irti kummastakin maailmasta.
Kalat liittyy myös riippuvuuksiin ja todellisuuspakoon – huumeilla, alkoholilla, ylisamaistumalla henkiseen identiteettiinsä, mikä haittaa ihmiskokemusta, tai jollain muulla riippuvuudella. Saturnus auttaa meitä "palaamaan maan pinnalle", laskemaan pään pilvistä, tarkistamaan itseltä, missä mennään, ja esittämään itselle kysymyksiä:
Mitä etsin?
Miksi minusta tuntuu, että jotain puuttuu?
Miten voi löytää sen terveellä tavalla, ei haitallisella?
Haasteena Kaloissa on kahden ääripään tasapainottaminen: toisaalta ylimaallisten, visionääristen ihanteiden pitäminen, ja toisaalta mahdollisuus vajota syvään masennukseen, kun tiettyjen tilanteiden kova todellisuus tulee eteen. Haarukoimme näitä kahta ääripäätä kollektiivina tällä hetkellä ja erityisesti heränneenä, tietoisena yhteisönä. Yksi heräämisen aspekti saa meidät uskomaan tai haluamaan uskoa uuteen maailmaan, uuteen tapaan ja uuteen todellisuuteen. Toinen aspekti saa meidät näkemään sen illuusiomaailman läpi, jossa meidät on kasvatettu, mikä paljastaa enemmän totuudesta pinnan alla ja verhojen takana. Meidän kannattaa löytää tapa ruumiillistaa nämä heräämisen aspektit positiivisesti – muuten meillä on riskinä olla pysyvässä välitilassa odottaen uuden maailman ilmestymistä, tai olla pysyvässä pettymyksessä ja epätoivoissa, ettei meillä ole mitään toivoa.
Kalojen kehittynyt versio ja positiivinen vaikutus Saturnuksen kulkemisesta sen läpi, on laittaa katseemme tiukasti uuteen maailmaan, mutta ei "sormet ristissä", toivoen parasta ja sulkien silmät "ei mitään pahaa tapahdu" -tavalla. Syöksähdä sen sijaan eteenpäin henkisen kypsyyden kera, ottaen vastuun omasta palapelinpalastasi. Ehdottomasti säteile valoa pimeyteen, mutta älä anna sen imeä sinua pyörteeseensä. Älä pystytä leiriä sinne. Hyväksy visiosi, heitä ankkurit maahan ja ruumiillista ne.
Saturnuksen ollessa Kaloissa oivallamme, kuten Hopien profetia sanoo: "Olemme niitä, joita olemme odottaneet." Se vie meidät ...
Pluto Vesimiehessä
* Oltuaan 15 vuotta Kauriissa, Pluto alkaa siirtyä 2023 Vesimieheen.
* Pluto on ensin Vesimiehessä lyhyesti 24.3.2023–11.6.2023. Kiinnitä huomiota teemoihin, jotka ovat voimakkaita tuona aikana.
* Sitten Pluto perääntyy ja siirtyy takaisin Kauriiseen loppuvuodeksi.
* Pluto siirtyy virallisesti Vesimieheen 22.1.2024 ja pysyy siellä 20.1.2044 saakka.
Meillä on 20 vuotta, jolloin seuraavat teemat ovat äärimmäisen vahvoja:
- kollektiivinen voimaantuminen
- vapautuminen
- vapaus ihmiskunnalle
- vapaus autoritaarisesta sortamisesta/tukahduttamisesta/kontrollista
- yhteiskunnallinen ja globaali transformaatio
- vanhojen järjestelmien romahtaminen ja uusien innovaatioiden syntyminen
- liike kohti paikallisempia ja omavaraisempia yhteisöjä
- eräänlainen uudestisyntymä siinä, miten näemme itsemme ihmiskuntana (eli saamme selville uutta, ajattelutapaa muuttavaa informaatiota globaalista historiastamme/alkuperästämme; käymme läpi merkittäviä muutoksia tiettyjen maiden rajoissa tai siinä, miten näemme rajat)
- kehittynyt teknologia/tekoäly/digitaaliset järjestelmät ja niiden suhde valtaan/voimaan: niiden käyttäminen voimaantumistyökaluina vs. väärinkäyttäminen työkaluina, joilla saadaan valta toisiin
- fokus siinä, mitä ihmisenä oleminen merkitsee: keitä olemme, mistä tulemme, teknologiset ja tekoälyyn perustuvat "tehostukset/parannukset" ihmisissä – ne jotka haluavat pysyä luonnonmukaisina vs. ne jotka haluavat saada "tehostuksia/parannuksia
- valta: nykyisen ja entisen valtaeliitin suunnittelema globaali nollaus vs. korkeampi jumalainen suunnitelma ja ihmisten valta
Pluto liikkuu hitaasti ja käy kussakin merkissä vain noin joka 248. vuosi. Kun Pluto oli viimeksi Vesimiehessä 1778–1798, maailmassa koettiin:
* Ranskan vallankumous 1789–1799
* Amerikan vallankumous – alkoi 1769, käännekohta oli 1778 ja loppui 1791
* teollinen vallankumous – siirtyminen paikallisyhteisöistä, jotka pyörivät maanviljelyksen ja käsityöläisyyden ympärillä, massatuotantoon, koneisiin, suurteollisuuteen ja merkittävään kasvuun keksinnöissä ja teknologiassa
Kun Pluto on Vesimiehessä, ydinteema on vapaus ja valta kansalle tai ihmisvoima, mikä voi ilmentyä eri tavoin: ihmiset nousevat kapinoimaan järjestelmää vastaan ja ruohonjuuritason organisaatiot muodostavat yhteiskunnan, ja ihmisvoiman varjopuolena: ihmisiä käytetään voimana (huonot työolosuhteet tehtaissa tai pidetään orjina). Hyvin pitkään maailmaan on raskaasti vaikuttanut ja joidenkin mukaan sitä on täysin kontrolloinut varjoplutokratia/rahavalta, jossa vaaleilla valitsemattomilla, varakkailla eliiteillä on valta paikallisiin/kansallisiin/globaaleihin menettelytapoihin ja agendoihin. Pluton ollessa Vesimiehessä tuo vallan kuristusote saavuttaa huippunsa, jolloin yrityksestä viedä se laajamittaisen totalitarismin seuraavalle tasolle on tuloksena:
* massapaljastukset näyttävät vallan todelliset kasvot virallisten naamarien takana
* massavastustusta, kun ihmiset kohtaavat mahdollisuuden täysin kontrolloituun elämään
* yhteiskunnan massatransformaatio, kun entiset valtarakenteet romahtavat tai purkautuvat, uusien järjestelmien syntyessä sen tuhkasta
Tästä syystä Saturnus Kauriissa -vihkimysvaihe oli hyvin tärkeä: se antoi meille hyvin selkeän ennakkoesityksen siitä, mitä voi tapahtua, kun hallitukset kurkottavat liian pitkälle päivittäiseen elämäämme ja liikkumiseemme, kun teknologiaa käytetään meidän jäljittämiseen ja seuraamiseen ja kun digitaalihenkilöllisyydestä tulee "vihreä kortti" päästä supermarkettiin.
Vesimies liitetään myös kehittyneeseen teknologiaan ja tekoälyyn. Varoitus tässä on: kaikessa teknologiakehityksessä joka lupaa meille suurempia vapauksia, meidän kannattaa varmistaa, että tämä "vapaus" todella voimaannuttaa kansaa, eikä se ole todellisuudessa sosiaalista kontrollointia tai naamioitua totalitarismia, joka on vapauden valepuvussa (eli sosiaaliset luottoluokitusjärjestelmät, 15 minuutin kaupungit jne.)
Ihmiskunta on nyt kohtalon paikassa, jossa evoluutioimpulssimme aktivoi tarpeen kahleettomaan laajentumiseen, totuuskeskeiseen tiedostamiseen ja sydänkeskeiseen vapauteen. Vaikka useampi todellisuusvaihtoehto voi todellakin olla yhtä aikaa rinnakkain, evoluutiomme tässä kohdassa on loppumassa se aika, jolloin yritetään kontrolloida ihmisiä siinä todellisuudessa, jonka he valitsevat.
Emme tulleet tänne siksi, että kontrollointimme jatkuu, emmekä ehdottomasti tulleet tänne kokemaan kontrollointimme loputonta lisäämistä. On tulossa huippukohta. Jossain määrin olemme eläneet tuon huippukohdan hidastettua versiota noin viimeiset viisi vuotta. Kuitenkin universumilla on aina muutama mysteeri hihassaan, villikortteja joita emme voi mitenkään ennustaa.
Alla on USA:n Pluton paluun aikajana vuoden 2018 energiaraportista. Kuten voit nähdä, isojen muutosten tapahtuminen vaatii aikaa. Toisaalta, kehittyneiden teknologioiden ja korkeampien taajuuksien vuoksi muutosta tapahtuu paljon nopeammin nykyään. Voimme olla päivässä tekemisissä useampien ihmisten kanssa, kuin esi-isämme olivat koko elämän aikana. Voimme käydä läpi enemmän terapiaa, tunnepuhdistusta ja esi-isiltä perityn parantamista vuodessa, kuin menneet sukupolvemme tekivät yhteensä. Saattaa kuulostaa sietämättömältä ajatella, että seuraava muutosvaiheemme kestää 20 vuotta, mutta seuraavat 20 vuotta tuntuvat luultavasti 200+ muutosvuodelta tiivistettynä tuohon aikaan.
USA:n Pluton paluu
* 1773 Pluto Kauriin 21 asteessa: Bostonin Teekutsuliike protestoi Brittiparlamentin teeveroa
Pluto palaa tähän astelukuun 2019
* 1775 Pluto Kauriin 26 asteessa: Amerikan vapaussota alkaa, 13 siirtomaata taistelee itsenäisyydestä Britti-imperiumia vastaan
Pluto palaa tähän astelukuun 2021
* 1776 Pluto Kauriin 27 asteessa: itsenäisyysjulistus; 13 siirtokuntaa puolustaa itseään uutena valtiona, Amerikan Yhdysvaltoina
Pluto palaa tähän astelukuun 2022
* 1778 Pluto siirtyy Vesimiehen 0 asteeseen: vapaussodan käännekohta; siihen saakka ajateltiin, että britit voisivat voittaa; Ranskasta tulee USA:n liittolainen
Pluto palaa tähän astelukukuun 2024
* 1783 Pluto Vesimiehen 8 asteessa: sota loppuu, USA:n itsenäisyys tunnustetaan
Pluto palaa tähän astelukuun 2028
* 1798 Pluto Vesimiehen 17 asteessa: esitetään USA:n valtiosääntö ja kansalaisten perusoikeudet (10 ensimmäistä muutosta)
Pluto palaa tähän astelukuun 2034–2035
* 1791 Pluto Vesimiehen 20 asteessa: USA:n valtiosääntö ja kansalaisten perusoikeuden hyväksytään
Pluto palaa tähän astelukuun 2036–37
Kaikki planeetat eteenpäin
Tänä vuonna 23.1.–21.4. kaikki planeetat kulkevat eteenpäin. Tämä kolmen kuukauden jakso on erinomaista aikaa päästä eteenpäin asioissa, jota ovat olleet pysähdyksissä.
Mitä vihreää valoa olet odottanut?
Hyvin mielenkiintoisesti 23.1. Uranus oli viimeinen planeetta, joka lähti eteenpäin ja teki sen Härän 14 asteessa.
Merkurius lopettaa 21.4. jakson, jolloin kaikki planeetat liikkuvat eteenpäin, alkamalla perääntyä Härän 15 asteessa.
Uteliaisuudesta luin Lynda Hillin kirjasta Sabian Symbols (= saabiset symbolit) noiden kahden asteluvun merkityksen. Synkronismi tähänastisten teemojen kanssa on uskomatonta:
Härkä 14 astetta: "Rannalla, Lapset leikkivät ja samaan aikaan simpukat tunnustelevat vedenrajassa" puhuu rauhanomaisesta rinnakkaiselosta olentojen kesken kaikilla evoluutiotasoilla."
Tämä sopii analogiaan vihkimysaallosta, jossa jotkut ihmiset ovat veneissä ja laivoissa ja toiset surffaavat, kun taas useimmat ovat rannalla eivätkä ole vielä kokeneet tulevan nousuveden vaikutusta. "Lapset leikkivät rannalla" herättää kuvia viattomista ihmisistä, jotka elävät elämäänsä, tietämättömänä vielä, että muutos on tulossa. Nousuvesi aiheuttaa viattomuuden ja illuusioiden menettämisen, kun "hiekkalinnat huuhdotaan pois". Meillä täytyy olla myös hyväksymistä – aalto ei ehkä kosketa koskaan joitain ihmisiä. Jotkut ihmiset saattavat valita elää (energeettisesti sanottuna) kaukana sisämaassa – jotkut aiemman tiedon ja kokemuksen vuoksi, toiset välttelyn tai kieltämisen vuoksi. Kaikilla on oikeus kokea elämä ja todellisuus omalla tavallaan, omilla ehdoillaan.
Härkä 15 astetta: "Mies jolla on silkkihattu, kiedottuna kylmää vastaan, kohtaa rohkeasti myrsky ... kyvyttömänä välttämään vaikeuksia, joita on ilmennyt."
Taaskin meillä on synkronismia, tällä kertaa sopien yhteen integrointiaallon kanssa. Todellisuus on tullut rannallemme, meidän täytyy nyt käsitellä se, mitä on paljastunut ja mikä on hajonnut. "Joku ei ehkä myönnä, mitä oikeasti tapahtuu, tai käyttäytyy, kuin kaikki olisi ihan hyvin." Meidän täytyy olla tietoinen siitä, onko meillä kaikki "ihan hyvin", koska emme halua kohdata tilannetta, vai astummeko esiin rohkeasti "osoittaen päättäväisyyttä, luottamusta ja toivoa tulevaisuudesta, kun tämä kannustaa sinua ja ympärilläsi olevia". Meidän täytyy löytää voimaa kyntää/aurata ja muistaa, että "sisäinen tasapaino on tärkeämpi kuin ulkoiset vaikutelmat".
Vesijäniksen vuosi
Meillä oli 22.1. kuu-uusivuosi, joka aloitti vesijäniksen vuoden.
Taas vesiteema – vesi voi olla lempeää ja virtaavaa – ja se on täydellinen tähän "siltavuoteen", kun siirrymme voimakkaasta syklistä toiseen. Kuitenkin riippuen siitä, missä olemme tällä "aaltoaikajanalla", vesi voi tulla myös paiskautuen ja kaataa meidät, saada tuntemaan, kuin olisimme pesukoneessa, huuhtoa pois hiekkalinnat ja muuttaa maisemaa.
Vesi liittyy tuntemuksiimme ja emootioihimme. Tänä vuonna voit tuntea enemmän yhteyttä tunteisiisi, olla tietoisempi emootioistasi tai tuntea ne voimakkaammin. Jotkut voivat olla juurtuneet menneisyyteen tai perustua tulevaisuuteen liittyviin huoliin. Pysy mahdollisimman paljon läsnäolevassa hetkessä, tunne tunteesi, kun niitä tulee, anna emootioiden mennä lävitsesi, ja päästä irti siitä, mikä valmis päästettäväksi irti.
Kehitä tunnetietoisuuttasi: mitä tunnen, miksi tunnen niin?
Kehitä tunnetietoisuuttasi, kun kyse on muista: mitä he ehkä tuntevat, miksi he tuntevat niin?
Jänis liittyy tyyneyteen, rauhallisuuteen, ystävällisyyteen, myötätuntoisuuteen ja kärsivällisyyteen – kaikki erittäin hyödyllisiä tukemaan tunnetasapainoamme ja erinomainen perusta integrointivuodelle, inventaarin tekemiselle ja muiden hyväksymiselle siinä, missä he ovat, riippumatta heidän paikastaan rannalla. Jänikset ovat myös luovia ja nokkelia – mahtavia ominaisuuksia saada paras irti Saturnuksesta Kaloissa: mitä sinun on aika tehdä/luoda/keksiä tai missä tehdä yhteistyötä?
Globaali numerologia: 2023 = kollektiivivuosi 7
Kalat hallitsee 7-vuosia, ja ne liittyvät introspektioon, henkiseen yksinolemiseen, tiedon keräämiseen ja pohdiskeluun. On hyvin uskomatonta, miten jokaisen vuoden energeettiset, astrologiset ja numerologiset teemat punoutuvat aina jotenkin yhteen. Vuonna 2023 kudelma jota luodaan, on integrointi ja inventaarin tekeminen.
Numerologiassa 1-vuonna kylvämme uusia siemeniä ja ilmaisemme aikomuksia uusista aluista. Kollektiivisesti sitä oli 2017, jolloin cancel-kulttuuri räjähti maailman näyttämölle. On eri asia pitää ihmisiä vastuullisena loukkaavista huomautuksista tai toimista, kuin lopettaa jonkun ura, poistaa hänet sosiaalisen median alustalta tai tuhota hyväntahdon elämä jonkin mielipiteen perusteella, josta valtavirtanarratiivi ei ole samaa mieltä, tai jonkin väärintulkitun tweetin perusteella. Tämä äärimmäisen kontrolloinnin teema juurtui tähän uuteen numerologiseen sykliin ja sen voimistuminen jatkui siihen pisteeseen saakka, etteivät ihmiset tunteneet turvalliseksi jakaa enää todellisia ajatuksiaan ja tunteitaan.
Ihannetapauksessa 2-vuonna ravitsemme maaperäämme runsaalla vedellä, auringonvalolla ja ravinteilla. Ehkä ei näytä juuri mitään tapahtuvan, mutta paljon tapahtuu pinnan alla. Se millä rikastamme maaperää tänä aikana – hyvä tai huono – vaikuttaa tulevaan kasviin. Silloin kun ensisijainen energiateema on äärimmäinen ja uusi kontrollointitaso, kuten tässä numerologisessa syklissä, seuraamuksena on äärimmäistä vastustusta. Näimme 2018 Keltaliivien Ranskassa nousevan protestoimaan kohoavia polttoainekustannuksia ja taloudellisia olosuhteita vastaan. Tämä kipinä sytytti liekin, joka levisi nopeasti ympäri maailmaa.
3-vuonna alamme nähdä ensimmäisiä silmuja ja lehtiä versovan siitä, mitä olemme kylväneet, ja tosiaankin 2019 julistettiin globaalien protestien vuodeksi:
"Koko vuoden ajan liikkeitä on ilmestynyt yhdessä yössä, kuin tyhjästä, päästäen valloilleen yleisen raivon maailmanlaajuisesti – Pariisista ja La Pazista Prahaan ja Port-au-Princeen, Beirutista Bogotaan ja Berliiniin, Kataloniasta Kairoon, sekä Hong Kongissa, Hararessa, Santiagossa, Sydneyssä, Soulissa, Quitossa, Jakartassa, Teheranissa, Algerissa, Bagdadissa, Budapestissä, Lontoossa, New Delhissä, Manilassa ja Moskovassa. Yleisesti nämä protestit heijastavat ennenkuulumatonta poliittista liikehdintää ...
... lähes kaikki protestit ympäri maailmaa eskaloituvat nopeasti ja alettiin esittää uhkavaatimuksia hallituksille hyväksyä laajamittaiset muutokset – tai siirtyä sivuun ...
... "On liian yksinkertaistettua pitää näitä liikkeitä pelkästään protesteina", minulle sanoi Carne Ross, "The Leaderless Revolution: How Ordinary People Will Take Power and Change Politics in the 21st Century" -kirjan tekijä. Silloin kun kerätään tuollainen energia, hallitusten on vaikea vastustaa sitä, elleivät he käytä sortoa." -The Story of 2019
4-vuotena kasvi juurtuu syvemmälle maahan. Olemme nyt vuodessa 2020, ja hallitukset ympäri maailmaa työntävät "kontrollointitelttansa" paaluja maahan, ankkuroiden meidät kirjaimellisesti nykyiseen maantieteelliseen sijaintiimme. 4-vuoden on tarkoitus tuntua vakauttavalta ja suojelevalta, ja monilla kokemus oli tämä. Toisilla se tuntui loukkaukselta perusvapauksia kohtaan ja hallintokontrollin valtavalta eskaloitumiselta. Samanaikaisesti monilla se oli myös aikaa horrostaa, vetäytyä ulkoisesta maailmasta ja ottaa "odota ja katso" -asenne.
5-vuosi liittyy muutokseen, seikkailuun ja vapauteen. Vuonna 2021 oivalsimme, miten paljon olemme ottaneet nuo asiat itsestäänselvyytenä, ja aloimme olla kiitollinen niistä enemmän kuin koskaan, kun hyvin paljon oli vielä kiellettyä. Löysimme uusia seikkailuja paikallisilta takapihoiltamme. Joko halusimme kovasti muutosta tai meidät pakotettiin muutokseen – työ, ura, asuinpaikka tai suhteet.
6-vuosi on usein enemmän sydämeen ja kotiin fokusoitunut ja tunnesuuntautuneempi kuin aiemmat vuodet. Vuosi 2022 toi meille 18 % ylimääräisiä kuolemia monissa maissa, mikä aiheutti ylimääräistä surua. Oli myös perheen ja ystävien jälleentapaamisia, kun ihmiset pystyivät viimeinkin kokoontumaan, matkustamaan ja yhdistymään sosiaalisesti ja tunteellisesti, arvostaen uudella tavalla noita asioita.
Ja nyt olemme 7-vuodessa, introspektiivisessa ja hyvin pohdiskelevassa ajassa. Vihkimykset ja integroinnit jatkuvat, kuten myös tunteet ja opetukset, joita tulee sen tuloksena. Meidän täytyy muistaa olla myötätuntoinen ja lempeä itseämme ja muita kohtaan.
Vuosi 2024 on 8-vuosi, perinteisesti karmavuosi, jossa syklin seuraamuksista tulee hyvin selkeitä. Paljon riippuu siitä, miten mennään 7-vuoden läpi – opimmeko sen, mitä meidän piti oppia? Vuosi 2025 on kollektiivinen 9-vuosi, päätökseen saamisen ja loppujen vuosi, kun valmistaudumme kollektiivisesti uuteen numerologiseen sykliin 2026.
Aurinkomaksimi jatkuu
Meillä on Pluto Vesimiehessä vuodesta 2024 lähtien, uusi numerologinen sykli 2026 ja ajankohtaisen aurinkomaksimijakson huippu 2024–2026. (Aurinkomaksimijaksoissa on suuria määriä voimakkaita M- ja X-luokan auringonpurkauksia. Voit lukea niistä lisää artikkelista "Elokuun kuukausivisioita – auringonpurkauksia ja -välähdyksiä" 20.8.2022)
Kaikki nämä energiavaikutukset ovat osa sitä innovointi- ja transformaatiovaihetta, johon olemme valmistautuneet. Raketti on tankattu, mekaniikka on tarkastettu, koulutuksemme on valmis ja tuohon ajankohtaan mennessä istumme penkeillämme valmiina nousemaan ilmaan. Jotkut teistä ovat jo nousseet ilmaan ja valmiina tutkimaan uusia maailmoja, luoden uusia todellisuuksia, kehittäen uusia toimintamalleja ja vain odottaen lisää ihmisiä liittymään seuraanne (tai sitten ei – haluatte ehkä rauhaa ja hiljaisuutta!)
On monia, jotka uskovat, ettei tuohon lopulliseen lentoonlähtökohtaan sisälly enää tällä planeetalla oleminen – ja se on totta meille kaikille, kun vääjäämättä nukumme pois joku päivä. Mitä kollektiiviseen lentoonlähtöhetkeen tulee, ehdotan kuitenkin, ettei eletä odottaen tai peläten sitä. Emme halua kuluttaa elämäämme odottaen jotain tapahtumaa, joka voi tulla yhden, 100, 1000, 1000000 vuoden kuluttua, tai ei koskaan. Elämämme täällä on tarpeeksi lyhyt sellaisena, kuin on. Sen sijaan, että kysyy "milloin Tapahtuma tulee?", on paljon voimaannuttavampaa ajatella, että elämme parhaillaan läpi tuota Tapahtumaa. Elämme tällä hetkellä läpi vanhan romahtamista ja uuden syntymistä. Elämme tällä hetkellä läpi paljastuksia. Elämme tällä hetkellä läpi ihmiskunnan heräämistä. Ja tällä hetkellä sitä tapahtuu nopeammin ja selvemmin kuin koskaan ennen.
Kun katsot taaksepäin elämääsi, kysyt itseltäsi:
Mitä tein aikanani täällä?
Miten osallistuin?
Nautinko ajastani?
Löysinkö iloa? Etsinkö sitä?
Autoinko muita?
Opinko jotain?
Mitä toivon tehneeni enemmän?
Mitä toivon tehneeni vähemmän?
Herääminen on luonut tilanteen, jossa joskus tulet niin tietoiseksi siitä, mitä tapahtuu, että se voi aiheuttaa eräänlaista epätoivoa ja halvaantumisen, "mitä järkeä" -tapaisen tilanteen. Heräämme sille, mitä tapahtuu – ei siksi, että sielumme ajatteli elokuvatrailerin olevan hyvä varoitus, vaan koska olemme täällä osallistuaksemme elokuvaan, jossa totuus lopulta paljastuu ja ihmiskunta murtautuu vapaaksi.
Saat olla vapaa nyt.
Saat olla esimerkki tuosta vapaudesta.
Saat olla tietoinen, herännyt ja tiedostava sielu tässä elokuvassa.
"En tunne tulevaisuutta. En tullut tänne kertomaan sinulle, miten tämä loppuu. Tulin tänne kertomaan sinulle, miten se alkaa ... Näytän nämä ihmiset ... maailman jossa mikä tahansa on mahdollista. Se mihin menemme tästä, on valinta, jonka jätän sinulle." –Neo, The Matrix
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.